Prostituoituja oli Helsingissä sata vuotta sitten niin paljon, että heitä varten perustettiin pakkohoitola – Kaupunkilaisten karttamassa ”Kuppalassa” toteltiin ankaraa kuria, tapeltiin ja opetettiin ammatin saloja
Moni helsinkiläinen kiersi Kumpulan kartanon kaukaa 1900-luvun alussa. Siellä toimi veneeristen tautien sairaala, jonka potilaat olivat pakkohoidossa olevia prostituoituja. Sairaala tunnettiin levottomasta elämästään: naiset tappelivat keskenään ja lääkäreiden kanssa.
ukeama Helsingin poliisilaitoksen tuntomerkkitoimiston monikymmensivuisesta kansiosta, johon koottiin satoja prostituoitujen kuvia vuodesta 1906 lähtien. Kuvakansioita säilytetään Kansallisarkistossa. (KUVA: JUHA-PEKKA LAITINEN / HS)
Monet Kumpulan sairaalaan joutuneet prostituoidut joutuivat poliisin kuulusteltaviksi järjestyshäiriöiden takia. Tämä lääkärin kirjoittama lappu löytyi erään potilaan kuulustelupöytäkirjan välistä. Lääkäri pyytää poliisia rankaisemaan potilasta. (KUVA:KANSALLISARKISTO)
Kumpulan vuodeosasto 1950-luvun alussa. Sairaalan sisätiloista on olemassa hyvin vähän valokuvia. Tämä kuva on ylilääkäri Tauno Putkosen kirjoittamasta esitteestä, joka kertoi sairaalan toiminnasta. (KUVA: TAUNO PUTKONEN: KUMPULAN SAIRAALA, 1951)
Kira Gronow HS
Julkaistu: 12.11. 2:00 , Päivitetty: 12.11. 9:37
TARINA oli usein surkea. Kouluttamaton maalaistyttö tuli yksin Helsinkiin ja jäi työttömäksi tehtaasta tai palvelijan pestistä.
Kaupungissa hänellä ei ollut ketään, keneltä pyytää apua hädän tullen. Hän päätyi prostituoiduksi.
Sata vuotta sitten Helsinki oli täynnä seksiä myyviä naisia. Ilmiö näkyi katukuvassa aina 1930-luvun puoliväliin asti. Ilotytöt kuljeskelivat hämärän tullen Erottajalla, Punavuoressa ja Kampissa. Maksullista seksiä harrastettiin vuokrahuoneissa, puistoissa ja kellareissa.
On arvioitu, että jopa joka kymmenes Helsinkiin tullut naimaton 18–25-vuotias nainen sai tuloja prostituutiosta. Osa teki sitä hyvinkin ammattimaisesti, osa olosuhteiden pakosta.
NYKYIHMISEN voi olla vaikea ymmärtää, millaista oli elää 1900-luvun alun Helsingissä. Monen elämä oli todella kovaa.
Ajan kaksinaismoralismia kuvaa se, että vaikka prostituutio oli paheksuttua, se oli käytännössä sallittua. ”Langenneet naiset” pidettiin kuitenkin tiukassa kontrollissa. Viranomaisten tarkoituksena oli suojella kunniallisia kansalaisia prostituution haittavaikutuksilta, ennen kaikkea sukupuolitaudeilta.
Veneeriset taudit olivat vuosisadan alussa hyvin yleisiä, suorastaan kansantauteja. Ne olivat myös todella häpeällinen asia, suurempi häpeä kuin esimerkiksi avioton lapsi.
Yhteissaunojen ja ahtaiden asuntojen aikakaudella tartunnan salaaminen ei ollut helppoa. Kuppa aiheutti selvästi näkyviä iho-oireita, joten oli helppo arvata, kuka oli sairastunut.
Taudit olivat usein tuskallisia, samoin niiden hoitokeinot. Kuppaa yritettiin hoitaa myrkyllisellä elohopealla ja salvarsaanipistoksilla.
SUKUPUOLITAUTEIHIN sairastuneita ilotyttöjä oli Helsingissä niin paljon, että heitä varten päätettiin perustaa oma sairaala.
