Poliisi haluaa reservipoliisit käyttöön

MeriTJ

Eversti
Lahjoittaja
Ontuuko kenenkään muun mielestä ajatus koota reservit eläkeellä olevista poliiseista? Ei hemmetti, ei mene minun maailmankuvaan tilanne että naapuri laittaa tuoreimman hybridijenginsä tänne pahan tekoon niin meidän valmius nostetaan kutsumalla parasta-ennen päiväyksen jättäneet kirjaimellisesti vanhemmat konstaapelit hommiin? Omasta mielestäni realistisempaa on kouluttaa joko ylimääräistä jengiä poliisikoulusta/kouluttaa suoraan varusmiehistä/jatkokouluttaa yksityiseltä turvallisuussektorilta sopivaa fyysisesti ajantasaista väkeä poliisin reserviksi. Reinikaisen henki elää toki mielissämme mutta kriisin tullen olisi suotavaa että poliisi osaisi muutakin kuin sanoa tutulle huoltsikan pitäjälle "Paas antaen yks vissy" Kaikki kunnia vanhoille ja viisaille poliisin eläkeläisille (omassa tuttavapiirissäkin muutama), mutta tämä poliisin reserviongelma olisi minusta syytä ratkaista vähän verevemmin voimin.
 
Iso-Mursu

Ylipäällikkö
Olen huomannut, että sinulla on paljon "frendejä" siellä. Pistä parhaimmat palat tännekin tästä aiheesta sitten aikanaan :).
Sieltä on pahimmat jo hävinneet

:mad:

Onneksi siellä on jo muitakin asiakirjottajia. Aikoinaan kun aloitin, niin olin yksin.

Saisi Maanpuolustuksen tiedotuskunta antaa jonkun metallin palan ja PV munkkikahvit kh-vuorokausilla :cool::cool:
 
Iso-Mursu

Ylipäällikkö
Ontuuko kenenkään muun mielestä ajatus koota reservit eläkeellä olevista poliiseista? Ei hemmetti, ei mene minun maailmankuvaan tilanne että naapuri laittaa tuoreimman hybridijenginsä tänne pahan tekoon niin meidän valmius nostetaan kutsumalla parasta-ennen päiväyksen jättäneet kirjaimellisesti vanhemmat konstaapelit hommiin? Omasta mielestäni realistisempaa on kouluttaa joko ylimääräistä jengiä poliisikoulusta/kouluttaa suoraan varusmiehistä/jatkokouluttaa yksityiseltä turvallisuussektorilta sopivaa fyysisesti ajantasaista väkeä poliisin reserviksi. Reinikaisen henki elää toki mielissämme mutta kriisin tullen olisi suotavaa että poliisi osaisi muutakin kuin sanoa tutulle huoltsikan pitäjälle "Paas antaen yks vissy" Kaikki kunnia vanhoille ja viisaille poliisin eläkeläisille (omassa tuttavapiirissäkin muutama), mutta tämä poliisin reserviongelma olisi minusta syytä ratkaista vähän verevemmin voimin.
No eläkeläisille normaalit nakkivarkaat ja nuoremmille hybridivaikuttaajat
 
Benelli

Ei jos toimintaan yhdistetään muita käyttöön tulevia resursseja jotka suojaavat poliisien toiminnan.
 
JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ontuuko kenenkään muun mielestä ajatus koota reservit eläkeellä olevista poliiseista? Ei hemmetti, ei mene minun maailmankuvaan tilanne että naapuri laittaa tuoreimman hybridijenginsä tänne pahan tekoon niin meidän valmius nostetaan kutsumalla parasta-ennen päiväyksen jättäneet kirjaimellisesti vanhemmat konstaapelit hommiin? Omasta mielestäni realistisempaa on kouluttaa joko ylimääräistä jengiä poliisikoulusta/kouluttaa suoraan varusmiehistä/jatkokouluttaa yksityiseltä turvallisuussektorilta sopivaa fyysisesti ajantasaista väkeä poliisin reserviksi. Reinikaisen henki elää toki mielissämme mutta kriisin tullen olisi suotavaa että poliisi osaisi muutakin kuin sanoa tutulle huoltsikan pitäjälle "Paas antaen yks vissy" Kaikki kunnia vanhoille ja viisaille poliisin eläkeläisille (omassa tuttavapiirissäkin muutama), mutta tämä poliisin reserviongelma olisi minusta syytä ratkaista vähän verevemmin voimin.
Ontuu kyllä, ja käsittääkseni poliisin ylijohdon toimestakin on tuotu esille, että eläköityneet poliisit eivät ole ratkaisu tässä keississä. Tosin painoarvo oli lukumäärän vähäisyydessä, ehkä kohteliaasti :).
Mutta, eläkepoliisit korvaavat helposti nuorempia esim. tutkinnassa ja muussa siviiliyhteiskunnan toimivuuteen liittyvissä poliisiasioissa. Näin nuoret poliisit vapautuvat ryskehommiin. Juuri nähnyt, kuinka vanhempia poliiseja eläköityy eräällä paikkakunnalla ryppäänä ja nuoria alle kaksvitosia tulee tilalle.
Tällaiselle eläkeläis-Renikaiselle, 58-vuotiaalle..., nuorempi, vakaaluontoinen reservipoliisi kumppaniksi, niin kyllä ne vaimonhakkaajat ja kännikeikat hoituu kuten ennenkin. Liikennepuolella, niin eiköhän evakuointien tasoittuessa ja säännöstelyn astuessa voimaan liikkuvien tarve ole aika vähäinen. Liikenteenohjaukseen sinänsä puuttuu myös pv kriisin aikana.
 
Zervuska Haidis

Korpraali
...Poliisiylijohtaja härmistelee, että reservipoliisi voisi myös Fobbailla kotikoneellaaan... "Kolehmaisen visiossa järjestelmään rekrytoitaisiin myös muitakin kuin puhtaasti sotilaspoliisikoulutuksen saaneita. Hänen mukaansa poliisi haluaa kaikentaustaisia osaajia, esimerkiksi kyber- ja hybridiuhkiin erikoistuneille olisi Kolehmaisen mukaan käyttöä". Eli jos laittaa deputy sheriff -tähden rintaan niin saako puuttua #vihapuheeseen?
 
JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Onneksi siellä on jo muitakin asiakirjottajia. Aikoinaan kun aloitin, niin olin yksin.

Saisi Maanpuolustuksen tiedotuskunta antaa jonkun metallin palan ja PV munkkikahvit kh-vuorokausilla :cool::cool:
Kävin taas lukemassa HS:ää, tällä kertaa aluevalvontalain uudistuksesta. Hetihän siellä joku trolli oli, jolle jotkut pistivät kampoihin. Hyvä niin, että porukka on varpaillaan.
Metallinpalaa en voi myöntää, mutta pioneerityösi johdosta, käykö :salut: näin?
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Voihan se olla, että erilaiset yleisötilaisuudet aiotaan pyrkiä varmistamaan käyttämällä myös apupoliisia. Ehkei huonokaan ajatus, mutta vaatii kouluttamista ja henkilöstön valikointia ennakkoluulottomin metodein. Jotta siitä olisi hyötyä.
 
Tsot tsot, hyvä baikali. Tämähän suorastaan murtaa poliisien ay-siiven varpaat. Näen tuossa jo lukuisia ongelmia, tuohan se ammattitaitovaatimuksen reservipoliiseille (tämä ilman zarkasmia), uhan vakanssien määrän vähentymisestä (z.) ja ylityökorvausten alenemisesta (z.). Puhumattakaan kasvaneesta ammattikunnan arvostuksesta ja tarpeellisuuden tunteesta, siihen ei pahaisia siviilejä parane päästää osalliseksi (z.). Sotkee vielä joku ne oikeisiin poliiseihin.
Reservipoliiseja tuskin nähdään yleisötilaisuuksien turvaajina, ennen kuin Suomessa on tehty ensimmäinen terroristi-isku. Mihin ei pitkään mene, valittaen on todettava.
 
Old Boy

Ylipäällikkö
Reservipoliiseja tuskin nähdään yleisötilaisuuksien turvaajina, ennen kuin Suomessa on tehty ensimmäinen terroristi-isku.
Juuri näin, veli @JR49!

