Pikku-uutisia Suomesta

https://yle.fi/uutiset/3-10027495

Kuutioittain ulostetta kaadettiin puroon Salossa – “Pohja on kuorrutettu vessapaperilla” - Salon ympäristönsuojelupäällikkö epäilee, että Suomusjärvellä havaittu ympäristörikos ei ole yksittäistapaus.


"Enäjärveen laskevasta purosta Salon Suomusjärvellä löydettiin tiistaina neljästä viiteen kuutiota sakokaivolietettä. Poliisi tutkii asiaaympäristörikoksena.

– Siellä on pissaa ja kakkaa, ja pohja on kuorrutettu vessapaperilla, kuvailee Salon ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko.

Lietettä on purossa noin 150 metrin matkalla. Haju tuntuu kymmenien metrien päähän.

– Tämä on ihan käsittämätöntä! Tämä näkyy ja haisee tässä pitkään, ja ties mitkä vaikutukset sillä on luonnolle ja eläimille, Paranko sanoo.

13-3-10027505.jpg
Kirkasvetinen, hiekkapohjainen puro on muuttunut lietteen myötä täysin ruskeaksi.Kalle Mäkelä / YleEi ehkä ainoa tapaus
Tieto puroon kaadetusta lietteestä tuli rannan asukkaalta. Lietteen puroon kaataneesta henkilöstä ei toistaiseksi ole tietoa. Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Parangon mukaan kyseeseen saattavat tulla kaikki tahot, joilla on lietteen kuljetus- ja tyhjennyskalustot.

– Taloudellista etuahan tällä saadaan, että dumpataan lietettä metsiin ja puroihin, eikä viedä sinne minne se kuuluisi. Eräällä mökkiläisellä on arvelu tekijästä, mutta yleisövihjeitä kaivataan esimerkiksi siitä, millaisia autoja täällä on tiistain aikana liikkunut, Paranko sanoo.

13-3-10027503.jpg

Näky vetää Pirkko Parangon vakavaksi.Kalle Mäkelä / Yle
Sakokaivoliete kuuluisi Salossa kuljettaa kaupungin keskusjätevedenpuhdistamolle.

Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko epäilee, että Suomusjärvellä puroon kaadettu lietelasti ei välttämättä ole ainoa tapaus. Hänen mukaansa keskusjätevedenpuhdistamolle ei tule sellaista määrää lietettä, jota sinne pitäisi tulla, kun ottaa huomioon sen, miten moni talous Salossa ei kuulu viemäriverkkoon.

– Sitten on se kuuluisa Kemiön esimerkki: kun kunta siirtyi kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen, puhdistamolle tuodun lietteen määrä kaksinkertaistui. Voi siis ajatella, että puolet siitä joutui aiemmin luontoon, Paranko kertoo."

Pistää kyllä vihaiseksi. Olin lukemassa eri uutisten kommentteja tästä ja jotkut kallut olivat, "noh, mikäs tuossa - kakkaahan se vain on" - miten vitussa paskan dumppaaminen vesistöön on mitenkään luonnollista? Ei se vedessä maadu mihinkään ja kaikki ravinteet valuvat alas rehevöittäen vesistöä - mahdolliset loiset ja ulosteperäiset bakteeritkaan eivät kompostoidu ja paperimassa tukkii puron: jumalauta että vituttaa:. :mad:
 
Viimeksi muokattu:
Helsinki tarjoaa sitten ilmaista ehkäisyä nuorille, tällä he odottavat aborttien määrän laskevan. Heh auttaisiko tuohon jos koulussa kerrottaisiin mitä seuraa paljaalla vetelystä, no ehkä ko. vanhemmillakin olisi herrantertulle puhuttavaa yhdyntä hommien seurauksista.:unsure:
 
Helsinki tarjoaa sitten ilmaista ehkäisyä nuorille, tällä he odottavat aborttien määrän laskevan. Heh auttaisiko tuohon jos koulussa kerrottaisiin mitä seuraa paljaalla vetelystä, no ehkä ko. vanhemmillakin olisi herrantertulle puhuttavaa yhdyntä hommien seurauksista.:unsure:
Etenkin, kun e-pillerit todennäköisesti vähentävät kondomien käyttöä, joka taas lisää sukupuolitautitartuntoja.
 
