Pikku-uutisia Suomesta

Tuo ei kyllä mennyt ihan asiallisesti.

Olisi voinut sanoa, että "etsimme henkilöä tuntomerkkien perusteella ja kaikki niihin sopivat tarkastetaan". En usko, että olisi tullut mussuttamista.
 
Viimeksi muokattu:
Saako puolustusvoimat virkaatekevän komentajan? Onko sellaista ollut aiemmin? Viittaan mahdollisuuteen, että uuden hallituksen muodostaminen venyy ja vanuu.

https://yle.fi/uutiset/3-10685002

Puolustusvoimien komentajan valinta lykkääntyy yli vaalien
Oikeuskanslerin viraston mukaan toimistusministeristö ei voi tehdä nimitystä.
Puolustusvoimain komentaja
12.3.2019 klo 15:39päivitetty 12.3.2019 klo 15:43
14-svyle-2223815528eff24d117.jpg

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg siirtyy reserviin 1.8.2019.Yle
13-3-6551710.jpg

Antti Parviala

@AnttiAP
Jaa artikkeli Facebookissa0
Jaa artikkeli Twitterissä

Puolustusvoimien komentajan nimitystä ei tule vielä tällä vaalikaudella, kuten aiemmin oli tarkoitus. Oikeuskanslerin viraston mukaan nykyisen mallinen hallinto ei voi päätöstä tehdä.
Oikeuskanslerin linjauksen mukaan valtioneuvoston ratkaisuesitys tässä nimitysasiassa ei ole osoitettavissa rutiiniluonteiseksi tai juoksevaksi asiaksi, joka sisältönsä perusteella kuuluisi toimitusministeristön toimivaltaan ainakaan tässä vaiheessa. Puolustusministeriö oli pyytänyt oikeuskanslerin kantaa.
Puolustusvoimain komentajan nimittää virkaan Tasavallan presidentti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta.
Tämä tarkoittaa sitä, että uusi komentaja voidaan valita vasta eduskuntavaalien jälkeen uuden hallituksen aloitettua toimintansa.
Oikeuskansleri on aiemmin kuitenkin linjannut, että tiedusteluvaltuutetun nimittämiselle ei ole estettä nykyisellä toimitusministeristöllä.
Nykyinen komentaja Jarmo Lindberg jää pois tehtävästään elokuun alussa.
 
Ha, lajien väliset. Oletko itse kenties muhkeiden panssarisuojien takana lymyilevien jääkiekkoilijoiden ystävä? :)


Lainasit tullin virkailijan kommentin, miten kaikki meni kuin Strömsössä. Taisi artikkelissa olla toinenkin näkemys asiaan.

Niin tai näin, mitä tapahtui oli että suomenmestaruustason joukkue tuli leiriltä, joukkueena, Raidan väreissä, ja tulli mitään selittämättä nappaa ryhmästä ei kantasuomalaisen väriset takahuoneeseen, joukkueen johdolle ei kerrota mitään, ketään ei päästetä mukaan vaikka mukana ei-suomea puhuvia ulkomaalaisvahvistuksia.

Tutkittaville pelaajillekaan ei kerrota mitään, koska virkamies ja valtaa. No, siitä vaan leivättömän pöydän ääreen selvittämään, menikö oikein. Lisäksi totean., että Vepsulle ei v*ttuilla.

Sinähän tässä rasisti olet, kun oletat/määrität kantasuomalaisten tai ei kantasuomalaisten olevan jonkin värisiä. Ehkä siinä napattiin tummaihoiset kantasuomalaisen väriset takahuoneeseen. Tai saattoivat he olla myös transkantasuomalaisia, eli ehkä kokivat olevansa valkoihoisia ja kantasuomalaisia, jolloin muiden on syrjivää väittää etteivät olisi sellaisia. Tai ehkä tullihenkilöstö projisoi omaa transulkomaalaisuuttaan kyseisiin ei kantasuomalaisoletettuihin.

