Presidentti Niinistö otti ulkopolitiikan johdon

Susannakaukisten mielikuvissa...

Kurjempia aikoja on nähty. Jos Suomessa on 100 000 nuorta ilman työ- ja koulustupaikkaa ja silti tarvitaan halpatyövoimaa sisään, kyse on polariteettionelmien lisäksi siitä, ettei kaikki työ taida kiinnostaa vaan muunlainen elämä. Se, että tukijärjestelmää ei voi ylläpitää makaamiseen ja pleikalla pelaamiseen, kansalaispalkkaan ja siihen, että räkänokat heittelevät kananmunia itsenäisyyspäivänäkadulla ja vihaavat kapitalismia, tuskin tuosta porukasta kaksista kapinaa nostaa. Ennemmin kannattaisi kääriä hihat ja alkaa tehdä sitä yhteiskuntaa työllä ja yrittämisellä.

Yrittäjäkaverini etsi viime talvena työvoimatoimistosta väkeä kahdeksi kuukaudeksi keikkahommaan. Raskas työ. Yhtään kantasuomalaista ei ilmestynyt. Ilman maahanmuuttajia ei olisi tullut mitään. Suomalainen olisi tullut, jos olisi saanut kansanedustajan palkan. Mistä oli kyse? No lumihommista ja huoltotöistä.

Suomalaisesta rengasnenästä ei saa kapinallista millään ja muut yrittävät hoitaa hommansa tolkusti.

Lumihommiin saa väkeä, mutta siitä pitää maksaa ihan setelirahaa. Jos taas yrittäjä lähtee siitä, että hänen pitää saada kuusinkertainen voitto tästä työstä, hän palkkaa maahanmuuttajan. Mitä haluan sanoa? Matalapalkka-aloista osa on luomalla luotua. Kerron esimerkin, jonka tunnen hyvin. Haluan palkata erääseen tiettyyn hommaan tilapäistä väkeä. Kun tarjoan suomalaiselle tuota työtä 9 e tunti, saatan saada turpaani. Saan mamun tekemään tuota työtä siihen hintaan, koska jos hän ei suostu, työkkäri pistää karanteeniin. Ei pidä hätäillä sitten valmistumisen kanssa. Nimittäin kestää. No, ongelmaa ei ole, jos varsinainen maksaja maksaa tunnit. Ja minä vedän tyylikkäästi välistä joka tunnilta. Jos taas pitää saada valmistakin, maksan vasituille suomalaisille ja venäläisille 20-25 e tunti ja taatusti syntyy jälkeä. Ja tulevat töihin, kun soittaa la-aamuna, että pitäisi tulla kuudeksi tunniksi, tulevat jo 20 minuuttia ennen sovittua. Normisti homma on valmis jo viidessä tunnissa, mutta sovituilla tunneilla maksetaan. Kaiken hupailun päälle, jotta homma oikein naurattaa: urakan antaja maksaa silti koko shown. Minä saan välistä ihan samat hillot kuin se yrittäjä, joka haluaa ehdoin tahdoin pyörittää väkeä 9 e tunti töissään.

Rahalla saa ja hevolla pääsee...ja niin se on työmarkkinoillakin. 9 e:lla saat työntekijän tunniksi. 20 e:lla saat jo oikean työntekijän.
 
Niin kauan kuin olemme vain EU:n jäseniä emmekä Naton jäsemiä olemme kaltevalla pinnalla

EU:n jäsenmaat ovat parhaita kavereitamme joilta odotamme saavamme myös sotilaallista apua. Samaiset maat Natossa taas ovat meille potentiaalinen sotilaallinen uhka. Ei ole helppoa olla päättäjänä Suomessa.
 
Hei Baikal, maksaisit lumenluomisesta 20-25 euroa? Hulahaa.

Jos ei suomalainen tartu yhdeksällä eurolla lapioon, parasta vetää ne tuet pois niin alkaa kiinnostaa. Makaamisesta ei tarvitse terveelle ihmiselle maksaa senttiäkään.

Kaiken hulluinta tässä onkin se, että monet niistä, jotka eivät halua halpatyövoimaa, ovat oikeasti sitä mieltä että syrjäytyneen on parempi istua kapakassa ryyppäämässä tukia kuin mennä kympillä tunti tekemään hanttihommia. Pitäisi lapiomiehen saada 25. Tsah.
 
