Poliitikoille ryhtiä liikekannallepanon käynnistämiseksi

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Järkevä ehdotus:
"Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Mika Peltonen ehdottaa, että Suomen kärkipoliitikot ja sotilaat aloittaisivat yhteisen harjoittelun sodan varalta. Peltosen mukaan Ukrainan sodan opetus on, että kriisit kehittyvät uusilla ja yllättävillä tavoilla, joihin ei ole aiemmin totuttu. "Tämä on poliitikoille haastava tilanne, haastavampi kuin ennen, jolloin kuviteltiin, että sodan ja rauhan ero on selkeä", Peltonen sanoo."

Suomen puolustuksessa ja liikekannallepanossa on ollut nopean ja jämäkän poliittisen päätöksenteon suuruinen aukko. Nyt se toivottavasti täytetään! Asiaa on käsitelty ansiokkaasti myös tällä foorumilla!

http://www.hs.fi/kotimaa/a1418962860170
Kärkipoliitikot ja sotilaat yhteisiin sotaharjoituksiin
Kotimaa 19.12.2014 17:07

Jarmo Huhtanen

Helsingin Sanomat
 
Hyvä idea. Toisaalta hiukan pelottavaa, ettei näin ole tehty jo aikaisemmin.
Tuossa kohtaa voi olla maanpuolustuksemme heikoin lenkki.

Osuit naulaan kantaan! Olen huomannut viime aikoina useampiakin kirjoituksia joissa epäillään poliitikkojemme selkärankaa todella käynnistää esimerkiksi liikekannalepano vaikka puolustusvoimat sitä esittäisi. Osittain lienevät samoja poliitikkoja, jotka vastustavat puolustusmäärärahojen korottamista ja liittoutumista.

Panee fuundeeraamaan.........!
 
Tässä näkyy Hägglundin kirous. Hän muutti maavoimat koulutuslaitokseksi Ruotsin kylmän sodan mallin mukaan. Ruotsissahan kylmän sodan aikana rauhan ajan yksiköt toimivay koulutus, eivät valmiusyksikköinä. Ikävä kyllä Ruotsin kylmän sodan malliin kuului Hemvärnet, kaksin-kolminkertainen puolustusbudjetti ja Itämeri vihulaisen ja kotimaan välissä... Ennen Hägglundia jokainen ra-prikaati pystyi välittömästi, ympäri vuoden, perustamaan jääkäripataljoonan joka oli harjoitusten nimissä käskettävissä minne vain ilman että asiasta olisi tarvittu raskasta poliittista päätöksentekoa ylimääräisistä kertausharjoituksista jotka Suomen kansan kollektiivisessa muistissa yhdistetään talvisotaa edeltäneeseen liikekannallepanoon.

Suomen toimintamahdollisuudet hybridisodankäynnissä ovat heikot nykyisellä koulutusjärjestelmällä. Tätä yritetään korjailla erilaisilla järjestelyillä.
 
Eikö näin muka ole aikaisemmin ollut? Olen ollut käsityksessä, että kaikenlaisia valmiusharjoituksia ja opetuksia jne. pidetään säännöllisesti.
 
Eikö näin muka ole aikaisemmin ollut? Olen ollut käsityksessä, että kaikenlaisia valmiusharjoituksia ja opetuksia jne. pidetään säännöllisesti.

Varmaan jonkinlaisia harjoituksia, mutta tämä nimenomainen asia on poliittisesti kiusallinen, joten sitä ei harjoitella, koska tietyt tahot nostaisivat älämölön. Enkä puhu nyt mistään yksittäisestä puolueesta.
 
Osin laittaisin pallon Puolustusvoimien suuntaan, kun reserviläistoiminnan mahdollisuuksia ei ole haluttu hyödyntää. Olen sen ennenkin sanonut, mutta sanotaan nyt taas: Koulutettu reservi ja komeroissa olevat kiväärit ovat tehokas vakuutus synkimpien päivien varalle. Ehkäpä Ukrainan tapahtumat palauttavat näkökulman lähemmäksi maanpintaa viimeiset 20 vuotta vallinneesta teknoase ja ammattiarmeija haaveilusta.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
On se hassu ajatus, se että suunnittelee ja harjoittelee maansa puolustamista aiheuttaisi älämölöä joissakin piireissä.

