Pikku-uutisia Suomesta

Ikarus kirjoitti:
Osa alakouluista luopuu todistuksen numeroista kokonaan – ”Mihin niitä numeroita muka tarvitaan?”
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002923637.html
http://yle.fi/uutiset/3-9078606

Vanhoja uutisia, mutta taas ajankohtaisia. Mitä mieltä asiasta alan ammattilainen @EK? Myös muita ''kansankynttilöitä'' tai muuten hyvää kosketuspintaa kyseiseen asiaan omaavia tiedän foorumilla oleva.
Eräs tyttäristäni, nyt päättämässä neljännen luokkansa, oli kovin murheissaan, koska ei VIELÄKÄÄN saa numeraalista todistusta koulun käynnistään.

Sen tiedän, että opettajille kirjallinen arvostelu perusteluineen on lähes painajainen. Työllistää ihan ''pikkusen'' näin keväällä.

Oli miten oli, mutta kumminkin ihminen pistetään kunnolla viivalle jossain vaiheessa elämäänsä, viimeistään jatko-opiskelupaikkaa tai työpaikkaa hakiessa.
Olisiko tietynlaiseen kilpailuasetelmaan joutumista hyvä rueta harjoittemaan jo vähän nuoremmalla iällä?

Mites sitten, jos vanhemmat ei välitä lapsensa koulumenestyksestä: kirjallinen arvostelu, olipa se sitten millainen tahansa, ei soita hälytyskelloja siinä määrin, kuten pitkä rivi seuravia numeroita ,5,5,5,6,5,5,4 tekisi?
Huomataan yläasteella ensimmäisen numeraalisen arvioinnin jälkeen, että oho, meidän rakas kultamussukka Pikku-Petteri onkin täys nolla..

Omat pedagogiikan opinnot rajoittuvat lähes yksinomaan AUK:iin, joten kovin syvälliseen analyysiin kyseisestä asiasta ei omat rahkeet riitä.:)
Klikkaa laajentaaksesi...

Uutta OPS:aa sorvattaessa tärkein asia oli saada sulkia hattuun (arvatkaas keille :)).

Opetuksen järjestäjillä ja niiden kouluilla on mahdollisuuksia valita, mille linjalle arvioinnissa lähdetään. Joissain tapauksissa sanallisessa arvioinnissa käytetään fraasikokoelmaa ja valitaan 3-5 fraasia arvioitavan oppiaineen tai muun oppimisen alueen kohdalle. Todistuksen muoto voi vaihdella.

Sanallisen arvioinnin taustalla on ideologinen dogma, jonka mukaan ei saa tulla paha mieli ja että kilpailu on kitkettävä pois. Tämä "tyylisuuntaus" on peruja vapaan kasvatuksen aatteista sekä inkluusion lanseeraamisesta uskonnoksi siten, että otetaan ideologisesti sopivat osat käyttöön ja unohdetaan muu, myös riittävä resursointi. Tämä on tuttua muustakin nykymeiningistä esim. politiikassa. Tasavertaisuus aatteena ja oikeusperiaatteena jyräsi tarkoituksenmukaisuuden ja osin myös oppilaan edun oppimisen näkökulmasta tarkasteltuna.

Peruskoulun tehtävänä on antaa lapsille yhteiskunnassa toimimisen perustietoja ja -taitoja sekä valmiudet jatko-opintoihin. Nykymaailma ja -yhteiskunta on hyvin kilpailuhenkinen, joten vääränlaista kilpailuasennetta ja -henkisyyttä on ilmoilla valitettavan paljon. Lapset eivät ikävä kyllä säästy tältä, vaan aikuisten maailman ikävimpiä ilmentymiä syötetään jo varhain korvasta sisään. "Tapa se!" pallokentän laidalta lapselle huudettuna kertoo korutonta tarinaa synkkämielisyyden ja toisten polkemisen ikeestä, jota siirretään sukupolvelta toiselle.

Kilpailu ei ole koulussa pahasta, jos sitä osataan ja halutaan käyttää oikein. Lapset kilpailevat mielellään etenkin, jos ilmapiiri on kaikkia kannustava ja huumoria on mukana. Heikoimmastakin oppilaasta saadaan voittaja, jos kilpailun parametrit osataan (opettajien ja aikuisten taholta) asettaa oikein. Onnistumisen ohella on tärkeää oppia sietämään pettymyksiä ja oppia taitoja, joilla vastoinkäymisistä päästään yli yksin ja yhdessä. Opettajalla on aika suuri rooli siinä, kuinka tätä kauraa viljellään koulussa.

Hyviä voittajia saadaan silloin, kun osataan myös hävitä ja nousta tappiotilanteesta. Kun itsetunto on kohdallaan, voi kilpailla myös siten, ettei polje toisia.
 
Viimeksi muokattu:
Ikarus kirjoitti:
Osa alakouluista luopuu todistuksen numeroista kokonaan – ”Mihin niitä numeroita muka tarvitaan?”
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002923637.html
http://yle.fi/uutiset/3-9078606

Vanhoja uutisia, mutta taas ajankohtaisia. Mitä mieltä asiasta alan ammattilainen @EK? Myös muita ''kansankynttilöitä'' tai muuten hyvää kosketuspintaa kyseiseen asiaan omaavia tiedän foorumilla oleva.
Eräs tyttäristäni, nyt päättämässä neljännen luokkansa, oli kovin murheissaan, koska ei VIELÄKÄÄN saa numeraalista todistusta koulun käynnistään.

