Presidentinvaalit 2024

Täällä on ollut juttua vastenmielisistä ehdokkaista, on mainittu stubb, ja on mainittu haavisto, kumpikaan ei oikein kelpaa. Jospa sitten ei äänestettäisi kumpaakaan, kysehän on presidentin valitsemisesta, ei voittajan veikkauksesta, johtajan valitseminen hieman eroaa raviveikkauksesta :cool:
Itse näen asian niin, että tarjolla olevista ehdokkaista täytyy valinta pystyä tekemään. Johtajan valintaprosessiin kun kuuluu se, että eniten ääniä saanut voittaa, mikä on varsin olennainen ero mm. raviveikkaukseen.

Tietenkin, jos 2. kierroksen ehdokkaista ei millään perustella pysty valitsemaan mieluisampaa äänestettäväksi, eikä halua nopalla tai muulla arpomisvälineelläkään valintaansa tehdä, jää sitten ääni varmaankin antamatta.

Onhan se kieltämättä harmillista, jos valinta täytyy tehdä kahden epämieluisan ehdokkaan välillä. Luulen pystyväni kuitenkin siinäkin tilanteessa itse löytämään vähemmän epämieluisan vaihtoehdon äänestettäväksi. Ei se niin vaikeaa ole.
 
Hän saattaa näyttäytyä jälkikäteen nerona ja näkijänä, vrt. Churchill, joka kirjoitti "nukkuvansa yönsä rauhassa nyt kun voitto on selvinnyt heti USAn liityttyä sotaan" eli muka näki maailmansodan lopputuloksen vuonna 1941.
En halua verrata tuota kloppia Churchilliin, mutta Yhdysvaltain teollisuuspotentiaali ja se, ettei siihen voinut kaukopommituksin vaikuttaa, oli suuressa kuvassa sellainen matemaattinen kysymys.

Jos Stubbilla on sellainen tieto, että länsi tukee Ukrainaa aina vain ja että tavoitteena on Venäjän tappio, sehän olisi erinomainen asia. Sehän on resurssien puolesta mahdollista. Mutta olen ollut näkevinäni, että Saksa ei uskalla antaa parastaan ja pelkää Venäjän häviötä ja että Yhdysvalloissa tuesta on tullut sisäpolitiikkaa.
 
Itse näen asian niin, että tarjolla olevista ehdokkaista täytyy valinta pystyä tekemään. Johtajan valintaprosessiin kun kuuluu se, että eniten ääniä saanut voittaa, mikä on varsin olennainen ero mm. raviveikkaukseen.

Tietenkin, jos 2. kierroksen ehdokkaista ei millään perustella pysty valitsemaan mieluisampaa äänestettäväksi, eikä halua nopalla tai muulla arpomisvälineelläkään valintaansa tehdä, jää sitten ääni varmaankin antamatta.

Onhan se kieltämättä harmillista, jos valinta täytyy tehdä kahden epämieluisan ehdokkaan välillä. Luulen pystyväni kuitenkin siinäkin tilanteessa itse löytämään vähemmän epämieluisan vaihtoehdon äänestettäväksi. Ei se niin vaikeaa ole.
Kannattaa myös tarkastella ovatko omat asetukset pari napsua liian kireällä jos näkee ehdokkaissa pelkkä mörököllejä. Jonkun kanssa joutuu kuitenkin elämään seuraavat kuusi vuotta.
 
Näinhän se on. Uusi pressa joutuu pian näyttämään, miten hommat alkavat sujua. Sitten nähdään. Ihmisillä on myös toisinaan tapana yllättää positiivisesti, miksi ei nytkin.
 
Pitääkö muuten paikkaansa, että YLEn budjetin leikkaus vaatii lakimuutoksen eli ei ole hallituksen suoraan päätettävissä ?

Hyvin ovat itsensä suojanneet, jos näin on. Toivottavasti saavat lakimuutoksen läpi ja budjetin pienennettyä joka tapauksessa…
Itsensä suojanneet? Tuskin YLE on lakia säätänyt. Siinä että lakia joudutaan muuttamaan ei ole mitään ihmeellistä. Monella muullakin rivillä rahoituksen muuttaminen edellyttää lakimuutosta tai asetusta tms. Ja hallituksella on enemmistö eduskunnassa joten varmasti muutos on ajettavissa siellä läpi mikäli hallituspuolueissa niin halutaan tai sovitaan.

Rahoituksen taso tulee kaiketi laista ja siihen tehdään indeksikorjauksia. Jos tehdään. Sipilän hallitus taisi nuo indeksikorotukset aikanaan jäädyttää.
 
