Presidentinvaalit 2024

Tämähän on ihan normaali tapa valita ehdokas. Tuttu kaikista mahdollisista vaaleista. Pressanvaalissa tietysti se erityispiirre ettei tarvitse miettiä puoluetta ennen henkilöä. Ja joka vaaleissa pitää muistaa mitä pumppua ollaan valitsemassa. Ettei harhaudu miettimään vaikkapa pensan hintaa aluevaaleissa :rolleyes:

Minun mielestä: "Pressanvaalissa tietysti se erityispiirre ettei tarvitse miettiä puoluetta ennen henkilöä" on vasemmiston keksimä slogan, jolla tänne on saatu vasemmistolaisia presidenttejä.
Kun vasemmistoa Suomessa on kuitenkin aina ollut vähemmän kuin oikeistoa, niin on pitänyt keksiä tuollainen median ja vasemmiston ylläpitämä harha.

Kyllä presidentinvaalissa nimenomaan pitää miettiä, mitä puoluetta se ehdokas oikeasti edustaa ja mihin arvoihin se on puolueensa kautta sitoutunut. Ei se Haavisto ole mikään muu kuin punavihreä. Älkää nyt vaan menkö tähän kusetukseen mukaan. Samalla ajattelumallilla, kremlin tuella ja aivopesulla se puna-mummokin saatiin sinne heilumaan 12 vuodeksi.

Tuolla ei ole kuin yksi ehdokas joka ei edusta mitään poliittista puoluetta ja se on Aaltola. Senkin media on toki halunut leimata "oikeistosiipeen" ja jopa "uskontohihhuliksi" koska ne vähän pelkää sitä ja ne pelkää jos siitä muodostuu ilmiö. Joka ehkä pystyisi haastamaan heidän ykköshevosen eli Haaviston.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän - jos asiaa tarkastelee MP.net kuplan ulkopuolelta - presidentinvaali on ollut Koiviston ajoista lähtien ensisijaisesti henkilövaali. Sitä ennen oli käytössä valitsijamiehet, jolloin äänestettiin selkeämmin puoluetta. Olisiko esim Elisabeth Rehn päässyt toiselle kierrokselle jos ihmiset olisivat äänestäneet nimenomaan RKP:n ehdokasta?
 
abf2c4ec4ef58ee90c2d7c4cd2f8986a.jpg.webp

Minun mielestä: "Pressanvaalissa tietysti se erityispiirre ettei tarvitse miettiä puoluetta ennen henkilöä" on vasemmiston keksimä slogan, jolla tänne on saatu vasemmistolaisia presidenttejä.
Kun vasemmistoa Suomessa on kuitenkin aina ollut vähemmän kuin oikeistoa, niin on pitänyt keksiä tuollainen median ja vasemmiston ylläpitämä harha.

Kyllä presidentinvaalissa nimenomaan pitää miettiä, mitä puoluetta se ehdokas oikeasti edustaa ja mihin arvoihin se on puolueensa kautta sitoutunut. Ei se Haavisto ole mikään muu kuin punavihreä. Älkää nyt vaan menkö tähän kusetukseen mukaan. Samalla ajattelumallilla, kremlin tuella ja aivopesulla se puna-mummokin saatiin sinne heilumaan 12 vuodeksi.

Tuolla ei ole kuin yksi ehdokas joka ei edusta mitään poliittista puoluetta ja se on Aaltola. Senkin media on toki halunut leimata "oikeistosiipeen" ja jopa "uskontohihhuliksi" koska ne vähän pelkää sitä ja ne pelkää jos siitä muodostuu ilmiö. Joka ehkä pystyisi haastamaan heidän ykköshevosen eli Haaviston.
Ei pressalla ole juurikaan roolia sisäpolitiikassa joten siihen puoleen on mielestäni turha uhrata energiaa. Ei ole mitään tarvetta miettiä enemmälti puoluetta. Eduskuntavaaleissa tilanne on tietysti täysin toinen koska jokainen ääni menee ensisijaisesti puolueelle ja vasta sen jälkeen ehdokkaalle. Pressanvaalissa on usein se tilanne että mahdollisia ehdokkaita löytyy monestakin puolueesta ja valintatilanne muodostuu näin täysin erilaiseksi kuin muissa vaaleissa. Tämä on vaali jossa lopputulos merkitsee ainakin henkilökohtaisesti paljon vähemmän kuin yleensä. Asiaan voi suhtautua rauhallisesti. Turpo-konsensus on Suomessa vahva eikä ole isolti väliä kuka sitä seuraavat kuusi vuotta edistää. Vallassa ollessaan presidentillä on ja pitääkin olla hyvin niukalti mahdollisuuksia puolepolitikointiin. Tämän ymmärtäminen on ainakin minulle yksi tärkeimpiä valintaperusteita. Mitä Aaltolaan tulee niin minua ainakin kiinnostaa tietää mikä hän on miehiään. Ettei tule ostettua sikaa säkissä.
 