Sen tiedän, että opettajille kirjallinen arvostelu perusteluineen on lähes painajainen. Työllistää ihan ''pikkusen'' näin keväällä.

Oli miten oli, mutta kumminkin ihminen pistetään kunnolla viivalle jossain vaiheessa elämäänsä, viimeistään jatko-opiskelupaikkaa tai työpaikkaa hakiessa.
Olisiko tietynlaiseen kilpailuasetelmaan joutumista hyvä rueta harjoittemaan jo vähän nuoremmalla iällä?

Mites sitten, jos vanhemmat ei välitä lapsensa koulumenestyksestä: kirjallinen arvostelu, olipa se sitten millainen tahansa, ei soita hälytyskelloja siinä määrin, kuten pitkä rivi seuravia numeroita ,5,5,5,6,5,5,4 tekisi?
Huomataan yläasteella ensimmäisen numeraalisen arvioinnin jälkeen, että oho, meidän rakas kultamussukka Pikku-Petteri onkin täys nolla..

Omat pedagogiikan opinnot rajoittuvat lähes yksinomaan AUK:iin, joten kovin syvälliseen analyysiin kyseisestä asiasta ei omat rahkeet riitä.:)
Klikkaa laajentaaksesi...
Kirjallinen arviointi suoritetaan yleensä valmiiseen sapluunaan, eli ero numeroarviointiin on plusmiinusnolla. Sanamuodoilla voidaan tietenkin pehmentää arviointia, mutta idea on sama.

Jos arviointien tulos numeroarvostelussa olisi tasoa 5-6, olisi tukitoimet jo käynnistetty. Aikaa sitten. Nelonen tarkoittaisi erittäin vahvoja tukitoimia. Tämä siis normaaleissa kouluissa. Poikkeuksia tietenkin on, koska opettajissakin on aika poikkeuksellisia yksilöitä.

Meillä oli sanallinen arviointi syyslukukaudella 7.-luokkalaisille ja kyllä se oli niin turhaa hommaa kuin olla ja voi. Kaupungin koulupalvelut päättivät hypätä opetuksellisen edistyksen etunenään, mutta sen enempää pedagogiset kuin organisointikyvyt eivät riittäneet ideaa pitemmälle. Uudessa arvioinnissa on ok ajatus siitä, että ei arvoida vain kylmästi kokeen lopputulosta, vaan katsotaan myös, miten oppilas omaksuu erilaisia taitoja. Tämä on mielestäni ihan ok, kunhan vain opitaan käyttämään systeemiä (oikeasti esim. historiassa ihan vitun helppo, kun uudessa kaupunkikohtaisessa OPS:ssa on valtakunnallisen OPS:n pohjalta määritetty toistakymmentä erilaista taitoa, joita arvioidaan, esim. lähteiden tunnistaminen, lähdekritiikki ja tiedon soveltaminen, näitä mittaavia tehtäviä voi sitten ripotella 7.- ja 8.-luokilla eri kokeisiin ja merkitä exceliin, onko oppilas saavuttanut hyväksytyn tason taidossa).

Kuvaavaa uudistukselle on kuitenkin viime syksyinen koulutuspäivä, johon oli saatu Opetushallituksesta Virkamies puhumaan uudesta OPS:sta. Hän oli ollut yhtenä päävastuullisena uusista arvioinnin kriteereistä. Esityksensä aikana hän loihe lausumahan, että "Yksikään opettaja ei voi väittää, ettei hänellä oikeasti olisi aikaa sen oman luokkansa oppilaiden suulliseen arviointiin." Silloin yksi koulumme opettajista kysyi, että entäs yläluokkien aineopettajat, joilla voi olla satoja oppilaita (minulla tänä vuonna n. 250, mutta suurin luku kaupungissamme on 550 yhdellä opettajalla). Vastaus oli, että "Ai niin aineopettajat. Heitä en ole tullut ajatelleeksikaan." Eli koko uudistuksen suunnittelija ei ole tullut ajatelleeksi, että koko peruskoulua ei käydäkään alaluokkien tapaan.

Peruskoulussa on tietenkin korjattavaa. Kuitenkin se pääasiassa toimii ihan ok. Jos minun pitäisi muuttaa peruskoulua, aloittaisin sen satsaamalla ensin opettajien koulutukseen, sitten toimintaympäristöön (homekoulut pois, erityisopetus kuntoon, pienryhmät takaisin, TVT-välineitä jne.). Opettajat kouluttamalla saataisiin kaikki ymmärtämään, millaista muutosta halutaan ja miksi. Nyt tämä on jätetty kokonaan pois, eikä riviopettajilla yleensä ole mitään käsitystä siitä, mitä pitäisi muuttaa ja miksi. Vertaan edelleenkin tilannetta siihen kaupan kassaan, jonka kassakone vaihdetaan kokonaan uuteen ja jätetään perehdytys pois.

Kuvaavaa on, että Ruotsi on palaamassa omasta vapaammasta systeemistään (johon suuntaan Suomea ollaan viemässä) kohti Suomen tiukemmin strukturoitua järjestelmää ja siellä ihmetellään kovasti, miksi Suomessa halutaan tehdä samat virheet kuin heillä.
 
Ja jatkanpa vielä, kevään viimeiset kokeet (no okei, kolme rästikoetta huomenna) korjattuani.

