Pasilan tornitalot& pilvenpiirtäjät Suomessa.

Ituhippien moottoriopissa polttomoottori kuluttaa vähiten kun pysähtynyt auto kiihdyttää matkavauhtiin.:confused:
Siksi punainen aalto.

Tuo on kieltämättä aika turhauttavaa.

Saavut valoihin, jotka ovat punaiset. Odotat. Mitään ei tapahdu. Sitten näet toivon kajastavan sivusuunnassa saapuvan auton valojen muodossa. Vasta kun se on pysäytetty samaan risteykseen, jossa olet odottanut, avataan sinulle vihreät. Ja hän jää odottamaan seuraavaa yksinäistä autoa päästäkseen eteenpäin.

Mutta syynä lienee turvallisuus. Ei ituhippeily.

Liikennevalot voisi ainakin yöllä sammuttaa kokonaan.
 
Turvallisuus? Pysähtynyt auto ei voi ajaa kenenkään yli?
Asioita voidaan perustella vaikka millä, mutta ei yksinäisen auton pysäyttäminen tee automaattisesti liikenteestä turvallista. Ennakoitavuus taas parantaisi turvallisuutta. Hölmöt säännöt taas johtavat siihen, että ihmiset jotka eivät käsitä hölmöjen sääntöjen perusteita, alkavat rikkoa niitä ja se johtaa asenteeseen, jossa kaikkia liikennesääntöjä voidaan pitää hölmöinä ja siten rikkoa niitä.
 
Liikennevalothan ovat olemassa nimenomaisesti autojen pysäyttämistä varten. Ne toimivat sataprosenttisesti silloin kun kukaan ei pääse etenemään :)
 
Turvallisuus? Pysähtynyt auto ei voi ajaa kenenkään yli?
Asioita voidaan perustella vaikka millä, mutta ei yksinäisen auton pysäyttäminen tee automaattisesti liikenteestä turvallista. Ennakoitavuus taas parantaisi turvallisuutta. Hölmöt säännöt taas johtavat siihen, että ihmiset jotka eivät käsitä hölmöjen sääntöjen perusteita, alkavat rikkoa niitä ja se johtaa asenteeseen, jossa kaikkia liikennesääntöjä voidaan pitää hölmöinä ja siten rikkoa niitä.

Valitukset voi Helsingissä osoittaa kaupunkisuunnitteluviraston liikenneosastolle.

Mutta älkää nyt muuten ihan hölmöjä jutelko. Maailma on usein varsin epätäydellinen, ja se saattaa akuutissa tilanteessa tuntuu subjektiivisesti epäreilulta kiusanteolta. Yleensä niiden epätäydellisyyksien taustalla on kuitenkin jokin syy... Niiden syiden ymmärtäminen auttaa vähentämään sitä kiusanteon tunnetta.
 
Olen muuten valittanut, en liikennevaloista, vaan muusta. Sain sähköpostin jossa todettiin ettei asia kuulu heille, vaan jollekkin muulle.
Ei kansalaisen mielipide paljon kiinnosta. Sitä paitsi virkamiesten toimesta on sanoittu ihan julkisesti, että autoilua Helsingissä pitää hankaloittaa.
 
Sitä paitsi virkamiesten toimesta on sanoittu ihan julkisesti, että autoilua Helsingissä pitää hankaloittaa.

Luulen arvaavani, mitä on sanottu. Ja todennäköisesti ei noin. Mutta, jos asialle löytyy lähdettä, niin siihen mielellään tutustuisi.

Tarkoitatko ihan oikeasti, että liikennevalojen toimintaa tarkoituksella sabotoidaan/ohjataan siten, jotta autolla ajaminen olisi mahdollisimman hankalaa? o_O
 
En muista hetkeä, mutta joku kaupungin virkamies tokaisi jossain tmän tyylistä, että yksityisautoilua täytyy rajoittaa ja jos se ei onnistu muuten kuin hankaloittamalla, niin sitten sitä kautta. Mitään lähdettä en osaa antaa. Juttu on vanha, ehkä 90-luvulta.
 
@Herman30 laitoi joku kartta Helsingin keskustapuistosta, niin voikko siitä tulla samanlainen kun New Yorkin "Central park" jos rakentamme pilvenpiirtäjiä puiston ympäri? :)

esittely_kuva1.jpg
 
Aika sama minulle. Itse en näe mitään statusarvoa pilvenpiirtäjällä, olen enemmän sellainen klassinen punanen tupa ja perunamaa- mies. Siksipä ei aikanaan jääty Helsinkiin pieneen kt-asuntoon vaan lähdettiin katsomaan vähän pienemmästä kaupungista kotia. Se on mulle luksusta että tontti on postimerkkiä isompi ja on tilaa harrastaa. Nyt on verstas, perunamaa ja hirsitalo. Kerrostalossa asuminen ahdisti.. Uskon monen turistin tulevan Suomeen katsomaan kaunista luontoa ja rauhaa. Se on se juttu täälä mitä muualla ei ole. Kaikki täälä ei vaan ymmärrä sen arvoa.
Helsinki voi olla ainoa paikka Suomessa missä tuo tornirakentaminen kannattaa, muualla on kyllä maata mihin saa rakennettua matalampia ja halvempia taloja.
 
Ja on mukavaa, että Kalasatamaan Redi valmistuu mukavasti, ja siihen saadaan sitten meidän ensimmäinen pilvenpiirtäjä Majakka 35 kerroksellaan ja 135 metrillään. Mielenkiinnolla odotan miltä kokonaisuus näyttää kauppakeskuksella, kuudella asuintornilla, hotellitornilla ja toimitilatornilla varustettuna. Tekee vielä tuosta kokonaisuudesta erittäin hienon se, että kuulemma kaikki tornit nousevat kauppakeskuksesta ylöspäin.

Lähestyin Helsinkiä tässä aamusella mereltä kohti Eteläsatamaa ja silmiinpistävin kohde mantereen siluetissa oli tuo Kalasataman keskeneräinen torni.
En oikein tiedä, toisaalta maankäytön (yms) kannalta ehkä järkevää (?). Itse kuitenkin mieluusti asun edelleen maan tasalla.
 
Back
Top