Näinä 4. aallon intersektionaalisen feminismin ja suvakismin aikoina aivan kaikki on aivan helvetin vaikeaa, koska jo lähtökohtaisesti aina menee väärin, kun valkoinen/mies/hetero sanoo, kirjoittaa tai ajattelee mitä tahansa.
 
Kyllä kantasuomalainen on vaalea. Kaikki mustaihoiset on tuontitavaraa.
Jos on kyse Vaasan keissistä niin tullarit etsivät tummaihoista henkilöä joten selvä se että ainoastaan tummien paperit syynätään.
Hyvin heikoilla jäillä ollaan, jos ainoa tuntomerkki on ihonväri. Ja silti on tehty päätös, että niputetaan tummat sivuun ja tarkastukseen. Ja edelleen tehdään tämä ärähdellen että tämä ei kuulu teille, kun suomea puhuvat kysyvät mistä kyse. Myös Suomen kansalaisia mukana, ja kansalaisina meidän pitäisi olla yhdenvertaisia lain edessä (hah).

Arvostan viranomaisia, mutta en arvosta p*rseileviä viranomaisia. Tutkimuspyyntö vaan peliin, niin saadaan Vaasan tullin öyhöttäjä(t) siirtomaa-ajasta nykypäivään, toivottavasti. Tai paremmin sopiviin tehtäviin.
 
Tottakai, koska rasismi, etninen profilointi, sukupuolioletetut yms... eli kaikki 2000-3000 asiakasta jonoon ja tarkastaa kaikki... Se että siinä menee 4-7 tuntia on aivan sama, koska kansainväliset oikeudet ja arvo pohja.
Koska lait ja asetukset. Ei se ole vaikeata. @Sardaukar aiemmin jo kommentoi, että olisi voitu edes yrittää tehdä tätä asiallisesti, sen lisäksi että niputettiin kaikki mustat sivuun (koska kaikki mustat samannäköisiä).
 
Koska lait ja asetukset. Ei se ole vaikeata. @Sardaukar aiemmin jo kommentoi, että olisi voitu edes yrittää tehdä tätä asiallisesti, sen lisäksi että niputettiin kaikki mustat sivuun (koska kaikki mustat samannäköisiä).

Olen aina turvahommissa ollut kohtelias ja selittänyt miksi näin.

Esim.

"Valitan tätä epämukavuutta, mutta lain ja säännösten mukaan mulla on vaatimus tarkastaa teikäläisen henkilöllisyys."
 
Koska lait ja asetukset. Ei se ole vaikeata. @Sardaukar aiemmin jo kommentoi, että olisi voitu edes yrittää tehdä tätä asiallisesti, sen lisäksi että niputettiin kaikki mustat sivuun (koska kaikki mustat samannäköisiä).
Senhän takia niitä papereita tarkistettiin koska epäillystä ei ollut valokuvaa.
"Tullin valvontajohtajan Sami Rakshitin mukaan laivalla oli tullin kohdehenkilö.

– Hänet on haluttu tarkastukseen, ja häntä on etsitty. Meillä ei ole ollut kohdehenkilön kuvaa käytettävissä. Sen takia on selvitetty matkustusasiakirjoja, jotta löytäisimme kohdehenkilön"
 
Nyt ryhtiä! Ei järkeään kannata menettää, vaikka joka tuutista syötetään suvakkipropagandaa. Kyllä se on hyväksyttävä, että tuntomerkkien mukaan etsitään. Ihonväri, sukupuoli, pituus, läskiys, vaatteet, hiukset, silmälasit. Vai pitääkö jos etsitään miestä raiskauksesta, tutkia myös kaikki naiset, koska vain miesten tutkiminen olisi syrjivää profilointia?

Jos etsitään mustaihoista miestä, tutkitaan mustaihoiset miehet. Muu olisi järjetöntä.
 
Eivät lait ja asetukset ole suvakkipropagandaa, vaan lakeja ja asetuksia. Nyt tämän Rakshitin (nomen ist omen) mukaan on siis etsitty jotain "Ahmed Jalla-Jalla" nimistä kaveria, ja koska on ulkomaalainen nimi tiedossa (eikä hänen mukaan mitään muuta tiedetty), niin on keksitty ottaa kaikki tummat sivuun, ja ärähdelty muille jotka sitä ihmetelleet.