Tähän kommenttiin vastauksena vielä hieman omaa pohdiskeluani:
Sarek1 kirjoitti:
Uutta OPS:aa sorvattaessa tärkein asia oli saada sulkia hattuun (arvatkaas keille :)).

Opetuksen järjestäjillä ja niiden kouluilla on mahdollisuuksia valita, mille linjalle arvioinnissa lähdetään. Joissain tapauksissa sanallisessa arvioinnissa käytetään fraasikokoelmaa ja valitaan 3-5 fraasia arvioitavan oppiaineen tai muun oppimisen alueen kohdalle. Todistuksen muoto voi vaihdella.

Sanallisen arvioinnin taustalla on ideologinen dogma, jonka mukaan ei saa tulla paha mieli ja että kilpailu on kitkettävä pois. Tämä "tyylisuuntaus" on peruja vapaan kasvatuksen aatteista sekä inkluusion lanseeraamisesta uskonnoksi siten, että otetaan ideologisesti sopivat osat käyttöön ja unohdetaan muu, myös riittävä resursointi. Tämä on tuttua muustakin nykymeiningistä esim. politiikassa. Tasavertaisuus aatteena ja oikeusperiaatteena jyräsi tarkoituksenmukaisuuden ja osin myös oppilaan edun oppimisen näkökulmasta tarkasteltuna.

Peruskoulun tehtävänä on antaa lapsille yhteiskunnassa toimimisen perustietoja ja -taitoja sekä valmiudet jatko-opintoihin. Nykymaailma ja -yhteiskunta on hyvin kilpailuhenkinen, joten vääränlaista kilpailuasennetta ja -henkisyyttä on ilmoilla valitettavan paljon. Lapset eivät ikävä kyllä säästy tältä, vaan aikuisten maailman ikävimpiä ilmentymiä syötetään jo varhain korvasta sisään. "Tapa se!" pallokentän laidalta lapselle huudettuna kertoo korutonta tarinaa synkkämielisyyden ja toisten polkemisen ikeestä, jota siirretään sukupolvelta toiselle.

Kilpailu ei ole koulussa pahasta, jos sitä osataan ja halutaan käyttää oikein. Lapset kilpailevat mielellään etenkin, jos ilmapiiri on kaikkia kannustava ja huumoria on mukana. Heikoimmastakin oppilaasta saadaan voittaja, jos kilpailun parametrit osataan (opettajien ja aikuisten taholta) asettaa oikein. Onnistumisen ohella on tärkeää oppia sietämään pettymyksiä ja oppia taitoja, joilla vastoinkäymisistä päästään yli yksin ja yhdessä. Opettajalla on aika suuri rooli siinä, kuinka tätä kauraa viljellään koulussa.

Hyviä voittajia saadaan silloin, kun osataan myös hävitä ja nousta tappiotilanteesta. Kun itsetunto on kohdallaan, voi kilpailla myös siten, ettei polje toisia.
Klikkaa laajentaaksesi...
Nyt(kin) koulupuolella taistelevat vastakkain kaksi näkemystä tai "ideologiaa". Kärjistetysti toisen mielestä opettaja määrittää tiukasti sen mitä ja miten opitaan ja vain tieto tai mitattavissa oleva oppiminen ovat arvokkaita. Toisen mielestä taas tärkeintä on oppilaan oman innostuksen ja oppilaan omien vahvuuksien tukeminen, jota kautta saavutetaan tuloksia, jotka eivät sinänsä ole (välttämättä) arvokkaita.

Molemmissa näkemyksissä on omat hyvät puolensa ja omat huonot puolensa. Ensimmäisessä tapauksessa rakennetaan helposti systeemi, jossa systeemi itse on tärkeä, itsensä vuoksi. Tällöin äärimmilleen vietynä oppilas on ainoastaan haittatekijä, joka aiheuttaa valitettavaa kitkaa hyvän opettajan luomassa hyvässä systeemissä. Äärimilleen vietynä tämä voi tarkoittaa esim. sitä, että tahdonvastaisesta psykiatrisesta pakkohoidosta kotiutettu oppilas on vain "laiska" ja "lusmu" ja ansaitsee huonon numeron, jonka saa, koska ei ole pystynyt suorittamaan kaikkia kokeita tai muita tehtäviä, eikä korvaavia suoritusmuotoja tarjota. Esimerkki oli elävästä elämästä.

Toista ääripäätä edustavat yläkouluun tulevat oppilaat, joiden matemaattiset taidot 7.-luokan alkaessa ovat tasoa: yhteen- ja vähennyslaskut onnistuvat paperilla 1-numeroisilla luvuilla ja joskus 2-numeroisilla luvuilla. Kertolaskusta tiedetään, muttei oikein hallita. Jakolaskusta ei ole kuultu. Numerot osataan, muttei kaikkia matematiikan perusmerkkejä. Tunneilla on tehty kivoja juttuja ja jos on ollut hankalaa, niin tehty jotakin vähän helpompaa. Kyse ei ole oppilaiden kumipäisyydestä, vaan siitä, ettei opettaja joko osaa itsekään matematiikkaa tai ei osaa opettaa sitä. Ja taas esimerkkejä elävästä elämästä.

Noiden kahden ääripään välissä on kuitenkin mahdollista toimia. Se vaatii vähän joustavuutta ja sopeutumista ja ihan pirusti töitä, mutta kyllä se onnistuu.

