Kaikki kuuluu kaikille politiikkavaatii uhrinsa ja hullukin pääsee hoitamaan, koskahan päättäjille tulee järkipäähän tai onko päättäjät kaikkein hullumpia.
Amiksen opet kertovat
Lähihoitajakoulutukseen tuupataan ihmisiä, joita ei uskalla lähettää työharjoitteluun. Vartijoiksi opiskelee kuumakalleja, jotka eivät sovi alalle. Hoitotyön opettaja sanoo: ”Meille voi kävellä sisään kuka tahansa.”
(KUVA: Lasse Rantanen)
Satu Vasantola HS
Julkaistu: 21.10. 2:00 , Päivitetty: 21.10. 6:15
”Joo. Haluan puhua.”
”Mielellään.”
”Ehdottomasti.”
”Tästä minulla onkin paljon sanottavaa.”
Vietin päiviä soitellen ammattioppilaitosten opettajille. Kysyin, haluaisivatko he kertoa, millaista on ammattikoulujen arkipäivä ja mitkä asiat heitä huolettavat.
Koulutusta on uudistettu vuoden alussa, ja tuntimäärien vähentäminen on ollut ahkerasti uutisissa. Siksi kiinnostaa, mitä opettajat ajattelevat.
Kahta lukuun ottamatta kaikki halusivat puhua aiheesta. Opettajat avautuvat mielellään, kunhan ensin sovitaan yhdestä asiasta.
”Eihän minua varmasti tunnista jutusta? Eikä kouluakaan? Meillä on johto vähän sellaista, että jos koulusta sanoo poikkipuolisen sanan, se voi olla irtisanomisperuste.”
Tätä juttua varten on haastateltu kahtatoista opettajaa. He saavat poikkeuksellisesti puhua nimettöminä, sillä tarkoitus ei ole leimata kouluja tai opiskelijoita eikä aiheuttaa hankaluuksia opettajille.
Opettajilla on aika paljon poikkipuolista sanottavaa.
Eniten huolissaan tuntuvat olevan hoitotyön opettajat, siis tulevia lähihoitajia kouluttavat. Heidän pitäisi vastata siitä, että lasten, vanhusten ja vammaisten hoitajat päiväkodeissa, hoivakodeissa, kotihoidossa ja vuodeosastoilla osaavat vaihtaa vaipat, pestä, opastaa ja antaa oikean määrän oikeaa lääkettä.
”Kyllähän se vaippojen vaihto varmaan onnistuu, mutta noista muista asioista en ole kaikkien kohdalla ollenkaan varma”, sanoo yksi opettajista.
Monet kertovat, että heillä on opiskelijoita, joita ei uskalla päästää työpaikalle harjoitteluun – tai
koulutussopimusjaksolle, kuten oikea termi nykyisin kuuluu.
Syitä on monia, mutta useimmiten on kyse siitä, että opiskelija ei ole oppinut perusasioita, jotka olisi hallittava ennen työpaikalle lähtemistä. Vuodeosastolla tai vanhusten kotihoidossa ei oikein voi toimia, ellei osaa laskea oikein lääkkeiden annostelua.
”En voi lähettää työpaikalle ihmistä, joka ei ymmärrä, miksi ja missä tilanteissa insuliinia annetaan, vaikka sitä on koulussa sata kertaa jankattu.”
Opettajien mukaan lähihoitajakoulutuksessa on yhä enemmän opiskelijoita, joilla on isojakin oppimisvaikeuksia ja heikot pohjatiedot peruskoulusta. Jos kertotaulussa on vaikeuksia, jää helposti jumiin lääkelaskuissa.
Ja sitten on niitä, joiden oma elämä on niin huonolla tolalla, että he eivät jaksa lähteä aamulla kouluun tai töihin. Niitä, jotka tulevat humalassa tenttiin, ja niitä, jotka eivät pysty keskittymään sen vertaa, että pystyisivät kännykästä katsomaan, missä seuraava oppitunti on.