Oliko tästä jotain muuta faktaa kuin esiintyminen körttiläisten tilaisuudessa?
Itse on kertonut uskovaisuudestaan. Esim:
Äänestäjille selkeämpää olisi olla suoraan Kristillisen puolueen ehdokkaana.
Aika kaukaa haettu.

Kandidaatit edustavat sellaista ikämiesten sarjaa, että on aivan kohtuullisen iso riski terveysongelmille tulevien vuosien aikana.

Ikäluokassa 50+ viikatemies osuu jo jonkinlaisella osuudella. Sitä nuoremmissa enemmän negatiivinen lottovoitto joutoa niitetyksi.
Aaltolan CV:ssä on aukko välillä 2006-2008. Veikkaan, että on ollut työkyvyttömänä tuon ajan aivokasvaimen takia / toipuessaan leikkauksesta. Leikkauksessa oli arvioitu todennäköisemmäksi kuolla kuin jäädä henkiin kertoimilla 4:1.

Aaltola on kertonut heräävänsä joka aamu klo 5 kirjoittamaan Twiittejä palveluun jota kutsutaan nykyisin nimellä X. Kertomansa mukaan kirjoittaessa tulee paljon virheitä, koska toisen silmän näkö on heikentynyt 30 % leikkauksen takia. Tästä herää kysymys, että on ko näön heikentymä ainoa hermostollinen vaikutus. Henkilö ei vaikutusta itse välttämättä huomaa eikä asia näy suoraan ulospäin. Tavallisiin työpaikkoihin rekrytoitaessa tehdään usein soveltuvuuskokeet joissa mahdollisesti ilmenee persoonan piilossa olevat omituisuudet.

Tätä ehdokkaan valintaa voisi verrata vaikka tilanteeseen jossa valitaan kriittistä komponettia johonkin laitteistoon. Valitsenko komponentin jota on jouduttu korjaamaan saamatta täysin kuntoon osittain tuntemattomilla spekseillä vai sellaisen joka ei ole vielä hajonnut ja speksit enimmäkseen tunnetaan.
 
Ei pressalla ole juurikaan roolia sisäpolitiikassa joten siihen puoleen on mielestäni turha uhrata energiaa. Ei ole mitään tarvetta miettiä enemmälti puoluetta. Eduskuntavaaleissa tilanne on tietysti täysin toinen koska jokainen ääni menee ensisijaisesti puolueelle ja vasta sen jälkeen ehdokkaalle. Pressanvaalissa on usein se tilanne että mahdollisia ehdokkaita löytyy monestakin puolueesta ja valintatilanne muodostuu näin täysin erilaiseksi kuin muissa vaaleissa. Tämä on vaali jossa lopputulos merkitsee ainakin henkilökohtaisesti paljon vähemmän kuin yleensä. Asiaan voi suhtautua rauhallisesti. Turpo-konsensus on Suomessa vahva eikä ole isolti väliä kuka sitä seuraavat kuusi vuotta edistää. Vallassa ollessaan presidentillä on ja pitääkin olla hyvin niukalti mahdollisuuksia puolepolitikointiin. Tämän ymmärtäminen on ainakin minulle yksi tärkeimpiä valintaperusteita. Mitä Aaltolaan tulee niin minua ainakin kiinnostaa tietää mikä hän on miehiään. Ettei tule ostettua sikaa säkissä.

Kaikki vaikuttaa nykyään kaikkeen.

