Sarek1
Ylipäällikkö
Osa alakouluista luopuu todistuksen numeroista kokonaan – ”Mihin niitä numeroita muka tarvitaan?”
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002923637.html
http://yle.fi/uutiset/3-9078606
Vanhoja uutisia, mutta taas ajankohtaisia. Mitä mieltä asiasta alan ammattilainen @EK? Myös muita ''kansankynttilöitä'' tai muuten hyvää kosketuspintaa kyseiseen asiaan omaavia tiedän foorumilla oleva.
Eräs tyttäristäni, nyt päättämässä neljännen luokkansa, oli kovin murheissaan, koska ei VIELÄKÄÄN saa numeraalista todistusta koulun käynnistään.
Sen tiedän, että opettajille kirjallinen arvostelu perusteluineen on lähes painajainen. Työllistää ihan ''pikkusen'' näin keväällä.
Oli miten oli, mutta kumminkin ihminen pistetään kunnolla viivalle jossain vaiheessa elämäänsä, viimeistään jatko-opiskelupaikkaa tai työpaikkaa hakiessa.
Olisiko tietynlaiseen kilpailuasetelmaan joutumista hyvä rueta harjoittemaan jo vähän nuoremmalla iällä?
Mites sitten, jos vanhemmat ei välitä lapsensa koulumenestyksestä: kirjallinen arvostelu, olipa se sitten millainen tahansa, ei soita hälytyskelloja siinä määrin, kuten pitkä rivi seuravia numeroita ,5,5,5,6,5,5,4 tekisi?
Huomataan yläasteella ensimmäisen numeraalisen arvioinnin jälkeen, että oho, meidän rakas kultamussukka Pikku-Petteri onkin täys nolla..
Omat pedagogiikan opinnot rajoittuvat lähes yksinomaan AUK:iin, joten kovin syvälliseen analyysiin kyseisestä asiasta ei omat rahkeet riitä.
Uutta OPS:aa sorvattaessa tärkein asia oli saada sulkia hattuun (arvatkaas keille ).
Opetuksen järjestäjillä ja niiden kouluilla on mahdollisuuksia valita, mille linjalle arvioinnissa lähdetään. Joissain tapauksissa sanallisessa arvioinnissa käytetään fraasikokoelmaa ja valitaan 3-5 fraasia arvioitavan oppiaineen tai muun oppimisen alueen kohdalle. Todistuksen muoto voi vaihdella.
Sanallisen arvioinnin taustalla on ideologinen dogma, jonka mukaan ei saa tulla paha mieli ja että kilpailu on kitkettävä pois. Tämä "tyylisuuntaus" on peruja vapaan kasvatuksen aatteista sekä inkluusion lanseeraamisesta uskonnoksi siten, että otetaan ideologisesti sopivat osat käyttöön ja unohdetaan muu, myös riittävä resursointi. Tämä on tuttua muustakin nykymeiningistä esim. politiikassa. Tasavertaisuus aatteena ja oikeusperiaatteena jyräsi tarkoituksenmukaisuuden ja osin myös oppilaan edun oppimisen näkökulmasta tarkasteltuna.
Peruskoulun tehtävänä on antaa lapsille yhteiskunnassa toimimisen perustietoja ja -taitoja sekä valmiudet jatko-opintoihin. Nykymaailma ja -yhteiskunta on hyvin kilpailuhenkinen, joten vääränlaista kilpailuasennetta ja -henkisyyttä on ilmoilla valitettavan paljon. Lapset eivät ikävä kyllä säästy tältä, vaan aikuisten maailman ikävimpiä ilmentymiä syötetään jo varhain korvasta sisään. "Tapa se!" pallokentän laidalta lapselle huudettuna kertoo korutonta tarinaa synkkämielisyyden ja toisten polkemisen ikeestä, jota siirretään sukupolvelta toiselle.
Kilpailu ei ole koulussa pahasta, jos sitä osataan ja halutaan käyttää oikein. Lapset kilpailevat mielellään etenkin, jos ilmapiiri on kaikkia kannustava ja huumoria on mukana. Heikoimmastakin oppilaasta saadaan voittaja, jos kilpailun parametrit osataan (opettajien ja aikuisten taholta) asettaa oikein. Onnistumisen ohella on tärkeää oppia sietämään pettymyksiä ja oppia taitoja, joilla vastoinkäymisistä päästään yli yksin ja yhdessä. Opettajalla on aika suuri rooli siinä, kuinka tätä kauraa viljellään koulussa.
Hyviä voittajia saadaan silloin, kun osataan myös hävitä ja nousta tappiotilanteesta. Kun itsetunto on kohdallaan, voi kilpailla myös siten, ettei polje toisia.