”Työpaikoilta tulee palautetta, että ei ole oikein kello hallussa. Että ohjaaja joutuu aina päivän lopussa muistuttamaan, mihin aikaan seuraavana päivänä on tultava töihin.”
On masentuneita, on päihdeongelmaisia, on niitä, jotka uhkailevat opiskelukavereitaan. Monella on niin vakavia ongelmia omassa elämässään, että koulunkäynti tuntuu kohtuuttoman vaativalta, työelämä melkein mahdottomalta.
Eivätkä he ole pieni vähemmistö opiskelijoiden joukossa.
”Minulla on 25 opiskelijan ryhmä, jonka pitäisi valmistua jouluksi. Näyttää siltä, että heistä ehkä viisi saa tehtävänsä tehtyä ja oikeasti valmistuu”, eräs opettaja kertoo.
Miten tässä näin on päässyt käymään?
Ammattikoulut ovat käyneet läpi monta myrskyä viime vuosien aikana. On tullut nuorisotakuu, koulutustakuu, ammatillisen koulutuksen reformi ja jättisäästöt.
Lisäksi monet koulut ovat jättäneet soveltuvuuskokeet kokonaan pois, sillä niiden perusteella ei saa enää ratkaista, kuka pääsee opiskelemaan ja kuka ei. Kokeita saa järjestää, ja niistä voi saada lisäpisteitä, mutta opiskelupaikkaa ei saa kokeen perusteella evätä.
Muutosten suunnittelijoilla on useimmiten ollut kauniit aikeet. Koulutus- ja nuorisotakuun avulla haluttiin nuoret pois kotoa syrjäytymästä, tahdottiin tarjota kaikille paikka koulussa tai työpajassa myös peruskoulun jälkeen.
”Meillä on täällä amiksessa nykyisin kaksi päätehtävää”, kuvaa eräs hoitotyön opettaja. ”Ensimmäinen on syrjäytymisen ehkäisy, se vie suuren osan ajasta. Sen lisäksi on sitten tämä ammattiin kouluttaminen.”
Soveltuvuuskokeiden poistamista on perusteltu tasa-arvolla. Kun sisäänpääsyä ei ratkaise haastattelu vaan peruskoulun päättötodistus, kukaan ei saa opiskelupaikkaa pärstäkertoimen perusteella.
Uudistuksilla on kuitenkin ollut kirpeät sivuvaikutuksensa. Lähihoitajakoulutuksessa se näkyy siinä, että mitään pääsykriteerejä ei enää ole. Joissakin oppilaitoksissa on enemmän hakijoita kuin aloituspaikkoja, joten opiskelijat voidaan valita, mutta monissa kouluissa lähihoitajaksi pääsevät opiskelemaan kaikki halukkaat.
Koulujen välillä on tässä asiassa suuria eroja.
”Lähihoitajaopintoihin pääsee meillä vain joka kolmas hakija. Opiskelijat ovat siis valikoitunutta väkeä, taitavia ja motivoituneita”, kertoo ison kaupungin ammattikoulun opettaja.
Toisen ison kaupungin koulussa tilanne on päinvastainen.
”Meille voi kävellä sisään kuka tahansa. Meillä on opiskelijoita, jotka eivät ole päässeet automaalarilinjalle, mutta lähihoitajiksi he pääsevät”, kertoo opettaja.
Lääkelaskutehtävän kuvassa on pakkaus, jonka kyljessä lukee: pantopratsoli 20 mg. Tehtävänä on selvittää, paljonko potilaalle pitää antaa lääkettä, jos lääkäri on määrännyt annettavaksi 20 milligrammaa.
Vähän vaikeammassa tehtävässä on kuva särkylääkkeestä, jonka vahvuus on 60 mg. Opiskelijan pitäisi laskea, paljonko lääkettä annetaan, jos lääkärin ohje on 120 milligrammaa kahdesti vuorokaudessa.
Perusasioita siis. Yhteenlaskua, yksinkertaisia kerto- ja jakolaskuja. Myöhemmin on selviydyttävä lääkelaskuista, joissa annostus on määritelty potilaan painon mukaan. Siinä vaiheessa moni opiskelija on vaikeuksissa.
