PS-nuoret: Suojeluaseet harkintaan Suomessa, puoliautomaattiaseiden kielloille jyrkkä ei

Tvälups

Ylipäällikkö
PS-nuoret: Suojeluaseet harkintaan Suomessa, puoliautomaattiaseiden kielloille jyrkkä ei
Nea Ilmevalta - Aamulehden arkisto
Satellite

Yhdeksänmillinen Llama.

Kotimaa | 16.3.2014 | 16:16 | Päivitetty 16:283
Aamulehti

Perussuomalaiset Nuoret vaatii Suomen ampuma-aselain muuttamista vähemmän byrokraattiseen suuntaan. Lisäksi järjestö toivoo Suomen pohtivan suojeluasekäytännön palauttamista lainsäädäntöön.
– Oikeus turvallisuuteen on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten perustavaa laatua olevia periaatteita. Poliisin toimintakyky haja-asutusalueilla on jo nyt puutteellista ja ihmisten turvallisuus on vaarantunut.
Virossa käytössä oleva suojeluasemalli on parantanut oleellisesti kansalaisten turvallisuutta, PS-nuoret perustelee kannanotossaan.
– Haluamme varmistaa ampumaharrastuksen, reserviläistoiminnan ja metsästyksen jatkumisen parhaiten soveltuvilla menetelmillä. Euroopan unionin suunnittelemia puoliautomaattiaseiden kieltoja ei tule missään olosuhteissa ottaa käyttöön Suomessa, järjestö toteaa kannanotossaan. Järjestö katsoo, että ampuma-aselakia tulee muuttaa siten, että aseiden soveltuvuus- ja tarveharkinnasta luovutaan ja aseiden tarkastelun sijasta tarkastellaan ainoastaan hakijan taustaa.
– On viranomaisten resurssien tuhlaamista määritellä aseen soveltuvuutta käyttötarkoitukseen, sillä harrastaja voi tehdä tämän itse, PS-nuoret kommentoi.
 
Itselataavat, jos saan pyytää.
 
Mutku kreikka..

Oppositiosta on hyvä esitellä kaikenlaista, mutta valitettavasti eivät ole niissä kabineteissa, joissa päätökset tehdään. Saatiin sentään vastutettua kreikan takuutuksia, mutta mitään muuta ei sitten saavutetakaan.
 
Nykyisellä kehityksellä PS on kohta ainoa puolue, jota voi ja kannattaa äänestää. Valitettavasti yksittäisistä hyvistä ajatuksista huolimatta puolueessa on muuten varsin vakava kompetenssivajaus, jonka vaikutus on puolueen toiminnan ja vaikutusmahdollisuuksien kannalta kriittinen.

Mihin tämä tasavalta tulee vielä päätymään?
 
Se pitää äänestää ja tarvittaessa äänestää uudelleen, niin sitten ollaan kabineteissa. Vaalit on taas tulossa, joten muista äänestää.
 
Hyvä ps-nuoret!
Jotkut sentään uskaltavat ja kehtaavat pitää reserviläisten, metsästäjien ja aseharrastajien puolta.
Kannatan.
 
Hyvä ps-nuoret!
Jotkut sentään uskaltavat ja kehtaavat pitää reserviläisten, metsästäjien ja aseharrastajien puolta.
Kannatan.

Ei vain mahda riittää, jos ei myös muihin puolueisiin saada samaa asiaa ajavia edustajia. Persut eivät kuitenkaan saa niin suurta jytkyä, että yksin pystyisivät asioista päättämään. Toivottavasti.
 
Nykyisellä kehityksellä PS on kohta ainoa puolue, jota voi ja kannattaa äänestää. Valitettavasti yksittäisistä hyvistä ajatuksista huolimatta puolueessa on muuten varsin vakava kompetenssivajaus, jonka vaikutus on puolueen toiminnan ja vaikutusmahdollisuuksien kannalta kriittinen.

