Poliisitoiminta

Kysymys onkin, haluatko päätyä tilanteeseen jossa stresaantuneen tilanteesta yrität selittää tilannetta poliisille (myös stressaantunut tilanteesta) joka osoittaa sinua aseella, eikä ymmärrä suomea?

Tollasta tilannetta ei tässä kyllä ole kukaan rakentamassa. Enempikin kyse lienee siitä, että onko vaikkapa vaatimus virkamiesten kaksikielisyydestä ja ylipäätään koko maan enää tätä päivää. Ruotsinkielisten osuus on pudonnut viidesosaan siitä, mitä se oli maan itsenäistyessä. Siinä on vähän tuplamäärä hommaa ulkkaritaustaiselle, jos normaalin lukion oppimäärän lisäksi pitää opetella kolme vierasta kieltä.
Kielitaitoa nyt toki vaaditaan missä tahansa ammatissa, mutta joku roti sais olla.
 
Olen juuri kahdestaan lähteestä kuullut, että Ohisalo puhuu jälleen omiaan. Poha ei selvitä huntuasiaa (on selvitetty hiljattain eikä poliisille ole tulossa huntuja, turbaaneita tai kipoja). Nykyinen malli on EU-tuomioistuimen päätöksen mukaisesti ok eikä syrji ketään.
Kiiitos tiedosta, Uskon että poliisinkin kannalta lienee parasta ja toivottavaa että tämä asia jää näilleen.

Ohisalolla puolestaan onkin jo uusi kohde kommenteilleen. Ja kuten arvattavaa ongelman muodostaa yhteiskunnan hallinto ja tällä kertaa ulkoministeriö sekä sen henkilöstö...
..sen sijaan ulkoministerin toimintaa ei liene tarpeen arvostella?
 
Annetaan sisäministerin itsensä kertoa mitä hänen suusaan tulee ulos...
.. ei enempää eikä vähempää.

Minun kohdallani hänen lausuntonsa herättää kysymyksiä. Olen muutamia esittänyt.
- sinä puolestaan olet tyytynyt ministerin lausuntoon sellaisenaan.
- se mitä mahdollisesti on hänen lausuntonsa taustalla ei Sinua ilmeisesti erityisemmin kiinnosta. Mutta ymmärrän toki senkin mihin tällainen näkemys perustuu.

Demokraattisessa yhteiskunnassa esitetään kysymyksiä - sosialistisessa maailmassa niiden esittäminen on kiellettyä. Kysyjiä syytellään ja jos kyetään niin jopa rangaistaan.

Pitääkö mun tosissaan selittää peruskäsitteitä?
 
Toi kilven kastelu ja lumella pöllyttäminen ei oo oikein toimivaa,ainakaan pakkasajan ulkopuolella. Mutta kokeiltu on talvella,ja UPS...olikin montussa pudonnu koko kökkänä kilven päältä pois.....:unsure:
Olisko rangaistuksen poistava selitys,jos vaan sanoo,että luulin kilven olevan lukukelvotono_O
 
Tollasta tilannetta ei tässä kyllä ole kukaan rakentamassa. Enempikin kyse lienee siitä, että onko vaikkapa vaatimus virkamiesten kaksikielisyydestä ja ylipäätään koko maan enää tätä päivää. Ruotsinkielisten osuus on pudonnut viidesosaan siitä, mitä se oli maan itsenäistyessä. Siinä on vähän tuplamäärä hommaa ulkkaritaustaiselle, jos normaalin lukion oppimäärän lisäksi pitää opetella kolme vierasta kieltä.
Kielitaitoa nyt toki vaaditaan missä tahansa ammatissa, mutta joku roti sais olla.
Niin, jos se ulkkari on käynyt suomalaisen lukion (ja on todennäköisesti jo toisen polven maahanmuuttaja sekä Suomen kansalainen) niin luulisi että kotimaan kielet olisi yhtä hyvin hallinnassa kuin kaikilla muillakin jatkokoulutukseen pyrkivillä.
- tämä keskustelu jalkaa jo oikeastaan huvittaa..

