http://fi.wikipedia.org/wiki/Pol_Pot
Pol Pot
Pol Pot
Kambodžan 29. pääministeri
14. huhtikuuta 1976 –
27. syyskuuta 1976
25. lokakuuta 1976 –
7. tammikuuta 1979
Edeltäjä Khieu Samphan
Nuon Chea
Seuraaja Nuon Chea
Pen Sovan
Tiedot
Syntynyt Kâmpóng Thum,
Ranskan Indokiina
19. toukokuuta 1925
Kuollut 15. huhtikuuta 1998 (72 vuotta)
Anlong Veng Kambodža
Puolue Kambodžan kommunistinen puolue
Puoliso Khieu Ponnary (ero.)
Mea Son
Uskonto ateisti (aiemmin
Theravada-buddhalaisuus)
Pol Pot, oikealta nimeltään
Saloth Sar (
19. toukokuuta 1925 –
15. huhtikuuta 1998) oli
punaisten khmerien (
angkar padevat, 'vallankumouksellinen organisaatio') johtaja ja demokraattisen Kamputsean pääministeri
1976–
1979. Pol Potin johdolla punakhmerit yrittivät luoda maahan
agraariutopian,
[1] jonka uhreina neljäsosa maan väestöstä sai surmansa.
[2]
Sisällysluettelo
Varhainen elämä
Pol Pot syntyi
Kâmpóng Thumin lähellä olleessa kylässä vuonna 1925. Hänen alkuperäinen nimensä oli Saloth Sar. Hän oli yhdeksänlapsisen perheen toiseksi nuorin lapsi, ja hänen isänsä oli maanomistaja ja maanviljelijä Pen Saloth ja äitinsä Nok Sem. Saloth Sar lähetettiin kuusivuotiaana asumaan rikkaampien sukulaisten luokse monien muiden kambodžalaislapsien tapaan. Hänet lähetettiin
Phnom Penhiin veljelleen, joka työskenteli
Kuninkaanpalatsissa. Saloth Sar ei päässyt peruskoulun high schooliin ja opiskeli sen sijasta puusepäksi ammattikoulussa.
[3]
Saloth Sar sai vuonna 1949 stipendin
Pariisiin.
[4] Hän opiskeli Ranskassa radiotekniikkaa kolmen vuoden ajan. Hän osallistui siellä
kommunistien toimintaan ja tutustui siellä muun muassa
Son Seniin ja
Ieng Saryyn, joista tuli hänen pitkäaikaisia liittolaisiaan. Ranskassa Saloth Sar tapasi myös tulevan vaimonsa
Khieu Ponnaryyn. Saloth Sar muisteli itse myöhemmin Ranskan aikaansa ja kertoi, että hänen koulunkäyntinsä hiipui samalla, kun hän alkoi osallistua aktiivisemmin radikaaliin toimintaan.
[3]
Toiminta vastarintaliikkeessä ja vallankumous
Saloth Sar palasi 1953 Kambodžaan ja toimi aktiivisesti maanalaisessa kommunistisessa vastarintaliikkeessä nimeltä
Punaiset khmerit.
[4] Tuohon aikaan kommunistit johtivat kapinaa
Ranskan Indokiinan miehitysvaltaa vastaan. Kansannousun keskus oli
Vietnamissa, mutta kapinallisliikehdintää oli myös Kambodžassa ja Laosissa. Saloth Sar liittyi
Việt Minhiin, mutta huomasi pian, että he keskittyivät ainoastaan Vietnamiin. 1954 Ranska vetäytyi
Indokiinasta, mutta myös Việt Minh vetäytyi pohjois-Vietnamiin, Kuningas
Norodom Sihanoukin järjestäessä vaalit. Sihanoukin johtama puolue voitti kaikki paikat kommunisteja vastaan - osin suosituimmuutensa takia, osin käyttämällä uhkailua.
lähde?
Saloth Sar tapasi salaisesti vuonna 1960 muiden kambodžalaisten kommunistien kanssa, ja he erottivat Indokiinan kommunistisesta puolueesta oman
khmerien työväenpuolueen. Kahdessa vuodessa Saloth Sar kohosi puolueen pääsihteeriksi. Hän peri paikan hämärissä olosuhteissa kuolleelta
Tou Samouthilta.
[3][5] Saloth Sar pakeni Sihanoukin salaista poliisia ja vietti vuosikymmenen piileskellen ja kouluttaen värvättyjä joukkoja. Kiinassa Saloth Sar vieraili hieman ennen
kulttuurivallankumousta ja havainnoi monia kiinalaisen yhteiskunnan piirteitä, joita otti myöhemmin käyttöön Kambodžassa.
[3]
Vietnamin sodan laajentuminen auttoi Kambodžan kommunistista liikettä.
