Pikku-uutisia Suomesta

Melkein yhtä tärkeä uutinen kuin K 9 hankinta.
http://ruotuvaki.fi/-/maavoimille-lisaa-kuljetuskalustoa
75e873de-4f16-4697-bb8a-61a6b5cc5f42

Kuvassa raskas erikoiskuljetusyhdistelmä Ruotsin puolustusvoimien käytössä.

Maavoimille lisää kuljetuskalustoa
ALBERTO POLITI 17.2.2017 15.01

Belgiasta on hankittu raskasta kuljetuskalustoa, jonka tarkoitus on parantaa maavoimien huoltojoukkojen suorituskykyä.

Suomeen tuodaan tämän vuoden kuluessa kymmenen raskasta erikoiskuljetusyhdistelmää Belgiasta. Yhdistelmät koostuvat Scania T144 -kuorma-autoista ja niihin kuuluvista raskaista erikoiskuljetusperävaunuista.

Huollon tarkastaja, eversti Jyrki Nurmisen mukaan yhdistelmiä tullaan käyttämään raskaan kaluston siirtoihin ja evakuointeihin niin normaali- kuin poikkeusoloissakin.

– Kyseessä ovat raskaat lavetit, jotka on ensisijaisesti tarkoitettu raskaan kaluston, kuten Leopard 2A6- ja Leopard 2A4 -panssarivaunujen kuljettamiseen.

Vielä ei ole lopullista varmuutta siitä, millaisella aikataululla yhdistelmät saapuvat Suomeen. Nurmisen mukaan tavoite on saada ensimmäiset toimitukset kesän jälkeen, mahdollisesti jo elokuussa. Lisäksi Suomi on tehnyt lisähankintavarauksen kymmenen samanlaisen yhdistelmän hankkimisesta vuonna 2019.

Suomi ostaa kaikki yhdistelmät Belgiasta käytettyinä. Kaupan hinta on lisähankinta mukaan luettuna 2,2 miljoonaa euroa. Belgia järjestää muutaman päivän mittaisen tyyppikoulutuksen Belgiassa, johon osallistuu sekä puolustusvoimien että Millog Oy:n henkilöstöä.

Nurminen kertoo, että pääosa yhdistelmistä tullaan todennäköisesti kohdentamaan Panssariprikaatiin ja Karjalan prikaatiin, mutta mahdollisesti myös muihin joukkoihin.

– Maavoimien joukko-osastoilla on jo olemassa raskaita lavetteja. Se, kuinka monta lavettia lopulta sijoitetaan minnekin, tarkastellaan vielä erikseen tarvetta vastaavasti tämän kevään aikana. Joka tapauksessa kalustoa valmistaudutaan käyttämään koko valtakunnan alueella, Nurminen toteaa.

Lähtökohtaisesti uutta kalustoa ajaa puolustuvoimien henkilökunta, jolla on raskaan ajoneuvon kuljettamiseen tarkoitettu ajokortti.
 
Trafi kaavailee muutoksia autokatsastukseen ‒ yhä useampi reputtaisi

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kaavailee määräaikaiskatsastuksiin muutoksia, jotka johtaisivat yhä useamman auton hylkäämiseen korjauskehotuksen sijaan.

Autoliitto pelkää, että Trafi haluaa hyvittää katsastusalalle sen, että autojen katsastusväli mahdollisesti harvenee katsastuslainsäädännön uudistamisen myötä.

Trafin tällä hetkellä lausuntokierroksella oleva määräysluonnos liittyy liikenne- ja viestintäministeriössä käynnissä olevaan katsastuslainsäädännön uudistamishankkeeseen.

Trafin mukaan uusien määräysten valmistelussa on otettu erityisesti huomioon katsastusalan toimijoiden näkemykset muutostarpeista.

AUTOLIITON mielestä moni kaavailtu tiukennus taas aiheuttaisi kuluttajille turhia kustannuksia ilman olennaista parannusta liikenneturvallisuuteen.

Trafin esityksen toteutuessa muun muassa toimimaton rekisterikilven valo johtaisi hylkäämiseen korjausehdotuksen sijaan.

– Polttimo voi palaa katsastushallin ovella sisään ajettaessa. Tai sitten se voi palaa heti katsastuksen jälkeen. Jokainen normaali vastuullinen ihminen vaihdattaa polttimon, kun se ei enää toimi, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen sanoo.

Hänen mukaansa toimimattomilla ajovaloilla ei tälläkään hetkellä ole käytännössä merkityksellistä roolia vakavissa liikenneonnettomuuksissa rekisterikilven valoista puhumattakaan.

