Poliisikoulusta kortistoon

Korpisoturi

Korpraali
No niin, ja taas poliisialalle kouluttautuvat valmistautuvat suoraan työttömyyskortistoon, kun ovat ensin kouluttautuneet verorahoin ammattiin. Ei siis ole enää valtion leipä pitkää ja kapeaa vaan lähinnä pätkää ja kapeaa...
Huomisessa Ajankohtaisessa kakkosessa aiheesta tuoretta tietoa aiheesta kiinnostuneille:

Ajankohtainen kakkonen
TV2 tiistaina 14.9.2010 klo 21.00
Petoksen makua: Poliisikoulusta kortistoon

Eli taas on edessä sama poliisin työttömyysongelma kuin vasta pari vuotta takaperin 2008, kun Poliisikoulun hakijamäärätkin romahtivat työttömyystilanteen takia. Mutta laitetaan toki vaan veropennoset mielummin vaikka Kreikan apurahapaketteihin, Pakistanin tulva-alueiden auttamiseen, Somalian rannikon merirosvojen jahtaamiseen ja narkolepsiaa aiheuttaviin sikainfluenssarokotteisiin kuin oman valtion sisäisen turvallisuuden parantamiseen poliisin budjettivajetta paikkaamalla. Tästä taas näkee, kuinka korkealla prioriteetillä maan sisäinen turvallisuus on ulkovaltojen suuntaan pyllistelyn, maailman parantamisen ja paraatikeikistelyn rinnalla... ;)

10.11.2008 Poliisiylijohtaja lupaa töitä kaikille poliiseille http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=2606824
16.10.2008 Poliisien työttömyys kääntyy työvoimapulaksi http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisien+ty%C3%B6tt%C3%B6myys+k%C3%A4%C3%A4ntyy+ty%C3%B6voimapulaksi/1135240293270
5.3.2009 Poliisiylijohtaja: Työttömät poliisit hommiin heinäkuussa http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisiylijohtaja+Ty%C3%B6tt%C3%B6m%C3%A4t+poliisit+hommiin+hein%C3%A4kuussa/1135244052656
14.8.2010 Paatero: Poliisien työttömyys kasvaa http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2236955
14.8.2010 Paatero: Poliisia uhkaa työttömyys http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/08/1170516
16.8.2010 Poliisiliitto: Tämä on farssi http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/99269-poliisiliitto-tama-on-farssi
16.8.2010 Etujärjestö: Poliisin taloudenpito on farssia http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2237685

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero blogissaan 5.3.2009: "Nyt poliisikoulutuksen aloittavat ovat valmistuttuaan erittäin hyvässä asemassa, koska tilanne poliisissa on muuttumassa. Kun huolehdimme poliisien työllistämisestä tänä ja vielä ensi vuonna, sen jälkeen tilanne on aivan erilainen. Muutaman vuoden kuluttua poliiseja jää eläkkeelle enemmän kuin uusia valmistuu."

Uusi-Suomi -lehti 16.8.2010: "Poliisiammattikorkeakoulun laskelmien mukaan tänä vuonna koulutetaan yli sata poliisia enemmän kuin mitä tarvittaisiin paikkaamaan alalta poistuvia."

Että meneeks meillä nyt hyvin, vai eiks meillä nyt mee hyvin, vai hä?
 
Alkaa olla yhtä paljon houkuttelevuutta ammatin työsuhdejärjestelyissä kuin MARUilla (määräaikainen reserviupseeri eli vuoden koulutuksella pätkätyöläiseksi) PV:n puolella. MARUt on onneksi jo koulutusmielessä unohdettu (samoin kuin henkilöt jotka siihen haksahtivat), milloinhan SM tulee järkiinsä?
 
Surullista, mutta niin tyypillistä tätä päivää. Valtiokin ( ja myös kunnat ) on lähtenyt jo monilla aloilla pätkätyölinjalle. Esim. sairaanhoidossa ei kovin helposti enää saa virkaa vaan uudet työntekijät saavat toimen tai ovat suoraan määräaikaisia. Virka on se juttu, miksi valtion ( ja kuntien ) leipä on aikanaan ollut pitkä.
 
Olette menneestä maailmasta !