[3] Lisäksi
Băt Dâmbângin maakunnan vuoden 1967 talonpoikaislevottomuudet toivat kommunisteille lisää kannattajia. Puolue alkoi tämän jälkeen määrätietoisesti kanavoimaan maaseutuväestön tyytymättömyyttä omaan toimintaansa.
[6] Kuningas
Norodom Sihanoukia kritisoitiin kotimaassaan Vietnamin sodan kumpienkin osapuolten tukemisesta.
Kansalliskokous syöksi hänet vallasta maaliskuussa 1970 ja korvasi hänet entisellä pääministerillä,
Lon Nolilla. Raivostunut Sihanouk yhdisti voimansa Punaisten khmerien kanssa, mikä syöksi Kambodžan syvemmälle Vietnamin sotaan.
[3]
Protestiksi vallasta syrjäytykselle Sihanouk siirsi tukensa Pol Potin puolelle. Samana vuonna
Richard Nixon määräsi sotilastoimien ulottamisesta Kambodžan puolelle tavoitteena tuhota Etelä-Vietnamin rajan pinnassa olleet Vietkong-sissien turvapaikat. Sihanoukin tuki ja raivo amerikkalaisten invaasiosta ajoi monet Pol Potin puolelle ja pian Lon Nolin hallitus kontrolloi ainoastaan kaupunkeja. Kun Yhdysvallat lähti Vietnamista ja Vietkong Kambodžasta, punakhmerit jatkoivat taistelua. Lon Nolin hallinto romahti kykenemättömänä rauhoittamaan maata.
17. huhtikuuta 1975 Kambodžan kommunistinen puolue valloitti
Phnom Penhin ja Lon Nol pakeni Yhdysvaltoihin. Norodom Sihanouk palasi valtaan 1975.
lähde?
Pol Pot Demokraattisen Kamputsean pääministerinä
Demokraattinen Kamputsea perustettiin 5. tammikuuta 1976 ja 2. huhtikuuta kuningas Sihanouk syrjäytettiin.
[7] Khieu Samphanista tuli uuden hallinnon valtionpäämies ja Pol Potista pääministeri.
[8] Saloth Sar oli valinnut vallankumousnimekseen Pol Potin, ja hän pystyi pitämään oikean identiteettinsä salassa yli vuoden ajan. Vasta vuonna 1979 hän myönsi haastattelussa alkuperäisen nimensä.
[9] Länsimaissa Kambodžan uudesta hallinnosta ei tiedetty juuri mitään, ja vasta syyskuussa 1977 Pol Pot esiintyi ensimmäisen kerran julkisuudessa. Hän piti pitkän puheen Kambodžan kommunistisen puolueen 17-vuotispäivänä.
[10]
Pol Pot aloitti koko maan läpäisevät sosialistiset reformit. Punakhmerit evakuoivat kansalaiset kaupungeista maalle, missä heidät pakotettiin kolhooseihin. Omaisuudesta tuli yhteistä ja koulutus järjestettiin yhteiskouluissa. Pol Potin hallinto oli erityisen jyrkkä poliittista toisinajattelua ja vastarintaa kohtaan. Tuhansia poliitikkoja ja byrokraatteja tapettiin, kun Phnom Penhistä tehtiin aavekaupunki. Monet muutkin kuolivat nälkään, sairauksiin tai teloituksiin. Maamiinoja, joita Pol Pot kutsui "täydellisiksi sotilaikseen", levitettiin laajalti ympäri maaseutua. Punaisten khmerien uhriluvusta kiistellään, mutta maassa kuoli Pol Potin hallinnan aikana toistamiljoonaa ihmistä.
lähde?
Punakhmerien hallinnon kukistuminen alkoi, kun Pol Pot hyökkäsi Vietnamiin ja yritti saada hallintaansa aluetta rajalla. Vietnamilaiset joukot hyökkäsivät 25. joulukuuta 1978 Kambodžaan, ja ne
valtasivat Kambodžan nopeasti ja kaatoivat Pol Potin hallinnon.
[3]
Viimeiset vuodet
Pol Pot pakeni
Thaimaahan Kambodžan rajan läheisyyteen ja jatkoi sieltä taisteluaan vietnamilaisten tukemaa Phnom Penhin hallintoa vastaan.
[4] Kiina ja Thaimaa tukivat Pol Potia ja tämän kannattajia ja antoivat lääketieteellistä ja sotilaallista apua.