Paikaksi valikoitui Kumpulan kartano, kaunis empiretyylinen aateliskartano, jonka lääkintöhallitus vuokrasi käyttöönsä.
Kumpulan eli Kumtähden sairaalassa toimi ylimääräinen veneeristen tautien klinikka vuosina 1905–1960. Pian siitä alettiin puhua pilkallisesti Kuppalana, ja moni helsinkiläinen kiersi rakennuksen kaukaa.
Paikka oli käytännössä pakkohoitolaitos naisprostituoiduille. Jotkut sairastuneet hakeutuivat sinne tosin myös vapaaehtoisesti. Myöhemmin sairaalaan avattiin oma osasto synnynnäistä kuppatautia sairastaville vauvoille.
Kumpulan sairaalassa oli ankara kuri. Alussa oli tiukat tulotarkastukset, ja naisten piti pukeutua harmaisiin sairaalavaatteisiin. Meikkaaminen ja tupakanpoltto oli kielletty. Potilaat joutuivat tekemään töitä tarkan aikataulun mukaan ompelimossa tai kasvimaalla.
Säännöt ärsyttivät naisia.
Sairaalassa tapahtuikin jatkuvasti kahnauksia. Prostituoidut kävivät lääkäreihin ja sairaanhoitajiin käsiksi, rikkoivat ikkunoita ja huonekaluja ja karkailivat. Naiset riitelivät ja tappelivat usein myös keskenään.
Kiellettyjä paheita, kuten tupakointia, juopottelua ja kortin peluuta, harrastettiin salaa.
Pahamaineinen hoitolaitos houkutteli paikalle myös miesväkeä. Nuoret sakilaismiehet saattoivat meluta sairaalan aidan takana. Joskus kävi jopa niin, että potilaat olivat seksuaalisuhteissa ulkopuolelta tulleiden miesten kanssa.
Prostituoituja toimitettiin vähän väliä läheiselle poliisiasemalle kuulusteltaviksi järjestyshäiriöistä. Karkaamisesta sai yleensä varoituksen, mutta muusta henkilökunnan vastustamisesta saattoi joutua oikeuteenkin.
Joskus naisia syytettiin jopa mellakan lietsomisesta. Toukokuussa 1912 Hermannin poliisiasemalle vietiin peräti kaksikymmentä potilasta kerralla. Heitä kuulusteltiin epäiltyinä lääkärin vastustamisesta, laulamisesta ja huutamisesta, puremisesta ja sylkemisestä.
Kun poliisit hakivat ensimmäistä ryhmää asemalle, osa naisista hurrasi kartanon ikkunoissa!
KUMPULAN sairaalan henkilökunta suhtautui potilaisiin usein karkeasti, mutta ehkä heilläkään ei ollut helppoa.
Erään potilaan kuulustelupöytäkirjan välistä löytyy lääkärin ruutupaperille vuonna 1913 ruotsiksi kirjoittama lappu:
Ennen penisilliinin keksimistä 1940-luvulla oli tavallista, että samat potilaat palasivat uudelleen ja uudelleen Kumpulaan.
Monet prostituoidut olivat sairaalassa suuren osan ajastaan, useita kertoja vuodessa. Hoitoajat olivat pitkiä, kuukaudesta puoleen vuoteen. Moni ”laitostuikin” vuosien varrella.
Lähes kaikki prostituution alalla toimineet naiset saivat jonkin sukupuolitaudin. Historiantutkija
Antti Häkkisen mukaan hoitolaelämä olikin keskeinen osa prostituoitujen arkea.
Häkkisen mukaan Kumpulan sairaalasta kehkeytyi vähitellen jopa eräänlainen ilotyttöjen ammattikoulu. Nuoret tytöt omaksuivat siellä vanhemmilta naisilta työnsä vaatimat tiedot ja taidot.
ON kuitenkin väärin antaa kuva, että kaikki prostituoidut elivät railakasta elämää.
Rehvakkaiden ja ammattimaisten, usein alkoholisoituneiden ilotyttöjen lisäksi oli toisenlaisiakin kohtaloita. Monet naisista olivat katuvaisia ja masentuneita, jopa itsemurhan partaalla.