Ei se että valtio järjestää jonkun alan koulutuksen automaattisesti tarkoita että kaikkien pitäisi saada duuni heti koulutksesta pulahtaessaan.

Aikojen alusta on ollut niin että koulutusmäärät eivät kohtaa kysyntää. Joillekin aloille koulutetaan liika ja joillekin liian vähän. That's life !

Miksi tällä alalla olisi pyhää että kaikki valmistuneet saisivat heti duunin.

Voidaan kysyä miksi valtio järjestää näitä koulutksia ja miksi kaikki on ilmaista? En esitä että kaikkia kuluja pitää maksaa, mutta ilmaiset hyödykkeet menettävät arvonsa hyödykkeiden kuluttajien silmissä.

Pitäisikö meidän siirtyä yksityisiin maksullisiin koulutuslaitoksiin, joihin kansalaiset (ja ehkä pysyvästi laillisesti asuvat) saisivat koulutusseteleitä johonkin arvoon asti?
 
adam7 kirjoitti:
Olette menneestä maailmasta !

Ei se että valtio järjestää jonkun alan koulutuksen automaattisesti tarkoita että kaikkien pitäisi saada duuni heti koulutksesta pulahtaessaan.

Aikojen alusta on ollut niin että koulutusmäärät eivät kohtaa kysyntää. Joillekin aloille koulutetaan liika ja joillekin liian vähän. That's life !

Miksi tällä alalla olisi pyhää että kaikki valmistuneet saisivat heti duunin.

Voidaan kysyä miksi valtio järjestää näitä koulutksia ja miksi kaikki on ilmaista? En esitä että kaikkia kuluja pitää maksaa, mutta ilmaiset hyödykkeet menettävät arvonsa hyödykkeiden kuluttajien silmissä.

Pitäisikö meidän siirtyä yksityisiin maksullisiin koulutuslaitoksiin, joihin kansalaiset (ja ehkä pysyvästi laillisesti asuvat) saisivat koulutusseteleitä johonkin arvoon asti?

Toisaalta tämän koulutuksen järjestäjällä PITÄISI OLLA varsin hyvä tieto siitä, paljonko paikkoja on OIKEASTI tarjolla.

Tosin tässäkin on menty selvästi tilanteeseen, että tarkoituksella koulutetaan yli tarpeen hlöstöä. Tämä ylimäärä toimii mainiona puskurina selän takana esim. neuvoteltaessa työehdoista yms. yms. ...luodaan kuva, että "tulijoita kyllä on"....

Jaa-a, kumpi on ensin, muna vai kana, tässä tapauksessa oppilaitokset vai opiskelijat? Miten perustellaan rötväkän oppilaitoksen virat ja toimet, toiminnot ja byrokratia, rakenteet ja touhut, jos opiskelijoiden määrää pienennettäisiin radikaalisti? Monessa kohtaa toteutuu wanha totuus: "ei elämää vaan koulua varten". Tämä on pelin henki, ei se, että onko koulutus ilmaista vai kustannetaanko se opintoseteleillä vai iskän lompakosta.
 
Joo, täydellinen tilannehan olisikin, jos tulijoita olisi oikeasti enemmän kuin tarvetta, jotta voitaisiin valkata töihin vain ne parhaat rusinat pullasta, ja että samalla saataisiin täytettyä se työmäärien vaatima henkilöstömäärä, mutta kun nyt ei näin ole. Tarvetta on, mutta ei ole varaa palkata.

Mitään ongelmaa ei olisi, jos töihin palkattaisiin se määrä poliiseja, mitä kasvavien keikkamäärien ajaminen ja ovista ja ikkunoista tulvivien rikosjuttujen tutkiminen vaatisi. Pointti onkin se, että uusia poliiseja koulutetaan jatkuvasti lisää, mutta valtion säästöohjelman takia ei ole varaa palkata uutta väkeä, jolloin eläköitymisen tai muun syyn takia vapautuvia virkoja ei täytetäkään, ja määräaikaisiksikin palkattuja konstaapeleja potkitaan pihalle.