Niin, kuvitelkaa nopeasti heikentyvä turvallisuustilanne ja välttämättömyys käynnistää liikekannallepano sekä valmistautua aseelliseen vastarintaa. Miten nämä "älämölötahot" jotka vastustavat myös puolustusmäärärahojen korottamista saataisiin mukaan tekemään tarvittavat päätökset? En usko, että kantti tai edes tahto olisivat kohdallaan kun edes Natosta ei kyetä käymään asiallista keskustelua, ainoastaan juupas, eipäs väittelyä.

Pojjaat, tämä on se Suomen todellinen ongelma, ei kansalaisten maanpuolustustahto! Kannatan lämpimästi ajatusta saada puolustusvoimien johto ja johtavat poliitikot yhteisiin liikekannallepanoharjoituksiin!
 
Kun tiedetään että tällä elämänalueella voi tulla vastaan hyvinkin monimuotoisia tilanteita niin toimintamallit olisi ihan välttämättä käytävä läpi etukäteem. Maanpuolustuskurssit varmaan palvelevat tätä tarkoitusta ainakin yleisellä tasolla mutta konkretia ei olisi pahasta. Siinä kohdin kun tulee tarvis viheltää pilliin ei pidä enää jumiutua arvokeskusteluihin ja lillukanvarsiin. Tällaiset ulostulot ovat kyllä erittäin huolestuttavia. Mikähän se valmistautumisen todellinen taso oikeasti onkaan?
 
Niin, kuvitelkaa nopeasti heikentyvä turvallisuustilanne

Nopeasti heikentyvä turvallisuustilanne on aika helppo kuvitella. Itse voisin sanoa, että olin pahemman kerran väärässä. En halunnut uskoa, että ongelma on heti rajan takana. Vissiin hieman strutsi hautaa päänsä hiekkaan fiilistä. Olin mieltä, että ongelma on Intia ja Kiina ja, että Venäjä ei ole ongelma vaan vakaa puskuri. Onneksi en sentään ole presidentin neuvonantaja.:D

images
 
Viimeksi muokattu:
"Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Mika Peltonen ehdottaa, että Suomen kärkipoliitikot ja sotilaat aloittaisivat yhteisen harjoittelun sodan varalta. Peltosen mukaan Ukrainan sodan opetus on, että kriisit kehittyvät uusilla ja yllättävillä tavoilla, joihin ei ole aiemmin totuttu. "Tämä on poliitikoille haastava tilanne, haastavampi kuin ennen, jolloin kuviteltiin, että sodan ja rauhan ero on selkeä", Peltonen sanoo.

Tilanteen haastavuus saattaa hyvinkin olla joillain muilla kuin poliitikoilla. "Sodan ja rauhan ero on selkeä" Harmaan vaiheen käsitettä ei tunneta maanpuolustus.netin ulkopuolella? Jarmo Lindberg 10.03.2014 julkaistussa haastattelussa: "Helppo todeta, että ei tässä vielä taida olla kenelläkään kokonaiskuvaa selvitettynä." Vihreät miehet ilmestyivät Krimille kai 28.02, joten tuossa vaiheessa Ukrainan kriisi oli kestänyt 10 päivää. Kesän 1944 suurhyökkäyksen 12. päivänä venäläiset valtasivat Viipurin. Olisiko PV:n komentajan syytä olla hieman nopeaälyisempi? Tuo siitä seuraa, kun strategista osaamista vaativaan tehtävään valitaan lentokoneenkuljettaja. Sanoiko joku strategia? Strategiksi kai pätevöidytään Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksella. Strategian laitosta taas johtaa joku Torsti Siren, jonka möläysten selittelyyn Ulkoministeriö ilmeisesti joutuu käyttämään aikaansa. Ulkoministeriössä lienee pätevää henkilökuntaa, joka oikein työkseen sensoroi kansainvälispoliittisia tensioneita. Olisiko tuossa Peltosen ulostulossa kyse siitä, että julkisesta aivopiereskelystä on tullut kadettiupseerien ihmisoikeus?
 
