Pohjois-Karjalan kylille perustetaan turvallisuusryhmiä

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 4.12.2012 klo 6:01
Pohjois-Karjalan kylille perustetaan turvallisuusryhmiä

Harvaan asutulle seudulle perustetaan kyläläisten omia turvallisuusryhmiä. Kesälahdella on jo pilotoitu hanketta, jonka tavoitteena on parantaa kyläyhteisöjen omatoimista varautumista. Hanke laajenee ensi vuonna Kontiolahdelle.

Mistä on kyse?

Pohjois-Karjalaan on perusteilla kyläyhteisöjen turvallisuusryhmiä
Tavoitteena on parantaa kyläläisten varautumista ja turvallisuutta onnettomuus- ja kriisitilanteissa.
Noin 10 hengen asukasryhmät täydentävät pelastustoimen organisaatiota
Kyläläiset voivat toimia apuna ja yhteyshenkilöinä esimerkiksi laajojen myrskytuhojen ja sähkökatkojen sattuessa

Pohjois-Karjalan kylille perustetaan asukkaiden omia turvallisuusryhmiä. Pelastuslaitos, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Pohjois-Karjalan kylät -yhdistys sekä Kesälahti ja Kontiolahti käynnistävät alkuvuodesta hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa kyläläisten varautumista ja turvallisuutta onnettomuus- ja kriisitilanteissa.

- Noin 10 hengen asukasryhmät täydentävät pelastustoimen organisaatiota tilanteissa, joissa viranomaisten resurssit eivät riitä. Vapaaehtoiset kyläläiset voivat toimia apuna ja yhteyshenkilöinä esimerkiksi laajojen myrskytuhojen ja sähkökatkojen sattuessa, valmiuspäällikkö Markus ViitaniemI Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksesta kertoo.

Viitaniemen mukaan kylien vapaaehtoisia olisi tarvittu esimerkiksi Veera-myrskyn riehuttua Pohjois-Karjalassa vuonna 2010. Kyläläisten turvallisuusryhmiä on tarkoitus perustaa koko maakuntaan. Viitaniemi uskoo, että kiinnostusta hankkeeseen on myös muissa harvaan asutuissa maakunnissa, lähinnä Lapissa ja Kainuussa.

Vapaaehtoiset kyläläiset voivat toimia apuna ja yhteyshenkilöinä esimerkiksi laajojen myrskytuhojen ja sähkökatkojen sattuessa.

- Markus Viitaniemi

- Vapaaehtoisille annetaan peruskoulutus ja heille opetetaan esimerkiksi miten pelastuslaitos toimii ja miten työturvallisuusasiat otetaan huomioon. He suorittavat yksinkertaisia toimenpiteitä eli käyvät esimerkiksi taloissa tarkastamassa tilanteita. Kuka tahansa pääsee mukaan, jos innokkuutta löytyy. Lähtökohta on se, että kaikki otetaan toimintaan mukaan, Viitaniemi toteaa.

Pohjois-Karjalassa tavoitteena on saada kokoon yhteensä useampi sata kyläläistä. Hanketta on pilotoitu vuoden 2012 aikana Kesälahdella. Aloite turvallisuusryhmien perustamiseen on tullut pohjoiskarjalaisilta kyläyhteisöiltä.
 
Pitääkö jälleen perustaa uusi yhdistys vpk:n, spr:n, vapepan, metsästysseuran, reserviläisten ja marttojen rinnalle? Tietysti napamiehet saavat komealta kalskahtavat tittelit ja kun itse perustajäsen, niin nauttii suurinta kunnioitusta. Muiden kanssa onkin jos sukset ristissä..
 
Aiemmin kyläyhteisöllisyys huolehti asiasta. Urbanisoituneelle nykyihmiselle on tärkeämpää seurata kuka voittaa tanssii tähteiden kanssa ja talentin. Kun vihdoin asiaan herätään pitää siihenkin saada sotkettua byrokratiaa ja ylhäältä päin ohjeistettu järjestelmä. Sitetn ihmetellään miten SUomessa on niin raskas julkinen sektori. Aikanaan vpk:t perustettiin tarpeeseen talkoovoimin suuremmin kyselemättä. Yhtenäistetyt koulutusmenetelmät, ammattimaiset kalustot yms tuli sitten vasta ajan myötä. Hommissa oli tekemisen meininki ja tarpeet täytettiin ja puutteita poistettiin sekä ongelmia ratkottiin sitä mukaa kun niitä tuli vastaan. SInänsä hienoa, että edes jotain tehdään. SUrkeeta vaan ettei moista ole saatu oma-aloitteisesti aikaiseksi aiemmin (tai oikeammin että moisen toiminnan annettu kuolla aikojen saatossa).
 