Poliisitöiden määrä ei silti suinkaan ole vähenemään päin (päin vastoin!), vaan vähemmällä väellä pitäisi muka tehdä enemmän tulosta, vaikka halukkaita tekijöitä olisikin koulutusputkesta tulossa pilvin pimein. Siis, säästetään säästetään, mutta väärissä paikoissa.
 
adam7 mielipide on ihan relevantti täydellisen markkinan olettamuksin. Julkisen toimijan rooli markkinataloudessa on ilmeisesti kertausta vailla. Kannattaa aloittaa kohdasta 'poliisipalveluiden kysyntä, hintajousto ja tasapainoaseman määräytyminen'.

Varsinaiseen asiaan nostasin vielä sellaisenkin näkökulman että Suomessa on terhakalle merkonomille tai insinöörille tuhansia mahdollisia työpaikkoja ja -tehtäviä, jos ja kun ensimmäinen työpaikka ei ollutkaan eläkevirka. Kun parikymppinen poika tai tyttö lähtee poliisiksi tai sotilaaksi, on valinta elämänkaaren kannalta huomattavan merkittävä. Siihen vielä hiukan alimitoitettu koulutus, joka lähtee työssäoppimisen ajatuksesta...

Alalle sopimattomia putoilee matkan varrella pois, ja jokunen muukin, mutta muu rakenteellinen epävarmuus työstä ja toimeentulosta on pelkästään taitamatonta toimintaa.
 
Pakko pistää vielä tuore uutinen: http://www.kaleva.fi/uutiset/poliisilaitokset-rajujen-saastotoimien-kourissa/869914

Suomen poliisilaitokset ovat ryhtyneet toteuttamaan rajuja säätötoimenpiteitä. Henkilöstön määrää vähennetään ja kuluja karsitaan kovalla kädellä. Toimenpiteillä poliisilaitokset yrittävät saada taloutensa tasapainoon.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan laitosten pitää vähentää lähes 300 poliisia vuoden 2012 alkupuoliskolle mennessä. Oulun poliisilaitos joutuu pahimmassa tapauksessa vähentämään 115-16 työntekijää. Määräaikaisia työsuhteita on jo jätetty jatkamatta, ylitöiden tekemistä on rajoitettu, matkakuluja on karsittu ja hankinnat ohjeistettu minimiin.

Pääsyy ahdinkoon on viime vuosi, jolloin Suomessa työllistettiin vakituisiin virkoihin vajaa 300 poliisia. Heidän palkkaamiseensa saatiin erillinen määräraha. Nyt laitokset kamppailevat löytääkseen jatkossakin euroja kasvaneen väkimäärän palkkojen maksuun.

Oulun poliisilaitoksella toivotaan, että kesäkuussa vahvistettu uusi poliisin resurssimalli helpottaa laitoksen tilannetta tulevaisuutta. Sen mukaan Oulun pitäisi jatkossa saada suhteellisesti eniten lisää käsipareja.

"Siihen kohdistuu jatkossa suhteellisesti lievempiä toimenpiteitä kuin muihin laitoksiin", Mikko Paatero sanoo.
 
Mukava seurata näitä juttuja. Jos puolustusvoimilta olisi leikattu fyrkkaa ja jouduttaisiin pistämään muutama sata sotilasta kortistoon niin mmaanpuolustusväki hyppisi raivosta violettina pitkin seiniä ja ulvonta olisi valtavaa.

Jos arkipäivän turvallisuuteen vahvasti vaikuttava poliisi kokee saman tai pahempaakin, niin eipä sille kukaan korvaa lotkauta. Tosiasia on kuitenkin se, että jos puntariin pantaisiin muutama kymmenen miljoonaa ja valintatilanne: palkataan riittävä määrä poliiseja vai pannaanko valtakunnan puolllustamiseen...niin ainakin minä antaisin fyrkan poliisitoimelle ja toivoisin sen näkyvän katukuvassa ja rikostilastoissa...ja ainakin kiinnijäämisessä.
 
Herrat pohtivat ensin mitkä julkisen sektorin menoerät vievät vuosi vuodelta suhteellisesti enemmän fyrkkaa ja ihmettelevät sitten uudestaan miksi toisaalla pitää laittaa porukkaa kilometritehtaalle. Ei meinaan tarvitse olla mikään kansantaloustieteilijä nähdäkseen että sosiaali- ja terveysmenot sekä velkojen korkomenot vievät pidemmällä tähtäimellä yhä isomman siivun kakusta.
 
