Pikku-uutisia Suomesta

Eiköhän kyseessä ole enemmänkin juttujen teko kiinnostavasta aiheesta mikä on tällä hetkellä tapetilla kuin mikään salaliitto. Minusta on ihan hyvä että näistä asioista puhutaan ja osa ihmisistä oppii mikseivät kaikki halua lapsia.
 
Ei salaliittoa, mutta kuvastaa toimittajakunnan melko yksilökeskeistä maailmankatsomusta. Vaikka selvästi haastateltavat yrittävät tässäkin uhriutua, niin kuvittelevatko tosiaan, että
harrastusmahdollisuuksien kaventuminen, vähempi käytettävissä oleva raha humbuukiin (nyt vittu oikeasti, tuottamattomat kotieläimet ja kampaamo?) ja rientoihin menemisten loppuminen
olisivat vielä toistaiseksi suht yhteisöllisille suomalaisille jotenkin hyväksyttäviä syitä?
Erityisestihän tässä sylettää, että nämä haastateltavat tuntuvat olevan poikkeuksetta parisuhteessa eläviä. Että 'tekotavasta' (koska ei tekoa kumiin ruiskiessa) pitää ainostaan?

Asia voidaan kääntää myös vaikkapa varusmiespalvelukseen ja maanpuolustukseen. Mitäs kun senkin kohdalla esitetään samanlaisia syitä ja sitten pilliin vihellyksen aikana kekkuloidaan samoiten, että
minähän en terveyttäni vaaranna kansan, vanhempien ja isänmaan puolesta, vaikka ilman niitä minua ei olisi olemassakaan? Ilman jälkeläisiä sinua ei tule olemaan tulevaisuudessa.
 
YK:N IHMISOIKEUKSIEN JULISTUS TÄYTTÄÄ 70 VUOTTA – ”SUOMESSA EI SYYTÄ JUHLAAN”
KANSAN UUTISET5.12.2018 9.55
KOTIMAA
Amnestyn mukaan Suomen turvapaikkapolitiikka ei kunnioita ihmisoikeuksia.
YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus täyttää 70 vuotta maanantaina 10.12. Suomessa ei ole syytä juhlaan, väittää ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen osasto. Sen mukaan ihmisoikeuksien juhlapäivää varjostavat turvapaikkamenettelyyn tehdyt heikennykset, joiden myötä turvaa hakevien ihmisoikeudet ovat unohtuneet.

Entinen turvapaikanhakija kertoo, kuinka heikennykset vaikuttavat turvaa hakevien ihmisten tilanteisiin.

Amnestyn oikeudellisen asiantuntijan Kaisa Korhosenmukaan turvaa hakevien ihmisten oikeusturva on heikentynyt muutaman viime vuoden aikana merkittävästi. Esimerkiksi vuonna 2016 turvapaikanhakijoilta poistettiin automaattinen oikeus avustajaanturvapaikkapuhutteluissa.

Heikennykset eivät kuitenkaan jää vain siihen.

– Viime vuosien aikana turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on heikennetty useilla eri lainmuutoksilla: valitusaikoja on lyhennetty ja valituslupaperusteita tiukennettu sekä avustajan käyttöä on rajoitettu ja heidän palkkioitaan leikattu. Myös maahanmuuttoviraston linjaukset ovat tiukentuneet.

– Muutosten yhteisvaikutukset ovat johtaneet yksilöiden kannalta suhteettomiin seurauksiin ja turvapaikanhakijoiden oikeusturva on huomattavasti heikompi kuin muiden ihmisten. Ihmisoikeudet kuuluvat yhtäläisesti kaikille, ja oikeusturvan heikennykset tulee perua välittömästi, Korhonen sanoo.

Suomessa asenteet muualta tulevia kohtaan ovat kovat, mistä kertoo esimerkiksi Euroopan Unionin perusoikeusvirasto FRA:n tutkimus, jossa Suomi arvioitiin 12 tutkitusta EU-maasta rasistisimmaksi.

https://www.kansanuutiset.fi/artikk...s-tayttaa-70-vuotta-suomessa-ei-syyta-juhlaan
 
Miksi ihmeessä rasismi vedetään silloin mukaan kun turvapaikkatoimia yritetään mitoittaa oman kantokyvyn mukaisiksi?
 