Yhdeksällä eurolla tunti on tekijöitä jonoksi asti suurimmassa osassa Suomea. Ongelmia voi olla muutaman kaupungin keskustassa johtuen asuntojen hinnoista ja matkakuluista. Niiden pitäisi tietenkin näkyä kovempina palkkoina, eikä suinkaan vierastyövoimana. Aikanaan minulla kävi miehiä töissä Kajaania ja Rovaniemeä myöden. Nykyisin sellainen on heille taloudellisesti kannattamatonta ja käytännössä lähes mahdotonta, eikä syynä suinkaan ole loistavat työttömyyskorvaukset.

Työttömien sosiaaliturvan muututtua asumis- ja toimeentulotukea painottavaksi, on pätkätyöstä muodostunut työttömälle kohtuuton riski. Aiemmin niitä kaljaveikkoja sai töihin tarvittaessa, mutta nykyisin heillä ei ole moiseen varaa. Lyhyen pätkän jälkeen putoavat pelkälle työttömyyskorvaukselle, joka ei riitä mihinkään. Asunto menee nopeasti alta ja laskut ulosottoon. Pätkän jälkeen toimeentulo- ja asumistuen kanssa pelatessa voi mennä mahdottomasti aikaa. Pian ovat pysyvässä ulosotossa ja verokortilla työtä tekemällä eivät voi vaikuttaa mitenkään toimeentuloonsa.

Lumenluonnin kaltaisen kotimarkkinoita palvelevan alan osalta ongelmana eivät todellakaan ole tekijöiden tuntipalkat, vaan aivan kaikki muu. Sosiaaliturvan sekä työntekijän palkkaamisen byrokraattisuus on merkittävä ongelma ja toinen on tietysti alati paisuvien oheiskulujen osuus. Suurten ikäluokkien itselleen lupaamat eläkkeet tappavat Suomen työmarkkinat eläkemaksujen muodossa. Siihen sitten muut verot päälle, jotka tuppaavat jatkuvasti paisumaan erilaisten sivupurojen lisääntyessä ja yhteiskunnan palkkarakenteen vääristyessä.

Yhdeksän euron tuntipalkoista saa repiä aika kovalla prosentilla veroja julkisen puolen kiskoessa kaulaa palkkakilpailussa. Verojen suuntaaminen progressiivisesta tuloverotuksesta asumiseen, liikkumiseen, energiaan ja alviin painottuvaksi ei ainakaan paranna pienituloisten mahdollisuuksia tulla pätkätöihin kalleimmille alueille. Saman voi sanoa kuntien ja yleishyödyllisten asunnontarjoajien harjoittamasta etnisestä syrjinnästä. Kuolevalla teollisuuspaikkakunnalla asuvan työttömän miehen on hyvin vaikeata saada kohtuuhintaista vuokra-asuntoa kasvukeskusten läheltä, vaikka jonkinlainen työpaikka olisi tarjolla. Jokainen lukutaidoton neekeri menee asuntojonossa ohi.
 
Viimeksi muokattu:
Hei Baikal, maksaisit lumenluomisesta 20-25 euroa? Hulahaa.

Jos ei suomalainen tartu yhdeksällä eurolla lapioon, parasta vetää ne tuet pois niin alkaa kiinnostaa. Makaamisesta ei tarvitse terveelle ihmiselle maksaa senttiäkään.

Kaiken hulluinta tässä onkin se, että monet niistä, jotka eivät halua halpatyövoimaa, ovat oikeasti sitä mieltä että syrjäytyneen on parempi istua kapakassa ryyppäämässä tukia kuin mennä kympillä tunti tekemään hanttihommia. Pitäisi lapiomiehen saada 25. Tsah.

Siitä vaan koetat, mitä siitä tulee. Tilapäisen työvoiman hankkiminen on tehty Suomessa niin vittumaiseksi, että siitä on oksat pois. Lumenpudotusväelle maksoin viimeksi 25 e tunti. Eikä tarvitse ketään houkutella, kyllä löytyy lähtijöitä. Et sinä voi ketä tahansa panna kerros- tai rivitalon katolle. Ota vain väkisin joku, kenet saat 9 eurolla lapion varteen ja onnea mukaan. Ja lisää onnea, kun ensimmäinen kötelö tulee sukkana katolta alas, sillä käräjäsalista löydät itsesikin ja melko varmasti myös korvausvastuullisten joukosta. Joukko, joka ei ole iso, yleensä siinä olet sinä yksin. Miksi ei voi maksaa kunnon palkkaa hlölle, joka tekee tosissaan työtä ja on jokaisen sentin arvoinen, koska urakanantaja se on, joka maksaa shown. Jos ei hinta miellytä, niin lapioi vaan itse. Tunnen toki kiinteistöalaa ja tiedän, että huoltofirmojen taksat pakottavat etsimään ilmaista työvoimaa. Mitä vittua ovat kilpailleet toisensa siihen jamaan? Silläkin alalla löytyy aina joku hönö, joka polkee taksoja ja on kahden vuoden kuluttua konkurssissa. Urakoiden isot antajat osaavat vedättää todella taitavasti pikku-urakoitsijoita ja siihen litskuun moni tollo menee. Sitten itketään kaljamukin ääressä kuinka suomalainen työvoima on kallista....onhan se, kun on ensin otettu hölmöyttään urakoita tehtäväksi puoli-ilmaiseksi. Sitten väännetään katkerana avioeroa suunnitteleva emäntä apuna hommia kellot ympäri ja ei vaan rahat riitä......