Museo kirjoitti:
Herrat pohtivat ensin mitkä julkisen sektorin menoerät vievät vuosi vuodelta suhteellisesti enemmän fyrkkaa ja ihmettelevät sitten uudestaan miksi toisaalla pitää laittaa porukkaa kilometritehtaalle. Ei meinaan tarvitse olla mikään kansantaloustieteilijä nähdäkseen että sosiaali- ja terveysmenot sekä velkojen korkomenot vievät pidemmällä tähtäimellä yhä isomman siivun kakusta.

Näin on. Eikä tässä tilanteessa käy se että sika-poliisi ensin pamputtaa hieman lakia rikkoneen töissä käyvän miehen/naisen sairaalakuntoon ja sitten vielä tuomioistuin pistää ukon linnaan vuodeksi pariksi. Menee miehen/naisen oma yritys nurin siinä kakkua istuessa ja hän ei tuota yhtään veroeuroa todennäköisesti enää koskaan.

Puolustusvoimat ei tuota rahaa, mutta poliisi ottaa nekin vähät roposet pois kiertämästä ja hyödyttämästä tätä yhteiskuntaa.

Niin ja tässä on sitten sarkasmia kosolti. Ehkä jopa paljolti. Eli liian vakavasti tätä viestiä ei saa ottaa :maija: :nettikytta:
 
Museo puhuu viisauden sanoja ja poliitikot ne vaan samalla miettivät ottavansa lisää velkaa valtiolle ja kasvattavat korkomenoja.
Milloinkahan eduskunta osallistuu säästötalkoisiin ja pistää osan avustajista kilometritehtaalle?
 
Museo kirjoitti:
Herrat pohtivat ensin mitkä julkisen sektorin menoerät vievät vuosi vuodelta suhteellisesti enemmän fyrkkaa ja ihmettelevät sitten uudestaan miksi toisaalla pitää laittaa porukkaa kilometritehtaalle. Ei meinaan tarvitse olla mikään kansantaloustieteilijä nähdäkseen että sosiaali- ja terveysmenot sekä velkojen korkomenot vievät pidemmällä tähtäimellä yhä isomman siivun kakusta.

Sitä mä vaan ihmettelen, mihin ne sosiaali- ja terveyshuollon kasvavat menot hukkuvat. Yhteiskunnalle tärkeän alan, hoitohenkilöstön palkat ovat todella alakanttiin, ainakin hoitajilla, ei niinkään lekureilla.
No, kyllähän sen voi arvata, mihin ne menevät. Olisikohan uudelleenkohdistamisen paikka?

Joskus lueskelin noita valtion tulo- ja menoarvioita, mutta enää en jaksa. Siellä on niin turhia menoeriä, joihin käytetyt varat voitaisiin siirtää tärkeille momenteille, turvallisuus-, terveydenhoito- ja pelastusala.

Mutta eihän kukaan poliitikko halua luopua puoluetuesta, eikä erilaisten puolueita lähellä olevien yhdistysten tukirahoista. Jotkut kyllä julkisuudessa niin väittävät, mutta mitä mieltä ovat todellisuudessa...

Valtion pitäisi huolehtia kansalaisistaan, sellainen lienee perustuslain henki, jos oikein muistan. Nykyään tuntuu, että se pitää enemmän huolta muista.
 
Pieni tarkennus viestiini. Samoilla linjoilla olen kuin Museo, tarkoitin lähinnä niiden kasvavien sosiaali- ja terveysmenojen sekä muutamien "turhien avustusten" uudelleenkohdistamista. Olen hyvin kauan seurannut, miten pienellä palkalla raatava julkisen sektorin hoitohenkilökunta "polttaa itsensä loppuun". Eipä poliisien saatikka ammattisotilaidenkaan palkat päätä huimaa.
Sarkasti voisi todeta, että hoitajat, poliisit, sotilaat ja pelastuväki toimivat "kutsumusammatissa". Se kutsumus tuskin elättää. Eikä se kutsumus turvaa, pelasta eikä hoida maamme kansalaisia.

Kaikesta huolimatta aion edelleenkin äänestää, ainoa mahdollinen vaikutuskeino mulla, jolla ei ole miljoonaomaisuutta eikä ole minkään puolueen jäsen saatikka sellaisen päättäjä.
 