Suomessa sisäpoliittinen valta jaetaan eduskuntavaaleissa 10 -20 tuhannen äänen , jopa pienemmillä marginaaleilla. Kisa on nykyään todella tiukkaa ja harjoitettu politiikka voi olla ihan erilaista, riippuen voittaako oikeisto vai vasemmisto. Ja varsinkin kuka on niistä suurin puolue. Presidentti voi tiukassa paikassa, ennen vaaleja muutamalla lausunnolla, vaikuttaa eduskunnankin ja varsinkin hallituksen kokooonpanoon.

On sillä presidentin puoluetaustalla merkitystä. Itse en halua vasemmistotaustaista presidenttiä, mikä Haavisto olisi. Vaikka vihreäksi ihan järkevä ihminen onkin ja toisaalta aika miellyttävä jossain asioissa. Sitä en itsekään osaa vielä sanoa kumpaa äänestän jos 2. kierroksella on vastakkain se ja Stubb.
 
Näistä kahdesta ehdottomasti Stubb. Vaikka molemmat ovat liberaaleja, niin Haavisto ihmisenä edustaa WOKE ideologiaa.
 
Kaikki vaikuttaa nykyään kaikkeen.

Suomessa sisäpoliittinen valta jaetaan eduskuntavaaleissa 10 -20 tuhannen äänen , jopa pienemmillä marginaaleilla. Kisa on nykyään todella tiukkaa ja harjoitettu politiikka voi olla ihan erilaista, riippuen voittaako oikeisto vai vasemmisto. Ja varsinkin kuka on niistä suurin puolue. Presidentti voi tiukassa paikassa, ennen vaaleja muutamalla lausunnolla, vaikuttaa eduskunnankin ja varsinkin hallituksen kokooonpanoon.

On sillä presidentin puoluetaustalla merkitystä. Itse en halua vasemmistotaustaista presidenttiä, mikä Haavisto olisi. Vaikka vihreäksi ihan järkevä ihminen onkin ja toisaalta aika miellyttävä jossain asioissa. Sitä en itsekään osaa vielä sanoa kumpaa äänestän jos 2. kierroksella on vastakkain se ja Stubb.
Sinulle puoluetaustalla on selvästi paljon enemmän merkitystä kuin minulle. Ja saa tietty ollakin. Minä katson ulkopoliittista osaamista ja oman roolin kunnioittamista. Presidentti ei voi olla politrukki. Nyt nimetyissä ehdokkaissa on ainakin yksi jonka äänestäminen on em. syystä ajatuksenakin mahdoton. Niinistö menetti samasta syystä kaiken kunnioitukseni viime eduskuntavaalien alla lähtiessään osaksi Kokoomuksen kampanjaa. Kadun raskaasti sitä että menin taannoin Niinistöä äänestämään.
 
I

Aaltolan CV:ssä on aukko välillä 2006-2008. Veikkaan, että on ollut työkyvyttömänä tuon ajan aivokasvaimen takia / toipuessaan leikkauksesta. Leikkauksessa oli arvioitu todennäköisemmäksi kuolla kuin jäädä henkiin kertoimilla 4:1.
Oho. Eli on tavallaan "uudestisyntynyt,"
 
Jos Niinistön äänestäminen aiheuttaa raskasta katumusta niin ei ole suuria murheita. Hyvä tietysti niin.
Kyllä. Hyvinkin kontekstispesifi murhe kyseessä. Olen ainakin toistaiseksi jaksanut elää sen kanssa. Ehkä siksi että helpotus on tuloillaan kun pääsee tekemään korvaavan virhevalinnan :D
 
Sinulle puoluetaustalla on selvästi paljon enemmän merkitystä kuin minulle. Ja saa tietty ollakin. Minä katson ulkopoliittista osaamista ja oman roolin kunnioittamista. Presidentti ei voi olla politrukki. Nyt nimetyissä ehdokkaissa on ainakin yksi jonka äänestäminen on em. syystä ajatuksenakin mahdoton. Niinistö menetti samasta syystä kaiken kunnioitukseni viime eduskuntavaalien alla lähtiessään osaksi Kokoomuksen kampanjaa. Kadun raskaasti sitä että menin taannoin Niinistöä äänestämään.