Puolustusvoimat: Kainuun prikaatissa palveleva varusmies kuoli ajoneuvo-onnettomuudessa itsenäisyyspäivänä
Mönkijäonnettomuus tapahtui kesken Arctic Shield 18 -harjoituksen.
Jukka Huusko HS
Julkaistu: 6.12. 10:06
KAINUUN prikaatissa palveleva varusmies on kuollut ajoneuvo-onnettomuudessa varhain itsenäisyyspäivän aamuna, Puolustusvoimat kertoo. Onnettomuus tapahtui Arctic Shield 18 -harjoituksessa.

Ilmoitus onnettomuudesta tuli varhain aamulla kello 6.44, Puolustusvoimat kertoo.

TIEDOTTEEN mukaan varusmiehen kuljettama maastomönkijä kaatui liukkaassa rinteessä ja varusmies jäi sen alle. Mönkijässä ei ollut muita kyydissä. Puolustusvoimien pelastusyksikkö, ensihoitoyksiköitä ja lääkäri sekä siviiliambulanssi tulivat paikalle.

Poliisi tutkii onnettomuutta. Varusmiehen omaiset on tavoitettu, ja kriisituki paikalla olleille on aloitettu.

ARCTIC SHIELD 18 -harjoitus pidetään Rovajärvellä. Harjoitus alkoi 27. marraskuuta ja jatkuu joulukuun 12. päivään saakka.

Puolustusvoimien mukaan harjoitukseen osallistuu eri noin 4 800 henkilöä pääasiassa Kainuun prikaatista, Jääkäriprikaatista ja Porin prikaatista. Myös Ruotsista on mukana noin 200 sotilaan joukko.
 
YK:N IHMISOIKEUKSIEN JULISTUS TÄYTTÄÄ 70 VUOTTA – ”SUOMESSA EI SYYTÄ JUHLAAN”
KANSAN UUTISET5.12.2018 9.55
KOTIMAA
Amnestyn mukaan Suomen turvapaikkapolitiikka ei kunnioita ihmisoikeuksia.
YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus täyttää 70 vuotta maanantaina 10.12. Suomessa ei ole syytä juhlaan, väittää ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen osasto. Sen mukaan ihmisoikeuksien juhlapäivää varjostavat turvapaikkamenettelyyn tehdyt heikennykset, joiden myötä turvaa hakevien ihmisoikeudet ovat unohtuneet.

Entinen turvapaikanhakija kertoo, kuinka heikennykset vaikuttavat turvaa hakevien ihmisten tilanteisiin.

Amnestyn oikeudellisen asiantuntijan Kaisa Korhosenmukaan turvaa hakevien ihmisten oikeusturva on heikentynyt muutaman viime vuoden aikana merkittävästi. Esimerkiksi vuonna 2016 turvapaikanhakijoilta poistettiin automaattinen oikeus avustajaanturvapaikkapuhutteluissa.

Heikennykset eivät kuitenkaan jää vain siihen.

– Viime vuosien aikana turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on heikennetty useilla eri lainmuutoksilla: valitusaikoja on lyhennetty ja valituslupaperusteita tiukennettu sekä avustajan käyttöä on rajoitettu ja heidän palkkioitaan leikattu. Myös maahanmuuttoviraston linjaukset ovat tiukentuneet.

– Muutosten yhteisvaikutukset ovat johtaneet yksilöiden kannalta suhteettomiin seurauksiin ja turvapaikanhakijoiden oikeusturva on huomattavasti heikompi kuin muiden ihmisten. Ihmisoikeudet kuuluvat yhtäläisesti kaikille, ja oikeusturvan heikennykset tulee perua välittömästi, Korhonen sanoo.