Sinänsä numeerinen arvostelu on mielestäni ihan perseestä. Se vaikuttaa objektiiviselta, mutta tosiasiassa on kaukana siitä. Kun kaupungin uutta OPS:ia väännettiin, kaupungin matematiikanopettajat arvioivat yhdessä 3-pisteen tehtävän vastausta. He eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, onko vastaus 2 vai 3 pisteen arvoinen. Ja tämä siis matematiikassa, joka on kuitenkin kohtuullisen eksakti oppiaine. Kuvitelkaapa sitten esim. historia tai äidinkielen aine. Ääriesimerkkinä oli tämä YLE:n juttu, jossa kerrottiin, että joidenkin lukioiden matematiikan arvosana 5 vastaa toisen lukion arvosanaa 9.

Kuitenkin numeerinen arvostelu on mielestäni tällä hetkellä ainoa edes jossain määrin vertailukelpoinen arvostelumenetelmä. Se vaatisi vain sitä, että a) jokaiseen oppiaineeseen luodaan järkevät kriteerit arvosanoille (kuten nyt pyritään tekemään) ja b) opettajat koulutetaan ja sitoutetaan näiden kriteerien käyttämiseen ja täyttämiseen. Ei ihan helppoa eikä halpaa. Meilläkin on X:nnettä vuotta tilanne, jossa koulutuksiin patistetaan, mutta koulutukset eivät saa aiheuttaa sijaiskustannuksia, eli ne on tehtävä palkatonta vapaata ottaen.
 
Hyyssäri se vaan jatkaa tason nostoaan, mihinkä mahtaneekaan vielä yltää.:)

Nykyinen homoystävällinen ilmapiiri on johtanut myös heteromiesten ”bromanssien” kukoistukseen – miesten välinen ystävyys on syventynyt, selvisi tutkimuksessa
Heterokaverukset voivat nyt olla henkisesti ja fyysisesti lähempänä toisiaan.

Ennen vanhaan miehet karttoivat puhumista rakastamisesta ja sanoivat korkeintaan pitävänsä ystävästään. Miesten tunne-elämän aktiivinen sanavarasto näyttää siis laajentuneen.

Bromanssi ei jäänyt kuitenkaan vain tunne-elämän läheisyydeksi. Näissä suhteissa miehet voivat myös halailla toinen toisiaan hellästi. Suukottelustakin miehet mainitsivat.

ALASTOMUUS ystävysten kesken on niin ikään luontevaa.
http://www.hs.fi/tiede/art-2000005204981.html

Oma näkemys:
Suomalainen heteromies on luontevasti Aatamin asussa miespuolisen kaverinsa kanssa saunassa, järvessä ja saunan jälkeen terassilla jäähdyttelemässä huurteinen olut kädessään. Ei missään muualla. Suukottelun yrityksestäkin tulisi luuvitosta varoittamatta voimalla suoraan naamaan. Tämän jälkeen kovaäänisen keskustelun aiheena: kuka on kenenkin kaveri ja miten pitkään.

Lienen vanha ja kalkkeutunut homofoobikko, asia kumminkin on näin.

 
Jo kuulemma antiikin ajan Kreikassa sotilaiden välinen rakkaus vahvisti taistelukestävyyttä!;)

Heillä taistelupari tarkoitti muutakin kuin meidän nykyinen pakkipari. Jaettiin toverille vähän muutakin "evästä".:)
 
No siinäs näet, ei se homostelu ole mitään luonnotonta kun sitä harrastettu jo vuosisatoja sitten ihan avoimesti. Veikkaan että kirkko tässä taas on syypäännä, sillä kun on ollut taipumus julistaa kaikenlaista synniksi, jopa heteroparien seksi. Sitähän piti pakosta harrastaa jottaa saa jälkikasvua mutta auta armas jos nautit siitä = menolippu helvettiin.
 
Tästä on kyllä vähän ristiriitaiset ajatukset. Toisaalta ymmärrän että kukaan ei halua ehdoin tahdoin hengenvaaraan jonkun muun puolesta kuin kotimaan. Mutta sit ammatti on kummiskin SOTILAS, jonka perusajatus on joutua hengenvaaraan....
https://demokraatti.fi/puolustusval...sainvalisen-avunannon-tehtaviin-takautuvasti/
Puolustusvaliokunnan demarit: Puolustusvoimien henkilökuntaa ei pidä pakottaa kansainvälisen avunannon tehtäviin takautuvasti
KUVA: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
38045977-1200x675.jpg

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja kansanedustaja Mika Kari (sd.).
demokraatti-31.png


FacebookTwitter

SDP:n puolustusvaliokunnan kansanedustajat Mika Kari, Sirpa Paateroja Satu Taavitsainen esittävät muutosta kansainvälistä avunantoa koskevaan lakiesitykseen.

– Pidämme esitystä tärkeänä, mutta emme hyväksy hallituksen linjausta siitä, että puolustusvoimien henkilökunta voidaan takautuvasti pakottaa osallistumaan kansainvälisiin, hengenvaarallisiin tehtäviin Suomen rajojen ulkopuolella, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari korostaa.

SDP tukee neljännen lakisääteisen tehtävän, kansainvälisen avunannon, lisäämistä puolustusvoimille, jotta Lissabonin sopimuksen velvoitteisiin voidaan vastata asianmukaisesti.