Sairaalassa oleminen hankaloitti naisten elämää monilla tavoin. Heidät vietiin sinne suoraan terveystarkastuksista poliisivoimin, eikä asioiden järjestämiselle annettu aikaa. Laitoksessa olo katkaisi usein työsuhteen tai asunnon vuokrasopimuksen. Ja jos naisella oli lapsia, heidät saatettiin lähettää lastenkotiin.
Lisäksi sairaalaan joutui nöyryyttävin menoin. Veneerisistä taudeista epäiltyjä naisia kuljetettiin pitkin Helsingin katuja jalkaisin, ensin poliisilaitokselle ja sieltä suoraan sairaalaan.
”Nuo onnettomat marssivat kaduilla ihmisten tuijotettavina, erilaisten iva- ja pilkkahuutojen saattamina”, kirjoitti kansanedustaja
Sylvi-Kyllikki Kilpi Suomen työläisnaisliikkeen historia -kirjassa.
Ei ihme, että monet yrittivät vältellä sairaalaan joutumista viimeiseen asti.
MITEN naiset sitten joutuivat sairaalaan?
Prostituoituihin kohdistui tiukka kontrollikoneisto. Poliisi ja terveysviranomaiset pitivät naisista kirjaa. Lisäksi heillä oli käytännössä oikeus viedä lähes kenet tahansa pakolla terveystarkastukseen – joskus tarkastuksiin vietiin jopa viattomia kadullakulkijoita.
Vuoteen 1907 asti voimassa oli järjestelmä, jonka mukaan alalla olevien naisten piti käydä viikoittain tarkastustoimiston terveystarkastuksissa. Jos ilotyttö todettiin sairaaksi, hänet toimitettiin välittömästi sairaalaan. Mikäli nainen ei saapunut terveystarkastukseen, poliisi kävi hakemassa hänet kotoa.
Myöhempinä vuosina terveystoimiston tarkastajat kiertelivät kaduilla määräämässä ”epäsiveellisiksi” epäilemiään naisia terveystarkastuksiin. Tämän lisäksi myös huoltopoliisi jatkoi prostituoiduiksi epäilemiensä naisten pidättämistä ja tuomista tarkastuksiin.
”Epäilyttävien” naisten kohtelu ei ollut missään vaiheessa hienotunteista. Terveystarkastuksiin otettiin yleensä kaksi naista kerralla sisään, usein väkipakolla. Ensin tarkastettiin, onko naisilla suussa haavoja. Sitten heidät laitettiin poliisin valvonnassa gynekologin pöydälle ja tutkittiin päästä varpaisiin.
Naisten kohtelu herätti myös vastustusta. Naisasianainen
Lucina Hagman paheksui julkisuudessa käytäntöä, jonka mukaan haureellisia miehiä suojeltiin niin, että haureelliset naiset määrättiin pakollisiin lääkärintarkastuksiin.
Naisjärjestöt ja työväenliike näkivät prostituution yhteiskunnallisena ongelmana ja naisten alipalkkauksen seurauksena.
Kansanedustaja
Miina Sillanpää kirjoitti
Työläisnainen-lehdessä suorasukaisesti: ”Jos työläisnaisen palkka olisi kunnollinen, ei tarvittaisi suuria veneerisiä sairaaloita.”
OSA prostituoiduista yritti parannusta, ja osa siinä onnistuikin.
Emma Mäkisen turvakoti Laivurinkadulla tarjosi apua ”langenneille naisille” eli prostituoiduille ja aviottomille äideille. Kuva vuodelta 1920. Paikalla on nykyisin muistolaatta. (KUVA: HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO)
Helsinkiin perustettiin turvakoteja haureellisille naisille. Ensimmäinen niistä oli
Emma Mäkisen turvakoti Laivurinkadulla. Siellä ehti asua kaiken kaikkiaan noin 1300 naista.
Turvakodin toimintaa varjosti kuitenkin skandaali: Mäkisen aviomies
Antti, vapaakirkon saarnaaja, hairahtui toistuvasti suhteisiin turvakodin asukkaiden kanssa.
