Vonka
Supreme Leader
Tämähän on kohta kuin USA:n presidentinvaalit, rutto vai kolera?
Emmehän me vielä ole käyneet edes äänestyskopissa saati olla toisella kierroksella. Kunhan nyt ensimmäisenkin kerran äänestettäisiin.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Tämähän on kohta kuin USA:n presidentinvaalit, rutto vai kolera?
Tuolloisen työreformin osalta Stubb saattoi olla jopa liian oikeistolainen eräille kokoomuslaisialle..Toki myös vasemmisto ja kepu olivat yhteen ääneen vastakarvaan "Vartiainen-Borg"-selvitykseen pohjaavia uudistuksia. Eipä niitä sitten saatukaan aikaiseksi..Stubbin johtaminen keräsi eniten kritiikkiä kokoomuksen oikealta laidalta.
Eiköhän hän ole ihan itse aiheuttanut kritiikkinsä...
USA:n vaaleissa ei ole kysymys rutosta tai kolerasta....jää lopulta nähtäväksi sekin ketkä ovat ehdokkaina..Tämähän on kohta kuin USA:n presidentinvaalit, rutto vai kolera?
Bidenin kohdalla ikä tuottaa jo nyt tepposensa, mikä vaarantaa päätöksenteon toimivuuden. Ongelma on erilainen kuin Trumpin kanssa, mutta sitä ei voi vähätellä.Biden puolestaan edustaa huomattavasti perinteisempää ehdokkuutta.
Biden'illa puolestaan ikä voi teettää omat "tepposensa".
Hän asemoi itsensä keskelle, jolloin väistämättä voisi olla näinkin, mutta puheenkuljettajan vaihtamista alkoivat silloin vakavimmin miettiä markkinaliberaalien porukka, muiden muassa Lepomäki, Lehti, Rydman, Koski ja Harkimo, jotka luulivat, että työsopimusten yleissitovuudesta päästään Stubbin johdolla kuin jonkin deus ex machinan koskettamana. Pettyivät sitten, kun ei tapahtunut mukamas tarpeeksi. Kaksi näistäkin on jo siirtynyt pysyvästi muihin porukoihin.Tuolloisen työreformin osalta Stubb saattoi olla jopa liian oikeistolainen eräille kokoomus - -
Juu, meille tulee trumppi ja jenkit saa stubidon, tasapeli . On täällä voorumilla jutut pojilla, no katsotaan miten eteneeTämähän on kohta kuin USA:n presidentinvaalit, rutto vai kolera?
Onhan ekalla kierroksella monta muutakin, vaikka toki tällä hetkellä vaikuttaa siltä että toiselle kierrokselle pääseminen on kahden kauppa.Tämähän on kohta kuin USA:n presidentinvaalit, rutto vai kolera?
Hänen valintansa olisi monilla mittareilla jo liiankin suuri rasite Suomelle. Kokonaisuudessaan suurempi onnettomuus yhteiskunnalle kuin aikanaan halonen.
Eikö tuohon kuvaan olisi sopinut myös Juha Sipilä, Timo Soini ja Olli Rehn (elinkeinoministeri)...monesta muusta puhumattakaan.. Ja sekin on hyvä huomioida että juuri Orpo oli sisäministerinä ja päävastuullisena maahanmuutosta pahimman muuttoryhtäyksen aikaan syksyllä 2015... Risikko vaihtui ministeriksi vasta 2016 vuoden puolella.Rasitteista puheen ollen...
Katso liite: 86253
Tanska pelasti Suomen vuonna 2016 sulkemalla omat rajansa, jolloin elintasopakolaisten virta Ruotsin kautta Suomeen katkesi. ...
Soini nimenomaan ei kuulu kuvaan, koska hän majaili ilmeisesti jossain perunakuopassa tuon pahimman ryntäyksen ajan. Ainakaan häntä ei juuri julkisuudessa näkynyt tämän asian tiimoilta.Eikö tuohon kuvaan olisi sopinut myös Juha Sipilä, Timo Soini ja Olli Rehn (elinkeinoministeri)...monesta muusta puhumattakaan..
Niin..näin taisi käydä. Soini oli tuolloin ulkoministerinä..olisihan siltäkin "ministeritontilta" voinut käydä keskustelemassa aiheesta naapurimaiden edustajien kanssa. Toisaalta siinä taisi miehen todellinen luonne paljastua, nykyään jo entiselle puolueväelle...Soini nimenomaan ei kuulu kuvaan, koska hän majaili ilmeisesti jossain perunakuopassa tuon pahimman ryntäyksen ajan. Ainakaan häntä ei juuri julkisuudessa näkynyt tämän asian tiimoilta.