TOLVASEN mukaan katsastuksen päätarkoitus on varmistaa, että liikenteessä olevat ajoneuvot eivät vaaranna liikenneturvallisuutta, ja että niiden päästöt ovat sallituissa rajoissa.

Nyt esitetyt muutokset eivät Autoliiton mukaan vaikuta turvallisuuteen eivätkä ympäristövaikutuksiin.

– Kyse on sääntelyn lisäämisestä, ei normien purkutalkoista, Tolvanen linjaa.
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/207206/9dc1264c77
 
Wasa-laivan nostosta kesti ainakin 20 vuotta kunnes yleisö pääsi sitä kaatsomaan koska se oli säilytysaine-kuurissa eli sitä ruiskutettiin jollainn kemikaalilla joka syrjäytti veden puutavarasta jottei se alkaisi mätänemään happirikkaassa ilmassa. Niin että kärsivällisyttä vaaditaan.

Sama juttu Bremerhavenin koggihylyn kanssa - se oli 18 vuotta kyllästettävänä polyetyleeniglykolissa. Hylky löytyi 1962 ja se saatiin pois kyllästysaineesta vuonna 2000. Osia säilytettiin vedessä vuoteen 1972, kunnes museon koggihalli valmistui. Ei ole hätäisen hommaa.
 
Ja silti Wasa laivan kanssa on ongelmia.... sanoisin että on halvempi tehdä kopio kuin tehdä museo, yrittää pelastaa vanha puulaiva älyttömällä määrällä kemikaaleja ja käyttää siihen 20vuotta aikaa..

Sama juttu Bremerhavenin koggihylyn kanssa - se oli 18 vuotta kyllästettävänä polyetyleeniglykolissa. Hylky löytyi 1962 ja se saatiin pois kyllästysaineesta vuonna 2000. Osia säilytettiin vedessä vuoteen 1972, kunnes museon koggihalli valmistui. Ei ole hätäisen hommaa.

Mitäs veikkaatte, onko Helsingin kaupunginvaltuusto tullut edes ajatelleeksi koko asiaa kun ryhtyi fantasioimaan merimuseosta ja Vrouw Mariasta ?
 
Sattumoisin katselin tuossa iippojen vastaavaa kuljetuskalustoa. Siviiliväreissä näytti olevan. Toki kriisin aikana sama toimii meilläkin. Nämä hankinnat ovat ilmeisesti tarkoitettu harjoituskaluston siirtoon (lue rauhan aikana).
En tiedä miten ottoajoneuvojen käyttö onnistuu jos on vain vihreitä miehiä. Ja osto palvelut voi kestää tai ei saada niin nopeasti kuin omat.
 
En ole nähnyt samanlaista uutista anarkomarkojen tarramainostuksista! Mutta tarroja olen nähnyt. Hohoijaa... Poliisiko tekee työtä jolla on tarkoitus? No veronmaksajat me kaikki tämän huvin maksamme... Haloo poliisi?
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä miten ottoajoneuvojen käyttö onnistuu jos on vain vihreitä miehiä. Ja osto palvelut voi kestää tai ei saada niin nopeasti kuin omat.
Jos on puolustustila päällä niin toimii, jos ollaan syvässä rauhantilassa niin ei toimi. Ihan miesten väristä ja käytöstavoista riippumatta. Eli poliitikoista kiinni, taas kerran.

Tähän kuuluisi semmoinen vakava naama-hymiö mut en löytänyt.
 
Ehken tämä? :camo:

Löytyy hymiöt-valikosta "Muut".
Minusta tuokin on enemmän vihainen kuin vakava. Ei mikään iso asia kuitenkaan. Jottei menisi pelkäksi off topiciksi...

En ole nähnyt samanlaista uutista anarkomarkojen tarramainostuksista! Mutta tarroja olen nähnyt. Hohoijaa... Poliisiko tekee työtä jolla on tarkoitus? No veronmaksajat me kaikki tämän huvin maksamme... Haloo poliisi?

Noita anarkistitarroja näkyy siellä täällä kaupungilla. Yleensä yksi tai kaksi vähän piilossa oleviin paikkoihin lätkittyinä, vessankopit ja sähkökaapit ovat kans yleisiä. Nämä kaverit taas menivät urakalla liimailemaan teesejään keskellä valvontakameroita. Eli jättivät hyvän lähtökohdan tutkinnalle.

