Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Luovan työn parissa rivitekijän ja huipun välinen tuottavuusero voi olla sata- tai tuhatkertainen.
Kertoimet tietysti vaihtelevat. Omaa näkemystä rajoittaa kokemus jota on lähinnä erilaisista metalliverstaista.

Pointtina yleisesti se ettei duunarin nälkäpalkka aina takaa työnantajallekaan sitä parasta tuottoa.
 
Joo... tottahan tuokin on tuotantolattialta, varmasti. Mutta silti olen veli @Pihatonttu :n kanssa samaa mieltä, että yksi keskustatunneli (Oslossa neljä runkotunnelia) olisi ollut se keino jolla saisi Suomen tuottavimmat yksilöt töistä kotia ja päinvastoin, mahdollisimman nopeasti, sen sijaan että heitä seisotetaan keinotekoisissa ruuhkissa 60 min per tehokas työpäivä pääkaupungissa.
Jos lisäksi siirrettäisiin Suomi Keski-Euroopan aikavyöhykkeeseen, niin siinäpä olisi ehkä yhteensä +1,5% oikeata jaettavaa lisäarvoa BKT:seen per vuosi, ja aika helposti. Vähintään.
Rannikkovaltio elää merenkulusta ja kaupasta. Ei byrokratiasta.
 
Huonoin juttu bisneksille on varmasti se jos ei saa lainkaan niitä osaajia töihin. Olipa syynä sitten ruuhka vai mikä.
 
Equinor (entinen Statoil) teki juuri historiansa parhaan Q2 neljänneksen... 4,2 miljardia euroa EBITDA.
Eipä noita kannata ruuhkassa seisottaa, olivat sitten fiskuja tai eivät, vai pelkkiä päällepäsmäreitä. Noh jälkimmäisessä tapauksessa kyllä :cool:
 
Viime vaalien jälkeen porvarikorttia ei käytännössä ollut. Nyt Orpon mukaan on.

– Minusta yhteistyö on mahdollista. Helppoa se ei kuitenkaan olisi. Se vaatii, että löytyy luottamus ja yhteinen ohjelma. Se riippuu taas niin paljon siitä, millainen johto perussuomalaisille valitaan ja millaista poliittista linjaa ja ihmiskäsitystä he edustavat.
 
Erinomaista, että siinä se on sanottu ääneen. Tärkeintä olisi saada kansan tahdon mukainen porvarihallitus taas valtaan. Sipilän hallitus sai lähes taloudenpidon kohdilleen, kunnes tämä vihervassarien pikavippihallitus repi sen jälleen palasiksi.

Tässä toinen nosto:

 Ohjelma olisi tullut muutenkin. Linja, jota itsekin olen edustanut, on ollut koko ajan se, että maahamme tarvitaan a) paljon työperäistä maahanmuuttoa; b) humanitaarista apua pakolaisjärjestelmän kautta ja c) turvapaikan kautta tapahtuvaa maahantuloa pitää minimoida.

Kohdasta c) kaikki varmaan samaa mieltä, kohta b) samoin suunta oikea: se humanitäärinen tuki mikä annetaan pitää valita itse. Kohta a herättää tunteita, mutta ikäpyramidi on mikä on.

Seuraavaa porvarihallitusta odotellessa. Melkein tekisi jo mieli alkaa pidättämään sitä kuuluisaa hengitystä.
 
Tuolla siteeratulla kommentilla, että minkälainen johto PS:lle valitaan ja mikä sen ihmiskäsitys on, Orpo antaa kyllä itsestään ylimielisen mulkun kuvan. Mitä vittua Orpolla on puututtavaa siihen minkälaisen johdon toinen puolue valitsee. Jos niin kiinnostaa niin eroaisi Kokoomuksesta ja menisi PerusSuomalaisiin, jos PS:n asiat niin kiinnostavat.
 
Toisaalta näin, ja toisaalta omilleenhan se puhuu. Jos vihervassareista halutaan eroon, niin nyt pikku hiljaa pitäisi alkaa etsimään myös niitä yhdistäviä tekijöitä keskusta-oikeistopuolueiden kesken.
 