Lohdullista oli, että prostituutio tai sairaalaan joutuminen eivät kaikesta huolimatta leimanneet naisia loppuelämäksi.
Osa ”langenneista” pystyi jopa muuttamaan elämänsä kokonaan, usein työpaikan saamisen tai naimisiin menon myötä. Noin kolmannes 1900-luvun alkupuolen ilotytöistä näytti jättäneen prostituution. Sairauksista huolimatta monet heistä elivät myös yllättävän vanhoiksi.
Prostituutio saattoi siis olla vain yksi vaihe nuoren helsinkiläisnaisen elämänkaaressa.
Lähteet: Helsingin poliisilaitoksen huolto-osaston arkisto sekä mm. Johanna Annolan, Antti Häkkisen, Margaretha Järvisen, Kari Koskelan, Pia Lemisen ja Rebecka Lennartssonin tutkimukset.
Tausta
Taistelu sukupuolitauteja vastaan
KUN Suomi itsenäistyi Euroopan kuohunnan keskellä, samaan aikaan riehui myös toisenlainen sota: taistelu sukupuolitauteja vastaan. Veneeriset taudit olivat lisääntyneet huolestuttavasti ensimmäisen maailmansodan aikana (ja seuraava ennätys tuli jatkosodan aikana).
Senaatti asettikin pian Suomen itsenäisyysjulistuksen jälkeen 13.12.1917 komitean sukupuolitautien vastustamistyön edistämiseksi.
Taudeista pelätyin oli kuppa, mutta yleisin tippuri, ja se oli erittäin yleinen tauti Helsingissä aina 1940-luvulle saakka. Myös pehmeä sankkeri oli tavallinen.
Vasta penisilliinin avulla kuppa kansantautina hävisi Suomesta lähes kokonaan. Jo vuonna 1950 sairastuneiden määrä oli pudonnut huomattavasti.
SUKUPUOLITAUDIT vaativat erikoistunutta hoitoa. Kaikissa suurimmissa kaupungeissa oli avattu veneeristen tautien sairaala tai sairaalan osasto 1800-luvun loppuun mennessä. Myöhemmin hoitoa keskitettiin ja sairaaloita vähennettiin. 1950-luvun alussa koko maassa oli enää viisi sukupuolitautien sairaalaa.
Kumpulan veneeristen tautien sairaala toimi vuosina 1905–1960. Se perustettiin alun perin pakkohoitolaitokseksi naisprostituoiduille. Sairaalan loppuvuosina, vuodesta 1947 eteenpäin hoitoon otettiin myös miespotilaita.
Kumpula oli pitkään ainoa sairaala, jossa hoidettiin pelkästään sukupuolitauteja – muut sairaalat olivat sekä iho- että sukupuolitautisairaaloita. Vuonna 1954 Kumpulakin muuttui iho- ja sukupuolitautisairaalaksi.
VUONNA 1947 Kumpulan sairaalan ylilääkäriksi valittiin professori
Tauno Putkonen. Helsingin Sanomat kuvasi tätä kautta sairaalan ”kukoistuskaudeksi”.
Putkosen johdolla sairaalan hoito nykyaikaistettiin, ja siitä tuli opetussairaala. Lääketieteen opiskelijat olivat lääkärinkierroksilla mukana. Sairaalassa tehtiin myös tutkimustyötä ja tuotettiin valistusmateriaalia sukupuolitaudeista. Kartanon puisto ja puutarha kunnostettiin, ja sieltä saatiin satoa muihinkin helsinkiläissairaaloihin.
Tietysti jos ei pidä sitä tunnesidettä mitenkään tärkeänä niin siihen voi ekstrapoloida kaikki kulut joita tulisi vaikkapa kuudesta lapsesta, isosta talosta, tila-autosta ja vaimosta...nopeasti pääsee niissä laskelmissa voiton puolelle jos ostaa pelkästään "tavaraa" tarveharkintaisesti, vaikka kerran viikossa tai pari kuukaudessa 
![zxasuzx8tu[1].jpg](https://maanpuolustus.net/data/attachments/17/17784-fb206ea19ea969a9a3e76ebc26cc5883.jpg "zxasuzx8tu[1].jpg")