Kuinka moneen sukupolveen pitää ulkkarin elää Suomessa jotta häneen voisi suhtautua täysin tasapuolisesti sekä edellyttää samoja valmiuksia kuin kaikilta muilta kansalaisilta?

Kysyn tämän siksi että tiedän monia sellaisia ulkomailta muuttaneita (eri kansallisuuksista ja kulttuureista) jotka eivät tarvitse eivätkä ole vaatimassa minkäänlaisia erikoisoikeuksia. He eivän erotu tavan suomalaisista muuten kuin ehkä ulkonäkönsä perusteella...ja sillä (siis rodulla/ulkonäöllä) ei ihan oikeasti ole tässä mielessä mitään merkitystä. Nämä ihmiset ovat muuttaneet meille pakolaisina mutta ovat muutamassa vuodessa oppineen elämään Suomessa omaehtoisesti, hankkien elantonsa työtä tekemällä. He eivät todellakaan halua eivätkä tarvitse minkäänlaista erikoiskohtelua. Ei nyt eikä tulevina vuosikymmeninä. Minulle nämä ihmiset ovat suomalaisia.. Jos joku heistä haluaa poliisin uralla - hän menee poliisikoulun hakukokeisiin, aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin.

Mutta, varmemmaksi vakuudeksi vastaan itse esittämääni kysymykseen...
- meillä "tarvitaan" erikoiskohtelua vain eräille tietyille ja tietyistä kulttuureista maahanmuuttaneille. Käytännössä sellaisille jotka haluavat elää Suomessa sukupolvesta toiseen yhteiskunnan elätettävinä..
- tällaisia minä en pidä suomalaisina...eivät he itsekään halua olla suomalaisia muuta kuin sen verran että saavat elää muiden kustannuksella - sukupolvesta toiseen.
 
Kyllä saa ja se on ihan ok.
Silti sieltä pitää osata kieltä.
Kysymys onkin, haluatko päätyä tilanteeseen jossa stresaantuneen tilanteesta yrität selittää tilannetta poliisille (myös stressaantunut tilanteesta) joka osoittaa sinua aseella, eikä ymmärrä suomea?

Miten Suomessa voisi päästä poliisiksi, jos ei ymmärrä suomenkieltä? Ei varmasti mitenkään. Tuskin Ohisalo siihen muutosta pähkäilee.

Keskustelu menee aivan hommafoorumin öyhötykseksi jos tuollaisia puheenvuoroja tänne kirjoitellaan.

No Ahvenanmaasta en ole varma...

Kyllähän sikäläiset poliisit ovat Herwoodissa koulutettuja, mutta onnistutaanko heidät eristämään omaan ryhmäänsä? Ei varmaankaan. Eihän ahvenanmaalaisilla ole etuoikeutta opiskella ilman toista kotimaista kieltä kuin peruskoulun ja lukion. Sen jälkeen on tutkintovaatimuksista kiinni mitä vaaditaan.
 
Kuinka moneen sukupolveen pitää ulkkarin elää Suomessa jotta häneen voisi suhtautua täysin tasapuolisesti sekä edellyttää samoja valmiuksia kuin kaikilta muilta kansalaisilta?

Ikinä en ole tällaista väittänyt, joten älä yritä tunkea sanoja suuhuni.
 
No Ahvenanmaasta en ole varma...

Kyllähän sikäläiset poliisit ovat Herwoodissa koulutettuja, mutta onnistutaanko heidät eristämään omaan ryhmäänsä? Ei varmaankaan. Eihän ahvenanmaalaisilla ole etuoikeutta opiskella ilman toista kotimaista kieltä kuin peruskoulun ja lukion. Sen jälkeen on tutkintovaatimuksista kiinni mitä vaaditaan.

Polamkin sivuilta saisi sellaisen käsityksen, että siellä olisi ruotsinkielinen linja, mutta kait tällä foorumilla on valtion virkamiehiä jotka osaavat vastata tähän paremmin. Koska virkamiehen pätevyyden voi lähes järjestään suorittaa kummalla kielellä tahansa, kuvittelisin näin olevan.