Orpon olisi jo tajuttava, että sinipunat kannattaa haudata ja nyt on keskityttävä luomaan oikeistoblokki Suomeen niin, ettei enää tinttailla kaiken maailman ihmiskäsityksistä ja arwopohjista sillä kustannuksella, että toinen suuri oikeistopuolue toimii säälittävänä cuckina ja antaa sitten vihervasemmistohallituksille mahdollisuudet muodostua helpommin ja vetää tämän maan asiat päin vittua.
 
Oikeistohallitus edellyttää että sekä kokkareet että persut alkavat sietämään toisiaan. Sitä tuolla tarkoitinkin, että toisaallta Orpo toi esille myös TP Niinistön esittämän tiukemman maahanmuuttolinjan, toisaalta puhui omille liberaaleilleen, mikä taas särähtää aivan varmasti persujen korvissa. Konsensusta kohti on mentävä, molemmin puolin. Kepulle kyllä valta kelpaa jos kolmnneksi pyöräksi pyydetään.

Sinipunaa en usko näkeväni, sen verran vinksahtanut vanha valtionhoitajapuolue SDP nykyään on.
 
Jos lasketaan, että meillä olisi oikeistoblokki PerSuilla, Kokoomuksella ja KD:lla yhteensä noim 85 paikalla eduskunnassa, niin tässä tilanteessa kyllä sekä Keskusta että RKP olisivat aika paljon kokoaan suurempia tekijöitä. Molemmat saisivat kilpailuttaa oikeiston ja vasemmiston tarjoukset hallitustunnusteluissa ota tai jätä - mentaliteetillä.
 
Tässä vaiheessa tullaan sitten niille kullekin omalle puolueelle tärkeille omille ydinasioille. Helpompi hakea konsensus kepuleiden ja rkp:n kanssa, kuin vihervasemmiston, voisi kuvitella.

Ehkä kepukin todisti nykyhallituksessa samaa, vihervasemmiston oli helpompi hyväksyä kepuleiden vaatimukset rahan kylvämisestä maakuntiin, kun kokkareiden taloudesta hoitamisen.
 
Luulen, että mikäli Orposta tulee hallitustunnustelija, hänellä on varmaan kok:n, kepun ja perussuomalaisten hallitus mielessä. Lisäisin ehkä rkp:n ja Liikkeen.
 
Oikeistohallitus edellyttää että sekä kokkareet että persut alkavat sietämään toisiaan. Sitä tuolla tarkoitinkin, että toisaallta Orpo toi esille myös TP Niinistön esittämän tiukemman maahanmuuttolinjan, toisaalta puhui omille liberaaleilleen, mikä taas särähtää aivan varmasti persujen korvissa. Konsensusta kohti on mentävä, molemmin puolin. Kepulle kyllä valta kelpaa jos kolmnneksi pyöräksi pyydetään.

Sinipunaa en usko näkeväni, sen verran vinksahtanut vanha valtionhoitajapuolue SDP nykyään on.
Toisaalta SDP on monessa asiassa eniten samoilla linjoilla kuin Kokoomus joten sinipuna on nähdäkseni vahva vaihtoehto jatkossakin. Jonkinlainen jakolinja löytyy kumpaisenkin puolueen sisältä mutta yhteistyöhalua löytyy molemmista laajalla rintamalla. Isot puolueet eivät ehkä persuja lukuunottamatta ole niin tiukasti pj:nsa talutusnuorassa kuin julkisuudesta voisi päätellä. Puheenjohtajat ovat yhä enemmän kulutustavaraa ja sujuvasti vaihdettavissa jos tarve ilmaantuu.
 
Sakari Puiston haastattelu Ylellä:

Maahanmuutossa aika samoilla linjoilla kuin itse, samoin EU-kysymysten suhteen. Aika hyvä juttu ja valottaa miehen taustaa hyvin. En usko, että valitaan, mutta mielestäni paras vaihtoehto.
 
Erinomaista, että siinä se on sanottu ääneen.
Tuo oli iso kädenojennus persujen suuntaan sillä ehdolla että eivät nosta keulille Hakkaraisia ja kumppaneita :ROFLMAO:

Tuon suorempaan ei voi tässä vaiheessa sanoa että mikäli Orpo aloittaa seuraavat hallitustunnustelut niin sinipuna ei ole mieluinen vaihtoehto ja vihreätkin saavat pitää tunkkinsa.
 
Back
Top