Panssarivaunut

Alunperinhän niitä piti tulla 20 vuodessa viiden vuoden ajan, mutta oli mahdollisuus ottaa nopeammin tarvittaessa. Selitys miksi niin hitaasti, oli että ne pitää muuttaa meille kelpaaviksi. Kun ne muutokset on kuitenkin niin pieniä, en hetkeäkään uskonut tuollaiseen roskapuheeseen. Ne pikkumuuutokset saadaan tehtyä missä tahansa ja nopeaan aikatauluun haluttaessa..

Todennäköisempää on, että joku oli ollut "viksu" ja keksinyt että varastointikustannukset voidaan pitää hollantilaisilla kun peltihallien tekeminen on niin pirun kallista. #sarkasmi

Luulin että maksavat erissä ja sen takia noin. :D
 
Jotenkin veikkaan, että tuota Wieseliä kannattaisi verrata siihen mitä meillä jo on. Eli Bankkuun.
BVS10_NEMO.jpg

s_pvpj1110_2.jpg

?
 
Komea näky. Vaimo kommentoi että "ovatpa ne pieniä" :)

Pysähdyin sitä liittymässä olevaa A4 ihmettelemään viime kesänä ja ensimmäinen ajatus itselläkin oli, että onpa pieni. Jotenkin päässä oli joku mielikuva jostain todella massiivisesta, mutta se onkin vain "tiheä" kun painoa kuitenkin sen 60t :)
 
Vikkelä on ja vaikeasti havaittava, ihan kuten nimikkoelukkansa. Olen kuullut, että sakut ovat harjoituksissaan huomanneet, että nuo TOWilla aseistetut Wieselit voivat olla aika veemäisiä vastustajia Leopardeille.

Olen nähnyt sellaisen, jossa oli pari IT-ohjusta ja se väkkyrä oli vielä todella nopeasti valmis tulittamaan.
Käsitin (kuulin) siitä paraatimölötyksestä/-metelistä, että siinä olisi 5+5 mukana niitä puikkoja.
Olisi varmaan kätsy joukkojen mukana kulkevana ryntökaluston ilmasuojaväkkyränä.
Muistelisin, että samassa "paraatissa" oli nähtävänä 7 erilaista Wieseliä, erään katolle oli pultattu 20 mm.n tuliluikku ja näytti silmissäni erittäin kivalta peliltä vaikka väkivaltaisiin ajoneuvotiedusteluun, taitaa olla aika nopea kulkemaan, ainakin 70 km/h pääsee sillä wolkkarin dieselillä... Kätsy peli.
 
Tuli tänään nähtyä kymmenkunta Leo 2 A6. Olivat Parolan liittymässä kiertämässä A4 liittymän vartijaa. Vaunuissa oli tornit taakse ja isot oranssit suojat putken päässä. Tilanne meni nopeasti ohi, mutta vahva vaikutelma, että viimeiset olivat vielä nousemassa moottoritieltä liittymään.

Hypoteesi: lasti Hollannista ja ajettu loppiaisena rautatieasemalta moottorimarssina Parolaan. Eihän Tiiriöstä tule kuin pari km moottoritietä.

Komea näky. Vaimo kommentoi että "ovatpa ne pieniä" :)

Oikeassahan se vaimo taas oli. Eikä pelkästään "pieni", vaan myös "kevyt" ja "nopea". Tstpsv luokassa siis. "Paras yhdistelmä liikkuvuutta ja tulivoimaa".

Hehkutellaan taas meidän maailman parhaan taistelupanssarivaunumme kanssa:

Tuli tänään nähtyä kymmenkunta Leo 2 A6. Olivat Parolan liittymässä kiertämässä A4 liittymän vartijaa. Vaunuissa oli tornit taakse ja isot oranssit suojat putken päässä. Tilanne meni nopeasti ohi, mutta vahva vaikutelma, että viimeiset olivat vielä nousemassa moottoritieltä liittymään.

Hypoteesi: lasti Hollannista ja ajettu loppiaisena rautatieasemalta moottorimarssina Parolaan. Eihän Tiiriöstä tule kuin pari km moottoritietä.

Komea näky. Vaimo kommentoi että "ovatpa ne pieniä" :)

Olet tainnut nähdä panssarivaunukomppanian palaamassa Hätilän ampumaleiriltä. Taitaa heillä olla koulutusrytmi kutakuinkin siinä vaiheessa.
 
Tämä on kanssa ihan pelleilyä. Puolustusbudjetissa veivataan koko ajan erilaisia siirtomäärärahoja. Rahat tiskiin ja välitön kotiutus.

Taas oli kahdenkymmenen vaunun erä tullut jossain raossa maahan. Viimeksi kurkistin wikistä (tiedän...), A6 määrä oli 40, nyt se on 60.

20 v 2017 (nopeasti, kiitos), ja 20 v 2018. Siis alkuperäisen suunnitelman mukaan, ilmeisesti.
 
Ruotsin mielestä sota on suurin heihin kohdistuva uhka, meillä se on EU:n budjettiraameissa pysyminen.
 
Tuo se varmaan toimisi myös TOW-laukaisimellakin. Tosin ohjuksia ei taida mahtua montaa mukaan.

Eli näkisin, että laukaisin olisi pystyssä tuossa lavalla ja ohjukset olisi tuon kuvan tapaan laatikoissa laukaisimen ympärillä (joskin pyrkisin pitämään nuo telineet matalampina). Ampuminen tapahtuisi ajoneuvon keulan yli tai sitten sivuille. Ajoneuvon keula ei varmaankaan siedä sitä, että siihen osuisi ohjuksen takalieska?
 
Back
Top