Kuin?
Poliisitoiminta
- Viestiketjun aloittaja YJT
- Aloitus PVM
Parempi kuin, vai mitä tarkoitat? Parempi kuin Portteri, kuten tekstissä lukee.
Jos tarkoitat että kuinka niin, niin lainaan itseäni:
En tosiaan muista kuka tuon vertailun teki; voi olla että oli PTK (Poliisin tekniikkakeskus).
Niin, mikä siinä on parempaa?
Siinä oli vertailtu aika montaa eri asiaa, joista osa ei kosketa siviilikäyttäjää. En nyt muista tarkemmin millä osa-alueilla oli parempi, koska siitä kun kyseistä paperia selailin, on jo useampi vuosi. Lisäksi siinä vertailtiin useampaa automerkkiä ja -mallia; ei pelkästään Transporter vs Vito.
MeriTJ
Ylipäällikkö
Tuo on ihan merkittävä parannus käytännössä kaikkeen ajamiseen, ihme että näinkin pitkään on mennyt että nelivedon edut saatu käyttöön.
Viton päästöt on merkittävästi suuremmat kuin porterin...milloin Yrttiaho ja kumppanit älähtää
Pitää vähentää poliisin autoparkkia. Korkeintaan 5 autoa/poliisipiiri. Kyllä ne konstaapelit joutaa polkupyöräillä.Viton päästöt on merkittävästi suuremmat kuin porterin...milloin Yrttiaho ja kumppanit älähtää
Ilmavoimatkin voisi siirtyä purjelentokonisiin.
Kent Uranium
Kenraali
Takamoottorisina jo 70-90-luvuilla.
Kent Uranium
Kenraali
On niitä nelikoita ollut kokoajan pohjoisempana. Transsua vaan ei aikaisemmin saanut nelikolla ja autolootalla. Siksi urbaanit alueet suosivat kaksivetoja.
Vääpeli
Greatest Leader
Kent Uranium
Kenraali
Etelä-Suomen poliisi on halunnut vuosia.
Nhhk
Kenraali
En tiiä. Fakta kumminkin on että maastoautot on nelikkoja ja manuaalilla, sitten henkilöautot on sekä että ja aina tilanteesta riippumatta vituttaa ajaa niillä.
Työ voi muuttaa ihmistä, sanoo rankkoja tilanteita kohdannut poliisi Stephan Sundqvist. (KUVA: VESA-MATTI VÄÄRÄ)
Juha Riihimäki
Julkaistu: 5.1. 2:00
Stephan Sundqvist piti huolehti äitinsä menettäneistä lapsista: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”
Stephan Sundqvist, 51, ylikomisario, Lounais-Suomen poliisi
Poliisin työssä elämän nurja puoli tulee näkyville – mutta välillä joutuu keikalle, josta ei ole toipua itsekään.
”Olimme paikalla ensimmäisenä ennen ensihoitoa ja ambulanssia”, kertoo Lounais-Suomen poliisin ylikomisario Stephan Sundqvist.
Sundqvist oli 26-vuotias ja ehtinyt työskennellä poliisina vajaan vuoden. Hän sai parinsa kanssa tehtävän: perheväkivaltatapaus. Hälytyskeskukseen soittanut mies kertoi surmanneensa vaimonsa.
Paikalle oli vartin ajomatka. Niukkojen tietojen pohjalta Sundqvist kävi parinsa kanssa läpi taktisia vaihtoehtoja ja roolituksen: kumpi puhuu, kumpi varmistaa, miten mahdolliseen väkivaltaan varaudutaan. Tämä on tavallinen käytäntö.
”Mies odotti meitä omakotitalon pihalla. Hän kertoi, mitä oli tehnyt, eikä kiinniottoon liittynyt dramatiikkaa. Mutta näky sisällä oli järkyttävä”, Sundqvist sanoo.
Perheeseen kuului kolme alaikäistä lasta. Kaikki olivat olleet kotona surmahetkellä.
”En ollut kokenut mitään vastaavaa. Olisi pitänyt pystyä tekemään lukemattomia asioita heti ja samanaikaisesti. Erityisen raskasta oli lapsista huolehtiminen ennen kuin paikalle tuli muuta apua ja sosiaaliviranomaisia.”
NÄKY pyöri nuoren poliisin mielessä pitkään. Ei se ole unohtunut vieläkään. Jos vastaavia tapauksia tulee vastaan tai Sundqvist lukee sellaisista, mieli palaa edelleen 25 vuoden taakse.
”Visuaaliset jutut ovat pahimpia. Ne tulevat silmille, eikä niiltä pysty suojautumaan.”
Sundqvist kertoo, että 1990-luvulla otettiin ensimmäisiä askeleita debriefingin eli traumaattisten tapahtumien purkamisen suuntaan. Hänelle sellaista ei kuitenkaan silloin tarjottu.