Mutta on täydennyspoliiseja joskus nähty oikeissa poliisitöissäkin. Ainakin kaksi vuotta sitten, kun sittemmin valeuutisiksi osoittautunut Aarnio-caseen liittynyt krp:n mustamaalauskampanja oli parhaassa vauhdissa. Katsoivat parhaaksi pitää imagonkohotustilaisuuden Tikkurilassa vetonaulana vapaa pääsy yleisöltä suljettuun Rikosmuseoon. Kauniina syyssunnuntaina väkeä oli kuin helluntaiepistolassa vaikka tapahtui lokakuun alussa. Järjestyksen ylläpitäjinä oli myös täydennyspoliiseja, joiden virkapuvussa oli pieni ero normaaliin poliisiin. En nyt enää muista, mikä, mutta yleisö ei sitä huomaa. Samalla kerrottiin että Itä-Uudenmaan laitoksella on sopimuksia voimassa 150 kun järjestyspoliiseja oli noin silloin 600.

Tietysti kyse ei ole lain tarkoittamasta täydennyspoliisitoiminnasta sillä näillä "poliiseilla" oli ainoastaan poliisipiirin päällikön antama oikeus kantaa virkapukua sekä mahdollisesti järkkärikortti taskussa.
 
Iso-Mursu

Ylipäällikkö
Kävin taas lukemassa HS:ää, tällä kertaa aluevalvontalain uudistuksesta. Hetihän siellä joku trolli oli, jolle jotkut pistivät kampoihin. Hyvä niin, että porukka on varpaillaan.
Metallinpalaa en voi myöntää, mutta pioneerityösi johdosta, käykö :salut: näin?
Käy vallan mainiosti..
 
Fencer

Eversti
http://www.poliisi.fi/poliisihallitus/tiedotteet/1/0/poliisi_ja_puolustusvoimat_yhteistyohon_reservipoliisijarjestelman_kehittamisessa_62709

"Poliisi ja puolustusvoimat yhteistyöhön reservipoliisijärjestelmän kehittämisessä
18.08.2017 Poliisihallitus
Puolustusvoimat ryhtyy tekemään yhteistyötä poliisin kanssa niin sanotun reservipoliisijärjestelmän (RESPO) kehittämisessä.

Poliisihallitus ja puolustusvoimat allekirjoittivat tänään sopimuksen siitä, että puolustusvoimat osallistuu poliisin reservipoliisiselvitykseen ja tukee toimintaa myöhemminkin.

Selvityksessä on tarkoitus kartoittaa muun muassa reservipoliisin operatiivisia käyttömahdollisuuksia ja määritellä reservipoliisin kehittämisen toimintamalleja.

Sopimuksen allekirjoittivat puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Reservipoliisia koskeva yhteistyö syventää entisestään poliisin ja puolustusvoimien yhteistyötä.

– Puolustusvoimien reservissä on koulutustaustaltaan ja iältään sopivaa henkilöstöä, josta voitaisiin rekrytoida reservipoliiseja, poliisiylijohtaja Kolehmainen kertoo.

Puolustusvoimat vapauttaa reserviläisiä muiden viranomaisten ja yhteiskunnalle kriittisten yritysten käyttöön henkilövaraamismenettelyn (VAP) avulla. Puolustusvoimien reservihenkilöstön lisäksi reservipoliisiin on tarkoitus rekrytoida useiden alojen osaajia eri puolilta muutakin yhteiskuntaa.

Sisäministeriössä on myös vireillä hanke täydennyspoliisia koskevan lainsäädännön kehittämiseksi. Suunnitelmissa on kumota nykysäädökset ja perustaa täydennyspoliisin tilalle reservipoliisi.

– Tavoitteena on, että reservipoliisi toimisi tehokkaasti poliisin valmiudensäätelyvälineenä sekä osaltaan yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen liittyvänä varautumismekanismina. Reservipoliisi tulisi korvaamaan nykyisen täydennyspoliisijärjestelmän, mutta sillä ei ole tarkoitus miltään osin kompensoida virassa olevia poliiseja normaalioloissa, poliisiylijohtaja Kolehmainen sanoo.

