Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Raakku

Luutnantti
Eduskuntavaalien vaalikoneesta kun selaili ehdokkaiden vastauksia, niin kiinnittyi huomio siihen, että aika moni PS- ehdokkaista piti kyllä maahanmuuttoa suurena uhkana, mutta Venäjää ei niin minkäänlaisena sellaisena, ei edes villeimmissä fantasioissaan.
Ilmasto, ympäristö ja arvopohja vaalithan nämä olivat. Turvallisuus, puolustus ja ulkopolitiikka asiat jäivät täysin pimentoon. Olisi ollut vielä hankalempaa muille kuin PS ja tämän vuoksi media huudatti näistä ensinnä mainitut vaalit.
 

Kaira

Kenraali
Aha, no unohdetaan saman tien nämä muutkin sammakot mitä persuilta hyppii suusta. Onhan se helpompaa kun ei näitä ajattele ja sitten voipi rauhassa huudella kaikkien muiden edustavan viidettä kolonnaa.
Sitä kait tuossa meinattiin, että kannattaisi varmaan antaa esimerkkejä, linkkejä yms. väitteilleen. Yleensä lähteet lisäävät argumentin tehoa.

Mahtava uhriutuminen, näin muotisanoja käyttäen, muuten tuossa viestin alussa.
 

Kaira

Kenraali
Kun luet postaukseni uudestaan, niin huomaan että "hyvää" otsikon alla oli faktojen kertaaminen.
Mikä osa oli uhriutumista?

Kaiken kaikkiaan typerä sana, jota käytetään vastustajan mielipiteen vähättelyyn. Käytännössä siis argumentointivirhe.

Aika laajalti tuota viljellään ja itsekin sen varsin laitoin juuri yhteen viestiin, mutta siltikin aika lapsellinen homma.
 

Panssari Salama

Ylipäällikkö
Mikä osa oli uhriutumista?

Kaiken kaikkiaan typerä sana, jota käytetään vastustajan mielipiteen vähättelyyn. Käytännössä siis argumentointivirhe.

Aika laajalti tuota viljellään ja itsekin sen varsin laitoin juuri yhteen viestiin, mutta siltikin aika lapsellinen homma.
"Tätä puoluetta epäilään Venäjä-mielisyydestä, kuinkas muutenkaan".

Valitettavasti tuolle venäjämielisten olemassaololle on ihan faktaperusteet, jo aiempienkin lausuntojen perusteella, mm. Skripol-myrkytysten yhteydessä. Hölmöä lähteä syyttämään mediaa ajojahdista, jos ensin itse (eli osa puolueen jäsenistä) antaa sille aiheita.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

Ässä

Alikersantti
Verrattuna keneen? Venäjästä ei paljon puhuttu koko vaaleissa.
Onhan näitä vastaavia muissakin puolueissa, mutta kun PS nimenomaan on pyrkinyt erottautumaan näistä muista itsenäisyyden, suomalaisten ja suomalaisen kulttuurin puolustajina, niin herää kysymys: Kuinka on mahdollista, että moni tällaisen puolueen ehdokas ei näe niin minkäänlaista uhkaa Venäjässä?
 

Kaira

Kenraali
Onhan näitä vastaavia muissakin puolueissa, mutta kun PS nimenomaan on pyrkinyt erottautumaan näistä muista itsenäisyyden, suomalaisten ja suomalaisen kulttuurin puolustajina, niin herää kysymys: Kuinka on mahdollista, että moni tällaisen puolueen ehdokas ei näe niin minkäänlaista uhkaa Venäjässä?
Osa noista Putinia ymmärtävistä tuntuisivat ihailevan miehistä, vahvaa johtajaa. Tosin otantani on pieni, enkä heidän puoluevalintaansa tiedä. Toisekseen väittäisin YYA ajan informaatiovaikuttamisen kantavan vieläkin hedelmää. Jälkimmäistä väitän suurimmaksi syyksi, yhdistettynä kriittisen ajattelun puutteisiin.