Mihin tämä tasavalta tulee vielä päätymään?

Olen ihan samaa mieltä tuosta vajauksesta ja se on oikeasti hankala seikka. Tuo puolue on kuitenkin hyvin uusi vallan kabineteissa, nuorukainen sanoisin. Äänestäjät voivat aidosti halutessaan kasvattaa tuosta nuorukaisesta näköisensä puolueen, se on ehkä ihan aito mahdollisuus.

Persua media on kohdellut eri tavalla kuin muita puolueita, okei, on ollut aiheitakin, mutta pääsääntönä on ollut se, että Persua dissataan joka käänteessä. Persun mukaantuloa poliittiseen kenttään on myös vähätelty. "noku ei hallitusvastuu kelvannu" jne. Mutta aivan hirmuisen muutoksen Persu-nousu aiheutti valtapuolueiden toimintaan, sitä ei haluta vaan myöntää. Esimerkiksi SosDemin ja Kepun retoriikassa näkyy Persunpelko. Eikä Kanallinen Kokomuskaan ole ollut immuuni tälle. Toki on sitten VL ja RKP ja Vihreät, joiden ei tarvi huolehtia mistään, ovatpahan siinä apupuolueina roikkumassa kuin paska rattaissa. Taipuvat vaikka Härskit Jutut-sarjasta tuttuun chi-chi:n, jotta ministerinpallit pysyvät alla....eikä sitä kukaan juurikaan moiti, kuvaavaa, etteivät edes omat kannattajat revi vaatteitaan ja ripota ylleen tuhkaa. Mielenkiintoinen case on tämä ydinvoimala, katsotaan nyt, miten Vihreä reagoi? Ja Vasuri.

Minä olin niin umpikepulainen kuin vain voi olla. Vaalirahajupakka kaikkine mausteineen aiheutti jäsenkortin palauttamisen Keskustoimistoon. Siinä oli kyse paljon muustakin kuin silkasta "vaalirahasta" ja uskon, että foorumin nuorimmat aikanaan saavat tietää, mitä tarkoitan....joku siitä joskus vielä kirjoittaa, mutta me homenokat tuskin olemme vielä sitä näkemässä.
 
Toivottavasti saavat 101 edustajaa niin sitten nähdään...
 
101 Hakkaraista, Halla-ahoa, Immosta... Ei kiitos!

Että lisää Tuomiojia, Lapinteitä, Arhinmäkiä, Kanervoja..?

Oletko tutustunut Halla-ahon teksteihin vai oletko tehnyt päätelmäsi lehdistön johdattelemana? Oman ajatusmaailmansa ulkoistaminen kieltämättä on helppo ratkaisu, mutta aseharrastajana suosittelisin tutkailemaan asioita syvemmältä.

Hakkarainen hölmöilee ja media anteeksiantamattomasti sen huomioi. Eräs ministeri ei kykene humalatilaltaan hoitamaan virkatehtäviään ja media silittää päätä.
 
En ota kantaa mm. Halla-ahon näkemyksiin tai kritiikkin mamu-yms.keskusteluissa, mutta kyllä hänellä on vissit pointtinsa mielipiteenvapauteen liittyvissä asioissa. Mielipiteenvapautta kun voidaan aidosti rajoittaa monilla keinoilla. Uutena termistönä tuotiin vihapuhe, jonka alle voi olla houkutus tarvittaessa sujuttaa asioita, joita nyt tällä haavaa ei koeta vihapuheena, mutta jo viranomainen voi laventaa tuota käsitettä hyvinkin vapaasti. En tiedä, onko tuollainen "lavea" käsite koskaan mikään fantsu juttu? Ehkä se jättää liikaa tulkittavaa. NL oli pullollaan tästä esimerkkejä. NL:ssahan ei ollut kielletty esim. toisinajattelu tai oppositio.....ne olivat käsitteen vastavallankumouksellinen - alla. Ja tunnetusti tuon käsitteen alla sitten kyllä oli jo laveaa meininkiä, eikös vain? Venäjällä tällä haavaa käsittääkseni "huliganismi" on erittäin venyvä käsite, jolla linnan ovet aukeavat melko näpeään. Sitten nämä "ulkomailta ohjatut" järjestöt jne. ja laveaa on meno. Se voi olla vähän niin, että laveat käsitteet antavat mahdollisuuden laveaan meininkiin viranomaisten taholta.
 
