Punainen terrori/Bolshevikkien ja kommunistien rikokset. Keskustelu historiasta.

Maidan

Respected Leader
Viime vuosisadan punainen terrori ja muut NL/Venäjän rikokset ansaitsevat oman ketjun.


Genrih Jagoda

1936
Genrih Grigorjevitš Jagoda (ven. Ге́нрих Григо́рьевич Яго́да; 1891 Rybinsk15. maaliskuuta 1938 Moskova, alun perun Enon Geršonovitš Jehuda[1]) oli Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n päällikkö vuosina 1934–1936. Jagoda oli syntyperältään juutalainen. Hän valvoi Moskovan ensimmäistä suurta näytösoikeudenkäyntiä, jossa Lev Kamenev ja Grigori Zinovjev tuomittiin kuolemaan. Tämä oli käännekohta Stalinin vainoissa. Jagoda joutui itsekin pian Stalinin epäsuosioon, ja menetti paikkansa 16. syyskuuta 1936 Nikolai Ježoville, joka johti pääosan Stalinin suuresta puhdistuksesta. Jagoda tuomittiin ja teloitettiin 1938.lähde?
(Wikipediasta)
Ja tässä on dokumenttielokuva hänestä sarjasta Maailman suuremmat hirviöt (Kremlin kääpiöt):
Jos tähän saa tekstitystä tai muuta aineistoa, suosittelen.
Kovin niukasti, kuten arvelinkinkin, ainakin suom.kielinen Wikipedia kirjoittaa tästä pyövelistä, joka oli tuskin peruskoulua käynyt, mutta oli niin taitava näyttelija, tai pikemminkin kaksinaamainen ja läpeensä paha. En vielä ehtinyt katsoa muita lähteitä löytyytö hänestä muuta.

Tämä on hirviö nro 2. Leninin jälkeen tärkein ihminen Jakov Sverdlow. Hänestä lähtenyt kommissarien nahkatakkimuoti (?) Päätöstä teloitaa tsarin perhen Lenin neuvotteli mm Sverdlovin kanssa.

 
Viimeksi muokattu:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vasili_Blohin


Vasili Blohin



Vasili Blohin (1895–1955)
Vasili Mihailovitš Blohin (7. tammikuuta 1895 – 3. helmikuuta 1955) oli neuvostoliittolainen kenraalimajuri, joka toimi NKVD:n pääteloittajana Stalinin vainojen ja toisen maailmansodan aikana. Hänen on arvioitu ampuneen omakätisesti 7 000 puolalaista sotavankia Katynin joukkomurhassa ja ehkä useita tuhansia muita Neuvostoliiton sisäisissä puhdistuksissa. Blohin on Guinnessin ennätystenkirjan mukaan kaikkien aikojen tuotteliain pyöveli.[1] Hän on eniten yksitellen tehtyjä murhia toteuttanut henkilö maailmanhistoriassa.

Tunnettuja Blohinin ampumia ihmisiä olivat Moskovan näytösoikeudenkäynneissä tuomitut korkea-arvoiset neuvostojohtajat sekä marsalkka Mihail Tuhatševski. Samoin Blohinin entiset esimiehet Genrih Jagoda ja Nikolai Ježov heidän menetettyään asemansa.

Stalinin kuoleman ja Nikita Hruštšovin valtaannousun jälkeen Blohin erotettiin nopeasti kaikista tehtävistään ja hänen sotilasarvonsa julistettiin menetetyksi. Hän alkoholisoitui vakavasti.

