Prätkä - King of the Road!

Ei ollut hyvä uutinen tämäkään. Toukokuun lopussa Sastamalassa mummo kääntyi keskiviivan yli eteen. Luin onnettomuudesta silloin, mutta vasta tänään lehdet kertoivat, että se oli Utön entinen päällikkö.

Estonian pelastustöitä johtanut komentaja Pasi Staff on kuollut – menehtyi moottoripyöräturmassa


 
Oriveden viimekesäisen onnettomuuden tutkinta valmistui. Jos siis muistatte onnettomuuden ohituskaistalla valtatiellä 9, jossa motoristi kuoli ja musta BMW, jossa kaksi miestä, pysähtyi katsomaan, mutta miehet poistuivat paikalta jäämättä auttamaan.

Koko ajan oli viitteitä siitä, että vaikka auton kanssa ei tullut osumaa, jotain kiusaamista ja säikyttelyä siinä oli ollut.

Raportin mukaan kaksi motoristia ohitti mustaa BMW-merkkistä autoa ysitiellä ohituskaistalla. Toinen motoristi oli jo ohi ja toinen ohittamassa, kun BMW alkoi kiihdyttää vauhtia estääkseen ohituksen. Ohituskaista alkoi olla lopussa. Motoristin pyörä alkoi onnettomuustutkinnan päätelmien mukaan todennäköisesti voblata takapainoisen pakkaamisen vuoksi, ja kuljettaja menetti pyörän hallinnan ja kaatui. Tämä perustuu siihen, että kosketusta ei ollut. Oululainen n. 30-vuotias mies liukui mp:n päällä muutaman kymmenen metriä, erkani pyörästä ja osui kaiteeseen kuollen heti.

Motoristin kaveri palasi takaisin ja häneltä menivät jalat alta. BMW-kuskit tulivat toteamaan tilanteen eivätkä jääneet auttamaan häntäkään.

Poliisia kiinnosti motoristin ylinopeus mutta myös auton rooli. Mahdollisesta kiilaamisesta ei kuitenkaan ollut näyttöä. Ei silminnäkijöitä.

(Tästä oli Moottori-lehdessä mutta ei nettiversiossa)

Tiedän, että todella kokenut motoristi (tämä todella oli) osaa ajaa Honda Varaderoa eikä se voblaa pienessä kiihdytyksessä vaikka takalaukussa on muutamat kalsarit. Tätä ei koskaan voi todistaa, koska ainoa silminnäkijä lienee BMW itse, mutta jotain muuta tapahtui. Jostain syystä kokenut motoristi teki lukkojarrutuksen ja kaatui. No, sitä voivat sitten bemaristit elämässään miettiä, miten meni omasta mielestä, kun tekivät kolme lasta isättömiksi.
 
Honda on julkaissut ruohonleikkurin Tosi Miehille (tm)
Kiiihtyvyys 0-160 kmh on rapiat 6 sekuntia ja ruohoa voi, valmistajan mukaan, leikata vielä 80 kmh nopeudella !
Siinä saattaa pölinä käydä pihalla/puutarhassa :)

Liittyy tähän ketjuun vain moottorinsa osalta, joka on 190-heppainen CBR1000RR Fireblade SP !!
 
Lippujen myynti KymiRingin testiajoihin on alkanut.

MotoGP alkaa Suomessa 40 vuoden tauon jälkeen. Viisivuotinen sopimus kattaa kaudet 2020-2024.

En olisi kyllä uskaltanut arvata tuon ikinä valmistuvan. Hienoa että muilta löytyi minua enemmän uskoa/uskallusta ja homma lähenee maalia.
 
Viimeksi muokattu:
Onkos täällä kukaan suorittanut GN72 rautapersettä? Eli Gibraltar-Nordkapp tai toisinpäin, 72h. Noin 5500km.
 
Aika paha. Nopeuskin pitää olla 76km/h keskimäärin. Tuolla menolla (3 vuorokautta valvomista ja vielä liikenteen seassa) kyllä helposti tappaa itsensä ja kenties jonkun muunkin tiellä liikkujan.
 
Mie tossa eräänä iltana vähän treenasin rautapersetyöntöö, showelista katos sähköt kesken kotimatkan, ihan ei ajamalla perille päässy tälläkertaa, vähän toistakilometriä joutu työntelemään, tuli siis kuntoiltuakin, olis varmaan siirryttävä magneettosytytykseen, ei olis sitten enää noita huolia :unsure:
 
Nojoo, muissa suorituksissa vaaditaan tauot vuorokausien välillä, GN72 ajossa nähtävästi ei. Onneksi on maajuntteilussa tottunut noihin vuorokausien rypistyksiin koneen ohjaksissa ilman lepoa, niin eiköhän tuokin tule onnistumaan. Menee kylläkin vähintään ensi kesään, kun IBA vaatii ensin tonni mailisen ja kaksitonnisen hyväksytysti ennen lupaa GN72 ajoon mantereen läpi.
 
En taida tällä uudella pyörälläni lähteä kokeilemaan rautaperseitä :D
Katso liite: 32333

Katso liite: 32334

No ei, kun siinä rautapersehommassa pitää noudattaa rajoituksia eli reitin tankkausten kellonajat syynätään, ja silloin se kestää aika tarkkaan 23 tuntia Suomen rajoituksilla ja 20 minuutin tankkaustauoilla. Tuolla tykillä kun lähtee, siinä kävisi kärsimättömälle vain niin, että joko tulee uusi ennätys tai lähtee kortti. Tulee rautaperse mutta ilman diplomia. Ja uudet renkaat, kun kuluivat sivuilta. :LOL:

Onneksi olkoon. Aja turvallisesti tai lennä ainakin riittävän matalalla.
 
No ei, kun siinä rautapersehommassa pitää noudattaa rajoituksia eli reitin tankkausten kellonajat syynätään, ja silloin se kestää aika tarkkaan 23 tuntia Suomen rajoituksilla ja 20 minuutin tankkaustauoilla. Tuolla tykillä kun lähtee, siinä kävisi kärsimättömälle vain niin, että joko tulee uusi ennätys tai lähtee kortti. Tulee rautaperse mutta ilman diplomia. Ja uudet renkaat, kun kuluivat sivuilta. :LOL:

Onneksi olkoon. Aja turvallisesti tai lennä ainakin riittävän matalalla.
Viimeinen valinta tehtiin F800R Bemarin ja tämän Zetan välillä. Ajatus mukavammasta matkapyörästä houkutteli, mutta sitten sanoin myyjälle että vaikka kaikki järki huutaa ostaan bemarin, mä annan itselleni vielä pari vuotta aikaa olla "nuori" ja tyhmä, joten Kawa :D
 
Back
Top