Työparikin oli koviksen maineessa, ja henkinen yhteys puuttui, joten asiasta ei sen kummemmin enää puhuttu.
NYKYÄÄN tilanne olisi toinen. Poliisin työssä kiinnitetään tänä päivänä Sundqvistin mukaan paljon huomiota henkiseen jaksamiseen. On ymmärretty työn kumulatiivinen kuormitus. Se korostuu joissain tehtävissä, kuten lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnassa tai hälytyspartiossa.
Jaksaminen pyritään turvaamaan oikealla johtamisella ja sillä, etteivät kokemattomimmat joudu pahimpiin paikkoihin. Varautuminen on vaikeaa, koska tulevan keikan luonnetta ei voi ennustaa.
”Jos menee ylikierroksille, voi työkierto rauhallisempiin hommiin tehdä hyvää. Aina tuon vaihtoehdon esittäminen ei ole helppoa. Muille kollegan uupuminen voi olla selvää, mutta itse hänen on vaikea nähdä sitä.”
SUNDQVIST muistuttaa, etteivät kaikki tehtävät välttämättä ole kaikkia varten. Toiset ovat empaattisempia ja herkempiä asioille.
Valintajärjestelmä pyrkii seulomaan poliisiksi haluavista kestäviä ja tasapainoisia kokelaita. Silti työ voi nostaa kenestä tahansa esille piirteitä, jotka ovat täydellisiä yllätyksiä myös hänelle itselleen.
”Ihminen voi muuttua myös virkauran aikana. Ja on hyvä asia, etteivät kaikki poliisit ole saman mallin mukaisia.”
Omasta jaksamisestaan Sundqvist pitää huolen keskittymällä arjessa perusasioihin, kuten liikuntaan ja ihmisten kanssa olemiseen. Töitä hän pyrkii miettimään työajalla, muttei vapaalla. Työhön mahtuu paljon traagisia kohtaloita, joita ei ikävä kyllä voi ajatuksen voimalla muuttaa.
”Jos lähtee liikaa pohtimaan, asiat menevät puseron alle. Yritän varjella itseäni siltä, koska olen huomannut, että se on vaarallinen polku.”
Julkaistu: 5.1. 2:00
Stephan Sundqvist piti huolehti äitinsä menettäneistä lapsista: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”
Stephan Sundqvist, 51, ylikomisario, Lounais-Suomen poliisi
Poliisin työssä elämän nurja puoli tulee näkyville – mutta välillä joutuu keikalle, josta ei ole toipua itsekään.
”Olimme paikalla ensimmäisenä ennen ensihoitoa ja ambulanssia”, kertoo Lounais-Suomen poliisin ylikomisario Stephan Sundqvist.
Sundqvist oli 26-vuotias ja ehtinyt työskennellä poliisina vajaan vuoden. Hän sai parinsa kanssa tehtävän: perheväkivaltatapaus. Hälytyskeskukseen soittanut mies kertoi surmanneensa vaimonsa.
Paikalle oli vartin ajomatka. Niukkojen tietojen pohjalta Sundqvist kävi parinsa kanssa läpi taktisia vaihtoehtoja ja roolituksen: kumpi puhuu, kumpi varmistaa, miten mahdolliseen väkivaltaan varaudutaan. Tämä on tavallinen käytäntö.
”Mies odotti meitä omakotitalon pihalla. Hän kertoi, mitä oli tehnyt, eikä kiinniottoon liittynyt dramatiikkaa. Mutta näky sisällä oli järkyttävä”, Sundqvist sanoo.
Perheeseen kuului kolme alaikäistä lasta. Kaikki olivat olleet kotona surmahetkellä.
”En ollut kokenut mitään vastaavaa. Olisi pitänyt pystyä tekemään lukemattomia asioita heti ja samanaikaisesti. Erityisen raskasta oli lapsista huolehtiminen ennen kuin paikalle tuli muuta apua ja sosiaaliviranomaisia.”
NÄKY pyöri nuoren poliisin mielessä pitkään. Ei se ole unohtunut vieläkään. Jos vastaavia tapauksia tulee vastaan tai Sundqvist lukee sellaisista, mieli palaa edelleen 25 vuoden taakse.
”Visuaaliset jutut ovat pahimpia. Ne tulevat silmille, eikä niiltä pysty suojautumaan.”
Sundqvist kertoo, että 1990-luvulla otettiin ensimmäisiä askeleita debriefingin eli traumaattisten tapahtumien purkamisen suuntaan. Hänelle sellaista ei kuitenkaan silloin tarjottu.
Työparikin oli koviksen maineessa, ja henkinen yhteys puuttui, joten asiasta ei sen kummemmin enää puhuttu.
NYKYÄÄN tilanne olisi toinen. Poliisin työssä kiinnitetään tänä päivänä Sundqvistin mukaan paljon huomiota henkiseen jaksamiseen. On ymmärretty työn kumulatiivinen kuormitus. Se korostuu joissain tehtävissä, kuten lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnassa tai hälytyspartiossa.