[3] Kiinan liittolaisena Pol Pot oli
Neuvostoliiton vihollinen. Etenkin Yhdysvallat ja Kiinan kansantasavalta estivät Vietnamin asettaman nukkehallituksen pääsyn
YK:hon. Noudattaen reaalipolitiikan linjaansa, Yhdysvallat pyrki estämään kaikkia Vietnamin valtapyrkimyksiä. Autonomistina Pol Pot vastusti Neuvostoliiton hegemonista valta-asemaa ja tästä syystä Yhdysvallat, Thaimaa ja Kiinan kansantasavalta pitivät häntä hyvänä vaihtoehtona Vietnamiin kallellaan olevan hallinnon sijaan.
lähde?
Vietnam vetäytyi 1989 Kambodžasta. Pol Pot kieltäytyi yhteistyöstä rauhanprosessin kanssa ja jatkoi taistelua uutta liittoumahallitusta vastaan. Punaiset khmerit jatkoivat taistelua hallituksen joukkoja vastaan, kunnes 1996 taistelumoraaliltaan kuihtuneet joukot alkoivat murentua karkuruuden lisääntyessä. Moni tärkeistä johtajistakin loikkasi hallituksen riveihin.
lähde?
Pol Pot määräsi hänen lähes koko elämänmittaisen oikean kätensä Son Senin ja hänen 11 perheenjäsenensä teloituksen 10. kesäkuuta 1997, koska he halusivat sopia hallituksen kanssa. Sitten Pol Pot pakeni pohjoiseen turvapaikkaansa, mutta joutui kuitenkin punaisten khmerien armeijan päällikön
Ta Mokin vangitsemaksi. Hänet tuomittiin elinikäiseen kotiarestiin. Huhtikuussa 1998 Ta Mok pakeni metsiin hallituksen uuden hyökkäyksen ajamana, vieden Pol Potin mukanaan. Muutamaa päivää myöhemmin - 15. huhtikuuta 1998 Pol Pot kuoli, ilmoitettuna kuolinsyynä sydänkohtaus.
l
http://fi.wikipedia.org/wiki/Punaiset_khmerit
Punaiset khmerit
Punaisten khmerien lippu
Demokraattisen Kamputsean lippu
Punaiset khmerit (
ransk. khmers rouges,
khmeriksi Kmae Krɑhɑɑm) oli
maolainen vallankumouksellinen liike, joka hallitsi
Demokraattista Kamputseaa huhtikuusta 1975 tammikuuhun 1979.
Pol Potin johtamien punakhmerien tavoitteena oli luoda maahan
utopistinen agraariyhteiskunta tuhoamalla kaupunkien keskiluokka, jonka tuhkasta nousisi tulevaisuuden uusi ihminen. Tarkoitusta varten kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin maaseudulle pakkotöihin "kuoleman kentille"
[1]. Punakhmerien hallinnon aikana yli miljoona kambodžalaista menehtyi aliravitsemukseen, sairauksiin ja summittaisiin teloituksiin
[2], mutta huomattavasti suurempiakin arvioita on esitetty
[3].
Phnom Penhin hallitusta on syytetty kykenemättömyydestä saada entisiä punakhmerijohtajia oikeuden eteen vastaamaan hallintonsa rikoksista. Vasta 2006 perustettiin
YK:n alainen
kansanmurhatuomioistuin[4], jonka eteen haastettiin
Khieu Samphan,
Nuon Chea,
Ieng Sary ja
Duch[5]. Heistä Duch on tuomittu, Ieng Sary kuollut ja Ieng Thirith vapautettu terveydentilan vuoksi.
Sisällysluettelo
Taustaa
Sihanoukin kaatuminen kenraali
Lon Nolin johtamassa
sotilasvallankaappauksessa 1970 ja
Nixonin valtuuttamat massiiviset
Yhdysvaltain ilmavoimien ja
Etelä-Vietnamin armeijan ilmapommitukset 1970–1973
[6] loivat otollisen tilanteen punakhmerien valtaannousulle
[7]. Aiemmin vähäisestä sissijoukosta tuli nopeasti
Kiinan ja
Pohjois-Vietnamin tukemana varteenotettava voima Sihanoukin johtaman
yhdistyneen kansanrintaman taistelussa ulkovaltojen aggressiota vastaan. Liikkeen todelliset johtohahmot piilottelivat keulakuvaksi asetetun Sihanoukin ja Kambodžan kommunistisen puolueen julkisivun takana. Liikkeen
politbyroosta,
Angkarista, tiedettiin hyvin vähän, eikä se esiintynyt julkisuudessa lukuun ottamatta presidentti Khieu Samphania.