Sinänsä en tiedä vaikka poliisin piirissä olisikin enemmän sympatioita yhdelle kuin toiselle suunnalle. Tässä tapauksessa kuitenkin aikuiset ihmiset kohdistavat propagandansa lapsiin. En välitä onko sanoma vasemmalta, oikealta, kirkosta vai mistä, hyvä että jahdataan ja parempi jos löydetään! :mad:
 
Tottahan se on, että Venäjä käyttää hyväkseen molempiä ääripäitä. Onkohan kukaan oikein tosissaan tutkinut anarko-markojen tms. taustoja ja rahoitusta tarkemmin?
 
Risunjemmaaja-videon takia kiusattu kouvolalaismies joutui sairaalaan – ei poistunut kotoaan kymmeneen päivään.

http://www.kymensanomat.fi/Online/2...nut kotoaan kymmeneen päivään/2017521945000/4

Sosiaalisessa mediassa Risumieheksi nimetty kouvolalainen 72-vuotias mies joutui torstaina sairaalaan. Hänen läheinen sukulaisensa otti yhteyttä Kaakon Viestintään ja kertoi miehen terveyden heikentyneen selvästi viime kuukausina.

Sukulainen arvelee, että taustalla on kiusaaminen ja häirintä, jota mies on joutunut kokemaan Raivokas risunjemmaaja -videon julkaisun jälkeen. Youtubessa julkaistu video on kuvattu Kouvolassa lenkkipolulla kesäkuussa 2016.

— Ennen torstaita hän ei ollut poistunut asunnostaan kymmeneen päivään. Hänen kuntonsa on mennyt hirveästi alaspäin siitä risuhommasta lähtien, videolla esiintyvän miehen sukulainen sanoo.

Sukulaisen mukaan miehen on ollut viime kuukausina vaikea liikkua julkisilla paikoilla ilman, että joku on tullut vinoilemaan. Mies on kuulemma lopettanut entisissä vakiruokapaikoissaan käymisen kokonaan.

Hänen ikkunansa takana on käyty huutelemassa ja auton tuulilasiin sekä postilaatikkoon on jätetty vihaviestejä.

— Viimeisin niitti oli se, kun noin kymmenvuotiaat lapset alkoivat kysellä, että "Etkös sinä Risumies olekaan linnassa?". Hänet hyvin tuntevat ihmiset ovat tarkkailleet tilannetta huolissaan.

Kiistellyllä Youtube-videolla kuvaaja yhyttää nyt sairaalaan joutuneen miehen, kun tämä on tuomassa puutarhajätettä polun varteen pakettiautolla. Seuraa kiivas keskustelu, jonka aikana risukuorman tuoja sanoo kuvaajalle: ”Minun tekisi mieli ampua sinut”.

Syyttäjä on nostanut syytteen riidan kumpaakin osapuolta vastaan. Tapausta käsitellään Kymenlaakson käräjäoikeudessa alustavan aikataulun mukaan huhtikuussa.

Jutun julkaisuun kysyttiin lupa sairaalaan joutuneelta mieheltä ja hänen sukulaiseltaan. Tarkempia kommentteja mieheltä ei tämän heikon terveydentilan takia saatu.

Jutussa ei käytetä henkilöiden nimiä, koska oikeusprosessi on kesken.
 
Risunjemmaaja-videon takia kiusattu kouvolalaismies joutui sairaalaan – ei poistunut kotoaan kymmeneen päivään.

http://www.kymensanomat.fi/Online/2017/02/24/Risunjemmaaja-videon takia kiusattu kouvolalaismies joutui sairaalaan – ei poistunut kotoaan kymmeneen päivään/2017521945000/4

Kyllähän Suomesta on tullut todellinen kiusaamis yhteiskunta. Lapset kiusasivat ennen toisiaan koulussa nyt sitä tekevät aikuisetkin kaikissa mahdollisissa paikoissa.
 
Oli rikoksista suurin jättää risuja metsään. Mokoma hylkiö ansaitsee rajatonta paheksuntaa kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

Sankaripyöräilijä joka huudatti vanhaa miestä saa varmaankin pullaa ja paijausta raastuvasta. Onnetonta osapuolta on syytä ruimia vielä lisää, koska ilkeää elää ja kuluttaa yhteiskunnan varoja vielä sairastumalla ennen kuolemaansa.

Voihan vattu mitä touhua.
 
Tutkija Raamatusta: "Kuin kirves, jolla voi lyödä naapuria"

Suomen luterilainen kirkko on toistaiseksi linjannut, ettei se vihi homopareja. Linjausta perustellaan kirkkojärjestyksellä ja kirkkokäsikirjalla, joissa määritellään avioliittokäsitys.