"Vastaavatko suomenkielinen ja ruotsinkielinen koulutus toisiaan?
Poliisi (AMK) ja polis (YH) noudattavat samaa opetussuunnitelmaa"
 
Den svenskspråkiga utbildningen börjar med ett och ett halvt års mellanrum. Till den finskspråkiga utbildningen ordnas fyra ansökningsperioder under året.
Eli ruotsinkielinen kurssi alkaa 1.5 vuoden välein ja suomenkielinen 4 kertaa vuodessa.
 
Nythän on nimittäin enemmän kuin mielenkiintoista, kuinka Henriksson ja muu RKP tulee suhtautumaan ja millä perusteilla pakkoruotsin poistoon, mikä tulee väistämättä olemaan seuraava askel. Ovat tähän asti pitäneet siitä jääräpäisesti kiinni...
 
Miten Suomessa voisi päästä poliisiksi, jos ei ymmärrä suomenkieltä? Ei varmasti mitenkään. Tuskin Ohisalo siihen muutosta pähkäilee.

Keskustelu menee aivan hommafoorumin öyhötykseksi jos tuollaisia puheenvuoroja tänne kirjoitellaan.

No Ahvenanmaasta en ole varma...

Kyllähän sikäläiset poliisit ovat Herwoodissa koulutettuja, mutta onnistutaanko heidät eristämään omaan ryhmäänsä? Ei varmaankaan. Eihän ahvenanmaalaisilla ole etuoikeutta opiskella ilman toista kotimaista kieltä kuin peruskoulun ja lukion. Sen jälkeen on tutkintovaatimuksista kiinni mitä vaaditaan.
Mä kirjoitin yleisesti poliisin ja miksen muidenkin turvallisuusammattien hakukriteerien muokkaamisesta "sopivan" hakijan mukaan. En väittänyt Ohisalon sanoneen mitään.
Nythän tilanne on poliisin ammattiin hakeutuvilla melkein hyvä, tai tasa-arvoinen. Tätä tilannetta ei pidä muuttaa. Jos tämä mielipide on mielestäsi "Hommafoorumin öhötystä", eikun viestiä päivystävälle ajatuspoliisille.

Loppuun lainaan vielä itseäni: Mulle on ihan ok, jos maahanmuuttaja taustainen kaveria hakeutuu poliisikouluun, päinvastoin sehän on loistava tilanne. Heidän tulee kuitenkin päästä kouluun ja sen läpi omilla ansioillaan. Muuten heistä tulee poliisin sisällä ja kansalaisten silmissä paaria luokkaa.
Tarkoitan tällä sitä, että poliisin uralle haluavien tulisi osallistua vain yhdenlaiseen pääsykokeeseen, jossa pisteytykseen ei vaikuta ihonväri, uskonto, tai sukupuoli.
 
Poliisin entisen viestintäpomon lahjusjupakka syyttäjälle – osti ruokailupalveluita yritykseltä, joka rahoitti kokoomuksen poliisiehdokasta

Helsingin poliisilaitoksella viestintäjohtajan toimineen ylikomisario Juha Hakolan esitutkinta on edennyt syyteharkintaan. Hakola siirtyi syrjään viestintäjohtajan tehtävistä rikosepäilyn tultua ilmi.


 
Poliisi pyrkii syrjäyttämään julkisuusperiaatteen esitutkinta-aineistossa omalla päätöksellään
Poliisin Julkisuuslakikäsikirjan tulkinnat eivät saa tukea sen enempää julkisuuslain sanamuodosta, sen esitöistä kuin oikeuskäytännöstäkään.


POLIISIN ylin johto on lähtenyt määrätietoisesti romuttamaan julkisuusperiaatetta. Tuoreessa Julkisuuslakikäsikirjassaan Poliisihallitus opastaa tutkinnanjohtajia salaamaan esitutkintapöytäkirjoista kaikki tiedot, jotka edes etäisesti liittyvät jonkun yksityiselämään. Ohjeistuksessa annetaan ymmärtää, että harkinnanvaraa ei ole vaan kaikki yksityiselämään liittyvät tiedot ovat ehdottomasti salaisia.




 
Back
Top