Valtaan päästyään liike siirsi Kambodžan yhteiskunnan väkivaltaisesti "vuoteen nolla", mikä liikkeen johtajan
Pol Potin fraseologiassa merkitsi vanhan tuhoutumista ja uuden luokattoman aikakauden alkua. Samaan aikaan punakhmerit joutuivat vakaviin rajakonflikteihin laajentumispyrkimysten, vietnamilaisen vähemmistön kohtelun ja poliittisten erimielisyyksien vuoksi juuri yhdistyneen Vietnamin joukkojen kanssa. Kambodžan sekasortoon ajetun yhteiskunnan infrastruktuuri romahti, eikä armeijan moraali kestänyt vahvan vihollisen kouliutuneiden joukkojen edessä
[8].
Vietnamin joukkojen invaasio 25. joulukuuta 1978
[9] merkitsi liikkeen lopun alkua, mutta aseellinen vastarinta päättyi vasta liikkeen sisäiseen hajaannukseen 1997
[10], kun komentaja
Ta Mok asetti syrjäytetyn Pol Potin kotiarestiin useimpien punakhmerien jo astuttua
Hun Senin hallituksen joukkojen puolelle. Tässä vaiheessa punakhmerien hallussa oli enää kapea kaistale maata
Thaimaan vastaisella rajalla lähellä
Pailinia.
Historia
Punaiset Khmerit (
khmeriksi Khmaey Krahom; tulee ranskan ilmaisusta
Khmers Rouges, mistä myös suoraan englannin
Khmer Rouge) oli Kamputsean kommunistinen puolue. Punaisiksi khmereiksi Kambodžan (Kamputsean) kommunisteja kutsui ensi kerran
Norodom Sihanouk. Indokiinan kommunistinen puolue perustettiin 1931, ja erillinen Kamputsean kommunistinen puolue perustettiin 1951 nimellä "Vallankumouksellinen kansanpuolue". Varhaisina vuosinaan Kamputsean kommunistinen puolue oli Vietnamin kommunistisen puolueen osa. Indokiinan sodan päätyttyä 1954 suurin osa kamputsealaisista kommunisteista, arviolta noin 5 000 henkeä, pakeni Vietnamiin. Kamputseaan jääneistä kommunisteista osa siirtyi uuteen laillisesti toimivaan vasemmistopuolueeseen, Pracheachoniin. Toiset taas jatkoivat maanalaista toimintaa. Kommunistien organisaation voi kuitenkin katsoa 50-luvulle tultaessa olleen hajalla.
Pracheachon-puolue joutui vähitellen yhä kovenevan vainon kohteeksi ja maanalainen kommunistinen toiminta organisoitui uudelleen vuonna 1960 Phnom Penhissä järjestetyssä salaisessa puoluekokouksessa. Puolueen pääsihteeriksi nousi puolueen veteraani Tou Samoth, mutta seuraavana vuonna apulaispääsihteeriksi valittiin Saloth Sar, joka myöhemmin tuli tunnetuksi nimellä
Pol Pot. Tou Samothin kadottua hämärissä olosuhteissa vuonna 1963 Saloth Sar eli Pol Pot nousi puolueen johtoon.
Prinssi
Norodom Sihanoukin hallitus lakkautti Pracheachonin lopullisesti vuonna 1962 ja Kamputsean kommunistit suuntautuivat yhä enemmän maanalaisen toimintaan maaseudulla. 1963 Saloth Sar ja muut puolueen johtohenkilöt siirtyivät maaseudun tukikohtiin. 1967 Battambangin maakunnassa puhjennut talonpoikaiskapina toimi puolueen sissitoiminnan todellisena lähtölaukauksena. Samana vuonna puolueen riveihin siirtyi myös eräitä Sihanoukin Sangkum-puolueessa toimineita vasemmistolaisia, mm. Khieu Samphan.
Kamputsean puolueen kapinatoiminta ei alkuun saanut juurikaan tukea Pohjois-Vietnamista tai muista sosialistisista maista. Pohjois-Vietnamin hallitukselle ja
FNL:lle oli tärkeintä säilyttää Sihanoukin riippumaton ulkopolitiikka joka mahdollisti FNL:n huoltokuljetukset Kamputsean alueen kautta. Vuonna 1970 punaisilla khmereillä oli pieni noin 4 000 sissin joukko.
lähde? Monet sisseistä tulivat köyhistä pienviljelijäperheistä ja olivat nuoria asevelvollisia.
CIA:n tukeman pääministeri
Lon Nolin kaadettua Sihanoukin, tilanne kuitenkin muuttui ratkaisevasti. Sihanouk liittoutui punaisten khmerien kanssa ja myös Vietnam alkoi tukea aktiivisesti kapinaliikettä. Myös suuri joukko Vietnamiin 50-luvulla paenneita kommunisteja liittyi punaisten khmerien riveihin.