Reservipoliisien taustalla on Suomen kokonaisturvallisuusympäristössä tapahtunut voimakas muutos ja uudet uhkat, jotka asettavat turvallisuusviranomaisten toiminnalle uusia haasteita ja edellyttävät nopeaa reagointikykyä.

– Toimintakyvyn parantamiseksi on jatkuvasti kehitettävä toimenpiteitä sekä viranomaisen sisäisen toimin että yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Toimivat reservit lisäävät muun muassa viranomaisten kykyä kestää realisoituneen uhan kuormitusta, hallita seurauksia ja estää tai vähintään kaventaa tapahtuman tai tilanteen eskaloitumisuhkaa, Kolehmainen sanoo."
 
JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Puolustusvoimien reservihenkilöstön lisäksi reservipoliisiin on tarkoitus rekrytoida useiden alojen osaajia eri puolilta muutakin yhteiskuntaa.
Helkkarin hyvä! :salut: Tervehdin ilolla.
Vaan mitäköhän tuo lause mahtaa käytännössä tarkoittaa?
 
Fencer

Eversti

g21.45acp

Kapteeni
ATK-nörttejä valvomaan kansalaisten nettikirjoittelua :D
 
JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Hesarin juttu taustoittaa enemmän.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005330856.html
Reservipoliisijoukkoon voisi kuulua Kolehmaisen mukaan noin 3 000 henkilöä.
He voisivat suorittaa esimerkiksi vartiointia, ohjata liikennettä ja eristää alueita. Lisäksi joukkoon kuuluisi myös muun muassa sellaisia osaajia, jotka voivat torjua kyberuhkia.
”Reservijoukossa voisi olla mahdollisimman laaja-alaisesti erilaista osaamista. Esimerkiksi viestinnän ammattilaista voisi käyttää reservipoliisina viestinnällisiin tehtäviin”, Kolehmainen sanoo.

Onhan tuossa muutamalle 35+ spol-komppanialle hyvä jatkotehtävä. Jos nyt yksikkönä siirtävät, vapaaehtoisuutta varmaan kyselevät. Parashan olisi yhdessä joukkotuotettu porukka, joka siirtyisi kokonaisuudessaan.
 
Eipä tuo HS juttu avaa asiaa enempää eikä oiken voikkaan, kun asiasta ei ole vielä kuin Kolehmaisen ajatuksia.
 
Old Boy

Ylipäällikkö
Onhan tuossa muutamalle 35+ spol-komppanialle hyvä jatkotehtävä. Jos nyt yksikkönä siirtävät, vapaaehtoisuutta varmaan kyselevät. Parashan olisi yhdessä joukkotuotettu porukka, joka siirtyisi kokonaisuudessaan.
Millähän resursseilla tämä 3000 henkilöä mahdetaan kouluttaa. Kokonainen spol-komppania on kutsuttava kertausharjoituksiin jos se aiotaan kouluttaa uuteen tehtävään. Poliisi on Sisäministeriön alainen joten määrärahat tähän on otettava rauhanajan poliisitoiminnasta. Poliisien ay-edunvalvojat osaavat nopeasti laskea ja tiedottaa julkisuuteen, montako maijallista poliiseja vähemmän tarkoittaa yksi spol-komppanian kh. MPK:n kurssille kurssille taas tulee 5 % vahvuudesta ja MAAK:n kaltaisen sitoumuksen tekee 2 %. Ay-edunvalvonta pystynee estämään myös tehtäväkohtaisen koulutuksen tai vähintään harjoittelun oikeissa tehtävissä. Kolehmainenhan jo viittasi siihen ettei vakipoliisien helppoja ja rahakkaita sunnuntaitöitä saa vaarantaa . Aloitetaan siis toinen Täydennyspoliisi-kierros uudella nimellä ja todetaan 15 v kuluttua, ettei taaskaan mitään saatu aikaan.
 
Tässä on kaiketi rahoituksellisesti kaksi vaihtoehtoa: jaetaan niukkuutta tai lisätään rahoitusta.
 
Top