”Alakoulun laskuista aloitetaan”, kertoo matematiikan opettaja. ”Jo sulkeiden käyttö tai desimaaliluvut tekevät laskuista liian vaikeita monille opiskelijoille.”
Ensimmäisellä matikan kurssilla saatetaan pyytää vaikkapa laittamaan luvut suuruusjärjestykseen tai ympyröimään luvuista ykköset tai kymmenet.
Opettajan mukaan matematiikan osaaminen heikkenee vuosi vuodelta, vaikka oppilaiden kesken onkin suuria eroja. Nytkin hänellä on pari oppilasta, jotka ovat jo laskeneet kaikki kurssin lääkelaskut, vaikka kurssi vasta alkoi.
”Osa näistä opiskelijoista kykenisi hyvin opiskelemaan vaikka lääkiksessä, ja sinne osa tähtääkin. Mutta sitten on niitä, joiden pelkään olevan vaaraksi potilaille, jos he joskus valmistuvat ja päätyvät työelämään.”
Matematiikan opettajalla on strategia valmiina.
”Jos joskus itse joudun vuodeosastolle, otan mukaani lapun ja kirjoitan siihen, että haluan laskea lääkeannokseni itse, kiitos.”
Oppimisvaikeudet eivät kuitenkaan ole opettajien mielestä suurin ongelma. Niiden kanssa aina pärjätään, kommentoi moni.
Tai pärjättäisiin, jos oppitunteja olisi riittävästi. Monissa kouluissa on kuitenkin karsittu juuri lähiopetuksesta.
Eräs opettaja kertoo kurssista, jota hän on opettanut seitsemän vuoden ajan. Seitsemän vuotta sitten kurssilla pidettiin 22 oppituntia; tänä syksynä sama kurssi opetetaan seitsemässä tunnissa.
”Hitaimmatkin oppivat kyllä, kunhan asioita vain kerrataan riittävän monta kertaa, tehdään yhdessä ja näytetään kädestä pitäen. Nyt on kuitenkin nipistetty juuri tästä”, sanoo teknisellä alalla pitkään opettanut erityisopettaja.
Ammattikoulun uudistamisessa on haluttu siirtää opiskelua koulusta työpaikoille. Tässäkin on taustalla kaunis ajatus. Työn oppii parhaiten työpaikalla, ja käytännön ammatti pitäisi voida opiskella käsin tekemällä, jos lukeminen ei maistu.
Moni opettajakin kannattaa tätä, periaatteessa. Käytäntö onkin sitten hankalampi juttu. Työpaikkoja ei aina löydy, ja jos löytyy, kenelläkään ei välttämättä ole aikaa opettaa.
”On ollut työssäoppimisjaksoja, joissa opiskelija on laitettu lakaisemaan samoja käytäviä aamusta iltaan.”
Koulutussopimusjakson jälkeen työpaikan nimeämä ohjaaja ja koulun opettaja antavat arvion opiskelijan osaamisesta. Monet opettajista ovat sitä mieltä, että ohjaajien taidot eivät aina riitä arviointiin.
”On ohjaajia, jotka sanovat, että annetaan kaikista kiitettävät, kun se on niin mukava tyttö. Yritän siinä sitten selittää, että pitäisi arvioida tätä hoitotyön osaamista. Että mukavuus ei tässä nyt riitä.”
Vartijakoulutuksen opettajat kertovat samankaltaisista ongelmista kuin hoitotyön opettajat. Yhä useammalla opiskelijalla on pahojakin oppimisvaikeuksia, ja kokeista läpi pääseminen tuottaa hankaluuksia.
”Meillä pitää opiskella myös lainsäädäntöön liittyviä asioita. Aika vaikeaa se on, jos äidinkielen taidot ovat kovin heikot”, sanoo toistakymmentä vuotta turvallisuusalalla opettajana toiminut.
Vartijakoulutukseen järjestetään joissakin kouluissa yhä soveltuvuuskokeita, mutta ne eivät ratkaise koulutukseen pääsemistä.