Tässä meni herne nenään etenkin koska joku Tullin dinosaurus p*rseili oman kylän poikia vastaan (varmaan kotoisin Seinäjoelta), mutta eihän tuo menettely edes etäisesti kestä päivänvaloa. Toivottavasti Rakshit pääsee kertomaan asiasta leivättömän pöydän ääreen, niin saamme kuulla yksityiskohdat sitten aikanaan, kun päätös tulee julkisesti.

Kohteliaammalla käytöksellä olisivat voineet selvitä ilman tätä kohua, vaikka yhtä väärin olisi silloinkin toimittu. Siis julkisuudessa olevien tietojen mukaan.
 
Nyt ryhtiä! Ei järkeään kannata menettää, vaikka joka tuutista syötetään suvakkipropagandaa. Kyllä se on hyväksyttävä, että tuntomerkkien mukaan etsitään. Ihonväri, sukupuoli, pituus, läskiys, vaatteet, hiukset, silmälasit. Vai pitääkö jos etsitään miestä raiskauksesta, tutkia myös kaikki naiset, koska vain miesten tutkiminen olisi syrjivää profilointia?

Jos etsitään mustaihoista miestä, tutkitaan mustaihoiset miehet. Muu olisi järjetöntä.

Maailma on järjetön ja menossa järjettömämpään suuntaan.
 
Vähän epäilen, että tullin virkamiehet eivät olisi asiallisesti kertoneet syytä paperien tarkastukselle, eli ts "katsellaan paperit, koska etsitään tiettyä tyyppiä". Tullin ukot ja akat eivät varmasti kuitenkaan kerro, että haussa "Ahmed Jalla-Jalla", koska siitä vietäisiin jo varmasti " leivättömän pöydän ääreen". Virkamiehellä ei ole mitään velvollisuutta, eikä oikeutta kertoa, jos Jalla-Jallaa etsitään.

Vähän veikkaan, että tuo on se epäkohta, josta on triggeröidytty.

Sitten on vielä tämä:

”Jäin odottamaan, onko tilanteessa jotain hämminkiä. Tullin työntekijät ärähtivät, että tämä tilanne ei ole teille.”

Eli tyyppi, josta Tulli ei ole ollenkaan kiinnostunut, eikä sillä hetkellä toimenpiteiden kohteena, menee lässyttämään siihen. Joo-o.

Ensinnäkin, ne jotka ovat Tullin toimenpiteiden kohteena, niin heillä pelkkä oikeusturva kertoo, että siihen ei ulkopuoliset pääse lässyttämään. Siihen ei pääse lässyttämään edes kaveri, tai valmentaja.

Omituinen vaatimus, että tilanteeseen täysin ulkopuolisen pitäisi päästä hämmentämään. Näitä tapauksia näkyy Poliisit tv-sarjassa, kun jotakuta ollaan kantamassa maijan konttiin - siinä virkamiehen ärähtelyjä on vähän väliä sivulliselle henkilölle, kun joku kuvittelee, että hänellä on oikeus - ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
kantasuomalaisen väriset takahuoneeseen, joukkueen johdolle ei kerrota mitään, ketään ei päästetä mukaan vaikka mukana ei-suomea puhuvia ulkomaalaisvahvistuksia.

Jos ei puhu Suomea (ruotsia tai englantia) niin laki sanoo, että silloin kutsutaan paikalle tulkki. Samalla tavalla kuin esim. poliisin kuulusteluissa tai oikeudenkäynnissä.

No, pitäiskö sitä lakia nyt seurata, vai vedetäänkö lonkalta ja kutsutaan paikalle matkustajajonosta joku satunnainen? Saattaa olla että jälkimmäisessä virkamiestä vietäisiin taas "leivättömän pöydän ääreen".
 
Back
Top