– Kyseessä on merkittävä, pitkään valmisteltu lakipaketti, johon valitettavasti jäi yksityiskohta, jota demarit eivät voi hyväksyä. Vaihtoehtoinen linjamme sai tuen valiokunnan kaikilta oppositiojäseniltä. Siinä uusi velvollisuus koskisi vain niitä henkilöitä, jotka astuvat puolustusvoimien palvelukseen lain voimaantulon jälkeen, Kari toteaa.

Linjamme on yhtenevä perustuslakivaliokunnan kanssa.

Sirpa Paateron mukaan erityisesti nykyhenkilöstön osalta toimiva ratkaisu olisi, että osallistuminen perustuisi sopimusmenettelyyn eli linja olisi vastaava kuin kriisinhallintaoperaatioissa.

– Meidän linjamme on yhtenevä perustuslakivaliokunnan kanssa. Perustuslakivaliokunnan kanta on, että sotilaallisen voimankäytön tehtäviin olisi suotavaa perustua suostumukseen siltä osin kuin on kyse sellaisista henkilöistä, jotka ovat aloittaneet palvelussuhteissaan ennen nyt ehdotettavan sääntelyn voimaantuloa, Sirpa Paatero muistuttaa.

Satu Taavitsaisen mukaan on kestämätöntä, että valtio työnantajana muuttaa palvelussuhteen ehtoja yksipuolisesti ja ilman neuvotteluja näin olennaisilta osin, täysin työlainsäädännön perusperiaatteiden vastaisesti.

– On mahdotonta kannattaa hallituksen esitystä siitä, että henkilöstö voidaan takautuvasti velvoittaa osallistumaan kansainvälisen avunannon tehtäviin. On todella valitettavaa, että työnantaja ei halunnut edes neuvotella tästä keskeisestä seikasta, kun taas henkilöstö oli valmis etsimään yhdessä tuumin ratkaisua.
Klikkaa laajentaaksesi...
 
Melkein mussuttelua, mutta silti tähän: U-2 Kävikö vai ei?
Näkökulma: Kävikö U-2-vakoilukone Kajaanissa?
Kolumnit Julkaistu 18.5.2017 klo 13:20 | 7
www.history.com
1517871-150x150.jpg
Eino Kaikkonen

Kirjoittaja on eläkkeellä opettajan ammatista Vantaalla.
Kainuun Sanomat pyytää kerrotusta tapauksesta mahdollisesti tietäviä ottamaan yhteyttä uutistoimitukseen. Puhelin: 050 379 2503; sähköposti: [email protected]; postiosoite: Kainuun Sanomat, uutistoimitus, Kauppakatu 11, 87100 Kajaani
Oppikouluvuodeltani 1960 Kajaanin Lyseossa minua on askarruttanut CIA:n U-2-vakoilulentokoneeseen liittyvä tarina, jota en ole yrityksistäni huolimatta kyennyt selvittämään: kävikö sanotun kaltainen lentokone Kajaanissa Paltaniemen lentokentällä joko syksyllä 1959 tai 1960?
Tarina pohjautuu setävainajani, Kainuun Sanomien käsinlatojan Antero (Anttu) Kaikkosen kertomukseen mainitulta ajalta. Hän kertoi hyvän ystävänsä, Lehtikankaan Keskuskadun naapurin pojan Seppo Kekkosen silloin tuoreen kuvauksen Paltaniemen lentokentältä. Seppo Kekkonen oli töissä TVH:ssa, joka tuolloin piti kunnossa Paltaniemen kentokentän kiitoratoja.
Paikalla olleet näkivät hyvin siron, pitkäsiipisen lentokoneen laskeutuvan ja rullaavan jonkin matkan päähän lennonjohto- ja kenttäterminaalista. Koneen viereen kiiruhti heti ryhmä siviili- ja sotilaspukuisia henkilöitä, joiden kansallisuudesta ei voinut sanoa mitään. Sen jälkeen kiitoradan valot sammutettiin ja lentokentän paikalla ollut henkilökunta käskettiin lähtemään kotiin sekä muistutettiin vaitiolovelvollisuudesta.
Seppo Kekkonen oli kertonut sedälleni, että kentän hoitohenkilökunnan palattua seuraavana aamuna töihin, siroa lentokonetta ei enää näkynyt, vain kapeat laskutelineiden pyörien jäljet kiitoradan ohuessa lumipeitteessä.
Koska setävainajani ja Seppo Kekkonen, hänkin jo edesmennyt, olivat hyviä ystäviä, en 15-vuotiaana lyseolaisena epäillyt tarinaa. Setäni Anttu vannotti myös minua olemaan kertomatta kuulemastani mitään.
Tarina jäi mieleeni ja mietitytti, koska en epäillyt sen todenperäisyyttä. Muistelin vuosia U-2-koneen yhdeksi varalaskupaikaksi osoitetun kartalla Kajaanin lentokentän.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun lopussa yritin ottaa selvää asiasta –  tuloksetta.
Olin yhteydessä samasta aiheesta vanhaan ystävääni Kainuun Sanomien toimittajaan, ilmailuun erikoistuneeseen Matti Haapavaaraan. Hän kiinnostui, mutta totesi myös, että useat tuonaikaisista tuonaikaiset Paltaniemen lentokentän työntekijöistä ovat jo kuolleet ja mahdollinen lentokentän arkisto merkintöineen siirretty muualle. Ymmärsin Matin sanoista, että asian tutkiminen olisi suuritöinen hanke. Hän suhtautui kuitenkin asiaan myötätuntoisesti eikä epäillyt kertomustani.
Lokakuussa 2012 otin sähköpostitse yhteyttä samasta asiasta Helsingin Sanomien emeritustoimittajaan Jukka Rislakkiin, jonka erikoisalana ovat olleet niin lehtiartikkeleissa kuin hänen julkaistussa kirjoissaankin sotilas- ja tiedusteluasiat.
Rislakki vastasi kertoen ottaneensa yhteyttä omiin lähteisiinsä muun muassa Ilmavoimissamme. Hänelle oli vastattu, että Ilmavoimissa on kiertänyt aikoinaan puhe U-2 koneen käynnistä Kajaanissa. Enempää tietoa ei hänkään ollut saanut, ei ainakaan oman kertomansa mukaan.
U-2-koneen mahdollinen pikakäynti Kajaanin Paltaniemen lentokentällä 56 vuotta sitten on yhä selvittämättä, vaikka edesmenneen silminnäkijän aikalaiskertomus on ja asiasta lienee nyös arkistomerkintöjä, ellei niitä ole merkitty salaisiksi. Ilmavoimissa palvelleita henkilöitä voi olla vielä elossa, heitä jotka tietävät aiheesta mieskohtaisesti.
Kertomani tapahtuma on käsitykseni mukaan todenperäinen, pieni episodi Kajaanista niin sanotun kylmän sodan ajailta. Olisi tärkeää, että 15-vuotiaana kuulemani todellinen tarina tulisi lopultakin dokumentoiduksi myös sen alkuperäisen kertojan kunniaksi.