”Olin tänäkin vuonna järjestämässä soveltuvuuskokeita. Siellä oli mukana pyrkijöitä, jotka jäivät kaikissa osa-alueissa heikoille pisteille. Sanoin, että nämä eivät mielestäni sovellu alalle, mutta niin vain he pääsivät kouluun ja tulivat syksyllä tunneille”, kertoo toinen turvallisuusalan opettaja.
Soveltuvuus ja motivaatio ovat sekä hoitotyön että turvallisuusalan opettajien mielestä tärkeimmät kriteerit alalle. Monet opiskelijat ovatkin löytäneet oman unelma-alansa ja soveltuvat sinne mainiosti.
Mutta sitten on niitä, jotka opiskelevat vaativaa alaa pakon edessä tai kyseenalaisin motiivein.
”Onhan se vähän huono lähtökohta, jos kovasti vihaa ihmisiä”, hoitotyön opettaja sanoo.
”Määrätyn määrän kuuntelen vittua ja perkelettä, mutta kun potilastyötä harjoitellaan, pitäisi pystyä käyttäytymään asiallisesti.”
Opettajien mukaan lähihoitajaopintoja suosittelevat liian herkästi sekä peruskoulujen opinto-ohjaajat että te-toimistojen virkailijat. Myös aikuisopiskelijoilla on asenne- ja käytösongelmia.
”Nuorten käytös on pienempi ongelma, villit nuoret kyllä aikuistuvat aikanaan. Mutta aikuiset, jotka varastelevat tai uhkailevat opiskelutovereitaan, ovat kyllä väärässä paikassa.”
Osa opiskelijoista on syyllistynyt rikoksiin.
Vartijakoulutuksessa tie nousee pystyyn, jos takana on rikoksia. Lähihoitajaopiskelijoilla tilanne on toinen. Heiltä pyydetään rikosrekisteriote, jos he lähtevät harjoitteluun, jossa tehdään töitä lasten kanssa. Jos rikoksia paljastuu, koulu päättää, voiko opintoja jatkaa. Usein voi.
Molempien alojen opettajat tuskailevat sitä, että opiskelijat saavat jatkaa opintojaan, vaikka soveltumattomuus alalle olisi ilmiselvää.
”Vartijan työ on sellaista, että siinä pitäisi pysyä rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa. Jos se ei onnistu edes koululla tehdyissä harjoituksissa, niin kyllähän sitä miettii, millaista vaaraa tällainen ihminen sitten työelämässä aiheuttaa, jos sinne saakka pääsee”, kokenut turvallisuusalan opettaja sanoo.
”Mutta jos henkilö on opiskelupaikan saanut, häntä ei meinaa saada koulusta ulos millään.”
(KUVA: Lasse Rantanen)
Viranomaisten viestinnässä puhutaan rahasta kauniisti.
Ammatillisen koulutuksen rahoitus uudistuu painottamaan toiminnan vaikuttavuutta ja tehokkuutta, kerrotaan Opetushallituksen sivuilla.
Sama suomeksi: kun ammatilliset oppilaitokset ennen saivat rahaa opiskelijamäärien perusteella, jatkossa yhä suurempi osa rahasta tulee tutkintojen tai tutkinnon osien perusteella.
Vuonna 2022 peräti 35 prosenttia koulujen rahoista on niin sanottua suoritusrahoitusta eli rahaa, jota jaetaan suoritettujen tutkintojen ja niiden osien perusteella.
Kouluille on siis etua siitä, että mahdollisimman suuri osa opiskelijoista saa tutkintonsa suoritettua ja valmistuu ammattiin.
Osa opettajista kokeekin, että heitä painostetaan päästämään läpi nekin opiskelijat, jotka eivät osaa kokeissa riittävästi tai eivät opettajan mielestä sovellu alalle.
”Meiltä halutaan opiskelijat todistus taskussa ulos hinnalla millä hyvänsä. Laadusta ei kukaan ole kiinnostunut.”
