Poliisi kaasutti mopoilijan

Ottoville

Respected Leader
BAN
Isä väittää: Poliisi sumutti mopoilijaa, joka loukkaantui pahoin – asiasta tehty rikosilmoitus

xlarge-mopotytto.jpg

Mopotyttö loukkaantui näissä maastoissa. KUVA: Matti Räty

Kotimaa 29.9.2016 8:16

Arkisto

Pekka Rahko, Ville Koivuniemi

Poliisilta karkaaminen ja pysähtymiskehotuksen noudattamatta jättäminen johti vakavaan loukkaantumiseen Oulussa Risuniityssä sunnuntaina varhain aamuyöllä.
Isän kertoman mukaan 15-vuotias tyttö säikähti ja lähti karkuun pitkiä valoja vilkuttanutta autoa, jota hän ei isänsä mukaan tunnistanut poliisiautoksi.
Isä sanoo, että poliisiauto ajoi Risuniitystä Ritaharjuun johtavalla kuntoradalla mopoilijan rinnalle ja autosta ruiskutettiin sumutetta tytön kasvoille. Tämän seurauksena tyttö menetti ajoneuvonsa hallinnan, ajoi suurella nopeudella metsään ja osui männyn kylkeen.

Kaatumisessa mopoilijan reisiluu meni poikki ja polvi murtui. Isän mukaan tytön verikokeista ei löytynyt päihdyttäviä aineita.
Isä on tehnyt tapahtuneesta rikosilmoituksen.
Lapin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Juhani Mäki vahvistaa Kalevalle, että kuvaillun tyyppinen ilmoitus on tehty. Kun epäiltynä on poliisi, tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä.
Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan tilanne kuulostaa arvelluttavalta, jos se on edennyt kuvaillulla tavalla.
– Pitäisi olla hyvin selvä riski siitä, että mopoilija olisi ajamassa ihmisten päälle, jotta sumutteen käytölle voisi olla mitään perustelua, Tolvanen sanoo.
Poliisi kommentoi vain yleisellä tasolla
Oulun poliisista ei oteta kantaa väitettyyn tapaukseen, mutta mopoilijan pysäyttäminen sumutteella on liikennesektorin johtajan, ylikomisario Marko Törmäsen mukaan joissain tilanteessa mahdollista.
– Kaksipyöräisen kulkuneuvon pysäyttäminen sumutteella ei ole tavanomaista, mutta ei poikkeuksellistakaan, Törmänen kertoo.
– Monta tapausta ei ole minullakaan tiedossa, hän lisää.
Lähtökohta on Törmäsen mukaan sisäministeriön asetus voimakeinoista ja kulkuneuvojen pysäyttämisestä.
– Käytetään aina lievimmän keinon periaatetta ja edetään portaittain, Törmänen pohjustaa.
– Ensin tehdään selväksi, että ollaan poliisi, esimerkiksi vilkkuvaloilla ja pysähtymismerkkiä näyttämällä, hän jatkaa.
Sen jälkeen voidaan edetä pakenevan ajoneuvon rinnalle ja ajoneuvolla uhkaamalla saada pakenija pysähtymään.
Pakenevan auton voisi seuraavassa vaiheessa yrittää pysäyttää piikkimatolla, mutta kaksipyöräisen ajoneuvon pysäyttämiseen ei Törmäsen mukaan saa käyttää piikkimattoa.
Jos mikään aiemmista keinoista ei riitä, eli pakenija ei pysähtymiskehotuksiin reagoi, sumute on Törmäsen mukaan seuraavista keinoista lievin.
Törmänen korostaa, että tämäkin pitää tehdä tapauskohtaisesti harkiten. Esimerkiksi suurissa nopeuksissa sumutteen käyttö ei ole mahdollista.
Törmänen korostaa puhuvansa aiheesta yleisellä tasolla, ei nyt rikosilmoitukseen johtaneesta tapauksesta.

Lue lisää 29.09.2016 Kalevasta.
Tilaa Kaleva

MAINOS

Poliiseille syytteet mopoilevan tytön sumutusjutusta – Oulussa sumutettu tyttö kaatui ja loukkaantui

Oulu 31.8.2018 12:44

Susanna Kemppainen

Kaksi Oulun poliisilaitoksen poliisia on saanut syytteet Oulussa syksyllä 2016 sattuneesta välikohtauksesta.
Siviilimallisella autolla liikkeellä ollut poliisipartio pysäytti syyskuun lopulla mopoilevan tytön oc-sumutteen avulla, jolloin tyttö kaatui ja loukkaantui.
Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä on nostanut kahta poliisia vastaan syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Mopolla ajanutta tyttöä puolestaan syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Syytteitä on tarkoitus käsitellä Oulun käräjäoikeudessa joulukuussa.
Poliisin tekemiksi epäillyissä rikoksissa tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä ja esitutkinnan tekevät toisen poliisilaitoksen poliisit.
Sumutustapauksen tutkinnasta vastasi Lapin poliisilaitos.
Se epäili sekä poliiseja että mopoilijaa useista muistakin rikoksista, mutta syyttäjä ei nostanut näistä syytteitä.
Epäillyt kiistivät esitutkinnassa syyllistyneensä asiassa rikoksiin.
 