En jaksanut etsiä paremmin sopivaa ketjua:

3D-tulostettu suihkumoottorin osa Hornet-hävittäjässä ensilennolla

18.01.2018

Suomen ensimmäinen 3D-tulostettu suihkumoottorin osa on lentänyt ensilentonsa 5. tammikuuta 2018. Kyseinen osa on asennettu F/A-18 Hornet -hävittäjään. Patriassa on tehty viimeisen kahden vuoden aikana kehitystyötä 3D-tulostettavien osien valmistusprosessiin liittyen.

https://www.patria.fi/fi/media/tied...oottorin-osa-hornet-havittajassa-ensilennolla
 
Halonen helsingin yliopiston elimiin ja kanssa sisko Viljanen Turun..
Mieshän jo onkin tuolla...

Turun yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Vantaan tuleva kaupunginjohtaja

Turun yliopiston hallitus on valinnut puheenjohtajakseen Ritva Viljasen. Varapuheenjohtajakasi valittiin Mats Brommels.
Viljasen työmeriitit ovat kattavat. Hän on aiemmin työskennellyt esimerkiksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajana, sisäasiainministeriön kansliapäällikkönä ja hallitusneuvoksena, väestörekisterikeskuksen ylijohtajana sekä oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena. Viljanen aloittaa Vantaan kaupunginjohtajana maaliskuussa.

Yliopiston uusi hallitus päätti puheenjohtajavalinnasta ensimmäisessä kokouksessaan perjantaina 19. tammikuuta. Hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisten jäsenten joukosta. Ritva Viljanen on ollut Turun yliopiston hallituksessa kesäkuusta 2014.
Uusi hallitus aloitti vuoden 2018 alussa. Sen kausi päättyy muiden kuin opiskelijaedustajien osalta vuoden 2021 lopussa. Opiskelijajäsenten kausi on kaksivuotinen. Yliopiston hallitukseen kuuluu kymmenen henkilöä.
Hallitus on yliopiston ylin päättävä toimielin. Yliopistolain mukaan hallituksen tehtävänä on muun muassa päättää yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksesta.
http://www.ts.fi/uutiset/paikallise...ksi+valittiin+Vantaan+tuleva+kaupunginjohtaja
 
Yle -puheen toimittaja on hakenut lainaa Nordeasta.

HS kirjoitti:
Pankkineuvoja käski asuntolainaa hakeneen radiojuontajan ”takaisin kotimaahansa” – Nordea: ”Asiakaspalvelutilanteessa on epäonnistuttu täysin”
Tieto Nordean rasistiselta kalskahtavasta asiakaspalvelusta levisi radiotoimittajan Twitter-profiilista nopeasti ja sai Nordean asiakaspalvelutilin reagoimaan.
Turkulainen Yagmur Özberkan pettyi perjantaina pahasti Nordean pankkikonttorin asiakaspalveluun. Miesystävänsä kanssa asuntolaina-asioissa Nordean Kauppiaankadun konttoriin mennyt Özberkan kertoi joutuneensa vastaamaan kysymykseen, kuinka kauan hän on asunut Suomessa.

Özberkan twiittasi saamastaan kohtelusta perjantaina. Tieto Nordean rasistiselta kalskahtavasta asiakaspalvelusta levisi radiotoimittajan Twitter-profiilista nopeasti ja sai Nordean asiakaspalvelutilin reagoimaan.

Ennakkoluuloja olen kohdannut monenlaisia mutta tämä oli ylitse muiden: Hain asuntolainatarjousta Nordealta ja minun käskettiin takaisin kotimaahan. Kiitos #Nordea hyvästä asiakaspalvelusta.​
— Yagmur Özberkan (@YagmurOzberkan) 19. tammikuuta 2018
Hei! Pahoittelen suuresti, että tämmöistä on tapahtunut. Voitko olla meihin yhteydessä DM:llä ja kertoa tarkemmin tapahtuneesta, niin saadaan asia konttorinjohtajan toimesta selvitykseen. -Saara​
— Asiakaspalvelu (@Nordea_Aspa) 19. tammikuuta 2018
Özberkan kertoo HS:lle, että lainaneuvotteluihin osallistunut asiakasneuvoja oli keskeyttänyt Özberkanin miesystävän, kun tämä oli aikeissa esitellä dokumentteja ostettavasta kohteesta ja palkkakuitteja.

”Hän sanoi, että ensin tarkastetaan perustiedot ja tarkastetaan, onko lainan saaminen mahdollista eli ovatko luottotiedot kunnossa”, Özberkan kertoo.

”Ajattelin hänen kysyvän, että minkälaista lainaa haluamme ja jotakin kohteesta. Sen sijaan hän kysyi, kuinka kauan olemme asuneet Suomessa.”