Pol Potin ja muu puoluejohto suhtautui kuitenkin vietnamilaisiin ja Vietnamissa oleskelleisiin kamputsealaisiin kommunisteihin äärimmäisen epäluuloisesti. Vuonna 1971 pidetyssä salaisessa puoluekokouksessa vahvistettiin linjaus jonka mukaan amerikkalaisen imperialismin lisäksi vaarallisimmaksi viholliseksi nimettiin vietnamilaiset. Vietnamilaismielisiä jäseniä alettiin puhdistaa puolueesta aluksi vähin äänin. Vuosina 1972–1973 puhdistukset kiihtyivät satojen Vietnamista palanneiden teloituksiksi ja monet pakenivat uudelleen Vietnamiin. Myös punaisten khmerien ja Pohjois-Vietnamin/FNL:n joukkojen välillä käytiin jo tuolloin ensimmäisiä yhteenottoja.
Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti vietnamilaiset joukot vetäytyivät Kamputseasta 1973 ja USA:n pommituskampanja punakhmerejä vastaan kiihtyi ennen näkemättömiin mittoihin. Lon Nolin hajanainen ja korruptoitunut hallitus ei kuitenkaan kyennyt pysäyttämään punaisten khmerien etenemistä, jotka hallitsivat pian suurinta osaa maaseutua. Syksyllä 1974 punaiset khmerit katkaisivat jo kaikki Phnom Penhiin vievät tiet ja jokireitit. Pääkaupungin huolto oli Bangkokista toteutetun ilmasillan varassa. Punaiset khmerit valtasivat
Phnom Penhin 17. huhtikuuta 1975 ja hallituksen joukot antautuivat. Lon Nol oli poistunut maasta jo paria viikkoa aiemmin. Sota oli tappanut noin 0,6 miljoonaa kamputsealaista ja jätti useita miljoonia nälkäisiä ja kodittomia.
lähde? Kamputsean kärsimykset eivät päättyneet tähän.
Hallinto
Vielä valtaan noustuaankin punaiset khmerit säilyttivät salamyhkäisyytensä. Puolueen toiminta pidettiin edelleen käytännössä salaisena, joskin siihen viitattiin epämääräisesti nimellä "angkar" (järjestö). Alkuun virallisena valtionpäämiehenä toimi edelleen prinssi Sihanouk, mutta keväällä 1976 maan nimeksi muutettiin Demokraattinen Kamputsea, julkistettiin uusi perustuslaki ja valtionpäämieheksi nousi
Khieu Samphan. Pääministeriksi nimettiin tällöin Pol Pot joka oli alkuun ulkomaailmalle täysin tuntematon nimi. Vasta Pol Potin kuvien julkistamisen jälkeen tämän tunnistettiin olevan oikealta nimeltään Saloth Sar. Kamputsean kommunistisen puolueen olemassaolo tehtiin ulkomaailmalle julkiseksi vasta 1977. Laajamittaisesta terrorista huolimatta oli punaisten khmerien keskushallinnon ote varsinkin aluksi heikko. Alueelliset ja paikalliset puoluejohtajat käyttivät merkittävää valtaa alueillaan ja elinolot vaihtelivatkin alueittain.
Väestön pakkosiirrot ja työleirit
Kun punaiset khmerit olivat saaneet vallan 1975, he siirsivät välittömästi 2–3 miljoonaa ihmistä
kaupungeista maaseudulle, missä heidät pakotettiin agraariyhdyskuntiin. Tämän jälkeenkin tehtiin lukuisia väestönsiirtoja, joissa ihmisiä siirrettiin uudiskyliin. Termeistä huolimatta nämä käytännössä vastasivat työleirejä. Arviolta kaksi kolmasosaa Kambodžan väestöstä joutui punaisten khmerien kaudella pakkosiirretyksi.
Väestönsiirrot toteutettiin marssittamalla ihmiset jalan uuteen sijoituspaikkaan. Vanhuksille, lapsille ja sairaille marssit olivat kohtalokkaita. Kaupungeista maaseudun leireille siirretyt olivat alkuun epäluotettavaksi kastettua alempaa kastia,
"uusia", joita yleensä syrjittiin suhteessa yhdyskunnissa ennestään asuneisiin
"vanhoihin". Tämä luokittelu lakkautettiin kuitenkin virallisesti 1977.
Epäluulo kaupunkilaisia kohtaan nojautui niin kuviteltuihin kuin todellisiin seikkoihin. Monet kaupunkilaiset olivat itse asiassa aiemmin maaseudulta punaisia khmerejä paenneita. Toisaalta kaupunkien sivistyneistön ja varakkaamman kansanosan keskuudessa epäilemättä vastustettiin laajalti punaisia khmerejä, ja näiden ryhmien taholta oli odotettavissa
oppositioliikehdintää. Toisaalta punaisten khmerien
ideologia nojautui maaseudun köyhiin ja kaupunkilaisia pidettiin
"loismaisina".