skärdis kirjoitti:
Pitääkö jälleen perustaa uusi yhdistys vpk:n, spr:n, vapepan, metsästysseuran, reserviläisten ja marttojen rinnalle? Tietysti napamiehet saavat komealta kalskahtavat tittelit ja kun itse perustajäsen, niin nauttii suurinta kunnioitusta. Muiden kanssa onkin jos sukset ristissä..

Viranomaiset saavat tämän avulla päästettyä turhautuneiden kansalaisten liikoja höyryjä. Ollaan kovasti tekevinään, rakennetaan organisaatiota, pidetään kokousta, järjestetään lehdistötilaisuutta, jne.

Lopputulos on tosin sama, kuin aina ennekkin. Jutusta tulee niin byrokraattinen, ettei siinä pysy mukana yksikään tekijämies. Mikään ei todellisuudessa muutu ja mitään ei tapahdu. Kun kylältä menee sähköt poikki tai murtovarkaat juoksevat taloissa, niin apua on turha pyytää ennen virka-ajan alkamista. Silloinkaan ei juuri mitään pystytä tekemään, kun kunnan rahat ovat palaneet komeaan kunnataloon ja kunnanjohtajan uuteen mersuun.

Tuhtaa.
 
JOKO kirjoitti:

Tuota, ei kait kunnanjohtajilla työsuhdeautoja taida paljon olla? Vai onko?
 
juhapar kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Silloinkaan ei juuri mitään pystytä tekemään, kun kunnan rahat ovat palaneet komeaan kunnataloon ja kunnanjohtajan uuteen mersuun.

Tuhtaa.

Tuota, ei kait kunnanjohtajilla työsuhdeautoja taida paljon olla? Vai onko?

Off topicia jatkaen, monella kunnanjohtajalla todellakin on vapaa autoetu. Ovat yksi niitä harvoja virkamiehiä, joilla on yleisesti johtajasopimuksen myötä työsuhdeautoja. Esimerkiksi Espoon kaupunginjohtajan työsuhde auto esitellään oikein kaupungin nettisivuilla: http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Espoon_kaupunginjohtaja_ajaa_sahkoautoll%2813959%29 Joskus takavuosina Lohjan kaupunginjohtajan lapsi kolaroi johtajan työsuhde-Volvon perjantai-iltana toria kiertäessään ja kun kaupungin politiikkana oli, ettei se vakuuta omaisuuttaan, niin budjetista kaivettiin rahat uuden Volvon ostamiseen..

Kannattaa huomata perustavanlaatuinen ero virka-auton ja autoetuna vapaaseen käyttöön annetun työsuhdeauton suhteen.
 
Peiper kirjoitti:
Mitäs ihmeellistä tuossa edes on?

Ai turvallisuusryhmissä vaiko kunnanjohtajien autoedussa?

Ensimmmäisessä on ainakin se ihmeellistä, ettei jo olemassa olevia järjestöjä voida tai haluta käyttää. Miksei esim. reserviläiset ota tuollaista hoidettavakseen ja johdettavakseen? Kyse on kokonaismaanpuolustuksesta ja muutoinkin suoraselkäisestä toiminnasta.

Vai siitäkö kenkä puristaa, ettei siellä myrskymetsässä jaeta aseita?
 
skärdis kirjoitti:
Ensimmmäisessä on ainakin se ihmeellistä, ettei jo olemassa olevia järjestöjä voida tai haluta käyttää. Miksei esim. reserviläiset ota tuollaista hoidettavakseen ja johdettavakseen? Kyse on kokonaismaanpuolustuksesta ja muutoinkin suoraselkäisestä toiminnasta.

