Panssaristrategiat ja taktiikat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja OldSkool
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Mielestäni rynnäkkötykeissä oli paljon samaa, kuin nykyisessä IFV konseptissa. Kummassakin tapauksessa idea oli alkuun kohtuullinen. Pienellä rahalla tymäkkä tulivoiman lisäys jalkaväelle. Nopeasti homma tosin levähti käsiin, eikä pienestä rahasta ole ollut puhettakaan. Kohonnut kappalehinta ja suuret tuotantomäärät imevät resurssit varsinaisilta panssarijoukoilta. Vastineeksi saadaan jalkaväen nopeudella taistelevia joukkoja.

Panssarikaluston korkea hinta on oikeutettavissa kyvyllä liikkua nopeasti ja liikkuvuuden suomalla mahdollisuudella saattaa vastustajan joukot epäjärjestykseen, sekä iskeä näiden selustaan. Joissain erikoistapauksissa kaluston sitominen jalkaväen ryömiskelyyn voi olla mielekästä. Useimmiten epäsuora on tällaisissa tilanteissa panssareita kustannustehokkaampi vaihtoehto.

Rynnäkkötykkejä käytettiin laajasti pst-vaunuina toisen maailmansodan aikana. Toki vihollisen vaunuja tuhottiin paljon, mutta mitään merkittävää ei oikeastaan saatu aikaan. Tällä tavalla toimittaessa käytettävissä olleet voimavarat ripoteltiin pieninä osina laajalle alueelle. Saksa tuli käyttäneeksi panssarikalustoa tältä osin samaan tapaan, kuin Ranska vuonna 1940. Lopputulos oli aivan sama.

Saksalaisilla oli valittavissa tuotantokyvyn suhteen kaksi panssarivaunua tai kolme rynnäkkötykkiä. Tämä ulkomuistista. Aadolf oli ihastunut rynnäkkötykkeihin, joten niiden tuotanto nousi vauhdilla. Varsinainen panssarien tuotanto kärsi tämän seurauksena.

Jälleen ulkomuistista: Pst-tykki maksoi luokkaa 15.000RM. Rynnäkkötykki 110.000RM ja vastaava panssarivaunu 150.000RM. Pst-tykki vaati toki myös kuorma-auton ja se oli yksi ongelma. Riittävän hyviä kuorma-autoja ei kehitetty. Pst-tykit olivat kokonaisuuden kannalta taloudellisin ja tehokkain väline panssarivaunujen torjumiseen. Yksittäinen rynnäkkötykki saattoi tuhota enemmän vaunuja, mutta sitoi liiaksi voimavaroja ollakseen mielekäs hankinta.

Saksalaiset kenraalit tajusivat jo sodan aikana konseptin epäonnistuneeksi. Saksan asevoimien jälleenrakennuksen yhteydessä vastaaviin haihatteluihin ei ryhdytty. Panssarikalusto jaettiin selkäesti panssarivaunuihin ja puhtaaseen kuljetuskalustoon. Kylmän sodan jatkuessa juttu lähti jälleen lapasesta. Jalkaväen kuljetusvaunut kasvoivat samanlaiseksi resurssisyöpöksi, kuin rynnäkkötykit vähän aiemmin. Israel on ainoa merkittävä panssarijoukkoja omaava valtio, joka ei ole vastaavaan haihatteluun lähtenyt. Liekö seurausta runsaasta sotakokemuksesta?

Minulla on paksuhko kuusi kirjaa sisältävä sarja joka käsitteli juurikin toista maailman sotaa. Voin etsiä tarkastikkin kohdan, mutta jossakin kohtaa mainittiin myös syyksi kuulalaakeireiden huonosaatavuus? En muista missä kohtaa tämä mainittiin, mutta voisin olettaa ettei ihan sodan alkuaikoina? Olisiko tehtaat kärsineet pommituksissa jossakin vaiheessa? Voin etsiä tarkankin lainauksen. Jokainen kirja on noin 400 sivuinen. Arvelisin sen kyllä löytävänkin. Rynnäkkötykki ei käsittääkseni vaatinut niitä juuri puuttuvan pyörivän tornin vuoksi.

Vaikka viesti on vanha niin katsoin tarpeelliseksi vastata. Kirjoittajakin on näemmä "lomalla", mutta josko jollain olisi mahdollisesti lisä tietoa asiasta.
 