Tässä on suuria eroja koulujen välillä. Moni opettaja sanoo, ettei ole koskaan kokenut painostusta päästää läpi opiskelijoita, jotka eivät täytä kriteerejä. Muutamissa kouluissa painetta kuitenkin on.
Eräs opettaja kertoo, että hänen olisi pitänyt hyväksyä opiskelija, joka tuli vain kurssin kahdelle viimeiselle oppitunnille. Toinen kertoo joutuneensa johdon puhutteluun, kun ei ole päästänyt kaikkia opiskelijoita kursseista läpi.
”En voi sulkea silmiäni. En ikipäivänä suostu päästämään läpi opiskelijaa, joka ei osaa niitä asioita, jotka on osattava. Mutta varmasti on toisia opettajia, jotka päästävät.”
Yksikään opettajista ei halua syyttää tilanteesta opiskelijoita. Ongelmat löytyvät muualta: säästöistä, liian nopeista muutoksista, järjestelmästä, joka odottaa nuorilta liikaa itsenäisyyttä. Harva 16-vuotias pystyy pitkäjänteiseen opiskeluun omin päin.
Kasvatustieteen tohtori
Erja Sandberg palauttaisi soveltuvuuskokeet esimerkiksi lähihoitajakoulutukseen. Kaikille opiskelijoille hän haluaisi lukujärjestykset, joiden mukaan koulua käydään. Ja opetusta joka päivälle. Sandberg on itsekin opettanut ammattiopistossa Helsingissä.
”Nuoret tarvitsevat ryhmän, johon kuulua, ja rytmin elämäänsä. Nykysysteemissä he oppivat, ettei kouluun tarvitse mennä joka päivä. Miten he siis oppisivat säännöllistä työntekoa?”
Sandberg haluaisi ammattikoulujen opettajille myös lisää erityispedagogiikan koulutusta. Enemmistö niistä, joilla on oppimisvaikeuksia, päätyy opiskelemaan ammattikouluun. Siellä erityisopetusta on kuitenkin tarjolla vain vähän.
Nuorta helpottaisi sekin, että hän pääsisi alusta alkaen opiskelemaan alalle, joka häntä kiinnostaa ja jossa hänellä on mahdollisuus pärjätä.
Sekä lähihoitaja- että vartijakoulutuksessa alalle soveltumattomuus voi helposti johtaa opintojen keskeyttämiseen. Se voi murentaa itsetuntoa rajustikin, varsinkin, jos käsitys itsestä oppijana on jo valmiiksi heikko.
”Pettymys voi estää hakeutumisen seuraavaan koulutukseen. Siksikään nuoria ei pitäisi sysätä alalle, joka on heille liian vaativa.”
Entä miten käy niille opiskelijoille, jotka eivät pärjää vaikkapa lähihoitaja- tai vartijakoulutuksessa?
Osa luovuttaa ja keskeyttää, kun tentit eivät mene monen uusimisenkaan jälkeen läpi.
Osa käy suorittamassa yhden tutkinnon osan yhdessä koulussa, toisen toisessa, mutta ei silti saa tutkintoa valmiiksi.
Monet opettajat pitävät tarkasti huolta siitä, että valmistumaan pääsee vain niitä, jotka osaavat vaaditut asiat. Osa opiskelijoista kuitenkin valmistuu siitä huolimatta, että taidot eivät tahdo riittää. Silloin voi käydä niin, että saa paperit ammattiin, mutta ei kuitenkaan töitä.
”Aika usein työnantajat soittavat meille opettajille ja sanovat, että tällainen tyyppi hakee meille töihin, ottaisitko. Se on suora kysymys, ja vastaan siihen joskus suoraan, että en ottaisi”, kertoo turva-alan opettaja.
Kokenut hoitotyön opettaja sanoo saman vähän toisin.
”Valtaenemmistö valmistuvista osaa hommansa, heistä en ole huolissani. Mutta valitettavasti on niitäkin, joiden kohdalla on potilasturvallisuuden takia pakko toivoa, että he eivät saisi töitä tältä alalta.”