Näiden ohella kirkko vetoaa Raamattuun. Piispojen viime vuonna antamassa selonteossa sanottiin, että avioliitto on tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi. Lisäksi arvioitiin, että Raamatussa homouteen suhtaudutaan ”varsin kielteisesti”.

Toisaalta joidenkin kirkollisten keskustelijoiden mielestä Raamatun tulkitsemista vaikeuttaa se, että kirjassa puhutaan homoudesta hyvin vähän, eikä näkemyksiä perustella.

– Raamattu on kuin kirves. Sitä voi käyttää rakentavasti halkojen hakkaamiseen tai sillä voi lyödä naapuriaan, sanoo teologian tohtori, tietokirjailija Kari Kuula.

Eri koulukunnat löytävät Raamatusta tulkintoja sekä homouden puolesta että sitä vastaan.

Perusteluja, joiden mukaan Raamattu tuomitsee homot:

Kuolemansynti

Vanha testamentti opettaa, että homous on syntiä. Asia mainitaan kahdesti Mooseksen laeissa. Niissä miesten välinen seksi kielletään ehdottomasti: se on ”kauhistuttava teko”, johon syyllistyneet on surmattava.

Jyrkkää homokantaa ei sen kummemmin perustella – synti mikä synti. Voidaan kuitenkin päätellä, että taustalla on Raamatun luomiskertomus ja ajatus siitä, että nainen ja mies luotiin, jotta he pariutuisivat ja lisääntyisivät keskenään.

Mooseksen lait eivät olleet Israelin oppineiden päähänpistoja, vaan niissä kiteytyvät sen ajan juutalaisyhteisön arvot ja normit. Samoissa laeissa kiellettiin muun muassa lasten uhraaminen.

Luonnotonta

Uuden testamentin apostoli Paavalin kirjeissä homous kielletään kolmesti. Paavalin mielestä ihmisten jumalattomuudesta kertoo muun muassa se, että naiset ja miehet ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen.

Paavali oli juutalaisena syntynyt ja kristinuskoon kääntynyt Rooman kansalainen.

Kun kristinusko rantautui Israelista Eurooppaan, se toi tullessaan valtakulttuurista poikkeavia eettisiä sääntöjä. Yksi esimerkki oli homous: uskonnoiltaan kirjavassa Rooman valtakunnassa homosuhteisiin suhtauduttiin sallivammin. Taustalla vaikuttivat antiikin Kreikan ja Rooman perinteet, joihin kuului niin vanhemman miehen ja nuoremman pojan välisiä suhteita kuin tasavertaisiakin homosuhteita.

Paavalille tällainen edusti turmelusta, jolle piti panna loppu.

Konservatiivi-Jeesus

Jeesus ei sanonut homoudesta halaistua sanaa – ainakaan hänen ajatuksiaan aiheesta ei päätynyt evankeliumeihin. Niinpä Jeesuksen homokanta on arvailun ja päättelyn varassa.

Jeesuksen homovastaisuuden puolesta puhuu hänen perinteinen avioliittokäsityksensä. Mooseksen opeissa oli avioero sallittu, mutta Jeesus veti tiukempaa linjaa. Hänen mukaansa ainoa hyväksyttävä peruste avioerolle oli haureus eli avioliiton ulkopuolinen seksisuhde.

Jeesus tuomitsi siveettömyyden, johon luetaan avioliiton ulkopuoliset suhteet. Koska avioliitto kuului miehelle ja naiselle ja sen ulkopuoliset suhteet olivat kiellettyjä, voidaan arvella, että Jeesus ei olisi hyväksynyt homosuhteita.

Perusteluja, joiden mukaan Raamattu sallii homot:

Puhutaan eri asioista

Homo- ja heteroseksuaalisuuden käsitteitä ei tunnettu, kun Raamattua kirjoitettiin. Mooseksen kirjoissa ja Paavalin kirjeissä puhutaan homoseksuaalisesta käyttäytymisestä, ei seksuaalisesta suuntautumisesta tai rakkaudesta. Kirjoitukset ovat kiinnostuneita vain yhdynnästä: niissä kielletään miehiä makaamasta miesten kanssa.

Nykykeskustelussa taas oleellisinta ei ole seksi vaan kokemus omasta suuntautuneisuudesta: se, että Matti haluaa elää Matin kanssa ja Maija Maijan kanssa. Nykyään ymmärretään myös, että seksuaalinen identiteetti ei ole aina joko–tai, vaan siinä on aste-eroja.

Raamattua ei ole kirjoitettu meidän aikamme yleisölle. Se sisältää oman aikansa uskomuksia, joita ei voida pitää jumalallisina totuuksina. Tällaisia ovat esimerkiksi suhtautuminen sukupuolirooleihin, lasten kurittamiseen tai homouteen. Siksi kirkon homokanta ei voi perustua muutamiin Raamatun teksteihin.