Eiköhän pointtina ole antaa asukkaille sellaisia valmiuksia, että kykenevät ihan ad hoc-toimintaan ongelmatilanteissa ilman, että tarvitsee kysellä sotilasläänin esikunnasta reserviläisten liikekannallepanoa. Tuskin tuosta mitään järjestöä polkaistaan pystyyn ja ruveta mitaleita ja arvomerkkejä jakamaan.
 
akealik kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Ensimmmäisessä on ainakin se ihmeellistä, ettei jo olemassa olevia järjestöjä voida tai haluta käyttää. Miksei esim. reserviläiset ota tuollaista hoidettavakseen ja johdettavakseen? Kyse on kokonaismaanpuolustuksesta ja muutoinkin suoraselkäisestä toiminnasta.

Eiköhän pointtina ole antaa asukkaille sellaisia valmiuksia, että kykenevät ihan ad hoc-toimintaan ongelmatilanteissa ilman, että tarvitsee kysellä sotilasläänin esikunnasta reserviläisten liikekannallepanoa.

Ei kai kukaan liikekannallepanosta puhunutkaan vaan paikallisten reserviläisten ottautumisesta asialle aivan siviilihenkilöinä.

Jos sotavaltion apua tarvitaan, niin virka-apuun lähtee varusveijarit, ei ressut.
 
Ehkä ymmärsin väärin ajattelemasi organisaation muodollisuuden tason. Mutta onko tavan ressulla erityisen hyvää osaamista varautumisessa tai vaikka myrskytuhoista selviytymisestä? Vaikka asenne olisi oikea, eikö silti tarvittaisi tällaista koulutusta?
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288526974853.html?ref=rss
http://poliisi.fi/poliisi/blog_mp.nsf

Julkaistu: 26.12.2012 10:41

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ehdottaa blogissaan, että Suomessa perustettaisiin poliisin tueksi kodinturvajoukot.

Paateron mielestä olisi aiheellista selvittää perusteellisesti mahdollisuutta käyttää vapaaehtoisia poliisin apuna. Hänen mielestään Isossa-Britanniassa on tästä hyviä kokemuksia.

- Siellä niin kutsutut Neighbourhood Watchin vapaaehtoiset partioivat kaduilla, keskustelevat asukkaiden kanssa ja ennaltaehkäisevät rikoksia, Paatero kirjoittaa blogissaan.

Saarivaltiossa on runsaasti kritisoitu Neighborhood Watchin toimintaa.

Poliisiylijohtajan mukaan vapaaehtoisia kodinturvajoukkoja tarvittaisiin erityisesti haja-asutusaluilla, jonne poliisin tuleminen kestää keskimääräistä kauemmin.

- Suomeen tällainen yhteisöllisyys ja toisista huolehtiminen sopisi paremmin kuin hyvin. Erityisesti haja-alueille tarvitaan uudenlaista ajattelua. Nimi, naapurivahti, on vain hieman huono. Kyse kun ei ole kyttäämisestä, vaan välittämisestä.

Kirjoituksensa lopuksi Paatero pyytää lukijoita ehdottamaan nimivaihtoehtoehtoja "vapaaehtoisille apupoliiseille", kuten hän itse kodinturvajoukkoja kutsuu.

Kyösti Hagert
 
Vaihtoehto Maakuntajoukoille. Miltä tuntuu... kumpi olisi tarpeellisempi? Itse omakohtaisten kokemusteni puolesta kääntyisin jo tuohon Paateron esityksen puoleen...
 
AKE-ukki kirjoitti:
Vaihtoehto Maakuntajoukoille. Miltä tuntuu... kumpi olisi tarpeellisempi? Itse omakohtaisten kokemusteni puolesta kääntyisin jo tuohon Paateron esityksen puoleen...

Hyvä idea, tarve on olemassa, kansalaiset ovat jo asian suhteen liikkeellä omaehtoisesti. Ainoa mikä tämän voi ryssiä totaalisesti on sisäministeriön työryhmä.
 
AKE-ukki kirjoitti:
Vaihtoehto Maakuntajoukoille. Miltä tuntuu... kumpi olisi tarpeellisempi? Itse omakohtaisten kokemusteni puolesta kääntyisin jo tuohon Paateron esityksen puoleen...

Jos pitää valita maakuntajoukkojen ja Paateron-järjestyspataljoonan väliltä, niin Paateron ehdottomat joukot ovat paljon tarpeellisimpia. Sotaa ei näy eikä kuulu, mutta poliisilla on koko ajan tilanne päällä.