U-2 kriisi kiristi suurvaltasuhteet
Yhdysvaltain Keskustiedustelupalvelu CIA:n Lockheed U-2-tiedustelukone nousi varhain 1. toukokuuta vuonna 1960 Pakistanin Peshawarin sotilastukikohdasta.
Vakoilukoneen tarkoituksena oli lentää Afganistanin ja Hindukušin vuoriston yli Neuvostoliiton ilmatilaan, valokuvata kohteet ja laskeutua lopuksi Bodøhön Pohjois-Norjaan.
Konetta lensi aikaisemminkin vakoilulentoja Neuvostoliittoon tehnyt luutnantti Gary Powers. Lennon koodinimi oli Grand Slam.
Vakoilukohteina olivat Baikonurin avaruuskeskus, ohjuskoealue Kystynissä, ydinkoelaitos Sverdlovskissa, ohjusasema Plesetskissä ja Murmansk. Osin Suomen ja Ruotsin ilmatilan läpi reitti kaarsi Bodøn kentälle.
Noin yhdeksän tunnin lennon varalaskukentäksi oli merkitty muun muassa Sodankylä.
Lentomatkan pituus oli 6 000 kilometriä, josta 4 600 kilometriä lennettäisiin Neuvostoliiton ilmatilassa.
Neuvostoliitto sai tutkahavainnon koneesta jo varhain.
Moskovassa politbyroo hälytettiin koolle ja koko Neuvostoliiton ilmatila suljettiin. U-2:n perään lähetettiin hävittäjät.
Sverdlovskin alueen yläpuolella konetta kohti laukaistiin useita ohjuksia ja sitä koettivat pudottaa useat neuvostohävittäjät.
U-2 vaurioitui, kun yksi maasta ammutuista ohjuksista räjähti koneen vasemmalla puolella. Kone lähti hallitsemattomaan kierteeseen maata kohti, ja ohjaamon paineistus katosi.
Powers hyppäsi ulos vapaaseen pudotukseen. Laskuvarjo avautui 4 500 metrin korkeudella. Hän laskeutui rajusti 15 kilometrin päähän Sverdlovskista kolhoositilan pellolle, jossa hänet otettiin kiinni.
U-2:n pudottaminen johti pari viikkoa myöhemmin aseidenriisuntaa käsitelleen huippukokouksen epäonnistumiseen Pariisissa.
Pääsihteeri Nikita S. Hruštšov vaati Dwight D. Eisenhowerilta anteeksipyyntöä siitä, ettei tämä ollut lopettanut vakoilulentoja Neuvostoliiton ilmatilaan, vaikka oli näin luvannut Hruštšoville tämän vieraillessa Yhdysvalloissa vuotta aikaisemmin.
Hruštšov lähti kokouksesta kesken ja kutsui Eisenhoweria kakkosmieheksi, shakkinappulaksi alaistensa käsissä.
Powersin oikeudenkäynti alkoi 16. elokuuta 1960 Moskovan ammattiliittojen talossa, jossa oli 1930-luvulla Stalinin aikana järjestetty näytösoikeudenkäyntejä. Välttääkseen kuolemanrangaistuksen Powers katui tekojaan oikeudessa ja sai kolmen vuoden vankeuden ja seitsemän vuoden pakkotyötuomion.
Powersin isä vetosi uuteen presidenttiin John F. Kennedyyn, jotta hänen poikansa vaihdettaisiin neuvostovakooja Rudolf Abeliin, joka oli tuomittu vankeuteen 30 vuodeksi vakoilusta. Lopulta Neuvostoliitto suostui vaihtoon, joka tapahtui 10. helmikuuta 1962 Glienicken sillalla Itä- ja Länsi-Berliinin rajalla.
Lähde: Wikipedia
Klikkaa laajentaaksesi...
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kolumnit/nakokulma-kaviko-u-2-vakoilukone-kajaanissa/
 
krd kirjoitti:
Melkein mussuttelua, mutta silti tähän: U-2 Kävikö vai ei?