Asiakasneuvoja oli Özberkanin mukaan perustellut kysymystä sillä, etteivät he olleet Nordean asiakkaita. Muista pankeista vastaava ei ollut kysytty.

”Vastasin hänelle, että riittävän pitkään tai tarpeeksi kauan ja että uskoisin meidän täyttävän lainan kriteerit.”

Pankkineuvoja keskeytti pariskunnan Özberkanin mukaan kesken lauseen.

”Hän sanoi minulle, että sitten vain takaisin kotimaahan.”

Özberkan yritti tiedustella neuvojalta, kysytäänkö pankissa muiltakin asiakkailta, kuinka kauan he ovat asuneet Suomessa.

”Hän sanoi vain olettaneensa nimien perusteella. Sanoin, että se, mitä hän juuri sanoi, on pahinta mahdollista rasismia. Hän vain kikatteli eikä yhtään tajunnut asian vakavuutta.”

Helsingin Sanomat kysyi tapauksesta perjantaina Nordeasta. Liiketoimintajohtaja Riikka Laine-Tolonen kertoi sähköpostitse antamassaan vastauksessa olevansa tietoinen tapauksesta ja pahoitteli Nordean puolesta. Hänen mukaansa asia on käyty kyseisen asiakasneuvojan kanssa läpi.

”Nordean periaatteisiin kuuluu kohdella kaikkia asiakkaitaan yhdenvertaisesti, ja torjumme syrjinnän kaikissa muodoissaan ja irtisanoudumme siitä. Edellytämme kaikilta työntekijöiltämme sitoutumista näihin periaatteisiin”, Laine-Tolonen sanoo.

”Tässä asiakaspalvelutilanteessa on epäonnistuttu täysin. Asia tullaan käsittelemään sisäisesti perin pohjin.”

Nordeasta oltiin yhteydessä tapahtuneen jälkeen myös Özberkaniin, kun tämä oli sitä vaatinut. Tunnin päästä pankkineuvojana olleen noin 50-vuotiaan naisen esimies soitti ja kertoi Özberkanin mukaan olleensa järkyttynyt ”takaisin kotimaahan” -kommentista.

Özberkan kertoo halunneensa tietää, miten Nordea toimii tällaisissa tapauksissa ja mitä toimenpiteitä he aikovat tehdä.

”Esimies sanoi, että tässähän on kyse yksittäistapauksesta.”

Özberkanilla on turkkilainen tausta, mutta hän on jo asunut Suomessa 25 vuotta. Hän juontaa Yle Puheella radio-ohjelmaa, jossa käsitellään muun muassa Suomen moninaisuutta.

Özberkan kertoo kuulleensa niin paljon vastaavanlaisista sattumuksista Suomessa, ettei tapauksessa ole hänen mielestään kyse yksittäisestä tapauksesta vaan laajemmasta ongelmasta, joka liittyy asenteisiin ja ennakkoluuloihin.

https://www.hs.fi/talous/art-2000005531958.html

Voisikohan kyseessä olla ylireagointi tai tahallinen väärinymmärtäminen? Twitter -tilillään ainakin alpakkaporukka öyhöttää siihen malliin että eiköhän tästä vielä lisää tietoa tihku tavalla tai toisella. Sangen omituiselta tapaukselta kuullostaa kyllä. Itse en ihan purematta tuota tarinaa kyllä nielisi, olkoot sitten niin taikka näin.

edit. pari typoa
 
Viimeksi muokattu:
Yle -puheen toimittaja on hakenut lainaa Nordeasta.



https://www.hs.fi/talous/art-2000005531958.html

Voisikohan kyseessä olla ylireagointi tai tahallinen väärinymmärtäminen? Twitter -tilillään ainakin alpakkaporukka öyhöttää siihen malliin että eiköhän tästä vielä lisää tietoa tihku tavalla tai toisella. Sangen omituiselta tapaukselta kuullostaa kyllä. Itse en ihan purematta tuota tarinaa kyllä nielisi, olkoot sitten niin taikka näin.

edit. pari typoa

Kai nyt jumalauta luotonantajalla on oikeus kysyä mahdolliselta lainan saajalta, kauanko hän on asunut maassa??? pitäiskö pankin s-tana vieköön laittaa asuntolainasumma jokaikiselle hiekkamaasta tai afrikasta vastatulleen tilille? Kyllä varmaan kanta-Suomalaisenkin pitää esittää jonkinlainen historia ansiotuloistaan Suomessa, saadakseen isomman lainan, jos ei ole kyseisen pankin asiakas?