Suomessa asenteet muualta tulevia kohtaan ovat kovat, mistä kertoo esimerkiksi Euroopan Unionin perusoikeusvirasto FRA:n tutkimus, jossa Suomi arvioitiin 12 tutkitusta EU-maasta rasistisimmaksi.

https://www.kansanuutiset.fi/artikk...s-tayttaa-70-vuotta-suomessa-ei-syyta-juhlaan

Kunnioittavatko kaikki turvapaikan hakijat ihmisoikeuksia? Viime aikaisten tapahtumien johdosta Amnesty saa haistaa pitkän V...n.
 
https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005928816.html

Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta
...
CARUNALLA toivottaisiin, että verot keräisi mieluummin sähkön myyjä, koska verokin perustuu sähkön kulutukseen eikä jakeluun.

– Nyt tilanne on vähän sama kuin se, että menisit ostamaan kossupullon Alkosta kolmella eurolla, mikä on sen hinta ilman veroja, ja maksaisit sitten bussikuskille sen 12 euroa veroja, kun kuljetat sen kotiisi, Yli-Kyyny sanoo.
...
Yli-Kyyny kertoo, että Caruna tarvitsee lähivuosina lisää rahoitusta sähköverkkoinvestointeja varten, sillä sähkönsiirtomaksut eivät kata vaadittavia investointikuluja.
 
Upseeriliitto ja Aliupseeriliitto erikoisessa sanasodassa – ”Toisten osaamisen vähättely ja oman oikeutuksen perustelu sotilasarvolla ei ole enää tätä päivää”
Sotilaiden välistä sananvaihtoa käydään Upseeriliiton ja Aliupseeriliiton julkaisujen sivuilla. Upseeriliitto vertaa tuoreessa tiedotteessaan upseereita ja aliupseereita lääkäreihin ja lähihoitajiin.

Jarmo Huhtanen HS
Julkaistu: 13.12. 9:28

Upseeriliiton ja Aliupseeriliiton välille on syttynyt harvinainen sanasota. Merkillistä taistelua on käyty liittojen julkaisuissa eli Ammattisotilas-lehdessä ja Sotilasaikakauslehdessä sekä niiden nettisivuilla.

Taustalla on kadettiupseerien pelko siitä, että osaan vanhoihin opistoupseerien tehtäviin otetaan tulevaisuudessa aliupseereita. Upseeriliiton mielestä ne ovat upseerien tehtäviä. Opistoupseerit ovat katoava ammattiryhmä, koska siihen ei enää kouluteta sotilaita.

Riitely alkoi siitä, kun Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita julkaisi Sotilasaikakauslehdessä (9/2018) kirjoituksen, joka käsitteli Upseeriliiton esiin nostamaa väitettyä ”upseeripulaa”.

”Olemme varmasti kaikki samaa mieltä, että tiedustelu- ja kybertehtäviä tarvitaan enemmän. Suorituskykyä ei kuitenkaan saavuteta sillä, että upseerien tehtäviä muutetaan toisen henkilöstöryhmän tehtäviksi. Tämä on hölmöläisten peiton jatkamista”, hän kirjoittaa.

Viidan mukaan opistoupseereilta vapautuvat vaativat tehtävät ovat tehtävänimikkeeltäkin upseerin tehtäviä, joissa suunnitellaan ja valmistellaan sodan ajan operaatioita.

”Tehtävät vaativat poikkeusolojen osaamista ja niissä toimitaan sodan ajan reserviupseerien esimiehinä. Tällaiseen tehtävään soveltuu vain korkeakoulutettu upseeri. Jos näin ei tehdä, niin reserviupseereja, heidän koulutustaan ja sotilasarvojaan ei enää arvosteta.”

Viita kirjoittaa, että puolustuskyky rapautuu, jos sodan ajan tarpeet eivät ole tärkeimpiä.

Viita jatkoi samassa sävyssä Upseeriliiton tiedotteessa, joka julkaistiin lokakuun lopulla. Kirjoituksen otsikko on ”Puolustuskykyä ollaan rapauttamassa”.