Minulla on paksuhko kuusi kirjaa sisältävä sarja joka käsitteli juurikin toista maailman sotaa. Voin etsiä tarkastikkin kohdan, mutta jossakin kohtaa mainittiin myös syyksi kuulalaakeireiden huonosaatavuus? En muista missä kohtaa tämä mainittiin, mutta voisin olettaa ettei ihan sodan alkuaikoina? Olisiko tehtaat kärsineet pommituksissa jossakin vaiheessa? Voin etsiä tarkankin lainauksen. Jokainen kirja on noin 400 sivuinen. Arvelisin sen kyllä löytävänkin.

Vaikka viesti on vanha niin katsoin tarpeelliseksi vastata. Kirjoittajakin on näemmä "lomalla", mutta josko jollain olisi mahdollisesti lisä tietoa asiasta.

Totta on, että kuulalaakereiden saatavuus vaikutti asiaan.
 
Ruotsalaisten kuulalaakereiden merkitys Saksan taloudelle oli muistaakseni jopa 60% luokkaa, ja Englannillekin lähes kolmannes, molemmat muistaakseni katsoivat toimintaa jossain määrin läpi sormiensa, eli miten Svedut möivät molemmille puolille.
 
Ruotsalaisten kuulalaakereiden merkitys Saksan taloudelle oli muistaakseni jopa 60% luokkaa, ja Englannillekin lähes kolmannes, molemmat muistaakseni katsoivat toimintaa jossain määrin läpi sormiensa, eli miten Svedut möivät molemmille puolille.
Tällainen löytyi: https://www.econhist.gu.se/digitalAssets/1341/1341645_golson.pdf

Eli merkittävä osa ruotsalaisten kuulalaakeri"viennistä" oli heidän omistaman mutta Sakssa sijaitsevan VKF-konsernin tuotantoa, ja VKF:n tehtaan pommituksilla oli merkittävä osa saksalaisten kuulalaakeriongelmassa. Suora vienti Ruotsista Saksaan vastasi n. 10 prosenttia Saksan tarpeesta. Loppu oli valmistusta Saksassa.
 
Yksi muistion erikoisuuksista on niin sanottu ”raidi”. Raidilla tarkoitetaan soluttautumishyökkäystä vihollisen linjojen läpi. Hyökkäyksen tarkoituksena on tuhota joitain linjojen takana sijaitsevia kohteita tai vallata tärkeitä maastonkohtia. Hyökkäykseen osallistuva taisteluosasto olisi riippumaton teistä ja samalla huoltokuljetuksista. Hyökkäävä osasto olisi täysin moottoroitu, jotta osasto kykenisi liikkumaan nopeasti. Huolto järjestettäisiin viholliselta saadulla materiaalilla. Joukko soluttautuisi takaisin omalle puolelle iskun jälkeen, ellei tavoitteena ollut maastonkohdan valtaaminen ja pitäminen.213 Näin hyökkäävä joukko ”eläisi maasta”. Kuvaus on mielenkiintoinen, sillä sen kaltaisia ei löydy muista kyseisen ajanjakson oppaista tai kirjoituksista. Panssarivaunujoukko toimisi kuten sissiosasto. Tällaiselle raidi -ajattelulle löytyy vastine maailmansotien väliseltä ajalta. Tällöin brittiläinen Liddell Hart suunnitteli panssareita käytettävän iskuihin syvälle vihollisen selustaan, jonka jälkeen osasto palaisi huollettavaksi omalle puolelle. Osasto huoltaisi itsensä iskun aikana sillä materiaalilla, jota vihollisen puolelta käsiin jäi. Suomalaiseen vastineeseen verrattuna Liddell Hartin iskut olisivat osin jopa 300 kilometriä syviä.214

Panssariprikaatin koulutusmuistio, 1954
 
Kaikki tämän topicin lukijat varmaan lukeneet Kurt Knispel ja Michael Wittman historiat. Jos kiinnostaa niin kannattaa lukea Panzer Count elämänkerta:


Oli kuitenkin 1 panssari taktiikoiden edelläkävijöistä.
 
Kaikki tämän topicin lukijat varmaan lukeneet Kurt Knispel ja Michael Wittman historiat. Jos kiinnostaa niin kannattaa lukea Panzer Count elämänkerta:


Oli kuitenkin 1 panssari taktiikoiden edelläkävijöistä.

