Pikku-uutisia Suomesta

1) Ajatus lienee, että uudet "päävaltimot" tehtäisiin samalla raidevälillä kuin Tampereen ratikka.
2) Muistaako kukaan, mikä mussutus Suomen huoltovarmuuskeskustelussa aina syntyy siitä, miten "Torniossa joudutaan lasti kuitenkin siirtämään..."
3) Ymmärtääkseni Virosta puolaan/Saksaan menevää reittiä suunnitellaan tehtäväksi juuri tuolla keskieurooppalaisella raidevälillä. Tämä projekti ei mitenkään muuta Viron muuta raideväliä.
 
Yhtään huonompi mieli ei tulisi siitäkään, että se raideleveys eroaisi tuosta itänaapurin verkosta. Oon nimittäin kuullut juttuja että luottavat omilla ulkomaankiertueillaankin rautateihin, kun se säästää luontoa ja tulee halvemmaksi.

Toki jos hyödyntäisivät VR:n palveluja, niin olisivat ainakin jatkuvasti myöhässä. Paljastuiko juuri Suomen salainen puolustusase!?

”Ammusjuna Petroskoista Kouvolaan on myöhässä syyssään vuoksi, raiteilla on puun lehtiä”
 
Tunnetusti Rahjan asejunaa yritettiin pysäyttää Kämärän asemalla ja Luumäellä, mutta se pääsi Tampereelle.
 
1) Ajatus lienee, että uudet "päävaltimot" tehtäisiin samalla raidevälillä kuin Tampereen ratikka.
2) Muistaako kukaan, mikä mussutus Suomen huoltovarmuuskeskustelussa aina syntyy siitä, miten "Torniossa joudutaan lasti kuitenkin siirtämään..."
3) Ymmärtääkseni Virosta puolaan/Saksaan menevää reittiä suunnitellaan tehtäväksi juuri tuolla keskieurooppalaisella raidevälillä. Tämä projekti ei mitenkään muuta Viron muuta raideväliä.
Huoltovarmuuden kannalta olisi käsittämättömän typerää tehdä uudet eli parhaat ratalinjat eri raidevälillä kuin pääkalusto. Oulusta pohjoiseen päin on vain yksi raide. Haaparanta on myös ainut suunta jonne Suomesta pääsisi junalla liikkumaan, jos lähdettäisiin muuttamaan raideväli. Kuvassa on tämä ainut yhteys Ruotsin suuntaan:
640px-Haparanda-Tornio_rail_bridge_Sep2008.jpg

Myös Espanjassa ja Portugalissa on leveämpi raideväli käytössä. Ylellä tulee joku junamatkailuohjelma. Siinä näytettiin espanjalaisten kehittämän vaihtuvaleveyksisen telin käyttöä. Juna ajoi kävelynopeudella laitteiston läpi jolloin raideleveys muuttui Ranskan rajalla. Tuollaiset telit / muu kalusto saa olla erittäin kallista, jos vaihtoehtokustannus (raideleveyden muuttaminen koko maassa) olisi taloudellisesti perusteltavissa.
 
Metsän kuningas houkuttelee turistit safaribussiin keskelle ei-mitään – harva suomalainen ymmärtää, kuinka himottu bongauskohde hirvi on​

Lappilainen safariyritys on tehnyt hirvien bongailusta kannattavaa bisnestä. Moni matkailija haluaa kohdata Euroopan suurimman maalla elävän nisäkkään, mutta retkiä järjestää vain harva.

Hirvet ovat keskieurooppalaisten mieleen: “Vaikuttava näky”​

Matkailuyritys Lapland Welcome on järjestänyt hirvien bongaussafareita jo 25 vuoden ajan eikä suurin osa paikallisista tiedä palvelusta vieläkään. Safarit onkin suunnattu turisteille, jotka haluavat nähdä Euroopan suurimman maalla elävän nisäkkään.
– Onhan se vaikuttava näky. Se on monelle eurooppalaiselle unelmien täyttymys. Saksalaiset etenkin ovat kiinnostuneita hirvistä, toimitusjohtaja Veli Moilanen kertoo.
Tervolalassa toiminta on ollut kannattavaa: toukokuusta syyskuuhun metsiin kuskataan turisteja lähes joka päivä. Kesän aikana asiakkaita ehtii käydä arviolta 600.
 