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kolumnit/nakokulma-kaviko-u-2-vakoilukone-kajaanissa/
Klikkaa laajentaaksesi...
U-2 oli (ja on) tiettävästi erityisen hankala kone laskeutua ja tarvitsi mm. kenttähenkilökunnan erityistoimenpiteitä, joten jos laskeutuivat niin tuskin huvikseen. Melkoinen sotku siitä olisi voinut syntyä, jos tuollainen olisi tyyliin rysähtänyt johonkin Kajaanin kentälle.

https://theaviationist.com/2013/06/14/u-2-crash-landings/

https://en.wikipedia.org/wiki/Lockheed_U-2#Design
The U-2 is very sensitive to crosswinds, which, together with its tendency to float over the runway, makes the aircraft notoriously difficult to land. As it approaches the runway, the cushion of air provided by the high-lift wings in ground effect is so pronounced that the U-2 will not land unless the wing is fully stalled. A landing U-2 is accompanied on the ground by a chase car and an assisting U-2 pilot calling off the angles and decreasing aircraft height as the aircraft descends.
Klikkaa laajentaaksesi...
 
Eikös Hesarilla ole kevytmuuri, josta pääsee läpi avaamalla aina uuden yksityisen selauksen, kun edellisessä tulee kerrat täyteen?
Firefoxissa [Ctrl]+[Shift]+[p] yhtäaikaa ja sitten vaan hakusana osoiteriville.
 
rukkaskikka kirjoitti:
Eikös Hesarilla ole kevytmuuri, josta pääsee läpi avaamalla aina uuden yksityisen selauksen, kun edellisessä tulee kerrat täyteen?
Firefoxissa [Ctrl]+[Shift]+[p] yhtäaikaa ja sitten vaan hakusana osoiteriville.
Klikkaa laajentaaksesi...

On. Mutta tässä jutussa lukee heti alussa että tilaajille. Eli tuo kikka ei toimi.
 
Herman30 kirjoitti:
No siinäs näet, ei se homostelu ole mitään luonnotonta kun sitä harrastettu jo vuosisatoja sitten ihan avoimesti. Veikkaan että kirkko tässä taas on syypäännä, sillä kun on ollut taipumus julistaa kaikenlaista synniksi, jopa heteroparien seksi. Sitähän piti pakosta harrastaa jottaa saa jälkikasvua mutta auta armas jos nautit siitä = menolippu helvettiin.
Klikkaa laajentaaksesi...

Liittynee ihmisten hallitsemiseen. Kielletään asioita sopiva määrä(joita harrastetaan kuitenkin) ja saadaan se syyllisyys iskostettua sinne otsalohkoon. Syyllistynyt hlö onkin jo helpompi hallittava. Miettikääs salatupakoivaa pojankossia. Hänellä on synkkä salaisuus: tupakointi. Kumman kiltisti käyttäytyy suhteessa vanhempiin niin kauan, kun asia on pysynyt salassa. Syyllinen. Kun asia paljastuu, niin menetetään tuo vipuvarsi sinne mieleen.

Seksi on iät ja ajat ollut mainio syyllistämisen väline. Se on ihmisen perusviettien kuningas ja mikäs onkaan kätevämpää kuin luoda "säännöt" seksuaalisuuden harjoittamiselle. Samalla ollaan kiinni iholla sen syntisäkin suhteen.....

Alkoholi. Miettikääs suomalaisten suhdetta alkoholiin, onko se mielestänne kovin terveellä pohjalla? Mistä johtuu, että suhde alkoholiin on kehittynyt tällaiseksi? Siitä, että suomalaisia on piiskattu alkoholin avulla satoja vuosia.
 
Vääpeli kirjoitti:
Tästä on kyllä vähän ristiriitaiset ajatukset. Toisaalta ymmärrän että kukaan ei halua ehdoin tahdoin hengenvaaraan jonkun muun puolesta kuin kotimaan. Mutta sit ammatti on kummiskin SOTILAS, jonka perusajatus on joutua hengenvaaraan....
https://demokraatti.fi/puolustusval...sainvalisen-avunannon-tehtaviin-takautuvasti/
Klikkaa laajentaaksesi...

Vaikea kysymys, kuten sanoit sotilaan ammatin valinneiden ei ehkä luulisi vieroksuvan komennuksia, varsinkin kun niistä saatavien kompensaatioiden määrä on kasvanut viime aikoina.
Tietysti jonkun eläkettä odottavan halukkuus lähteä kentälle voi olla laskenut, eikä sitä voi välttämättä pitää ihmeellisenä, mutta ehkä se kertoo kenttäkelpoisuudesta, motivaatiosta, tai halusta edetä uralla.