Suomennettu versio löytyy kirjahyllystä. Luin muutama vuosi sitten. Jäi mieleen että aika köykäinen teos taisi olla. Itse "panssarikreivistä" oli muistaakseni yllättävän vähän asiaa. Selittyi muistini mukaan sillä että miehestä itsestään ei ole saatavilla kovinkaan paljon lähdemateriaalia.
 
Suomennettu versio löytyy kirjahyllystä. Luin muutama vuosi sitten. Jäi mieleen että aika köykäinen teos taisi olla. Itse "panssarikreivistä" oli muistaakseni yllättävän vähän asiaa. Selittyi muistini mukaan sillä että miehestä itsestään ei ole saatavilla kovinkaan paljon lähdemateriaalia.

Joo juurikin noin, mutta silti mielestäni ihan lukemisen arvoinen kirja.
 
Niin sitä ollaan siellä aktiivisessa viivytyksessäkin jos käsky käy: aikarajat ja vatuualueen koko ei anna myöten järjestää vain leppoisia tuliylläköitä, vaan on ihan tosissaan ryhdyttävä käyttämään torjuvaa jäykkää puolustusta ajan ostamiseen.

Ja toisaalta jäykkä puolustus vain yksinkertaisesti edelleen on yksi niistä tavoista millä ostetaan mahdollisuus ylemmän portaan aktiiviiin vastatoimiin ja sitä ei ole mitään syytä väheksyä. Aivan liian usein aktiivinen puolustus käsitetään jonkinlaisena jatkuvana vetäytymisenä, kun se todellisuudessa sekoittaa jäykkää puolustusta, liikkuvaa puolustusta ja hyökkäyksiä.

Ja jälleen kerran jäykkä puolustus ei tarkoita sitä että komppania istuu siellä kuopassa sormi perseessä (tämä on sitä staattisuutta). Osa porukasta häärii tst-osastoina tiedustelemassa, järjestämässä tuliylläköitä, valmistautuu vastaiskuihin. Jäykkä puolustus tarkoittaa sitä että vihollista ei päästetä puolustuskeskukseen, ja jos se sinne pääsee niin silloin se pyritään lyömään sieltä pois. Jaa miksikö? No juuri siksi että pataljoona kykenee edelleen toteuttamaan omaa suunnitelmaansa ja tehtäväänsä, prikaati kykenee luottamaan siihen että pataljoona kykenee hoitamaan oman osansa.

Suosittelen kaikkia lukemaanseuraavan linkin. Kaksi Toisen maailmansodan Saksalaiskenraalia keskustelee Ameriikkalaisten kanssa omista itärintaman kokemuksistaan sekä pyrkivät keskustelemaan myös Fulda Gapista ja ameriikkalaisten suunnitelmista. Helvetin tujua tekstiä.

Nostetaan 10 vuotta vanha postaus ansaitusti taas esille. Eli tämä linkki tuolla lopussa: pöytäkirja seminaarista jenkeissä vuodelta 1981 (Balck kuoli jo seuraavana vuonna), jonne olivat roudanneet kaksi saksalaista panssarikenraalia Balkin ja Mellethinin. Herrat eivät jatkaneet sotilasuraa 2. maailmansodan jälkeen, mutta täällä heitä neljän päivän ajan haastateltiin saksalaisesta taktiikasta idän panssarikiiloja vastaan, lähtien miehistön ja aliupseeriston aloitteellisuudesta aina suuriin operatiivisiin kuvioihin.

Yhtenä päivistä herrat laitettiin karttaharjoituksen ääreen puolustamaan Fulda Gapin sektoria armeijakuntatason tehtävässä. Vanha taistelupari keskusteli pienen tovin, kommentoi että "itärintamalla meillä oikeastaan oli aikaa yleensä vain viisi minuuttia", ja teki suunnitelman, joka esti ja ohjasi Varsovan liiton kärjen haluttuun suuntaan, ja tilanteen muodostuessa halutunlaiseksi iski armottomasti Varsovan liiton pääkiilan sivuun ja selustaan. "Tämän odottelu vaatii hyviä hermoja", totesivat kasikymppiset vaarit tästä.