Usko tai älä, nytkin teen lähtöä lumihommiin. Mutta en varmasti tee minuuttiakaan 9 eurolla tunti.
 
Hei Baikal, maksaisit lumenluomisesta 20-25 euroa? Hulahaa.

Jos ei suomalainen tartu yhdeksällä eurolla lapioon, parasta vetää ne tuet pois niin alkaa kiinnostaa. Makaamisesta ei tarvitse terveelle ihmiselle maksaa senttiäkään.

Kaiken hulluinta tässä onkin se, että monet niistä, jotka eivät halua halpatyövoimaa, ovat oikeasti sitä mieltä että syrjäytyneen on parempi istua kapakassa ryyppäämässä tukia kuin mennä kympillä tunti tekemään hanttihommia. Pitäisi lapiomiehen saada 25. Tsah.
Nyt on puurot ja vellit sekaisin. Itse maksaisi työn tuloksesta, en ole kiinnostunut tunneista muutoin kuin koska valmis. Tehtävän voi suorittaa monella tavalla: luomalla, kolalla, linkoamalla, puskutraktorilla, mönkijällä jne jne. Minua kiinnostaa työn lopputulos ja hinta, miten se edullisemmin tapahtuu. 50€/ piha on kohtuu kun lunta metri. Jos alle, teen sen itse. Laajemminkin ajateltuna tuntityönä teettäminen on harhaanjohtavaa ja epäoikeudenmukaista. Näin teettäjän näkökulmasta. Tekijänä 10 on paljon rahaa etenkin puhtaana käteen. Jos työnantajan roolista katsoo, tuosta kympistä joutuu maksamaan kaksi. Vertaile sitten sitä vaikkapa robottilinkoon ja sen kustannuksen.
 
Viimeksi muokattu:
Ja tässäkin otti presidentti ulkopolitiikan johdon käsiinsä.. Lumen luonti talkoissa

Täällä on oikeasti erittäin vapaamielinen off-topic politiikka. :p

Mutta joo. 9 euroa sille katolle kiipeävälle, kokonaisine palkkaamiskustannuksinee se maksaa mitä, 13-15 euroa työnantajalle? Siihen päälle välineet, vakuutukset ja jonkinlainen tuottokin pitäisi saada isännälle. Äkkiä siitä ainakin se 25 juuroa tulee.

Parempi ruveta presidentiksi, muut luo lumet, valtio maksaa ja pääsee televisioon.
 
Luulin että Jumala loi lumen samalla kun muutkin asiat. Mutta olikin presidentti?
 
offtopic1re.jpg
 
Unohdetaan offtopic. Tuli selväksi, että tarvitsemme paljon maahanmuuttajia ja halpatyövoimaa ainakin näillä työkuluilla ja näillä tukijärjestelmillä. Aikaisemmin luulin toisin.

Aiheeseen:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lähettänyt surunvalittelut Ranskan presidentille François Hollandelle Charlie Hebdo -lehden toimitukseen Pariisissa tehdyn hyökkäyksen johdosta keskiviikkona 7. tammikuuta 2014. Presidentti Niinistö esitti osanottonsa omasta ja Suomen kansan puolesta uhrien omaisille ja läheisille sekä koko Ranskan kansalle.

”Suomi tuomitsee terrorismin jyrkästi. Sanan- ja lehdistönvapaus ovat perustavanlaatuisia arvoja Euroopassa”, tasavallan presidentti sanoi surunvalitteluissaan.
 
EU:n jäsenmaat ovat parhaita kavereitamme joilta odotamme saavamme myös sotilaallista apua. Samaiset maat Natossa taas ovat meille potentiaalinen sotilaallinen uhka. Ei ole helppoa olla päättäjänä Suomessa.
Jaa, ET heitti trollin Natosta ja nyt on uhka? WTF?
 