En niele minäkään purematta kyseisen lainan hakijan selitystä asiasta.
 
Kai nyt jumalauta luotonantajalla on oikeus kysyä mahdolliselta lainan saajalta, kauanko hän on asunut maassa??? pitäiskö pankin s-tana vieköön laittaa asuntolainasumma jokaikiselle hiekkamaasta tai afrikasta vastatulleen tilille? Kyllä varmaan kanta-Suomalaisenkin pitää esittää jonkinlainen historia ansiotuloistaan Suomessa, saadakseen isomman lainan, jos ei ole kyseisen pankin asiakas?

Tapahtui pankissa mitä tapahtuikaan, niin tuossa on kyllä kaksi asiaa - se; että asiallisesti olisi selvitetty ansiotuloja/luottotietoja ja se; että heitetään takas maahas settiä - edeltävä on OK, jälkimmäinen ei. En tiedä mitä siellä pankissa nyt sitten tapahtui ja eiköhän sitä olla selvittämässä, mutta tuo takas maahas mitä työntekijä mahdollisesti heitti ei ole asiallista - vielä kun asiakas ei ole mikään viimeaikaisten ihmisvirtojen mukana tullut, vaan Özberkan on 25-vuotta maassa elänyt ja täällä itsensä korkeakouluttanut (lunttasin vähän netistä kiinnostuksesta tähän uutiseen).
 
Viimeksi muokattu:
Ihan takuulla se virkailija teki jotain väärin kun pankin puolesta pahoitellaan niin.
Pankin maineen vuoksi on pakko pahoitella oli siten tapahtunut mitä vain. Totuutta on mahdoton varmuudella selvittää ellei keskustelua ole nauhoitettu.
Mikä on työntekijän oikeusturva jos kyseessä onkin vain hylätyn lainapäätöksen suututtaman asiakkaan kosto.
 
Pankin maineen vuoksi on pakko pahoitella oli siten tapahtunut mitä vain. Totuutta on mahdoton varmuudella selvittää ellei keskustelua ole nauhoitettu.
Mikä on työntekijän oikeusturva jos kyseessä onkin vain hylätyn lainapäätöksen suututtaman asiakkaan kosto.

No nyt kyllä arvuuttelet paljon - jättäisin teoriat sikseen ja odottaisin selvitystä asiasta pankilta (ja lainapäätöksistä kyllä tehdään merkintä pankin tietokantaan, eli heillä kyllä hylätyt ja myönneyt laina-asiakkaat tiedossa).
 
Viimeksi muokattu:
Helsinki tarjoaa sitten ilmaista ehkäisyä nuorille, tällä he odottavat aborttien määrän laskevan. Heh auttaisiko tuohon jos koulussa kerrottaisiin mitä seuraa paljaalla vetelystä, no ehkä ko. vanhemmillakin olisi herrantertulle puhuttavaa yhdyntä hommien seurauksista.:unsure:
Meinaatko, ettei biologiassa ja terveystiedossa kerrota riittävän montaa kertaa, miten ihminen lisääntyy? Veikkaan lähinnä känniä/ajattelemattomuutta/toiveikkuutta ("Ei se mulle satu").
Ilmainen ehkäisy nuorille on ihan pirun jees. Nuorilla on yllättävän vähän rahaa normaalisti käytössään ja sitä menee aika moneen muuhun juttuun kuin kortsuihin (eikä niitä aina edes viitsi ostaa, kun nolottaa). Siispä mieluummin ilmainen ehkäisy kuin abortit.
 
Ilmainen ehkäisy nuorille on ihan pirun jees. Nuorilla on yllättävän vähän rahaa normaalisti käytössään ja sitä menee aika moneen muuhun juttuun kuin kortsuihin (eikä niitä aina edes viitsi ostaa, kun nolottaa). Siispä mieluummin ilmainen ehkäisy kuin abortit.
Kyllä, mutta kansanterveydellisesti ilmaiset kondomit olisivat parempi vaihtoehto, ilmaiset ehkäisypillerit sen sijaan ehkä jopa vähentävät kondomien käyttöä ja lisäävät sukupuolitautitartuntoja. Ehkäisyllisesti ehkä kondomit ovat huonompia toisaalta, kun ei niitä aina muistu mukaan tai jaksa tai halua kaivaa esiin, moni varmaankin tunnistaa ongelman myös itse. Ostamisessa en näe ongelmaa häveliäimmillekään, kun nykyisenä internetin aikakautena niitä voi vaikka tilata netistä, jos ei kaupan kassalta ilkeä ostaa.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Meinaatko, ettei biologiassa ja terveystiedossa kerrota riittävän montaa kertaa, miten ihminen lisääntyy? Veikkaan lähinnä känniä/ajattelemattomuutta/toiveikkuutta ("Ei se mulle satu").
Ilmainen ehkäisy nuorille on ihan pirun jees. Nuorilla on yllättävän vähän rahaa normaalisti käytössään ja sitä menee aika moneen muuhun juttuun kuin kortsuihin (eikä niitä aina edes viitsi ostaa, kun nolottaa). Siispä mieluummin ilmainen ehkäisy kuin abortit.