Vaikka tämä nyt onkin hieman whataboutismia, niin ihmeen vähän on saanut huomiota esimerkiksi Kokoomuksen vastahakoisuus estää Venäjän kansalaisten pääsy rajavartiolaitoksen sotilasvirkoihin. Itse en ole ymmärtäny lainkaan, että miksi?
Lähde, päiväys 19.9.2018, eli ei edes kovin vanha uutinen: https://yle.fi/uutiset/3-10412041

Tämä on mielestäni huomattavasti vakavampi asia, kuin vaikkapa Huhtasaaren typerehtäminen.
 
Viimeksi muokattu:

Raakku

Luutnantti
Minun mielestäni ainoa syy miksi tarvitsemme armeijaa on Venäjä. Jos se katoaisi tai muuttuisi tuosta vaan kuvitteellisesti länsimaiseksi demokratiaksi, niin mahdollisen sodan riski tippuisi käytännössä nollaan naapuri maissamme. Tyhjiö kyllä tuppaa täyttymäänkin. En tiedä mitä tulisi tilalle.
 

Late

Kersantti
Ainakin Iltasanomien vaalikoneessa kysyttiin suoraan, onko Putinin Venäjä sotilaallinen uhka Suomelle, ja moni PS ehdokas oli laittanut näpykän vasempaan laitaan, osa jopa ihan äärilaitaan että "täysin eri mieltä".
Otin tuolta 10 eniten ääniä saanutta Perussuomalaista ja tsekkasin tämän: Vladimir Putinin Venäjä on Suomelle sotilaallinen uhka, väittämän vastaukset:
Jussi Halla-aho: Samaa mieltä
Ville Tavio: Eri mieltä (perustelu: Venäjä on teoreettinen sotilasuhka, mutta tällä hetkellä Putinin Venäjä ei ole akuutti uhka.")
Mauri Peltokangas: Samaa mieltä
Laura Huhtasaari: Samaa mielltä
Sami Savio: Samaa mieltä
Vilhelm Junnila: Samaa mieltä
Juho Eerola: Täysin eri mieltä (perustelu: "En keksi mitään syytä miksi Venäjä hyökkäisi yhtä parhaista naapureistaan vastaan. Mahdollinen Natojäsenyyden hakeminen saattaisi muuttaa tilannetta.")
Leena Meri: Samaa mieltä
Sebastian Tynkkynen: Täysin samaa mieltä
Jenna Simula: Samaa mieltä

Eli 7 samaa mieltä, 1 täysin samaa mieltä, 1 eri mieltä ja 1 täysin eri mieltä.

Kokoomus vastaavat luvut: 6 samaa mieltä, 1 täysin samaa mieltä, 3 eri mieltä.

SDP: 7 eri mieltä 2 eos 1 samaa mieltä.

Kepua ei varmaan tarvitse edes perata tässä.

Että ei nyt pahalla, mutta melkoista skeidaa tuntuis toi sinun väittämäsi olevan.
 
Viimeksi muokattu:

Talvela

Ylipäällikkö
Yksi mikä on faktaa on että PS puolueesta puuttuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan ammattilaisia syystä että kyseessä on aika pieni piiri Suomessa.
Asia korjaantuu kokemuksen, maanpuolustuskurssien ja toivottavasti rohkeiden toimintaan mukaan uskaltavien asiantuntijoiden kautta.
 

Ässä

Alikersantti
Otin tuolta 10 eniten ääniä saanutta Perussuomalaista ja tsekkasin tämän: Vladimir Putinin Venäjä on Suomelle sotilaallinen uhka, väittämän vastaukset:

Että ei nyt pahalla, mutta melkoista skeidaa tuntuis toi sinun väittämäsi olla.
En puhu eniten ääniä saaneista, läpimenneistä tai vertaa muihin puolueisiin. Kyse on monista heidän ehdokkaistaan, jotka eivät toden totta pitäneet Venäjää uhkana. Vanhoista puolueista löytyy myös paljon Venäjän ikuisia ymmärtäjiä, mutta kuten sanoin, PS on antanut ymmärtää olevansa vankka itsenäisyyden ja suomalaisuuden puolustaja. Siksi yllätti, että niin moni juuri heidän ehdokkaistaan ei tunnistanut mitään uhkaa.

Tiedän varsin hyvin, että esim. Halla-aho ei ole Venäjän myötäilijä.
 
Top