Jaksaminen pyritään turvaamaan oikealla johtamisella ja sillä, etteivät kokemattomimmat joudu pahimpiin paikkoihin. Varautuminen on vaikeaa, koska tulevan keikan luonnetta ei voi ennustaa.
”Jos menee ylikierroksille, voi työkierto rauhallisempiin hommiin tehdä hyvää. Aina tuon vaihtoehdon esittäminen ei ole helppoa. Muille kollegan uupuminen voi olla selvää, mutta itse hänen on vaikea nähdä sitä.”
SUNDQVIST muistuttaa, etteivät kaikki tehtävät välttämättä ole kaikkia varten. Toiset ovat empaattisempia ja herkempiä asioille.
Valintajärjestelmä pyrkii seulomaan poliisiksi haluavista kestäviä ja tasapainoisia kokelaita. Silti työ voi nostaa kenestä tahansa esille piirteitä, jotka ovat täydellisiä yllätyksiä myös hänelle itselleen.
”Ihminen voi muuttua myös virkauran aikana. Ja on hyvä asia, etteivät kaikki poliisit ole saman mallin mukaisia.”
Omasta jaksamisestaan Sundqvist pitää huolen keskittymällä arjessa perusasioihin, kuten liikuntaan ja ihmisten kanssa olemiseen. Töitä hän pyrkii miettimään työajalla, muttei vapaalla. Työhön mahtuu paljon traagisia kohtaloita, joita ei ikävä kyllä voi ajatuksen voimalla muuttaa.
”Jos lähtee liikaa pohtimaan, asiat menevät puseron alle. Yritän varjella itseäni siltä, koska olen huomannut, että se on vaarallinen polku.”
Stephan Sundqvist kohtasi poliisina pahimman mahdollisen tilanteen – Kolme raskaan työn ammattilaista kertoo, miten vaikeista tunteista selviää
On töitä, joissa satunnaisesti tai yllättäen kohtaa jotain ikävää, jopa traumaattista. Tässä jutussa poliisi, syöpälääkäri ja rajuja uutiskuvia työkseen selaava kuvatoimittaja kertovat, mitkä muistot eivät unohdu koskaan.
www.hs.fi
Joku sellainen, joka ajaa paljon keskustassa? Esim ei taida Helsingistä montaa keppivaihteista taksia löytyä, veikkaan.
Victor Charlie
Kapteeni
Minä en koskisi WV:n dsg-automaatteihin pitkällä tikullakaan, jos vaihteistolla on tapana porsia ennen 100 000 km, niin eihän sellaista riskiä kukaan persaukinen käytetyn ostaja halua ottaa. Mutta valtion vehkeissä riski on joukkoistettu veronmaksajalle.
Muuten olen kyllä ajanut automaateilla jo 15 vuotta ja ajan vastakin. Traktoreissa riittä kepittämistä omaan tarpeeseen ja autoillessa en enää viitsi.
Eniten ihmetyttää, miten poliisi on viitsinyt näinkin kauan ajaa kaupungeissa manuaalilla.
Muuten olen kyllä ajanut automaateilla jo 15 vuotta ja ajan vastakin. Traktoreissa riittä kepittämistä omaan tarpeeseen ja autoillessa en enää viitsi.
Eniten ihmetyttää, miten poliisi on viitsinyt näinkin kauan ajaa kaupungeissa manuaalilla.
Kortti pois sinulta
Normaalikäytössä nelivedolle ei ole mitään tarvetta. Tämä noin 500.000km kokemuksen pohjalta.
Ymmärtääkseni transujen ja isompi koneisten "märkien" dsg-lootissa ei ole ollut mitään epidemiaa. 7-vaihteiset "kuivat" on ollut ongelmallisia.
Minulla on karvan vajaa 300.000km kokemusta ja en kovin huonona dsg:tä pidä. Ei se mikään täydellinenkään ole.
Öljynvaihdon merkitys on yllättävän suuri.
crane
Ylipäällikkö
Kannattaa perehtyä asiaan eikä huudella niitä vuosikausia(kymmentä) vanhaa juttua dsg:stä. Ei niissä nykyään ole mitään ongelmia, ole ollu vuosikausiin.Minä en koskisi WV:n dsg-automaatteihin pitkällä tikullakaan, jos vaihteistolla on tapana porsia ennen 100 000 km, niin eihän sellaista riskiä kukaan persaukinen käytetyn ostaja halua ottaa. Mutta valtion vehkeissä riski on joukkoistettu veronmaksajalle.
Aika paljonhan niitä taksejakin näkyy olevan dsg:llä, tuskin ne paskaa tahallaan ostais.
Itellä on volkkari, neliveto dsg-lootalla rullattu 230tkm eikä vaihteiston kanssa mitään ongelmia.