Virallisen tiedon mukaan Blohin teki itsemurhan vuonna 1955.[2]



Enklanninkielinen versio:


http://en.wikipedia.org/wiki/Vasily_Blokhin


Vasily Blokhin
From Wikipedia, the free encyclopedia
This article is about a Soviet State Security (Cheka) member with the family name of Blokhin. For other people, see Blokhin.
Vasily Mikhailovich Blokhin
Василий Михайлович Блохин


Blokhin's official photo
Chief Executioner and Commander
Kommandatura Branch
Main Administrative-Economic Department, Moscow Oblast People's Commissariat for Internal Affairs (NKVD)


In office

1926–1952
Personal details
Born
7 January 1895
Suzdal, Vladimir Governorate, Russian Empire
Died 3 February 1955 (aged 60)[1]
Moscow, Union of Soviet Socialist Republics
Nationality Russian
Political party Communist Party of the Soviet Union
Awards

Vasily Mikhailovich Blokhin (Russian: Васи́лий Миха́йлович Блохи́н, 7 January 1895 – 3 February 1955) was a Soviet Russian Major-General who served as the chief executioner of the Stalinist NKVD under the administrations of Genrikh Yagoda, Nikolai Yezhov and Lavrentiy Beria, who after their respective falls from power were executed later by Blokhin himself.

Hand-picked for the position by Joseph Stalin in 1926, Blokhin led a company of executioners that performed and supervised numerous mass executions during Stalin's reign, mostly during the Great Purge and World War II.[2] He is recorded as having executed tens of thousands of prisoners by his own hand, including his killing of about 7,000 Polish prisoners of war during the Katyn massacre in spring 1940,[2][3] making him the most prolific official executioner and mass murderer in recorded world history.[2][4] Forced into retirement following the death of Stalin, Blokhin died in 1955, officially by suicide.

Contents
Early life and career
Blokhin, born into a peasant family on 7 January 1895, served in the Imperial Russian Army during World War I, and joined the Soviet state security agency Cheka in March 1921.[5] Though records are scant, he was evidently noted for both his pugnaciousness and his mastery of what Joseph Stalin termed chernaya rabota—"black work": assassinations, torture, intimidation, and executions conducted clandestinely. Once he gained Stalin's attention, he was quickly promoted and within six years was appointed the head of the purposely created Kommandatura Branch of the Administrative Executive Department of the NKVD.[5] This branch was a company-sized element created by Stalin specifically for "black work".[6] Headquartered at the Lubyanka in Moscow, its members were all approved by Stalin and took their orders directly from his hand, a fact that ensured the unit's longevity despite three bloody purges of the NKVD.

As senior executioner,[7] Blokhin had the official title of commandant of the internal prison at the Lubyanka, which allowed him to perform his true job with a minimum of scrutiny and no official paperwork. Although most of the estimated 828,000[2] NKVD executions conducted in Stalin's lifetime were performed by local Chekists in concert with NKVD troikas, mass executions were overseen by specialist executioners from the Kommandantura. In addition to overseeing the mass operations, Blokhin also personally pulled the trigger of the gun during all of the individual high-profile executions conducted in the Soviet Union during his tenure,[5] including those of the Old Bolsheviks condemned at the Moscow Show Trials; Marshal of the Soviet Union Mikhail Tukhachevsky (condemned at a secret trial); and two of the three fallen NKVD Chiefs (Genrikh Yagoda in 1938 and Nikolai Yezhov in 1940) he had once served under.[8] He was awarded the Badge of Honor for his service in 1937.[9]

Role in the Katyn massacre
Main article: Katyn massacre
Blokhin's most infamous act was the April 1940 execution by shooting of more than 7,000 Polish prisoners interned in the Ostashkov prisoner of war camp in the Katyn forest. The majority were military and police officers who had been captured following the Soviet invasion of Poland in 1939.[10] (The event's infamy also stems from the Stalin regime's orchestration of the murders and subsequent propaganda campaign in order to blame Nazi Germany for the massacres.)