Ja käsi sydämelle: tulikos sitä ite vedeltyä paljaalla? Kasvoni punehtuvat lievästä häpeästä ja toisaalta sentimentaaliset muistot ovat vieläkin tallessa:oops:. Toisaalta on niinkin, että naida kannattaa aina. Niin kauan kuin pystyy. Mitä tulee sukupuolitauteihin, niin sopivaksi edennyt klamydia tutkimuksineen ja hoitoineen kyllä opettaa. Aittis on tietysti sitten jo sarjassa muuta.

Saapi niitä penskoja valistaa, mutta sukupuolivietti vaan on ihmisellä ehkä sellainen, että eipä tilanteessa välttis kortonkia lähdetä etsimään.
 
– Sitten on se kuuluisa Kemiön esimerkki: kun kunta siirtyi kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen, puhdistamolle tuodun lietteen määrä kaksinkertaistui. Voi siis ajatella, että puolet siitä joutui aiemmin luontoon, Paranko kertoo."

Tällainen paskaaminen on niin syvältä neuvostomeininkiä, että ei siitä muuta voi sanoa.
 
Vaikkakin lähde on seiska, niin...

NÄIN TEEMU LAAJASALO HEMMOTTELI TAINA-RAKASTAAN: LUKSUSHOTELLISTA YLI 800 EURON LASKU – KUITTI HUKKUI!
20.1.2018 09:49
Helsingin tuore piispa Teemu Laajasalo, 43, on ollut skandaalinkäryisissä otsikoissa, kun paljastui, että hän oli kirkkoherrana törsännyt veronmaksajien rahaa sviitteihin, risteilyihin, samppanjaan ja ravintolaillallisiin. Teemu oli myös ostellut kortilla Coca-Colaa, Flow-festareiden lippuja ja kukkia. Kuitteja Teemulta oli kadonnut yli 2 600 euron arvosta.

Teemu käytti veronmaksajien rahoja myös vaimonsa Taina Laajasalon, 39, hemmotteluun. Hän majoittui Israelin-matkallaan kolmeksi päiväksi luksushotelliin Tel Aviviin Tainan kanssa, vaikka matkan tarkoituksena oli yhden päivän vierailu Suomen lähetysseuraan Jerusalemissa.

Luksushotellista tuli yli 800 euron lasku, mutta myös tämän kuitin pappismies päästi hukkumaan. Teemu laskutti matkasta päivärahoja seitsemältä päivältä, vaikka matka kesti reilut kolme vuorokautta.

Tavoitimme Tainan kommentoimaan Israelin-matkan hotellivalintaa, mutta hän ei ollut halukas keskustelemaan asiasta.
– En vastaa tämän tyyppisiin kysymyksiin. En kommentoi, kiitos, Taina vastasi ja löi luurin kiinni.
https://www.seiska.fi/Uutiset/Nain-...n-luksushotellista-yli-800-euron-lasku-kuitti
 

Olin loppuvuodesta useamman päivän kurssilla eräässä suomalaisessa pikkukaupungissa. Kurssilla oli myös erään ministeriön korkea virkamies. Hotellin aamupalalla kiinnitin kolmantena aamuna huomioni samaan pariskuntaan, jonka toinen osapuoli oli em. virkamies ja toinen oli hänen seuralaisensa (ei osallistunut tapahtumaan). Tuossahan ei sinänsä ole välttämättä mitään väärää, ja kaikki viulut on saatettu maksaa ihan omasta pussista. Mutta en minä ainakaan vaimoa ottaisi työmatkalle mukaan ihan vaan sen takia ettei tarvitsisi miettiä rikotaanko firman Code of Conductia tai herättääkö homma turhaa pahennusta työyhteisössä tai yhteistyökumppaneissa.
 
Back
Top