Polkupyörä sotilaskäytössä - menneen haikailua vai mahdollisuus

Ei ole omaa kokemusta mutta suunnilleen jokainen aktiivisemmin pyöräilevä tuttu on joko ostanut tommoisen tai ostamassa. Maastoliikkuvuus kuuluu olevan aika etevä, jopa suhteellisen syvässä lumessa.
 
Kokeilin joskus vuosi sitten jotain Konan mallia, olisikohan ollut juuri Wo? Yllätti lähinnä miten kevyt sillä on asvaltillakin polkea, oletin että olisi ollut raskaampi. Ei kuitenkaan itselle mitään käyttöä, mutta ymmärrän suosion.
 
Viimeksi muokattu:
En näe polkupyörää järkevänä kulkupelinä millään isommalla porukalla. Sen sijaan joillakin ryhmän tai jopa yksittäisen miehen käyttämänä pelinä muutaman kilometrin pikaiseen siirtymään jossain kohteensuojaustehtävässä oikein hyvä. Tai kaupunkialueen lähetillä tai tiedustelijalla.

Jos nyt ihan normi komppaniaa ajattelee niin paremminkin komento- ja/tai huoltojoukkueessa voisi olla polkupyörällä käyttöä. Ja joskus joukkueiden läheteillä.

Minä olen fillaria kokeillut harjoituksissa ja nykyään se kuuluu kotoa mukaan otettavaan varustukseen. Oma kisapyörä tulee saamaan tänään ja huomenna taas liikuntaa, eli tiedän jotakin maastopyöräilystä ja sen soveltuvuudesta liikkumiseen.

Läskirengaspyörää en ole kokeillut, mutta en oikein usko siihen sotilaskäytössä ennen kuin joku pari ajaa sillä top kolmoseen Endurance Questissa.
 
Itse näkisin PP:n ihan pakollisena varustuksena jos ei joukkueelle, niin sitten komppanialla. Se vaan pitää muistaa, että tietyissä tilanteissa se PP ei lähde edes huoltoauton lavalta tai missä sitä nyt kuljetettiinkaan, koska sitä ei aina tarvita. Ja tässä siis tarkoitan sitä, että joukkueella/komppanialla olisi ainakin yksi PP käytettävissä, ei sitä, että joukkue tai komppania pystyisi siirtymään PP:llä paikasta toiseen.
 
Käsittääkseni PP:t kuuluvat ALJO:n varustukseen ihan jokamiehen kulkuneuvona. Ja kyllä sille PP:lle paikkansa niissä hommissa on. Mahdollistaa pitemmän/nopeamman siirtymisen paikasta toiseen ja tämä tuo taisteluun taktisesti lisää mahdollisuuksia. Eikä siintä mitään haittaa mielestäni ole, jos jääkärijoukkueen vastuualueelle toimitetaan merikontillinen polkupyöriä ja ne hajautetaan ympäri aluetta niin että se tukee taistelusuunitelmaa. Ja jos pyöriä ei käytetä niin jäävät sinne ja kävellään.

http://www.militarybikes.com/comparison.html
 
Millaiset paineet läskipyörien kumeissa on? Eivät varmaan kestä tavallisen hybridin/maastopyörän viittä baaria?

Kuvan perusteella kuviointi näyttää huonolta:

Omaan makuuni keskellä ei saa olla nastoja tai muita pykäliä. Hidastavat suotta kovalla maalla ajaessa. Tuollaisesta ei tosin ole kokemusta, vaan ainoastaan tavallisista fillareista.

Näen tuolle huomattavan paljon käyttöä, jos tuolla oikeasti voi liikkua kohtuudella maastossa.
 
Taitaa olla alle 1 bar, joten epäilen vahvasti 5 barin kestoa.
 
Millaiset paineet läskipyörien kumeissa on? Eivät varmaan kestä tavallisen hybridin/maastopyörän viittä baaria?

Kuvan perusteella kuviointi näyttää huonolta:

Omaan makuuni keskellä ei saa olla nastoja tai muita pykäliä. Hidastavat suotta kovalla maalla ajaessa. Tuollaisesta ei tosin ole kokemusta, vaan ainoastaan tavallisista fillareista.

Näen tuolle huomattavan paljon käyttöä, jos tuolla oikeasti voi liikkua kohtuudella maastossa.

Googlettamalla läskien paineeksi 0,5-1bar.
 
Aika vähän. Eivät taida pitää kovin hyvin muotoansa pyöriessään. Epäilisin jatkossa tulevan suurempia paineita kestäviä kumeja. Pitänee tutustua aihepiiriin tarkemmin pyörien hinnan pudottua järkevämmälle tasolle.
 
Näin hiihtolomalla kun noilla ajeltiin moottorikelkan jälkiä pitkin. Oli muksukärrykin perässä. Jänniä vekottimia, mutta vaihteisto vaatii huoltoa, sen verran monta kiekkoa vehkeessä on. Kaupassa hinta on luokkaa järkyttävä. Ajaminen tuollaisella voi taas olla tosi kivaa.
 
Aika vähän. Eivät taida pitää kovin hyvin muotoansa pyöriessään. Epäilisin jatkossa tulevan suurempia paineita kestäviä kumeja. Pitänee tutustua aihepiiriin tarkemmin pyörien hinnan pudottua järkevämmälle tasolle.

