Puolustusvoimien komentaja Keinonen piileksi jossain pohjoisessa koko kriisin ajan. Yksiköt jätettiin omien ratkaisujen varaan kuin Krimin varuskunnat sekä sotilasjohdon että poliittisen johdon taholta. Ainakin yksi varuskuntapataljoona lähti metsiin kovat a-tarvikkeet mukana, samoin ilmatorjunnassa varauduttiin. Nämä olivat kaikki erillisiä komentajien yksilöinä tekemiä valmiustekoja. Mitään pääesikuntatoimia ei tunneta, ei ainakaan Keinosen käskyjä. Hän halusi kai jo olla Neuvosto-Suomen komentaja.
Tai sitten meihin "ei kohdistunut sotilaallista uhkaa"?
Vakava tilanne oli Itämerellä, koska Neuvostoliiton Itämeren laivasto oikeastaan kokonaisuudessaan parkkeerasi Suomen aluevesirajan tuntumaan. Kirkkomaalle tullut ainoa käsky oli: varusmiehet on päästettävä viikonloppulomalle, jotta ei käyttäydytä provokatorisesti.
Yksi Ijushin-28 "maalinhinauskone" eli "Nikke", meidän tiedustelukäyttöön modattu kevyt pommittaja kävi kuvaamassa laivat. Kotkalaisilla meni varmaan paska housuun, kun se pyyhkäisi aivan kattojen tasalla ja maanrajassa ja yritti päästä huomaamatta kohdealueelle. Se otti kaiken irti ja veti merenpintaa 900 km/t ja kaartoi laivaston edestä ja lensi niin helvetin kyytiä takaisin Uttiin.
Kirkkomaan linnakkeessa päällikkö, Heikki Tiilikainen (asuu nykyään Kyproksella), määräsi kantahenkilökunnan ammattilaiset suuntakehille ja loput vaimoineen kantamaan kranaatteja. Suomen sotalippu oli varattu valmiiksi ja isoihin kaiuttimiin kytketty levysoitin - siihen oli laitettu valmiiksi äänilevy. Lippu salkoon ja porilaisten marssi soimaan, kun linnake taistee katkeraan loppuun asti, oli Tiilikainen päättänyt.
Kun laivasto-osasto alkoi tulla täyttä höyryä suoraan kohti aluevesirajaa, tykit suunnattiin kohtiammuntaan. Aluevesirajan tuntumassa osasto hidasti, kääntyi pois eikä palannut.
Heikki Tiilikainen ei ole muistelmissaan antanut edes välttävää arvosanaa Puolustusvoimien johdolle syksystä 1968.
That´s all I know.