"Euroopan suurimman maalla elävän nisäkkään"
Pelkkää mainosta, visentti on isompi, jopa 1000 kiloa...

Metsän kuningas houkuttelee turistit safaribussiin keskelle ei-mitään – harva suomalainen ymmärtää, kuinka himottu bongauskohde hirvi on​

Lappilainen safariyritys on tehnyt hirvien bongailusta kannattavaa bisnestä. Moni matkailija haluaa kohdata Euroopan suurimman maalla elävän nisäkkään, mutta retkiä järjestää vain harva.

Hirvet ovat keskieurooppalaisten mieleen: “Vaikuttava näky”​

Matkailuyritys Lapland Welcome on järjestänyt hirvien bongaussafareita jo 25 vuoden ajan eikä suurin osa paikallisista tiedä palvelusta vieläkään. Safarit onkin suunnattu turisteille, jotka haluavat nähdä Euroopan suurimman maalla elävän nisäkkään.
– Onhan se vaikuttava näky. Se on monelle eurooppalaiselle unelmien täyttymys. Saksalaiset etenkin ovat kiinnostuneita hirvistä, toimitusjohtaja Veli Moilanen kertoo.
Tervolalassa toiminta on ollut kannattavaa: toukokuusta syyskuuhun metsiin kuskataan turisteja lähes joka päivä. Kesän aikana asiakkaita ehtii käydä arviolta 600.

Ja jopa Vantaalla saa aina välillä vähän katsella ympärillensä syksyisin, jos oikoo pururadan kautta. Ne tuppaa emohirvet olemaan vähän suojelevaisia myös täällä suomen Paskastanissa...

Menee tosiaan tuo villin luonnon lumo ohi. Ja että ihan rahnaa maksaa Nixmanni moisesta?
 
Parisen viikkoa sitten tulin Onnibussilla Haminasta ja siinä oli kauriskolari lähellä. Elukka pääsi juuri ja juuri livahtamaan nokan edestä kiitos kuskin valppauden.
 
Menee tosiaan tuo villin luonnon lumo ohi. Ja että ihan rahnaa maksaa Nixmanni moisesta?

Noitten vähentämisessä on vuosittain kova homma. Ei meinaa seurat kaikkialla jaksaa. Tuolla olis Euroopassa metsästyskiväärimiehiä, jotka maksaisivat tuosta. Joskus vuosia sitten muutamalla seuralla oli tuollaisia vieraita. En tiedä mikä on tänään tilanne, onko miten helppoa järjestää.
 
Muurin takana, joten olennaiset:
"Sähkökatko ulottui Laajasaloon, Vartiosaareen, Villinkiin, Santahaminaan ja Vuosaareen"
"Helen Sähköverkon palvelujohtaja Jouni Lehtinen sanoo, että Laajasalon sähköjen palautukseen meni paljon aikaa, koska sähköaseman molemmat päämuuntajat olivat poissa pelistä. Sähköjen palautuksessa piti tehdä paljon paikalliskytkentöjä. Meillä ei ole ollut 25 vuoteen vastaavaa tapausta; Lehtinen sanoo"

Arvausleikki kuinka vaikutti Santahaminan siltaan
a) Ei vaikutusta
b) Silta jäi ajoneuvoliikenteen mahdollistavaan asentoon, mutta ei voitu avata
c) Silta jäi auki, ajoneuvoliikenne seis mutta 2,4m väylä sillan alla kulkukelpoinen
d) Silta jäi osittain auki siten, että sekä ajoneuvoliikenne seis että 2,4m väylä kulkukelvoton.

Väylän syvyys riittää esim. ohjusveneen (syväys 1,9m) kulkea.
 
Back
Top