Jaa, ET heitti trollin Natosta ja nyt on uhka? WTF?

ET on tosiaan tyyppiesimerkki jakomielisestä päättäjästä. Ehkä ajatuksena on se että ilmoitamme EU-maille näillä olevan nyt ilo ja kunnia saapua meitä puolustamaan mutta Nato-tunnukset niiden sotakalustosta pitää ensin maalata yli. Koko kuviossa on jotain sairasta ja se on tiettyjen ihmisten päissä edelleen jylläävä neukkulan ajan propaganda.
 
Herra RT anteeksi ET oli itse aikoinaan upottamassa EU:n yhteistä puolustusta. Nyt sitten takkia käännetään. Vaikuttaja-agentti sanon minä.

(tästä ja siihen liittyvästä löytää jutustelua toiselta thråådiltå, en vain muista miltä)
 
Herra RT anteeksi ET oli itse aikoinaan upottamassa EU:n yhteistä puolustusta. Sitä saa mitä tilaa.

(tästä ja siihen liittyvästä löytää jutustelua toiselta thråådiltå, en vain muista miltä)

Eikö ajatus kuitenkin mene niin että muiden tulee kyllä puolustaa meitä mutta velvoitetta vastavuoroisuuteen ei ole. Voi olla että kovan paikan tullen tuolla opilla eivät lentokenttämme ja satamamme pääse ruuhkautumaan ulkomaisesta sotakalustosta.
 
Poliittiset päättäjät ovat linjansa vetäneet... kaikkea ei rahvaalle tarvitse kertoa. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää/kuullostaa. Suurta teatteria ulko-ja sisäpolitiikkaa varten.

Ja sitten kun vielä tämä vaalikiima on päällä!
 
Kuitenkin kouluttajan toimesta on esitetty ns. vitun hyvä kysymys silloisille aliupseerioppilaille, että mihin ne vangit oikein laitetaan jos ollaan kärkenä hyökkäyksessä ja pikaisen kahakan jälkeen hypätään taas vaunuihin ja eteenpäin.

Ehkä jostain ryhmästä käsketään vartio-osasto ja se jää sitten palloilemaan vankien kanssa paikkaan X odottamaan hakijoita? Jos ryhmän jalkautumisvahvuus on 6 ja joukkueen "oikeasti tappeleva" (siis ilman komento-osia ja lämäriä) jalkautumisvahvuus 22, niin miten monta miestä tuosta on varaa irroittaa? Miten mahdolliset omat tappiot vaikuttavat siihen? 4 miestä vaikka pois ja sitten vielä pari kolme vahtimaan vankeja?

Ehkä ne otetaan hyökkäykseen mukaan ja sijoitetaan kansipaikoille varmistaen mukana pysyminen sitomalla ne kiintonaamiointiin kiinni? Jos omien tappioiden takia miehistötiloihin tulee tilaa, niin uskoakseni tulenjohtopartio haluaa jääkärien kanssa samoihin tiloihin kannelta tai runkojohtajan paikalta.

Siinä on muuten kanssa vitun hyvä kysymys, että miten tj-partio oikeasti kulkee, kun miehistötilat on tupaten täynnä jääkäreitä ja runkojohtajan paikkoja ei riitä kaikille, vaikka sillloinkaan partio ei olisi samassa kulkuneuvossa... Kymppivaunusta ilma-ampumaluukut auki ja kannelle. Näin se meni silloin joskus.

Mielestäni mainitun kouluttajan toteamus, että ”toimitaan tilanteen vaatimusten mukaisesti” on ihan riittävä. Jos sen haluaa ymmärtää siten, että kärkijoukkueella ei ole välttämättä mahdollisuutta ottaa vankeja kesken hyökkäyksen, niin sitten pitää omista päätöksistä pystyä Haagissa vastaamaan. Vangit varmaan saadaan oman huollon vastuulle kipattua monesti, mutta mahtaakohan se aina olla niin helppoa.

Helppo ja yksinkertainen vastaus: vankeja ei ammuta, koska sodan oikeussäännöt sen kieltävät. Se, että antautuiko vihollinen vangiksi vai surmattiinko se taistelutilanteessa onkin sitten oma lukunsa, mutta kuten sanottua: vangiksi otettuja ei tapeta.
Amerikkalaisilta voisi tuota kysyä. Ensimmäisessä Persianlahden sodassa vankeja laitettiin mm komentovaunuun.
 
Back
Top