Agraariyhdyskunnissa pyrittiin rakentamaan luokaton yhteiskunta. Pakkosiirrettyjä ihmisiä vartioivat vartijat. Omaisuudesta tuli yhteistä. Usein perheet hajotettiin, eivätkä perheenjäsenet saaneet puhua toisilleen
kuolemanrangaistuksen uhalla. Monet kuolivat nälkään,
sairauksiin ja teloituksiin. Ihmisiä tapettiin
kuokilla ammusten säästämiseksi
Terrori
Pääkalloista koottu kartta. Vankileiri S-21, Tuol Sleng,
Phnom Penh.
Punaisten khmerien hallinto oli vertaansa vailla julmuudessaan. Punakhmerien pakkotoimenpiteet kohdistuivat valikoimatta kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, kuitenkin keskiluokkaan erityisesti. Ihmisiä vainottiin ja surmattiin vähäisistäkin syistä. Hallinto oli erityisen jyrkkä poliittista toisinajattelua ja vastarintaa kohtaan. Vanha älymystö oli uuden hallinnon erityisenä silmätikkuna. Vanha hallitseva luokka sai mennä, kun uutta ihmistä muovattiin porvarillisen yhteiskunnan tuhkasta. Tarkoituksena oli tasa-arvoistaa yhteiskunta pakkokeinoin. Punaiset khmerit vainosivat erityisesti lukeneistoa, kuten
pappeja,
lääkäreitä ja
opettajia. Yhteydet ulkomaille olivat riittävä syy teloitukseen.
Punaisten khmerien tekemät murhat kohdistuivat myös etnisiin vietnamilaisiin,
kristittyihin,
muslimeihin ja
buddhalaismunkkeihin. Koska Kiinan hallitus oli punaisten khmerien liittolainen, kiinalaisia ei tapettu, mutta monet lähtivät maasta, sillä he eivät saaneet harjoittaa ammattiaan. Myös puolueen sisäiset puhdistukset yltyivät punaisten khmerien hallinnon aikana huippuunsa vuosina 1977–78. Koska puhdistusten yhteydessä tapettiin varsinaisen kohteen lisäksi myös tämän työtoverit, perhe jopa koko kylä, vaativat ne tuhansittain uhreja.
Khang Lek Ieun johtamassa
Tuol Slengin vankilassa kidutettiin noin 17 000 ihmistä joista vain seitsemän tiedetään selvinneen hengissä. Teloitusmenetelmät olivat mitä hirveimmät: Vauvat laitettiin puita vasten roikkumaan ja heidät nuijittiin kuoliaaksi. Heidät nuijittiin, koska haluttiin säästää luoteja. Teloitettavat vietiin huoneisiin joissa oli sänky. Uhrit sidottiin sänkyyn kiinni ja heidän päänsä murskattiin kuokalla. Toisinaan taas teloitettavan vatsa avattiin ja sinne laitettiin
skorpioneja,
hämähäkkejä tai hyönteisiä.
lähde?
Elinolot
Koulutus ja
terveydenhuolto, jotka aiemminkin olivat olleet heikkoja romahtivat täysin. Koulutusjärjestelmä rajoittui kolhoosien kouluihin joissa keskityttiin paljolti poliittiseen kasvatukseen. Punaiset khmerit pakottivat ihmiset työskentelemään keskeytyksettä 12 tuntia ilman riittävää ravintoa. Länsimainen
lääketiede pantiin viralta, mikä johti ihmisten kuolemiseen perinteisellä maalaislääketieteellä.
Khmerin kielessä on lukuisia sanoja joilla kuvataan ihmisen yhteiskunnallista asemaa. Punakhmerien hallinnon takia normaali
yhteiskunta lakkasi toimimasta. Punaisten khmerien terrorin voimakkuus vaihteli huomattavasti alueesta toiseen ja ajankohdasta toiseen. Puhdistusaallot harvensivat punakhmerien hallinnon virkamiehistöä. Maa harjoitti hyvin eristynyttä
politiikkaa ja jonkinlaista yhteistyötä oli vain Kiinan kanssa.
Maamiinoja, joita Pol Pot kutsui "täydellisiksi sotilaikseen", levitettiin laajalti ympäri maaseutua.
Vastarinta ja sisäiset levottomuudet
Punaisten khmerien johdon politiikka herätti luonnollisesti laajaa vastustusta. Laajamittaisen terrorin vuoksi tämä tuli esiin lähinnä joinain spontaaneina kapinoina ja puolueen sisäisenä taisteluna. Khieu Samphanin lausunnon mukaan punaisten khmerien johto joutui valtakaudellaan torjumaan ainakin seitsemän vallankaappausyritystä.