Joku kompromissi lienee paikallaan. Eikö käytännössä tällä hetkellä ole tilanne, että sotilas joka ei halua/suostu ulkomaan komennuksiin, menettää mahdollisuuden urakehitykseen?
 
fyysikko kirjoitti:
Ikkunoiden raudoittamiseen et saa rakennuslupaa, ja jos raudoitat omine lupinesi on siitäkin seurauksensa, kts pelastuslaki ja rakennusmääräykset. Lisäksi jos joku kuolee tulipalossa sisälle, saat syytteen ja tuomion kuolemantuottamuksesta, silloinkin jos tulipalo on ulkoapäin pyromaanin sytyttämä.
Tietysti jos ikkunoissa on kiinteästi asennetut kahvat sisäpuolella ja raudoitus kääntyy ikkunoiden mukana auki voi tilanne olla toinen. Suomessa on kuitenkin paljon rakennuksia jossa sellaisia ei ole. Siksi pitää siis ajatella asiasta muitakin näkökulmia kuin varkauksilta suojautuminen. Toisaalta ammattivarkaat osaa kyllä tunkeutua sisälle muualtakin kuin ikkunasta, jos niissä on raudoitus, tai sitten käyttää raudoitusta kiinnityspisteenä ikkunan ulos kiskaisemiseen esim autolla nykäisemällä. Tekniset keinot siis yleensä kierretään, eli niistä ei välttämättä ole edes toivomaasi hyötyä, ellei toteutus ole aivan viimeisen päälle mietitty kokonaisuus. Naapurivartio voi olla parempi tekijöiden tuntomerkkien saamiseen yhdessä teknisten keinojen kanssa, tai ennaltaehkäisyyn jos valvonta jatkuvaa ympärivuorokauden. Voimakeinoin teon estämisessä ongelmaksi tulee hyvin rajalliset voimankäyttöoikeudet, varsinkin jos konnat on aseistettuja ja valmiita niitä myös käyttämään. Niissä tilanteissa Suomessa usein tuomituksi joutuvat molemmat osapuolet.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tänään katselin tallenteista National geografy (?) -kanavalta näkyvää Huumebisnes Oy -ohjelmaa. Siinä Floridalainen huumepoliisiyksikkö suoritti ratsiaa diilerin kotiin. Floridan rakennussäännöt vaatii ovilta tiettyä kestävyyttä hurrikaanien takia. Poliisilta meni 2,5 minuuttia päästä ovesta läpi.
 
Henkilökohtaisesti olen pohtinut tätä asiaa tahollani lähiaikoina ja mielestäni se, että joku vittuilee niille, jotka eivät ehdoin tahdoin tahdo antaa uhrilahjaa ulkomaisissa operaatioissa osoittaa lähinnä sitä, kuinka tehokkaasti aivopesu on mennyt perille, tai kuinka vähän kyseinen henkilö on oikeasti tehnyt ajatustyötä asian kanssa. Vammautuminen loppuelämäksi tai kuolema konfliktissa, jota me emme ensinnäkään ole olleet aiheuttamassa on käsittämätön tragedia, niin sotilaalle itselleen kuin hänen läheisilleenkin. Sotilaan tehtävä Suomessa ei nähdäkseni ole kuolla, vaan puolustaa maataan, joten tähän ei kyllä käy mikään argumentti uhrimielestä yms.

Aivan oma lukunsa on sitten Valtionkonttorin menettely loukkaantumistapauksissa. Säälin niitä piruparkoja, jotka ovat myyneet hyväuskoisuuttaan tulevaisuutensa ja terveytensä Kruunulle saaden takaisin vain kusta naamalleen. Lähtökohtaisesti KV-operaatioissa loukkaantuneet pitäisi hoitaa no questions asked-mentaliteetillä. On suorastaan kuvottavaa ajatella, että haavoittunut joutuu taistelemaan hoidosta ja korvauksista, täysin käsittämätöntä! Tämän mahdollistaa ainoastaan Suomalaisen sotilaan uskollisuus ja kurinalaisuus, jonka myötä asiasta ei yksinkertaisesti pidetä meteliä vaan kärsitään hiljaa.

Ymmärrän kv. operaatioiden suoratkin vaikutukset turvallisuustilanteeseen Suomessa, mutta mielestäni tämä hoitaa lähinnä oireita, ei itse ongelmaa. On aika perkeleen selvää keiden syy on se, että Lähi-Itä on niin paskassa tilassa kuin se nyt on. Tämä sekasorto on mielestäni suoraan syynä siihen, että esim. ISIS on saavuttanut niinkin paljon jalansijaa alueella. Itse lähtökohtaisesti yrittäisin hoitaa asiaa ulkopoliittisin keinoin, eli painostaa syyllisiä hoitamaan omat saatanan sotkunsa. Mikäli maailman suurimmat sotilasmahdit eivät sitten OIKEASTI kykenisi hoitamaan ongelmiaan itse, voitaisiin tarkastella osallistumista ongelman sotilaalliseen ratkaisuun.

Kaiken tämän jälkeen olen toki silti sitä mieltä, että kv. operaatioihin osallistuminen on erittäin, ellei jopa elintärkeää PV:n suorituskyvyn kannalta. Sotakokemus ja kaikki operaatioista saadut opit niin yhteistoiminnasta, kuin oman joukon sisäisestäkin dynamiikasta, uusista tekniikoista, taktiikoista, varusteista ja prosedyyreistä ovat kaikki kotimaan puolustusta vahvistavia tekijöitä, koska systeemissämme mennään maanpuolustus edellä ja KV-operaatiot ovat tämän sivulla hoidettavia tehtäviä. Tämä rajoittaa operaatioiden luonteen haittavaikutuksia kotimaan puolustuksen doktriiniin ja keräämme tavallaan kirsikat kakun päältä emmekä ala kuvittelemaan että yksittäinen Talkkari KVKRH:n kanssa vastaa venäläisen tykistön tulivaikutusta.
 
Kai siinä jotain oppii sissitoiminnasta kun ollaan ilmamahdin omaavan miehitysvaltion kaverina sissejä jahtaamassa ovia potkien. Enempi hyötyä olisi luonnollisesti sissien kaverina taistellessa.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top