Isä väittää: Poliisi sumutti mopoilijaa, joka loukkaantui pahoin – asiasta tehty rikosilmoitus
Mopotyttö loukkaantui näissä maastoissa. KUVA: Matti Räty
Kotimaa 29.9.2016 8:16
Arkisto
Pekka Rahko, Ville Koivuniemi
Poliisilta karkaaminen ja pysähtymiskehotuksen noudattamatta jättäminen johti vakavaan loukkaantumiseen Oulussa Risuniityssä sunnuntaina varhain aamuyöllä.
Isän kertoman mukaan 15-vuotias tyttö säikähti ja lähti karkuun pitkiä valoja vilkuttanutta autoa, jota hän ei isänsä mukaan tunnistanut poliisiautoksi.
Isä sanoo, että poliisiauto ajoi Risuniitystä Ritaharjuun johtavalla kuntoradalla mopoilijan rinnalle ja autosta ruiskutettiin sumutetta tytön kasvoille. Tämän seurauksena tyttö menetti ajoneuvonsa hallinnan, ajoi suurella nopeudella metsään ja osui männyn kylkeen.
Kaatumisessa mopoilijan reisiluu meni poikki ja polvi murtui. Isän mukaan tytön verikokeista ei löytynyt päihdyttäviä aineita.
Isä on tehnyt tapahtuneesta rikosilmoituksen.
Lapin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Juhani Mäki vahvistaa Kalevalle, että kuvaillun tyyppinen ilmoitus on tehty. Kun epäiltynä on poliisi, tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä.
Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan tilanne kuulostaa arvelluttavalta, jos se on edennyt kuvaillulla tavalla.
– Pitäisi olla hyvin selvä riski siitä, että mopoilija olisi ajamassa ihmisten päälle, jotta sumutteen käytölle voisi olla mitään perustelua, Tolvanen sanoo.
Poliisi kommentoi vain yleisellä tasolla
Oulun poliisista ei oteta kantaa väitettyyn tapaukseen, mutta mopoilijan pysäyttäminen sumutteella on liikennesektorin johtajan, ylikomisario Marko Törmäsen mukaan joissain tilanteessa mahdollista.
– Kaksipyöräisen kulkuneuvon pysäyttäminen sumutteella ei ole tavanomaista, mutta ei poikkeuksellistakaan, Törmänen kertoo.
– Monta tapausta ei ole minullakaan tiedossa, hän lisää.
Lähtökohta on Törmäsen mukaan sisäministeriön asetus voimakeinoista ja kulkuneuvojen pysäyttämisestä.
– Käytetään aina lievimmän keinon periaatetta ja edetään portaittain, Törmänen pohjustaa.
– Ensin tehdään selväksi, että ollaan poliisi, esimerkiksi vilkkuvaloilla ja pysähtymismerkkiä näyttämällä, hän jatkaa.
Sen jälkeen voidaan edetä pakenevan ajoneuvon rinnalle ja ajoneuvolla uhkaamalla saada pakenija pysähtymään.
Pakenevan auton voisi seuraavassa vaiheessa yrittää pysäyttää piikkimatolla, mutta kaksipyöräisen ajoneuvon pysäyttämiseen ei Törmäsen mukaan saa käyttää piikkimattoa.
Jos mikään aiemmista keinoista ei riitä, eli pakenija ei pysähtymiskehotuksiin reagoi, sumute on Törmäsen mukaan seuraavista keinoista lievin.
Törmänen korostaa, että tämäkin pitää tehdä tapauskohtaisesti harkiten. Esimerkiksi suurissa nopeuksissa sumutteen käyttö ei ole mahdollista.
Törmänen korostaa puhuvansa aiheesta yleisellä tasolla, ei nyt rikosilmoitukseen johtaneesta tapauksesta.
Lue lisää 29.09.2016 Kalevasta.
Tilaa Kaleva
MAINOS
Poliiseille syytteet mopoilevan tytön sumutusjutusta – Oulussa sumutettu tyttö kaatui ja loukkaantui

Oulu 31.8.2018 12:44
Susanna Kemppainen
Kaksi Oulun poliisilaitoksen poliisia on saanut syytteet Oulussa syksyllä 2016 sattuneesta välikohtauksesta.
Siviilimallisella autolla liikkeellä ollut poliisipartio pysäytti syyskuun lopulla mopoilevan tytön oc-sumutteen avulla, jolloin tyttö kaatui ja loukkaantui.
Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä on nostanut kahta poliisia vastaan syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Mopolla ajanutta tyttöä puolestaan syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Syytteitä on tarkoitus käsitellä Oulun käräjäoikeudessa joulukuussa.
Poliisin tekemiksi epäillyissä rikoksissa tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä ja esitutkinnan tekevät toisen poliisilaitoksen poliisit.
Sumutustapauksen tutkinnasta vastasi Lapin poliisilaitos.
Se epäili sekä poliiseja että mopoilijaa useista muistakin rikoksista, mutta syyttäjä ei nostanut näistä syytteitä.
Epäillyt kiistivät esitutkinnassa syyllistyneensä asiassa rikoksiin.
- Kommentoi 309
- JAA: 370

- JAA:
Poliiseille syytteet mopoilevan tytön sumutusjutusta – Oulussa sumutettu tyttö kaatui ja loukkaantui
- Kommentoi 18
- JAA: 44