Suurin punaisten khmerien vastainen kapina oli itäisen vyöhykkeen puoluesihteeri
So Phimin johtama toukokuussa 1978 ja ilmeisesti kapinahankkeen taustalla oli myös vietnamilaisten tuki. Pol Potin hallinto kukisti kuitenkin kapinan erittäin verisesti ja So Phim teki
itsemurhan välttääkseen vangiksi joutumisen. Osa kapinaan osallistuneista pakeni kuitenkin Vietnamiin ja osallistui myöhemmin punakhmerien kaatamiseen. Marraskuussa 1978 keskisen erikoisvyöhykkeen puoluesihteeri
Vorn Vet yritti ilmeisesti kaapata vallan, mutta joutui itse puhdistuksen kohteeksi.
Arviot uhrien määrästä
Lopullisesta sisällissodan, Pol Potin ohjelmien ja Vietnamin miehityksen uhriluvusta kiistellään. Kolme miljoonaa oli Vietnamin asettaman hallituksen arvio. Tarkkoja väestönlaskentoja ei ole maassa tehty usein. Yalen Kambodžan kansanmurhan tutkimusprojektin arvio on 1,7 miljoonaa
[11],
Amnesty Internationalin 1,4 miljoonaa ja Yhdysvaltain viranomaisten 1,2 miljoonaa.
lähde? Khieu Samphan ja Pol Pot asettivat lukuja 800 000 uhrista miljoonaan.
lähde? CIA:n arvioiden mukaan teloituksia oli 50 000–100 000.
lähde?
Ideologia ja aate
Punaisten khmerien
ideologia oli sekoitus
maolaisuutta ja
nationalismia, joka suuntautui niin amerikkalaisia kuin vietnamilaisia vastaan. Ideologiassa korostui myös maaseudun ja omavaraisuuden ihannointi sekä anti-intellektuaalisuus. Erityisesti Maon "
Suuren harppauksen" ja
kulttuurivallankumouksen on katsottu olleen punakhmerien esikuvina, joskin punakhmerien ohjelma meni esikuvaansakin pidemmälle.
Dap Prampi Mesa Chokchey ("Loistava huhtikuun 17."), Demokraattisen Kambodžan kansallislaulu
Äänitiedostojen
kuunteluohjeet
Käytännössä puolue toteutti radikaalin ohjelman johon liittyi kaupunkien hylkääminen, useimpien oppilaitosten ja sairaaloiden sulkeminen, tehtaiden jättäminen, rahan hylkääminen, uskontojen hylkääminen, yksityisomaisuuden lakkauttaminen ja ihmisten siirto maalla oleville pakkotyöleireille. Politiikan tarkoitus oli muuttaa Kambodžan kansa uusiksi ihmisiksi maataloustyön avulla. Osin punaisten khmerien toimet oli tarkoitettu väliaikaisiksi, suunnitelmissa oli esim. uuden teollisuuden luominen kunhan maatalouden omavaraisuus olisi saavutettu ja väestö sopeutettu uuteen järjestelmään.
Liikkeen johtajat 1975–1979
Puolueen keskuskomitean toimeenpaneva komitea oli seuraava:
- Pol Pot (Saloth Sar) "Veli numero 1", puolueen johtaja, pääsihteeri helmikuusta 1963, kuollut.
- Nuon Chea "Veli numero 2", pääministeri (elää)
- Ieng Sary "Veli numero 3" varapääministeri (Pol Potin lanko), kuollut
- Khieu Samphan Punaisten khmerien presidentti (elää)
- Ta Mok (Chhit Chhoeun) "Veli numero 7", kuollut
- Son Sen, puolustusministeri, kuollut
- Yun Yat (kuollut), Ke Pauk "Veli numero 13", aikaisempi pohjoisvyöhykkeen sihteeri (kuollut) ja Ieng Thirith (elää).
Kukistuminen
Khmerien valtakausi päättyi
Kambodžan–Vietnamin sotaan, jossa
vietnamilaiset valloittivat Phnom Penhnin 7. tammikuuta 1979. Meni vielä jonkin aikaa, ennen kuin Vietnamin joukot saivat suurimman osan maasta hallintaansa. Vietnam valtasi maan, koska punaiset khmerit hyökkäilivät monia kertoja rajan takaa. Vietnamilaisia maahantunkeutujia auttoivat jonkin verran myös punaisissa khmereissä toimivat vastarinta-aktivistit, jotka muodostivat maan tulevan hallinnon ytimen. Khmerit jatkoivat maan länsiosissa, kontrolloiden
Thaimaan rajaa vuosikausia rahoittaen toimintaansa timanttien ja puutavaran salakuljetuksella. Vuonna 1985 Khieu Samphan siirtyi virallisesti Punaisten khmerien johtoon. Puolue nimettiin Kamputsean Demokraattiseksi Puolueeksi ja se harjoitti jossain määrin itsekritiikkiäkin.
