Poliisitoiminta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja YJT
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Poliisi pahoinpiteli poliisin kuulustellessaan häntä epäiltynä liiallisesta voimankäytöstä ja pahoinpitelystä.

Valtiolta on tullut sovintoesitys; liitot käsittelevät sen huomenna, mutta vaikuttaa siltä että yleisen linjan mukainen korotus olisi tulossa. Asiasta tiedotetaan tarkemmin, kun kaikki liitot ovat käsitelleet asian, eli ilmeisesti huomenna.
 
Poliisi pahoinpiteli poliisin kuulustellessaan häntä epäiltynä liiallisesta voimankäytöstä ja pahoinpitelystä.

Tämä kyseinen tuomion saanut poliisirikostutkija on kuulemani mukaan muutenkin jo pitkään käyttänyt varsin erikoisia menetelmiä ja toiminta ei monelta osin kestäisi päivänvaloa. Nyt on siirretty toisiin tehtäviin.
 
Oli kuitenkin poliisi. Kuinka pitkälle poliisit tutkivat toisiaan? Eikö näissä poliisin tekemissä rikoksissa syyttäjä toimi tutkinnanjohtajana?
 
Kinaporinkatu, Alppiharju. Veitsimies ei totellut poliisin käskyjä ja alkoi tulla puukon kanssa poliisia kohti, jolloin poliisi käytti etälamautinta. Kun sekään ei pysäyttänyt miestä, poliisi käytti asetta ja mies kuoli paikan päällä.

Voimia kyseiselle poliisimiehelle, nyt käynnistyy melkoinen hässäkkä.
Lukemani peruteella, perusteltu aseenkäyttö ja varmasti paras lopputulos tilanteelle.
 
Ilta-Sanomien lukija näki, kuinka poliisipartio peruutti mopoilijaa päin Riihimäellä.

Tilanteen nähnyt nainen kertoo, että kolari tapahtui Hämeenkadun ja Keskuskadun risteyksessä keskiviikkona noin kello 19.40.

Silminnäkijä kertoo ajaneensa Keskuskatua pitkin, kun hän huomasi poliisin pakettiauton. Poliisiauton perässä ajoi noin 15-vuotias tyttö mopolla.

Nainen arvelee, että partio sai hälytyksen kesken ajon, koska poliisit näyttivät aikovan tehdä tiellä u-käännöksen. Poliisiauton kuski vaihtoi pakin päälle ja lähti peruuttamaan.

– He laittoivat suoraan pakin päälle ja peruuttivat täysin tämän mopoilijan päälle. He ajoivat ihan todella kovaa. Tytön jalat ja toinen rengas olivat hetken ihan tämän poliisiauton alla.

Ikävämpi keissi.
Mikä mahtoi sitten tehtävän kiireellisyysaste ollakaan, nyt sen hoitaminen viivästyi liiallisen kiireen takia.

Toivottavasti nuorelle ei jää pysyviä vammoja. Kesä lienee pilalla.
 
Miten on mahtanut olla turvavälin kanssa? Ettei olisi ollut auton takana katveessa?
 
Ilmiselvää on, että konstaapeli tiesi peruuttavansa tyhjällä tiellä. Eli syystä tai toisesta ei havainnut toista tienkäyttäjää.

Lehden tietojen varassa toki ollaan, mutta näillä pohjatiedoilla ei vahingon syyllistä oikein muualta voi löytää, kuin maijan ratista. Tahaton virhe tietysti.

Turvavälistä on hankala sanoa, kun tapauksesta ei ole niitä tarkempia tietoja. Silminnäkijä arvioi sen olleen riittävä. Jos on käynyt niin, että auto on ollut liikkeessä eteenpäin nopeudella x, pysähtynyt, ja ehtinyt vielä kiihdyttää rivakkaan peruutusvauhtiin, niin tuskin takana tulija aivan puskurissa on ollut.
 
Tuo Alppilan juttu ei kyllä ihmetytä kun miettii tosiaan minkälaista päihdekoukussa elävää porukkaa siellä hengaa ja jopa ilmeisesti asuu. Katurikolliset varmasti kantavat astaloita mukanaan hommiensa luonteen vuoksi ihan iästä riippumattakin nykyään.

Tuo "peukun" ilmaantuminen kuvioihin varmasti myös tulee johtamaan siihen että tällaista tullaan näkemään enemmän muuallakin.
 
Ilmiselvää on, että konstaapeli tiesi peruuttavansa tyhjällä tiellä. Eli syystä tai toisesta ei havainnut toista tienkäyttäjää.

Lehden tietojen varassa toki ollaan, mutta näillä pohjatiedoilla ei vahingon syyllistä oikein muualta voi löytää, kuin maijan ratista. Tahaton virhe tietysti.

Turvavälistä on hankala sanoa, kun tapauksesta ei ole niitä tarkempia tietoja. Silminnäkijä arvioi sen olleen riittävä. Jos on käynyt niin, että auto on ollut liikkeessä eteenpäin nopeudella x, pysähtynyt, ja ehtinyt vielä kiihdyttää rivakkaan peruutusvauhtiin, niin tuskin takana tulija aivan puskurissa on ollut.
Maijan kuski kämmäsi. Minä kun ajan jatkuvasti kaksipyöräistä, voin taata, että jos edellä oleva pysähtyy ja alkaa äkisti peruuttaa, siinä hyväkin turvaväli on äkkiä syöty. Reagointi ja jarrutusmatka pitää vielä miinustaa.

Turvaväli on ollut ihan riittävä, koska skootteri ei ole ollut vaikeuksissa pysähtyneen ajoneuvon kanssa, vaan peruuttavan ajoneuvon kanssa.

Tässä ei käynyt ihan pahimmalla tavalla. Ylästössä joku aika sitten bussi peruutti skobatytön hengiltä. Siinä kohdassa pysäkillä ei ole levikettä, vaan muu liikenne odottaa takana. Kuljettaja lähti jo liikkeelle, kun huomasi, että yksi matkustaja oli vielä tulossa. Tuli joku aivopieru ja hän pysäytti ja lähti peruuttamaan.
 
Back
Top