Melkoisia neropatteja..
 
Syytteet on näköjään tullut virkavelvollisuuden hoitamisesta.

Ilmeisesti tulevaisuudessa ei voida suorittaa takaa-ajoja ja pysäyttämisiä kun idiootille voi tulla pipi.
 
Pitää olla epäily aika vakavasta rikoksesta että kaadetaan mopoilija vauhdista. Vai tyydymmekö toteamaan ettemme tiedä kaikkea. Ehkä tytöllä oli raskas konekivääri tarakalla. Tai oli vihapuhunut netissä.
 
Eli kaikki voi mopoilijat voi huoletta laskea karkuun.... ei juma******
Voisitko pysähtyä, empä viiti. No älä sit....
Ennen tuli nokialaisesta tai vinyylistä päälakeen/solisluuhun tai näpeille että jysähti....
 
Jos paetessa saa vammoja, niin syyllinen löytyy sieltä peilistä.
 
Tunnistaako kaikki teinit siviilikaluston?

Siviiliautoissakin on sireeni ja vilkut, että eiköhän unohdeta ne isin selitykset.

Tässä on erinomaista poliisin työskentelyä.

Viimeksi muokattu:
Onko kaikissa poliisiautoissa kamerat?
Näitä poliisiautoista kuvattuja videoita näkee silloin tällöin.
 
Ainoat selitykset, mitä on ollut julki. Kuulisi mielellään noiden neropattienkin selityksen miksi piti kaasuttaa...

Niin miksi ylipäätänsä pakenevat ajoneuvot pitää pysäyttää?

Entäs jos teinipipari olisi vaikka 10 minuuttia myöhemmin törmännyt lapseen tai johonkin muuhun jalankulkijaan?
 
Onko kaikissa poliisiautoissa kamerat?
Näitä poliisiautoista kuvattuja videoita näkee silloin tällöin.

Kamera on suunnattu eteenpäin ja sinne päin OC:ta ei ole edes mahdollista ruikkia.
 
Parempi kun ei ota kantaa suuntaan eikä toiseen, nykyään aina jonkun peffa menee kivuliaaksi, jos jotain erehtyy kommentoimaan. Siinähän jokainen selittelee tapahtuneet aina parhain päin minun puolestani.

Kuten todettua, kukaan meistä ei täysin turvassa elämän kolhuilta ja joskus nuo kolhut vievät vahvimmankin meistä sekaisin.
Ehkä näillä tiedoilla ei tosiaan kannata tuomita liian vahvasti.
 
Kamera on suunnattu eteenpäin ja sinne päin OC:ta ei ole edes mahdollista ruikkia.
Oikeutta varmaan kiinnostaa myös asiat ennen OC:n käyttöä. Eli mitkä asiat johti OC:n käyttöön. Sitä kaiketi siellä puntaroidaan että oliko OC.n käyttö tilanteessa oikeutettu.
 
Poliisi voi käyttää aina voimakeinoja kun pysähtymiskäskyä ei totella.

Lisäksi OC:n käyttäminen on nykyään lievä voimakeino, jota voi käyttää jos esimerkiksi katsotaan, että hallintaotteet eivät ole riittävä keino.

Teinipipari olisi myös voinut pysähtyä kaasuttamisen jälkeen, mutta pipari päätti ajaa moponsa metsään kuin joku vajakki.
 
Niin miksi ylipäätänsä pakenevat ajoneuvot pitää pysäyttää?

Entäs jos teinipipari olisi vaikka 10 minuuttia myöhemmin törmännyt lapseen tai johonkin muuhun jalankulkijaan?

Luitko sitä uutista? Nimenomaan todettiin, että mopoilijan ei todettu syyllistyneen mihinkään rikokseen. Ei edes liikennerikokseen.

On muuten melko vastenmielistä nimitellä teinityttöä teinipipariksi. Kertoo aika paljon tuollaisen poliisifanin ajatusmaailmasta.
 
Back
Top