Vietnamilaiset joukot jäivät maahan vielä pitkäksi aikaa. Maassa jatkui sissisota. Kiina hyökkäsi pohjoiseen Vietnamiin 1979 rangaistukseksi siitä että Vietnam oli kaatanut sen liittolaispuolueen vallasta. Yhdysvallat ei tunnustanut Vietnamin perustamaa uutta hallintoa, ei myöskään Kiina. Tämä aiheutti sisällissodan pitkittymisen. Kiina tuki Punaisia khmerejä aseilla ja Thaimaan armeija antoi heille tiedustelutietoja. Itäinen ja Keski-Kamputsea oli vietnamilaisten valvonnassa, mutta Länsi-Kamputseassa vaikuttivat punaiset khmerit. Lisäksi maahan syntyi punakhmereja ja vietnamilaisia vastustaneita sissiliikkeitä kuten
KPNLF ja
ANS. Maan läntiseen osaan kylvettiin 1980-luvulla miljoonia miinoja.
Kambodžaa johti 1980-luvulla
Hun Sen. Vuonna 1991 eri poliittiset ryhmittymät pääsivät sopimukseen joka johti vuonna 1993 YK:n valvomiin vaaleihin. Punakhmerit kuitenkin jatkoivat taistelua, mutta vähitellen näiden joukot kärsivät yhä yleistyvästä karkuruudesta. Kambodžan hallitus sopi myös lukuisten yksittäisten punakhmerien johtajien ja ryhmien kanssa antautumisesta armahdusta vastaan.
Punaiset khmerit vangitsivat Pol Potin puolueen sisäisiin riitoihin liittyvässä taistelussa. Vuonna 1997
Pol Pot teloitutti pitkäaikaisen avustajansa Son Senin ja yksitoista tämän perheenjäsentä syytettyinä antautumisneuvotteluista Kambodžan hallituksen kanssa. Tämän seurauksena Pol Pot itse kuitenkin syrjäytettiin lopullisesti punakhmerien johdosta ja asetettiin kotiarestiin. Punaiset khmerit hajosivat eri faktioihin. Pol Pot kuoli huhtikuussa 1998
Ta Mokin johtaman faktion vankina, virallisen ilmoituksen mukaan sydänkohtaukseen. Khieu Samphan antautui 1998, ja viimeinen punakhmerien johtaja
Ta Mok jäi kiinni maaliskuussa 1999.
Oikeudenkäynnit
Punakhmerien johtajat eivät ole toistaiseksi joutuneet oikeuden edessä vastaamaan teoistaan, ellei oikeudenkäynniksi lasketa
Pol Potin näytösoikeudenkäyntiä vuonna 1997. Monet punakhmerien johtajat ovat myös 1980–1990-luvuilla neuvotelleet itselleen kuninkaallisen armahduksen vastineeksi antautumiselleen Kambodžan hallitukselle.
Vuonna 2006 YK:n ja Kambodžan hallituksen yhteisesti asettama tuomioistuin aloitti kuitenkin pitkällisen valmistelutyön jälkeen toimintansa.
[4] Sen seurauksena tilanne on muuttunut, ja vuoden 2007 aikana alkavia oikeudenkäyntejä varten pidätettiin entisen keskuskomitean jäsenet
Nuon Chea,
Ieng Sary,
Ieng Thirith,
Khieu Samphan ja
Tuol Slengin vankilan entinen johtaja
Kang Kek Ieu. Aiemmin pidätetty
Ta Mok kuoli vankeudessa heinäkuussa 2006 ennen oikeudenkäyntien alkua.
[12] Eläkkeelle jäänyt kuningas
Norodom Sihanouk on ilmoittanut vastustavansa oikeudenkäyntejä ja moittinut niiden tulevan kalliiksi ja tuomitsevan vain muutaman vanhan miehen, vaikka tapahtumiin osallistui satoja tuhansia.
[13]
Kang Kek Ieu eli Duch oli ensimmäinen tuomittu. Hänelle langetettiin 30 vuoden vankeustuomio, mutta se muutettiin vetoomustuomioistuimessa elinkautiseksi. Ieng Thirith puolestaan vapautettiin syyskuussa 2012 heikon terveyden takia. Oikeus ilmoitti, että mahdollisesti
Alzheimerin taudista kärsivä Ieng Thirith ei pysty vastaamaan syytteisiin terveydentilansa vuoksi.
[14][15] Ieng Thirithin mies Ieng Sary kuoli kesken oikeudenkäynnin maaliskuussa 2013, jolloin viimeiset pidätetyt olivat Nuon Chea ja Khieu Samphan.
[