Luonnollista kenelle?

Mikä on luonnonvastaista? Raamatun käyttämä käsite on subjektiivinen. Ihmisen anatomia taipuu homoseksiin – jos se tuottaa tyydytystä ja on vapaaehtoista, voiko se olla luonnotonta? Heterotkin harrastavat seksiä ilman aikomusta tehdä lapsia.

Luontoon kuuluu sekin, että pieni osa poikkeaa normista. Siinä missä tietty prosentti ihmisistä on poikkeuksellisen lyhyitä tai pitkiä, osa on homoja. Homoutta ei voi pitää luonnottomana, jos se ei aiheuta haittaa ihmiselle itselleen.

Luonnotonta sitä vastoin olisi käskeä Matti suhteeseen Maijan kanssa, jos Matti ei pidä naisista.

Liberaali-Jeesus

Jeesus oli aikansa kapinallinen, jonka mielestä systeemin piti palvella ihmistä eikä päinvastoin. Hän kritisoi Mooseksen lakeja ja aikansa puhtaussäännöksiä silloin kun piti sääntöjä liian ahtaina. ”Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos”, Jeesus opetti.

Jeesuksen tiukka avioerokanta perustui siihen, että hän halusi parantaa naisten asemaa. Tasa-arvo ja lähimmäisenrakkaus ovat Jeesuksen keskeisiä opetuksia. Niinpä opetukset voidaan tulkita niin, että jos Jeesus eläisi nyt, hän hyväksyisi homoparit.

Janne Laitinen
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/.../937033?pwbi=106c1ec0009c21d952aa64fdf6e3a2e6
 
Mitäs veikkaatte, onko Helsingin kaupunginvaltuusto tullut edes ajatelleeksi koko asiaa kun ryhtyi fantasioimaan merimuseosta ja Vrouw Mariasta

Käsittääkseni Olympiastadikan korjaaminen muuttuu ullattaen -hiukka- kalliimmaksi rastiksi. Länsimetro tykyttää joskus, hintalappu tulee olemaan jäätävä. Kuuluisa museo hautuu arvokkaassa keitinliemessä ja nousee kuin Phoenix-lintu tuhkasta....

Projektien hallinta ei ole selvästi kuntapäättäjien ominta vahvuusaluetta. Suomalaiseen tapaan urakat annetaan johonkin hintaan jollekin. Ja satavarmasti alkuperäisessä hinnassa ei pysytä. Aivan ihmeellisen perkeleellistä toimintaa, joka läpäisee koko Suomen julkisen sektorin hankintamenettelyn. Joku tolkku ja roti näihin olisi vain saatava....jatkuvasti valuu rahaa "ylimääräiseen". En tiedä sitten onko korruptio sen pahempaa kuin osaamattomuus....vai onko kyseessä joku maantapa, jossa nämä yhdistyvät valovoimaisella intensiteetillä.
 
Suomalaiseen tapaan urakat annetaan johonkin hintaan jollekin. Ja satavarmasti alkuperäisessä hinnassa ei pysytä. Aivan ihmeellisen perkeleellistä toimintaa, joka läpäisee koko Suomen julkisen sektorin hankintamenettelyn. Joku tolkku ja roti näihin olisi vain saatava....jatkuvasti valuu rahaa "ylimääräiseen". En tiedä sitten onko korruptio sen pahempaa kuin osaamattomuus....vai onko kyseessä joku maantapa, jossa nämä yhdistyvät valovoimaisella intensiteetillä.

Aivan samaa mieltä. Jotenkin nämä pitäisi saada sopimuspapereihin kirjattua siten, ettei annettua kustannusarviota voi ylittää enempää kuin 10%. Nythän homma toimii niin, että rakennetaan tiettyyn vaiheeseen ja ilmoitetaan että "Rahat loppuivat, jätetäänkö tähän vai rakennetaanko loppuun lisäbudjetilla?" Tietysti on hommia, joissa kustannusten arviointi etukäteen on vaikeampaa. Tai jotka ovat niin pieniä, ettei kukaan viitsi alkaa sellaisesta tarjousta laskemaan. Mutta esim. uudisrakennuksen tapauksessa se ei voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa. Harva omakotiasujakaan tilaa esim. kattoremonttia tuntityönä vaikka tietää että kiinteä urakkahinta on laskettu jollain varmuuskertoimella ja tulee todennäköisesti kalliimmaksi kuin tuntityönä teettäminen.
 
Back
Top