Kirjoituksessa hän mainitsee, että upseerien määrää opistoupseereilta vapautuvissa tehtävissä ollaan laskemassa. Hän pitää hyvin ongelmallisena muun muassa arvostuksen ja sotilasarvojen kannalta, jos korkeakoulutettuja upseereita ei määrättäisi opistoupseerien vaativimpiin tehtäviin.

”Olisi kummallista, jos vääpeli toimisi reservin kapteenin esimiehenä sodan aikana”, Viita kirjoittaa.

Viidan kirjoitukset saivat Aliupseeriliiton puheenjohtajan Jyrki Surkan vastaamaan kitkerään sävyyn tuoreessa Ammattisotilas-lehden pääkirjoituksessa.

Surkan mukaan henkilöstön määrästä käyty keskustelu on saanut ajoittain ”outoja piirteitä”.

”Toisten osaamisen vähättely ja oman oikeutuksen perustelu sotilasarvolla ei ole mielestäni enää tätä päivää”, hän kirjoittaa.

”Aliupseereiden koulutusjärjestelmää on kehitetty systemaattisesti useiden vuosien ajan. Annettu täydennyskoulutus antaa osaamista vaativiin rauhan ja poikkeusolojen tehtäviin. Olisi perin outoa, jopa hölmöä, mikäli annettua koulutusta ei hyödynnettäisi.”

Surkan mukaan on isänmaan etu käyttää kaikkia henkilöstöresursseja osaaminen tunnustaen ja tunnistaen.

”Mikäli nämä aliupseerit eivät tehtävistään selviytyisi, heidät varmaan vaihdettaisi toiseen osaavampaan henkilöön”, Surkka kirjoittaa.

”On kuitenkin aika kovaa tekstiä väittää, että puolustuskykyä rapautetaan, jos upseereiden määrää ei lisätä. Rohkenen olla toista mieltä.”

Upseeriliitto vastasi Surkalle keskiviikkona julkaistussa allekirjoittamattomassa tiedotteessaan. Siinä kiistetään, että Upseeriliitto vähättelisi kenenkään osaamista.

Liiton mukaan kyse on ennen kaikkea koulutuksesta ja sen kautta hankituista tutkinnoista ja osaamisesta, jotka oikeuttavat sotilasorganisaatiossa tiettyyn sotilasarvoon ja asemaan.

Upseeriliiton tiedotteessa verrataan upseereita ja aliupseereita lääkäreihin ja lähihoitajiin.

”Hoitajan tehtävän tärkeys tai siinä saatu kokemus ei kuitenkaan pätevöitä lääkärin tehtävään”, tiedotteessa sanotaan.

Upseeriliitto katsookin, että aliupseereita tarvitaan lähinnä kouluttajiksi, asevelvollisten ohjaajiksi ja johtajiksi sekä operaattoreiksi.

Upseeriliitto vaatii myös, että ne opistoupseeritehtävät, jotka soveltuvat tulevaisuudessa aliupseeritehtäviksi, on muutettava nimikkeeltään vastaaviksi. ”Esimerkiksi liikuntakasvatusupseerin tehtävä liikuntakasvatusaliupseeriksi.”

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005930690.html
 
Tuossahan voisi olla idean tynkää.
NAISILLE pakollinen parin kuukauden kurssitus terveydenhoitopuolelle siinä missä MIEHILLÄ yleinen asevelvollisuus.
Aijai ku ropisee ylennyksiä.
 
Tuossahan voisi olla idean tynkää.
NAISILLE pakollinen parin kuukauden kurssitus terveydenhoitopuolelle siinä missä MIEHILLÄ yleinen asevelvollisuus.
Aijai ku ropisee ylennyksiä.

Kerrotko vielä muille mitä viestiä kommentoit vai esitätkö omia ajatuksia kolmannessa persoonassa?
 
Viimeksi muokattu:
Huom toi näkemys on Upseeriliiton. Ei Upseereiden. Ja liitot tunnetusti ajaa omiensa etuja kaikin tavoin.
IMO, vittu tähän firmaan ei tarvita mitään pomppa kapt yms enää täyttämään vaativimpia tehtäviä (au), mitkä jää vapaaksi oppareilta.
 
Back
Top