On se hassu ajatus, se että suunnittelee ja harjoittelee maansa puolustamista aiheuttaisi älämölöä joissakin piireissä.

Toi asenne näkyy ihan kaikessa. Maanpuolustus on tarkaan rajattua ja määriteltyä toimintaa. Oli kyse yksittäisestä kansalaisesta tai organisaatioista niin, aina joku huomauttaa asiasta, kehoittaa liian innokasta ja luovaa palaamaan takaisin omaan pikku laatikkoonsa. Tämä on Suomi.
 
Osin laittaisin pallon Puolustusvoimien suuntaan, kun reserviläistoiminnan mahdollisuuksia ei ole haluttu hyödyntää. Olen sen ennenkin sanonut, mutta sanotaan nyt taas: Koulutettu reservi ja komeroissa olevat kiväärit ovat tehokas vakuutus synkimpien päivien varalle. Ehkäpä Ukrainan tapahtumat palauttavat näkökulman lähemmäksi maanpintaa viimeiset 20 vuotta vallinneesta teknoase ja ammattiarmeija haaveilusta.
...ja höpö höpö. Kyllä sen pallon voi ihan suoraan vierittää poliitikkojen syliin. Ei rahaa = ei kertauksia = ei reservin valmiutta.

Ja edelleen tosi asiassa Krim-skenaarion mukaiseen uhkaan ei todellakaan vastata millään puolivillaisella "jaetaan aseet kotiin" -ratkaisulla. Itse asiassa entistä ammattimaisempi ja teknistyneempi armeija on se millä valmiutta saadaan aikaan! Syvästi toivon että poliitikot selvä sanaisesti teilaavat tämän "intin rynkyt kotiin haihattelun" yleisen edun nimissä. Ja se on edelleenkin eri asia jos perustetaan Kodinturvajoukot osaksi PV:a. Ja sekin on edelleen eri asia jos reserviläisten omaehtoista ampumaharrastusta helpotetaan mm. aselakia muuttamalla. Mutta intin aseita ei tule jakaa siviileille!
 
Kuten Kenraaliluutnantti Peltonenkin totea. PV:n osalta asiat on kunnossa, haaste on poliitikkojen päässä ketjua.
 
...ja höpö höpö. Kyllä sen pallon voi ihan suoraan vierittää poliitikkojen syliin. Ei rahaa = ei kertauksia = ei reservin valmiutta.

Ja edelleen tosi asiassa Krim-skenaarion mukaiseen uhkaan ei todellakaan vastata millään puolivillaisella "jaetaan aseet kotiin" -ratkaisulla. Itse asiassa entistä ammattimaisempi ja teknistyneempi armeija on se millä valmiutta saadaan aikaan! Syvästi toivon että poliitikot selvä sanaisesti teilaavat tämän "intin rynkyt kotiin haihattelun" yleisen edun nimissä. Ja se on edelleenkin eri asia jos perustetaan Kodinturvajoukot osaksi PV:a. Ja sekin on edelleen eri asia jos reserviläisten omaehtoista ampumaharrastusta helpotetaan mm. aselakia muuttamalla. Mutta intin aseita ei tule jakaa siviileille!

Sä edustat klassista Suomalaista "pysykää laatikoissanne" ajattelua jossa uudet ideat ovat aina joltain toiselta pois. Seuraavassa sodassa tarvitaan puolustukseen syvyyttä sana varsinaisessa mielessä. Mitä laajempi ja treenatumpi työkalupakki on niin sitä parempi. Armeija kuntoon, nörtit käyttöön, media-alan ammattilaiset käyttöön, virkamiehet ja poliitikot harjoittelemaan, vapaaehtoinen ase yms harjoittelun kunniaan, kulttuurialan ihmiset käyttöön jne. Koko yhteiskunnan kapasiteetti tulee olla käytössä kun ratkaistaan kansakunnan kohtalo.
 
Rukkaskikan kirjoitus täytyy lukea makustellen. Siinä on tiettyä loppusointua. De factoakin.