Ei niitten ole tarkotuskaan säilyttää muotoansa vaan rengas myötäilee maaston muotoa, siitä tulee se hyvä kantavuus ja pito. Tavallisessakin maastopyörässä paineet on jossain 1-2 barin välissä.
 
Noin yhden barin paineilla olen ajellut lähinnä mökkitiellä ja kelkalla ajetulla jäljellä. Menee helpommin ja nopeammin kuin jalkaisin - mikä kertoo minusta aika paljon. Hyvä vehje.

Jostain syystä on alkanut todella, todella syyhyttää ostaa rinnalle http://www.rokon.com/ . Liekö sitten vauhtikalloisuus helpottamassa iän myötä.
 
Mulla oli yhteen aikaan poliisien huutokaupasta ostettu 3-vaihteinen Helkama Jääkäri. Ihan ok pyörä muuten, mutta järkyttävän painava. Runko oli taatusti umpitankoa. Pyörälle ei kuitenkaan tullut juurikaan ajoa, joten möin sen pois ja hankin tilalle etujousitetun hybridin, jolla on tullut jonkun verran lenkkeiltyä metsäautoteillä ja asfaltilla.
 
Mönkijä on tämän päivän polkupyörä, niitä voidaan myös sijoittaa toiminta-alueille valtavia määriä.
 
Logistinen rasitus on suurempi ja havaitseminen on helpompaa.

Fillarit ovat parhaimmillaan laajoilla puolityhjillä alueilla. Joukot kykenevät kohtuudella liikkumaan alueensa puitteissa. Viholliselle ei muodostu selkeitä maaleja varsinkaan täsmäaseille. Vihollisen tiedustelu ei saa selvää kuvaa tilanteesta edes suurilla resursseilla. Oma huolto ei kuormitu tyhjyyden keskellä jurnuttavan kuljetuskaluston ylläpidon takia. Tämä viimeinen on asia jota ei saa aliarvioida. Huollon kapasiteettia syövistä sivupuroista muodostuu nopeasti koko organisaation lamauttava taakka.
 
Mönkijöitä pitää silti olla todelal paljon että niistä on rasitetta, tietenkin jos ajaa huviajelua, niitä voi myös hylätä ilman suurta menetystä.
 
90-luvulla oli Pv:lla jotain virityksiä maastopyörien suhteen. Esimerkiksi löytötavaran joukossa olleita maastureita ei huutokaupattu vaan ne kuorittiin päältä viranomaiskäyttöön. En tiedä kuka on tehnyt mitä missä ja miksi mutta kokeiluja on varmaankin suoritettu. Ottokalustoa on varmaan kohtuudella tarjolla mikäli tarvis on vaikka ikikään kaikki maastopyörälle näyttävät eivät tietysti tulekaan kyseeseen.
 
Polaris BigBoss 6x6 800cc maastomönkijän polttoaine kulutus maastoajossa on n. 18l/100km ja maantieajossa n. 13l/100km. Sekä maastomönkijä vaatii oikeasti huoltoa päivittäin eli se ei ole henkilöauto johon riittää pelkkä polttoaineen lisäys. Esimerkiksi ketjuvetoisissa malleissa ketjuja tarvitsee kiristellä useasti ja rattaita vaihdella myös.

Myös maastoajo mönkijällä vaatii harjoittelua, että se onnistuu. Eikä tuota taitoa ole kaikilla mahdollisuutta hankkia tai ylläpitää.

Mönkijällä on paikkansa sotilashommissa, mutta ei jokamiehen kulkuneuvona.
 
Mä korostaisin kevytmetallisia hybridipyöriä. Mulla on ollut nyt viitisen vuotta alla kevyt ja näppärä perusmankeli Trek 4200, enkä koskisi vaihteettomaan armeijan valurautatanko(no okei, kyllä ne valssattua teräsputkea varmasti ovat)-kuntopyörään ilman suoraa uhkausta sotaoikeudella.

Tälleen laajemmassa kontekstissa, pyörä on erittäin hyvä väline. Kaikki osaavat sitä käyttää, se on äänetön, eikä kuluta polttoainetta. Sitä osaa vähän vähemmälläkin älyllä korjata. En perustaisi esmes jääkärijoukkuetta niiden varaan, vaan esmes partio voi niillä kattaa isomman alueen kuin jalan. Läheteille ja tiedustelijoille vekotin on selviö.

Sen sijaan moottoroidussa joukossa ne ovat nopeasti vain tiellä. Pyöriin tukeutumisen pitää tapahtua jostain tukikohdasta, sanon minä.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM

Itse en suostuisi tiedustelemaan pyörällä.

Tiedustelijat voivat siirtyä toimintalueelle vaikka potkukelkoilla mutta tiedustelu tapahtuu jalkaisin, siitä ei jätetä jälkiä eikä siitä lähde ääntä.

Harvassa on tilanteet jossa siirtyminen alueelle pitäisi tehdä pyörillä kun valittavissa on kaikki kulkupelit mitä yhteiskunnasta ja armeijasta löytyy.
 
Back
Top