Yritin tiivistää keskustelun. Onneksi presidentti yleensä kasvaa rooliinsa kun se ei tee sitä yksin. Kunhan vaan ei olisi väärät arvot ja harkitsisi mitä sanooJuu, meille tulee trumppi ja jenkit saa stubidon, tasapeli . On täällä voorumilla jutut pojilla, no katsotaan miten etenee
Mainitsin Sipilän ja Jabban vaikka herrat eivät ole kuvaan mahtuneetkaan. Aikaisemmin olen kirjoittanut myös elinkeinoministeri Rehnistä tässä langassa enkä ala sitä joka viestissä toistamaan. Sipilä ja Soini maksoivat sekoilustaan täyden poliittisen hinnan kun taas sama kokoomusklikki roikkuu edelleen vallassa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan... Eli kuva on mielestäni edelleen ajankohtainen.Eikö tuohon kuvaan olisi sopinut myös Juha Sipilä, Timo Soini ja Olli Rehn (elinkeinoministeri)...monesta muusta puhumattakaan.. Ja sekin on hyvä huomioida että juuri Orpo oli sisäministerinä ja päävastuullisena maahanmuutosta pahimman muuttoryhtäyksen aikaan syksyllä 2015... Risikko vaihtui ministeriksi vasta 2016 vuoden puolella.
Kyllähän minä toivoisin että Jussi Halla-aho voisi antaa mielipiteensä maahanmuuttajista tulevalle presidentille...jollei hän sattuisi itse pääsemään pressan virkaan. Sinällään maahanmuuton valvonta kuuluu enemmän sisäministerin hoitoon kuin presidentille. Mutta tottahan presidentti voisi käydä neuvottelemassa palautussopimuksista ao. pakolaisten omien kotimaiden johdon kanssa.
SDP:n turaaminen ehdokkaansa kanssa on erikoinen näytelmä jonka lopussa on vaikea nähdä menestystä. Ihmiset ovat ymmärtäneet pelin luonteen joten luvassa lienee ykkösprosentteja ja Haavisto kerää tuon sektorin äänet.Vaikka näitä ehdokkaita pyörittelisi miten tahansa niin itse koen että tärkeintä olisi saada läpi ns. oikeistolaista arvomaailmaa edustava presidentti.
Suomi on peruspoliittiselta lähtökohdiltaan keskustaoikeistolainen yhteiskunta. Viime eduskuntavaalien pohjalta paikat jakaantuu oikeiston ja vasemmiston osalta karkeasti laskien 2/3 oikeistoa ja 1/3 vasemmistoa..(paikkoina 133 - 67 ja prosentteina n. 62 - 34 % loput 4%:ia huteja).
Vielä ei ole tietoa SDP:n ehdokkaasta (toki ilmeisesti Urpilainen) tai ainakaan siitä mikä vaikutus ehdokkaalla tulee olemaan demarien ja muun vasemmiston äänijakautumaan. Toivoa sopii että hän saisi suurimman osan demarien äänistä..ja mahdollisesti pullauttaisi pekka h:n pihalle toiselta kierrokselta. Hyvässä tapauksessa toiselle kierrokselle voisi päästä jopa parivaljakko Stubb - Rehn, tai Stubb - Halla-aho, tai vaikkapa Rehn - Halla-aho..
- näistä olisi mielenkiintoista haarukoida omaa ehdokasta toiselle kierrokselle...
Uskon että asetelmat tulee muuttumaan kun kaikki ehdokkaat ovat tiedossa. Enkä pidä mitenkään itsestään selvänä että esim. kaikki vihreiden naisäänestäjät (feministit yms.) lähtevät miesehdokkaan taakse jos ideologialtaan sopiva nainenkin on ehdolla.
Tässä on vielä paljon muutakin spekuloitavaa ja hyvä niin...
En ole jaksanut selvittää tuota Urpilaisen tapausta.. Hyvin mahdollisesti siihen kätkeytyy muutakin kuin pelkkää päätöksen viivyttelyä..taloudellisia seuraamuksia ja/tai varakomissaarin nimeämisiä jne. Kaiken lisäksi taitaa virka olla jo viimeisillään...parlamenttivaalit on edessä jo ensi kesänä. Eroon liittyy omat sääntönsä jne.SDP:n turaaminen ehdokkaansa kanssa on erikoinen näytelmä jonka lopussa on vaikea nähdä menestystä. Ihmiset ovat ymmärtäneet pelin luonteen joten luvassa lienee ykkösprosentteja ja Haavisto kerää tuon sektorin äänet.
Urpilainen varmasti ymmärtää olevansa ehdolla lähinnä muodon vuoksi ja palveluksena puolueelle joten oheisvahingot on järkevääkin minimoida. Jos nyt lopulta edes lähtee ehdokkaaksi.En ole jaksanut selvittää tuota Urpilaisen tapausta.. Hyvin mahdollisesti siihen kätkeytyy muutakin kuin pelkkää päätöksen viivyttelyä..taloudellisia seuraamuksia ja/tai varakomissaarin nimeämisiä jne. Kaiken lisäksi taitaa virka olla jo viimeisillään...parlamenttivaalit on edessä jo ensi kesänä. Eroon liittyy omat sääntönsä jne.
EU-komissaarilla lienee tietty virassaoloaika.. Siihen saattaa liittyä myös toimiajan jälkeisiä eläke ym. palkkiojuttuja joita ennenaikainen eroaminen ja liian lyhyeksi jäänyt työura mahdollisesti heikentäisi. Olisihan se ikävää jos näin kävisi pelkästään siksi että asettuu ehdolle presidentinvaaleissa.
Toisekseen voi olla kysymys siitäkin että kesken jääneeseen komissaarin virkaan pitäisi valita varamies ja sen valitsee tietenkin Orpon hallitus..