Eikä hyväksi treenattu VPJ (vapaaehtoinen poliisijoukko) ole sotatilanteessakaan mikään huono asia. Ei ainakaan puolivillaista maakuntajoukkoa huonompi.

Valitettavasti ongelma tiivistyy tuohon samaan asiaan eli haluammeko todellakin päästää tuollaiset Paateron jengit yöhön partioimaan aseistettuina ja arvaamattomina? Niihin kuitenkin hakeutuisi sellaista sakkia, jolle ei olisi syytä uskoa yhtään minkäänlaista voimankäyttövälinettä, käskyvallasta puhumattakaan. Ei hyvä..
 
Jos sotaa ei näy niin selvästi voimme siis PV:sta leikata lisää ellei kokonaan lopettaa niitä?

Eikä hyväksi treenattu VPJ (vapaaehtoinen poliisijoukko) ole sotatilanteessakaan mikään huono asia. Ei ainakaan puolivillaista maakuntajoukkoa huonompi.

Treenattuja kuten valmiuspoliisit? :D Se naapustokyttääjät Britanniasta josta Paatero hakee mallia eivät ole mitään poliiseja eivätkä treenattuja. Ne ovat ihmisiä, jotka haluavat päteä, verrattavissa parikymppiseen hentoon vartijanaisen stereotypiaan. :D

Valitettavasti ongelma tiivistyy tuohon samaan asiaan eli haluammeko todellakin päästää tuollaiset Paateron jengit yöhön partioimaan aseistettuina ja arvaamattomina? Niihin kuitenkin hakeutuisi sellaista sakkia, jolle ei olisi syytä uskoa yhtään minkäänlaista voimankäyttövälinettä, käskyvallasta puhumattakaan. Ei hyvä..

Aika heikko luottamus sinulla kansalaisiin jos aseistautuminen on noin suuri mörkö. Mutta huoli pois Paateron malli tulee Paska-Britanniasta eli siellä ei aseita suvaita eikä myöskään itsepuolustus ole ihmisoikeus. Samalla tavalla naapustovahteiden ajautuu epäsopivaa porukkaa kuin Poliisiin, Puolustusvoimiin, rauhanturvajoukkoihin, Valtion virkamieheksi jne. Tietty osa haluaa päteä ja alistaa. Ei mitään uutta.
 
commando kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Eikä hyväksi treenattu VPJ (vapaaehtoinen poliisijoukko) ole sotatilanteessakaan mikään huono asia. Ei ainakaan puolivillaista maakuntajoukkoa huonompi.

Treenattuja kuten valmiuspoliisit? :D Se naapustokyttääjät Britanniasta josta Paatero hakee mallia eivät ole mitään poliiseja eivätkä treenattuja. Ne ovat ihmisiä, jotka haluavat päteä, verrattavissa parikymppiseen hentoon vartijanaisen stereotypiaan. :D

Sittenhän ne ovat kuin maakuntajoukot.
 
Lisää uusia organisaatioita, lisää uusia virkoja, lisää rahanhaaskuuta...

Byrokratia kasvaa kunnes se on kuristanut maksajansa hengiltä.
 
No ainakin siinä mielessä etteivät ole juurikaan treenattuja (ellei itse ole aktiivinen MPK:n, budosalin ja ampumaradan suhteen) tai aseita ei ole uskallettu jakaa. Onneksi kunto- ja osallistusvaatimukset tiputtivat porukkaa pois. Jos halutaan ilmaispoliisivoimia niin pitäisi ehkä Paateron käydä ottamassa mallia amerikkalaisten erilaisista apulaispoliisijärjestelmistä.
 
Tvälups kirjoitti:
Lisää uusia organisaatioita, lisää uusia virkoja, lisää rahanhaaskuuta...

Byrokratia kasvaa kunnes se on kuristanut maksajansa hengiltä.

Täytyyhän "näennäis-saneeratulle" poliisin johdolle luoda uusia projekteja, ennen eläke-ikää. Tulee muuten aika konttorilla pitkäksi.

Toivottavasti ei uutta täydennyspoliisia, se ryssittiin huolella. Alunperin PV:hän pisti vastaan, koska he olivat huolissaan omasta reservistä. Ja täydennyspoliisiin kävi vain sijoittamaton tai yli-ikäinen.

Nythän luulisi sitä vapautuvaa reserviä riittävän pv:n puolelta. Säästöt hoitaa sen puolen.
 
Back
Top