Vähän ristiriitaista juttua. Kun ensin toteat että presidentin valinta pitää tehdä pelkästään ulkopolitiikan ansioiden perusteella ja kiellät sen vaikutuksen sisäpolitiikkaan laisinkaan. Ja sen takia ei ehdokkaan puoluetta pitäisi ajatella yhtään.

Sitten seuraavassa postissa sanot nykyisen presidentin vaikuttaneen eduskuntavaaleihin eli sisäpolitiikkaan.
Eli todistit juuri vääräksi väitteesi, että presidentin puoluetaustalla ei ole merkitystä tai että presidentin valinta ei vaikuttaisi myös sisäpolitiikkaan.
 
Presidentin tehtäviin ei missään tapauksessa kuulu sekaantua puoluepolitiikkaan tai vaalikampanjoihin. Siksi pidän niin tärkeänä antaa ääneni ehdokkaalle joka ei väärinkäytä asemaansa Niinistön tavoin. Peli saa olla kovaa mutta likaista sen ei tarvitse olla.
 
Sitten sinun pitää äänestää sitä Aaltolaa, koska on ainoa puolueeton. Kaikki muut ehdokkaat tulevat taatusti hämmentämään myös sisäpolitiikassa presidentiksi päästyään. Niin ovat tehneet todellisuudessa kaikki edeltävät presidentitkin sodan jälkeen,vähiten ehkä Ahtisaari. Osa piilosta kiertäen, osa avoimemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Itse on kertonut uskovaisuudestaan. Esim:
Äänestäjille selkeämpää olisi olla suoraan Kristillisen puolueen ehdokkaana.

Aaltolan CV:ssä on aukko välillä 2006-2008. Veikkaan, että on ollut työkyvyttömänä tuon ajan aivokasvaimen takia / toipuessaan leikkauksesta. Leikkauksessa oli arvioitu todennäköisemmäksi kuolla kuin jäädä henkiin kertoimilla 4:1.

Aaltola on kertonut heräävänsä joka aamu klo 5 kirjoittamaan Twiittejä palveluun jota kutsutaan nykyisin nimellä X. Kertomansa mukaan kirjoittaessa tulee paljon virheitä, koska toisen silmän näkö on heikentynyt 30 % leikkauksen takia. Tästä herää kysymys, että on ko näön heikentymä ainoa hermostollinen vaikutus. Henkilö ei vaikutusta itse välttämättä huomaa eikä asia näy suoraan ulospäin. Tavallisiin työpaikkoihin rekrytoitaessa tehdään usein soveltuvuuskokeet joissa mahdollisesti ilmenee persoonan piilossa olevat omituisuudet.

Tätä ehdokkaan valintaa voisi verrata vaikka tilanteeseen jossa valitaan kriittistä komponettia johonkin laitteistoon. Valitsenko komponentin jota on jouduttu korjaamaan saamatta täysin kuntoon osittain tuntemattomilla spekseillä vai sellaisen joka ei ole vielä hajonnut ja speksit enimmäkseen tunnetaan.
Olin pitkään miettinyt, miksi Aaltolan tviittiketjuissa on aina vähintään yksi kirjoitusvirhe. Epäilin ensin lukihäiriötä, sitten jonkinlaista huolimattomuutta, epäilinpä jopa oppimattomuutta. Esim. jos kirjoittaa sanan ”mitali” muotoon ”mitalli”, niin onhan se erikoista hänen tasoiseltaan. Mutta kasvaimen aiheuttama lievä aivovaurio selittäisi tilanteen kyllä täysin. Riski tässä on, että iän myötä tilanne pahenee, mutta toisaalta eikö Halla-aho ole tyyliin ketjupolttaja, että saattaa se hänenkin maallinen taivallus yllättäen kärsiä.
 
Tämähän on ihan normaali tapa valita ehdokas. Tuttu kaikista mahdollisista vaaleista. Pressanvaalissa tietysti se erityispiirre ettei tarvitse miettiä puoluetta ennen henkilöä. Ja joka vaaleissa pitää muistaa mitä pumppua ollaan valitsemassa. Ettei harhaudu miettimään vaikkapa pensan hintaa aluevaaleissa :rolleyes:
Kaikilla vaaleilla on yhteys muihin vaaleihin.
 
Back
Top