Tässä toimiva linkki ja nosto Kirjat-vitjasta:

----

Nostetaan tämä tänne Kirjat-vitjaankin. Olen lukenut nyt ensimmäiset noin 50 sivua, tässä on paljon mielenkiintoista heijastepintaa myös suomalaiseen uuteen taistelutapaan, jossa vihollinen asetetaan etenemään valittuun uraan, väsytetään, ja tuhotaan vastahyökkäyksellä. Tässä saksalaisten veteraanikenraalien ja sen hetken US-kenraalien työkokousten dokumentissa toki mittakaava isompaa. Mutta silti.

Saksalaisten kenraalien kommenteissa toistuu venäläisten kaavamaisuus, mikä puolestaan johtuu, että alatason komentajilla ei ole liikkuma- ja aloitevaraa. Miten lie nykyään?

Lukusuositus.

Vanhat saksalaiskenraalit on laitettu kartan ääreen suunnittelemaan kaartin panssariarmeijan pysäyttämistä NATOn mekanisoiduin joukoin.

Kiitos jakamisesta! Mielenkiintoista paneelin osalta meille vanhojen Strategy&Tactics ja Avalon Hill lautasotapelien ystäville, että peliguru James "Jim" Dunnigan oli mukana paneelissa. Mieshän teki sotapelejä / simulaatioita sekä siviili- että sotilasmarkkinoille.

Anekdoottina muistelisin, että jenkkien sotilaspiirit huomasivat Saddamin Kuwaitin hyökkäyksen yhteydessä, että heillä ei ole minkäänlaista sotapeliä eli simulaatiota tutkimaan tilannetta. Ostivat sitten ihan siviilimarkkinoille tehdyn operaatiotason pelin pohtiakseen eri strategioita.
 
Viimeksi muokattu:
Nostetaan 10 vuotta vanha postaus ansaitusti taas esille. Eli tämä linkki tuolla lopussa: pöytäkirja seminaarista jenkeissä vuodelta 1981 (Balck kuoli jo seuraavana vuonna), jonne olivat roudanneet kaksi saksalaista panssarikenraalia Balkin ja Mellethinin. Herrat eivät jatkaneet sotilasuraa 2. maailmansodan jälkeen, mutta täällä heitä neljän päivän ajan haastateltiin saksalaisesta taktiikasta idän panssarikiiloja vastaan, lähtien miehistön ja aliupseeriston aloitteellisuudesta aina suuriin operatiivisiin kuvioihin.

Balckista ja von Mellenthinistä voisi puhua lisääkin. Mielenkiintoinen elämä.

Hermann Balckilla oli kokemus lännestä ja idästä, voitoista ja puolustuksellisista vastahyökkäyksistä. Hän komensi rykmenttiä (1. Panssaridivisioona) Ranskassa ja Kreikasssa ja divisioonaa (11. panssaridivisioona) Stalingradissa, Italiassa, Lvovissa ja Budapestissa, jossa rykmentinkomentajana aloittanut oli 8. Armeijan komentaja.

Tjir-joella (tai Tsir tai Reka Chir, kuitenkin alajuoksu Rostovissa Volgogradin alueella, Donin oikea sivujoki) hänen divisioonansa tuhosivat ja suuren osan Neuvostoliiton 5. panssariarmeijasta. Sen jälkeen hänelle annettiin komentoon eliittijoukko, Panzergrenadier Division "Großdeutschland". jolla hän kävi Italiassa Zhitomiristä. Sen jälkeen hänen komentoonsa annettiin XIV Panzer Corps, sitten XXXXVIII Panzer Corps. Elokuussa 1944 hän oli 4. Panssariarmeijan komentaja, sitten Armeijaryhmä G:n, ja tappeli Pattonia vastaan Elsassissa. Guderian määräsi hänet 8. Armeijan komentajaksi Unkariin. Hänelle oli alistetuna myös kaksi unkarilaista armeijakoon yhtymää.

Balck oli vankina vi3elä 1947 ja kieltäytyi osallistumasta amerikkalaisten sotatutkimukseen. Vapauduttuaan hän oli varastotyöntekijänä hetken leipää saadakseen. Vuonna 1948 hänet pidätettiin murhasta. Kyseinen juttu tapahtui, kun Balck oli 1944 armeijaryhmän komentajana Ranskassa. Tykistökomentaja Schottken yksikkö ei ollut pystynyt antamaan 28. kesäkuuta 1944 Saarbrückenin lähelle tuli-iskua. Kun Schottke etsittiin, hänet löydettiin humalassa. Balck piti omatekoisen pikaoikeudenkäynnin, ja Schottke teloitettiin. Tuomio ja teloitus toteutettiin ilman virallista sotilastuomioistuinta. Balck todettiin syylliseksi ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi. Hän suoritti puolet rangaistuksesta ennen kuin hänet vapautettiin.