Olen ihan samaa mieltä tuosta vajauksesta ja se on oikeasti hankala seikka. Tuo puolue on kuitenkin hyvin uusi vallan kabineteissa, nuorukainen sanoisin. Äänestäjät voivat aidosti halutessaan kasvattaa tuosta nuorukaisesta näköisensä puolueen, se on ehkä ihan aito mahdollisuus.

Persua media on kohdellut eri tavalla kuin muita puolueita, okei, on ollut aiheitakin, mutta pääsääntönä on ollut se, että Persua dissataan joka käänteessä. Persun mukaantuloa poliittiseen kenttään on myös vähätelty. "noku ei hallitusvastuu kelvannu" jne. Mutta aivan hirmuisen muutoksen Persu-nousu aiheutti valtapuolueiden toimintaan, sitä ei haluta vaan myöntää. Esimerkiksi SosDemin ja Kepun retoriikassa näkyy Persunpelko. Eikä Kanallinen Kokomuskaan ole ollut immuuni tälle. Toki on sitten VL ja RKP ja Vihreät, joiden ei tarvi huolehtia mistään, ovatpahan siinä apupuolueina roikkumassa kuin paska rattaissa. Taipuvat vaikka Härskit Jutut-sarjasta tuttuun chi-chi:n, jotta ministerinpallit pysyvät alla....eikä sitä kukaan juurikaan moiti, kuvaavaa, etteivät edes omat kannattajat revi vaatteitaan ja ripota ylleen tuhkaa. Mielenkiintoinen case on tämä ydinvoimala, katsotaan nyt, miten Vihreä reagoi? Ja Vasuri.

Minä olin niin umpikepulainen kuin vain voi olla. Vaalirahajupakka kaikkine mausteineen aiheutti jäsenkortin palauttamisen Keskustoimistoon. Siinä oli kyse paljon muustakin kuin silkasta "vaalirahasta" ja uskon, että foorumin nuorimmat aikanaan saavat tietää, mitä tarkoitan....joku siitä joskus vielä kirjoittaa, mutta me homenokat tuskin olemme vielä sitä näkemässä.

Jos muistellaan mielipidemittauksia ennen viime eduskuntavaaleja. Niitä ensimmäisiä ennen vaaleja joissa media ja valtapuolueet kokivat karun herätyksen,että sellaiset kuin Persut ovat tulossa. Silloin joku fiksu sanoi :Kohta alkaa mustamaalaus ja propaganda. Sanoja oli aivan oikeassa.
Toki persut ovat aihettakin antanut,mutta oli se Persut tai joku muu meidän eliitin mallin haastava puolue,niin hyökkäys on kova.
 
Persuilla on mielestäni monia hyviä juttuja ohjelmassaan: isänmaallisuus, maanpuolustushenkisyys, terve järki kielikysymyksessä (esim. pakkoruotsin vaihto vapaaehtoiseen venäjään Itä-Suomessa), konservatiiviset arvot (esim. avioliittolaki). Itse 12 vuotta ulkomailla asuneena en voi kuitenkaan hyväksyä joidenkin persulaisten aika selvää rasismia ja ns. muukalaisvihaa maahanmuuttajia kohtaan. Kannatan kyllä maahanmuuton perusperiaatteiden päivittämistä esim. Kanadan/Australian-tyyliseen pistepohjaiseen järjestelmään, jossa koulutuksesta, työkokemuksesta, jne. saa pisteitä ja jos pisteitä on yhteensä tarpeeksi, niin tervetuloa Suomeen, mutta jos kerran on jo Suomeen syystä tai toista itse kukin päässyt asumaan, niin sitten pitää kohdella asiallisesti.
 