Täällä on ollut juttua vastenmielisistä ehdokkaista, on mainittu stubb, ja on mainittu haavisto, kumpikaan ei oikein kelpaa. Jospa sitten ei äänestettäisi kumpaakaan, kysehän on presidentin valitsemisesta, ei voittajan veikkauksesta, johtajan valitseminen hieman eroaa raviveikkauksesta :cool:
Kumpi on pienempi paha. Haavistoa ei saa missään nimessä päästää pressaksi ja ainoa tapa estää tämä on se, että jostakusta muusta tulee pressa.
 
Pitääkö muuten paikkaansa, että YLEn budjetin leikkaus vaatii lakimuutoksen eli ei ole hallituksen suoraan päätettävissä ?

Hyvin ovat itsensä suojanneet, jos näin on. Toivottavasti saavat lakimuutoksen läpi ja budjetin pienennettyä joka tapauksessa…
Tere Sammallahti (KOK) oli Puopolon ohjelmassa vieraana ja totesi siellä juurikin että YLE:n budjetti on laissa säädetty, siis lähtötaso ja millä mekanismilla se nousee, joten vaatii lakimuutoksen. Antoi myös selkeästi ymmärtää että YLE-lain muutos on valmistelussa. Olen luottavainen tämän hallituksen kohdalla että jos YLE-lakia muutetaan rahoituksen osalta niin ei ne sitä budjettia kasvattamassa ole.
Niistäisivät niitä toimintarajoja ahtaammiksi, ei verovaroin ylläpidetyn laitoksen pidä kilpailla yksityisrahoitteisen sektorin kanssa, ja sitä myöten muuan sata miljoonaa budjettia pienemmäksi.
Itse olisin halukas maksamaan nykyisen suuruista YLE-veroa, jos säästetty osa käytetään Ukrainan sotaponnistelujen ja humanitaarisen kriisin hyväksi. Veronalennuskin kelpaa, panen oman säästöni Ukrainaan.
 
Ylen rahoituksestahan päätetään laissa Yleisradioverosta, joten Ylen budjetin leikkaaminen vaatii tuon lain muuttamista. Ja Ivan Puopolon Viisasteluklubi-sarjan jaksossa Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.) sanoi, että tähän alkuun tuota lakia ei ole keretty muuttaa, koska siellä lainvalmistelussa, jne... on tietty määrä kaistaa käytettävissä, ja muut asiat olivat syksyllä prioriteettilistalla korkeammalla, joten tuo Ylen budjetin leikkaus tulee tässä myöhemmässä vaiheessa vaalikautta.
 
Menee OT:n puolelle, mutta selkeä ei. Meinaa muutenkin olla ihottumaa näin lämmityskaudella, vapaaehtoisesti ei viitti lähteä iho-oireita pahentaan.
Toivottavasti koet seminaarin antoisaksi :cool:
Voi olla että jää sittenkin käymättä...
 
Tere Sammallahti (KOK) oli Puopolon ohjelmassa vieraana ja totesi siellä juurikin että YLE:n budjetti on laissa säädetty, siis lähtötaso ja millä mekanismilla se nousee, joten vaatii lakimuutoksen. Antoi myös selkeästi ymmärtää että YLE-lain muutos on valmistelussa. Olen luottavainen tämän hallituksen kohdalla että jos YLE-lakia muutetaan rahoituksen osalta niin ei ne sitä budjettia kasvattamassa ole.
Niistäisivät niitä toimintarajoja ahtaammiksi, ei verovaroin ylläpidetyn laitoksen pidä kilpailla yksityisrahoitteisen sektorin kanssa, ja sitä myöten muuan sata miljoonaa budjettia pienemmäksi.
Itse olisin halukas maksamaan nykyisen suuruista YLE-veroa, jos säästetty osa käytetään Ukrainan sotaponnistelujen ja humanitaarisen kriisin hyväksi. Veronalennuskin kelpaa, panen oman säästöni Ukrainaan.

"Ylen rahoitus on kasvamassa nopeammin kuin aiemmin arvioitiin. Näin summa on paisumassa yli 620 miljoonaan euroon."

Toivottavasti tuohon puututaan mahdollisimman pian. Tuo on oikeasti kauhea kasa rahaa. Poliisin budjetti oli 2023 kai rapiat 850 mijoonaa. Ei oikein käy järkeen miksei Ylelta voi siirtää 200 miljoonaa esimerkiksi sisäiseen turvallisuuteen, niinkuin mahdollisimman pian. Eiköhän ne uutiset näy 420 miljoonankin satsauksella.
 
Back
Top