Ranskan sotilastuomioistuin tuomitsi Colmarissa Hermann Balckin 20 vuoden pakkotyöhön roolistaan operaatiossa Waldfest, mutta saksalaiset eivät luovuttaneet häntä.

Von Mellenthin oli Preussin sotilasakatemiassa koulutettu esikuntapäällikkö, joka oli Afrika Korpsin mukana vuoteen 1942. Hän oli Balckin alaisena Kurskin taistelussa ja Kiovassa, seurasi mukana vielä Armeijaryhmä G:hen mutta sai oman divisioonan loppuvuodesta 1944 (9. pansaridivisioona).

1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa Balck ja Friedrich von Mellenthin tosiaan osallistuivat seminaareihin ja paneelikeskusteluihin Naton johtajien kanssa Yhdysvaltain armeijan opistossa Carlislessa, Pennsylvaniassa.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä on eräs mielenkiintoinen blogisti, joka on koonnut kirjoista ja eri tekstilähteistä jutun Bagrationin aikaisesta panssaritoiminnasta:

Kun operaatio Bagration alkoi, kyvykkään panssarikomentajan Herman Balckin komentama XLVIII panssariarmeijakunta oleili Lembergin ja Tarnapolin liepeillä noin 150 kilometriä Karpaateilta pohjoiseen. Panssariarmeijakunnan rintama kuli Styrpajoen mukaisesti ja sitä miehitti noin kymmenen divisioonaa, muun muassa tykistödivisioona ja joukko pienempiä erillisiä jalkaväkiosastoja. Armeijakunnan vanhat 1. ja 8. panssaridivisioona olivat nyt reservissä.

Balck oli valmistautunut ja laatinut suunnitelman neuvostojoukkojen lyömiseksi takasin toistuvilla pienillä hyökkäyksillä,joiden tarkoituksena oi sekoittaa niiden hyökkäysvalmistelut ja järjestellä uudelleen saksalasisten omat puolustusasemat, Kuten säntillinen Von Mennenthin puresvasti huomautti, Modelin tinkimätön asenne aiheutti kuitenkin lisää vaikeuksia. Model oli antanut käskyn, jonka mukaan etulinja piti pitää täysin miehitettynä yölläkin, ja sama koski koko rintamalinjaa. Busch ja myös Balck tahtoivat etulinjaksi etuvartioasemien ketjun, jolloin pääpuolustuslinja olisi vasta taempana poissa tykistön ulottuvilta. Lisäksi hän tahtoi , että oma tykistö keskitettäisiin hyödyllisempään vastatykistötoimintaan, ja saatavilla olevat panssarivaunut keskitettäisiin valmiiksi liikkuviksi hälytyskunniksi puna-armeijan mahdollisia läpimurtoja vastaan. Pitkän väittelyn jälkeen Model lopulta taipui,mutta puna armeija pääsi läpimurtoon ennen kuin saksalaisten tykistö oli ennätetty järjestää kokonaan panssaritoruntarintamiin. Ainakin jalkaväki säästyi Keskisen armeijaryhmän tovereiden saa kohtalaolta, mutta Balckin puolustussuunnitelmat vaikeutuivat pahasti.

Heinäkuun 14. päivänä puna-armeija aloitti etelässä kauan odotetun iskun Galitsiaan. Hyökkäystapa oli identtinen edellisen hyökkäyksen kanssa: raju, mutta lyhyt tykistövalmistelu, jota seurasivat ilma- ja maahyökkäykset. Balckin valmistelut kuitenkin osoittautuivat hyödyllisiksi, ja puna-armeija pääsi läpimurtoon vain kahdella lohkolla. Balck käski välittömästi reservissä olleet kaksi panssaridivisioonaansa vastahyökkäyksen. Ensimmäinen panssaridivisioona saavutti menestystä, mutta 8. panssaridivisioonan komentaja ei noudattanut Balckin käskyjä ja valitsi hyökkäysväyläkseen tien metsäuran sijaan. Kuten odotettavissa oli, puna-armeijan ilmavoimat iskivät lujaa, ja suojaton panssaridivisioona tuhottiin. Balck oli oikeutetusti raivoissaan ja totesi sodan jälkeen, että ”on mielenkiintoista panna merkille, että sattumalta kyseinen henkilö oli arvossa pidetty yleisesikuntaupseeri. Nokkela, mutta valitettavasti hyvin epäkäytännöllinen.”