Että lisää Tuomiojia, Lapinteitä, Arhinmäkiä, Kanervoja..?

Oletko tutustunut Halla-ahon teksteihin vai oletko tehnyt päätelmäsi lehdistön johdattelemana? Oman ajatusmaailmansa ulkoistaminen kieltämättä on helppo ratkaisu, mutta aseharrastajana suosittelisin tutkailemaan asioita syvemmältä.

Hakkarainen hölmöilee ja media anteeksiantamattomasti sen huomioi. Eräs ministeri ei kykene humalatilaltaan hoitamaan virkatehtäviään ja media silittää päätä.

http://fi.wikiquote.org/wiki/Jussi_Halla-aho No jos nuo ovat oikeasti Halla-ahon sanomia, niin en kyllä yhtään ihmettele, jos poliisi ei tyypille aselupia anna. En minäkään antaisi. Eihän noissa jutuissa ole järjen hiventäkään.

Oikeasti, missä on persu-äänestäjien järki?
 
Edelleen lainaat lainauksia, etkä koko tekstiä josta lauseet/virkkeet on repäisty. Mutta laiskuushan on päivämme muoti-ilmiö.

"Oikeasti, missä on persu-äänestäjien järki?" alkaa olla jo sellaista läppää ettei moisen esittäjän pisteet silmissäni ainakaan kasva ylöspäin.
PS on ainoa puolue, joka edes koettaa hillitä alati kasvavaa hoplofobiaa. Muut puolueet sen sijaan voivat puhua toista, mutta äänestävät kieltolakien puolesta.
Katsopas vaikka viimeisin valiokuntalausunto eu:n uuteen asekieltodirektiiviin liittyen http://www.toiminta-ampujat.fi/phpBB/viewtopic.php?f=90&t=27537

Tietysti jos alati kasvava holhoaminen erinäisine kielto- sekä valvontalakeineen, kansallisen päätäntävallan sekä verokertymän luovutus ulkomaille on sydäntä lähinnä niin et voi äänestää väärin kun kannatat wanhoja puolueita.

Nuo kolme mainitsemaasi henkilöä ovat sinulle yhtä kuin koko puolue? Niinistön Jussikin on vain poikkeus, kuten ne 35 muuta edustajaa?
 
Vaikken persu olekkaan, niin 101 Halla-ahoa kelpaisi oikein hyvin. Mikäpä siinä: sivari, humanisti ja huumeitakin kokeillut. Luulisi arvostettavan vähän punavihreimmissäkin piireissä.

Katsokaapa viime perjantain A-studio, siellä taas näkyy kuinka Halla-ahon vastustajat esittävät älykkäitä argumentteja, samalla kun Halla-aho keskittyy haukkumaan muita, puhumaan aiheen vierestä ja keskeyttämään muita keskustelijoita. Tämähän on toistunut useasti viime vuosien aikana... Eiku. :rolleyes: http://areena.yle.fi/tv/2172512
 
Joo, eiköhän tämä ollut tässä.
 
Toivottavasti saavat 101 edustajaa niin sitten nähdään...

Ei tule tapahtumaan. Oltakoon persujen vaalimenestyksestä mitä mieltä tahansa, niin 101 paikkaa ei ole vähäisessäkään määrin todennäköistä. Yksikään puolue ei kuunaan ole tuollaiseen yltänyt, eikä yllä nytkään.

Hallitukseen pääseminen sitävastoin on jo paljon todennäköisempää ja toivon sitä. Sittenpähän nähdään, ovatko ihmemiehiä vaiko eivät. Tosiasia on, että hallituksessa joutuu talikoimaan sellaisiakin p**kakasoja, joihin ei haluaisi koskea pitkällä tikullakaan.
 
Back
Top