Puolustusvoimien on nyt oltava se elin, joka patistaa lökäpöksyjä funtsimaan syntyjä syviä. Minusta se on PV:n tehtävä, kukaan tai mikään muu ei sitä tee. Jos PVssa on selvästi havaittu ja todettu "tietty heikko lenkki" tässä päätöksenteon sietämättömän keveyden ketjussa, on PVn suoranainen velvollisuus ottaa itseään niskasta ja hiihdättää lapatossut tämän päivän äärelle.
 
Tilanteen haastavuus saattaa hyvinkin olla joillain muilla kuin poliitikoilla. "Sodan ja rauhan ero on selkeä" Harmaan vaiheen käsitettä ei tunneta maanpuolustus.netin ulkopuolella? Jarmo Lindberg 10.03.2014 julkaistussa haastattelussa: "Helppo todeta, että ei tässä vielä taida olla kenelläkään kokonaiskuvaa selvitettynä." Vihreät miehet ilmestyivät Krimille kai 28.02, joten tuossa vaiheessa Ukrainan kriisi oli kestänyt 10 päivää. Kesän 1944 suurhyökkäyksen 12. päivänä venäläiset valtasivat Viipurin. Olisiko PV:n komentajan syytä olla hieman nopeaälyisempi? Tuo siitä seuraa, kun strategista osaamista vaativaan tehtävään valitaan lentokoneenkuljettaja. Sanoiko joku strategia? Strategiksi kai pätevöidytään Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksella. Strategian laitosta taas johtaa joku Torsti Siren, jonka möläysten selittelyyn Ulkoministeriö ilmeisesti joutuu käyttämään aikaansa. Ulkoministeriössä lienee pätevää henkilökuntaa, joka oikein työkseen sensoroi kansainvälispoliittisia tensioneita. Olisiko tuossa Peltosen ulostulossa kyse siitä, että julkisesta aivopiereskelystä on tullut kadettiupseerien ihmisoikeus?

Harvinaisen typerä kaapista kompastuminen jopa rukkaskikalta! Tuskin edes trollit kykenevät seuraavan kaltaiseen pohjanoteeraukseen: "Olisiko tuossa Peltosen ulostulossa kyse siitä, että julkisesta aivopiereskelystä on tullut kadettiupseerien ihmisoikeus?"

Peltosen ehdotus on enemmän kuin perusteltu ja väitän tietäväni näistä asioista enemmän kuin vähän tai useimmat. Olen etsimällä etsinyt jonkun tunnetun poliitikon vastinetta kenraalin ehdotukselle, mutta en ole löytänyt!

Olen itse (enkä ole ainoa) useaan kertaan murehtinut sitä, ettei poliittinen järjestelmämme ole valmistautunut nopeisiin tilanteisiin tai kriisien äkkinäisiin eskaloitumisiin. Peltonen pyrkii ehdotuksellaan helpottamaan tilannetta niin, että ainakin kommunikaatio puolustusvoimien ja johtavien poliitikkojen välillä toimisi.

Edit: Ohessa esimerkki! Olemmeko valmiita reagoimaan ennenkuin Venäjä on iskenyt strategisiin kohteisiimme?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1419057335381.html
Tutkijat: Konflikti Baltiassa vetäisi Suomen ja Ruotsin mukaan
 
Viimeksi muokattu:
Sä edustat klassista Suomalaista "pysykää laatikoissanne" ajattelua jossa uudet ideat ovat aina joltain toiselta pois. Seuraavassa sodassa tarvitaan puolustukseen syvyyttä sana varsinaisessa mielessä. Mitä laajempi ja treenatumpi työkalupakki on niin sitä parempi. Armeija kuntoon, nörtit käyttöön, media-alan ammattilaiset käyttöön, virkamiehet ja poliitikot harjoittelemaan, vapaaehtoinen ase yms harjoittelun kunniaan, kulttuurialan ihmiset käyttöön jne. Koko yhteiskunnan kapasiteetti tulee olla käytössä kun ratkaistaan kansakunnan kohtalo.

Siinä tuli asiaa!
 
Back
Top