Balck lähetti Von Mellenthinin ottamaan divisioonan tilapäisesti komentoonsa ja käski sen auttaa saarrettua XIII armeijakuntaa koillisessa. Vahvat neuvostojoukot olivat eristäneet XIII armeijakunnan 40 000 miestä XLVIII panssariarmeijakunnasta, ja von Mellenthin odotti kiivaita taisteluja. Sen sijaan hän huomasi, että vai puolta tuntia ennen hyökkäyksen alkua divisioonan panssarirykmentin komentaja käski suojaavaa jalkaväkeä vetäytymään täysin vihollisen nähden. Raivostunut von Mellenthin erotti välittömästi hairahtanen rykmentinkomentajan, mutta nyt oli jo liian myöhäistä hyökätä, sillä ennakkovaroituksen saaneet neuvostojoukot olivat vahvistaneet asemiaan. Onneksi saarretut joukot onnistuivat murtautumaan ulos saartorenkaasta rynnäköimällä itse raivokkaasti puna-armeijaa vastaan van käsiaseet mukanaan.

Saksalaisten linjat olivat kaikesta huolimatta kestämättömät, ja XLVII panssariarmeijakunta ajettiin etelään Karpaateille. Elokuun ensimmäisellä viikolla puna-armeija oli saanut haltuunsa Lublinin ja Konevin rintaman joukot olivat päässet Veikselille. Saksalaisten 1. ja 4. panssariarmeija olivat vetäytymässä sekasortoisesti , kun Balck ja hänen ”nokkela yleisesikuntamiehensä” von Mellenthin siirrettiin 28. heinäkuuta komentamaan 4. panssariarmeijaa. Konev hyökkäsi tuolloin hellittämättä päin 4. panssariarmeijaa ja toivoi eristävänsä sen 1. panssariarmeijasta. Neljännen panssariarmeijan edellinen komentaja Raus siirrettiin pohjoiseen 3. panssariarmeijan komentajaksi.

Puna-armeija keskittyi valtaamaan sillanpääasemia Veikselin vastarannalta elokuun alussa. Niistä huomattavin oli Baranovissa ollut suuri sillanpää, mutta neuvostojoukot saivat myös muutamia pienempiä sillanpääasemia. Sillä valin kun saksalainen jalkaväki taisteli päättäväisesti sillanpäiden rajaamiseksi, Balck iski sekä II että XLVIII panssariarmeijakunnalla Baranovin sillanpäätä vastaan ja onnistui supistamaan sitä huomattavasti. Guderian kehui Balckin toimia vuolaasti, mutta valitti sitä, ettei sillanpäätä saatu pyyhkäistyä kokonaan kartalta. Balck onnistui myös muutamia pienempiä puna-armeijan sillanpäitä vastaan, ja taitava panssarijoukkojen käyttö kulutti neuvostoliittolaiset puolustajat loppuun.

Heinäkuun 28. päivänä puna-armeijan panssarikärjet ylsivät Puolassa Brest-Litovskiin, mistä operaatio Barbarossa oli kolme vuotta aiemmin alkanut, Veikselillä puna-armeijan hyökkäys alkoi kuitenkin tyrehtyä. Elokuun alussa viisi saksalaista panssaridivisioonaa – 4., 19., 3. SS Totenkopf, 5. SS Wiking ja Hermann Göring- panssaridivisioona – pysäyttivät neuvostojoukot Varsovan porteille. Puna-armeijan pysähtyminen joelle johtui kuitenkin pikemmin tarpeesta kasata tarvikkeita viimeistä hyökkäystä varten kuin saksalaisten terästäytyneestä puolustuksesta. Kun operaatio Bagration lopulta pysähtyi, puna-armeija oli edennyt 720 kilometriä kuukaudessa ja tuhonnut keskeisen armeijaryhmän täysin.


 
Back
Top