Tämä poliisihomma onkin oikeastaan aika mielenkiintoinen asia..
Kun kysytään kansalaisilta kyselytutkimuksina turvallisuudentunteeseen ym ym liittyviä asioita, niin aika usein tulos viittaa siihen, että turvattomuudentunne on lisääntymäänpäin. Kun kansalaisilta kysytään mielipidettä poliisien määrän suhteen, on vastaukset useimmiten sen suuntaisia, että poliisien määrää tulisi lisätä. Lisäksi kansalaisten luottamus poliisin on todella vakuuttavaa.
Kansa siis vaikuttaisi kokevan turvallisuuden olevan heikentymässä. Kansa haluaa lisää poliiseja ja luottaa poliiseihin erittäin vakaasti. Miksi poliisien määrää ei silti saada lisättyä? Kysehän on tietenkin rahasta..valtion rahasta. Kuka istuu viime kädessä valtion rahakirstun päällä? Eduskunta kansanedustajineen. Eikö juuri sen eduskunnan kansanedustajat ole niitä, joita me tasaisin väliajoin äänestämme sinne eduskuntaan päättämään asioista puolestamme..mutta siten kuin me haluamme asioiden olevan?!
Joku tässä mättää?!?!
 
Kapiainen kirjoitti:
Tämä poliisihomma onkin oikeastaan aika mielenkiintoinen asia..
Kun kysytään kansalaisilta kyselytutkimuksina turvallisuudentunteeseen ym ym liittyviä asioita, niin aika usein tulos viittaa siihen, että turvattomuudentunne on lisääntymäänpäin. Kun kansalaisilta kysytään mielipidettä poliisien määrän suhteen, on vastaukset useimmiten sen suuntaisia, että poliisien määrää tulisi lisätä. Lisäksi kansalaisten luottamus poliisin on todella vakuuttavaa.
Kansa siis vaikuttaisi kokevan turvallisuuden olevan heikentymässä. Kansa haluaa lisää poliiseja ja luottaa poliiseihin erittäin vakaasti. Miksi poliisien määrää ei silti saada lisättyä? Kysehän on tietenkin rahasta..valtion rahasta. Kuka istuu viime kädessä valtion rahakirstun päällä? Eduskunta kansanedustajineen. Eikö juuri sen eduskunnan kansanedustajat ole niitä, joita me tasaisin väliajoin äänestämme sinne eduskuntaan päättämään asioista puolestamme..mutta siten kuin me haluamme asioiden olevan?!
Joku tässä mättää?!?!

Ton mun viestin viimeisessä lauseessa on ainakin yks asia, joka taitaa mättää...?
 
http://muutos2011.fi/cms/index.php?option=com_content&view=article&id=134
 
14.9.2010 Lappi uhkaa menettää kymmeniä poliiseja: http://yle.fi/alueet/lappi/2010/09/lappi_uhkaa_menettaa_kymmenia_poliiseja_1979131.html
15.9.2010 Holmlund: Poliisivähennykset selvillä loppuvuodesta: http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/09/holmlund_poliisivahennykset_selvilla_loppuvuodesta_1983450.html
15.9.2010 Helsingin poliisia uhkaavat kovat säästöt: http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/09/helsingin_poliisia_uhkaavat_kovat_saastot_1981587.html
 
Kummaa hommaa. Poliisille tuodaan asiakkaita ulkomailta asti ja silti ei löydy poliiseille töitä. :huh:


Sori. Oli pakko. :angel:
 
Kyllä tuo Suomen puuhastelu poliisiasioissa on vielä surkeampaa kuin Pulustusvoimien erikoisolosuhde-höpinät! Miten helkutissa on mahdollista että jo muutenkin poliisivajeesta kärsivässä Lapissa katoaa saman verran virkoja kuin Helsingissä, missä poliiseja on muutenkin 5 kertaa enemmän??? Ja miten ylipäätänsä on mahdollista että virkoja katoaa koko maassa... Väkisinkin tulee mieleen ajatus, toimisiko paikallispoliisitoiminta paremmin jonkinlaisena kunnallisena palveluna pelastuslaitosten(?) malliin.

Ei voi kyllä käsittää mihin ne Suomen rahat karkaavat :huh:
 
Back
Top