In 1990, as part of Glasnost, Gorbachev gave the Polish government the files on the massacres at Katyn, Starobelsk and Kalinin (now Tver), revealing Stalin's involvement.[11] Based on the 4 April secret order from Stalin to NKVD Chief Lavrenty Beria (as well as NKVD Order № 00485, which still applied), the executions were carried out over 28 consecutive nights at the specially constructed basement execution chamber at the NKVD headquarters in Kalinin, and were assigned, by name, directly to Blokhin, making him the official executioner of the NKVD.[12]

Blokhin initially decided on an ambitious quota of 300 executions per night; and engineered an efficient system in which the prisoners were individually led to a small antechamber—which had been painted red and was known as the "Leninist room"—for a brief and cursory positive identification, before being handcuffed and led into the execution room next door. The room was specially designed with padded walls for soundproofing, a sloping concrete floor with a drain and hose, and a log wall for the prisoners to stand against. Blokhin would stand waiting behind the door in his executioner garb: a leather butcher's apron, leather hat, and shoulder-length leather gloves. Then, without a hearing, the reading of a sentence or any other formalities, each prisoner was brought in and restrained by guards while Blokhin shot him once in the base of the skull with a German Walther Model 2 .25 ACP pistol.[13][14][15] He had brought a briefcase full of his own Walther pistols, since he did not trust the reliability of the standard-issue Soviet TT-30 for the frequent, heavy use he intended. The use of a German pocket pistol, which was commonly carried by German police and intelligence agents, also provided plausible deniability of the executions if the bodies were discovered later.[16]

An estimated 30 local NKVD agents, guards and drivers were pressed into service to escort prisoners to the basement, confirm identification, then remove the bodies and hose down the blood after each execution. Although some of the executions were carried out by Senior Lieutenant of State Security Andrei Rubanov, Blokhin was the primary executioner and, true to his reputation, liked to work continuously and rapidly without interruption.[14] In keeping with NKVD policy and the overall "black" nature of the operation, the executions were conducted at night, starting at dark and continuing until just prior to dawn. The bodies were continuously loaded onto covered flat-bed trucks through a back door in the execution chamber and trucked, twice a night, to Mednoye, where Blokhin had arranged for a bulldozer and two NKVD drivers to dispose of bodies at an unfenced site. Each night, 24–25 trenches, measuring eight to 10 meters (24.3 to 32.8 feet) total, were dug to hold that night's corpses, and each trench was covered up before dawn.[17]

Blokhin and his team worked without pause for 10 hours each night, with Blokhin executing an average of one prisoner every three minutes.[3] At the end of the night, Blokhin provided vodka to all his men.[18] On 27 April 1940, Blokhin secretly received the Order of the Red Banner and a modest monthly pay premium as a reward from Joseph Stalin for his "skill and organization in the effective carrying out of special tasks".[19][20] His count of 7,000 shot in 28 days remains the most organized and protracted mass murder by a single individual on record;[3] and saw him being named the Guinness World Record holder for 'Most Prolific Executioner' in 2010.[4]

Retirement and death
Blokhin was forcibly retired in 1953 following Stalin's death that March, although his "irreproachable service" was publicly noted by Beria at the time of his departure.[9] After Beria's fall from power in June of the same year, Blokhin's rank was stripped from him in the de-Stalinization campaigns of Nikita Khrushchev. He reportedly sank into alcoholism, went insane, and died on 3 February 1955 with the official cause of death listed as "suicide".[11][15][21][22]
 
Lisäys Blohinista, kenties maininta oli englannin kielisessa tekstissa, mutta laitan kuitenkin:
Nl kaatumisen jälkeen, kun salailun verhoa raotettiin, julkisuudessa oli paljon kirjoituksia erikoispalvelun toimintavoista ja Blohinista, häntä on kutsuttiin pääpyöveliksi. Esim lehdessä "Erittäin salaista" ("Совершенно секретно") hänestä kirjoitettu näin: Vasilij Blohin - NKVD pääpyöveli, "recordsman", tappoi henkilökohtaisesti "työnsä" aikana 10 000-15 000 ihmistä. Oli kyennyt "suorittaa 200 ihmistä päivässä". Entinen Kalininin UNKVD (УНКВД) kenraali-majuri Dmirty Tokarev kuvasi hänen työnsä näin: "Ja sitten minä näin tämän kauheuden...Blohin veti päälle työvaatteet: ruskean nahkaiset kepin, pitkän ruskean nahkaisen esiliinan, nahkaiset ruskeat, yli kyynärpäiden menevät käsineet. Se teki minuun suuren vaikutuksen - minä näin pyövelin"
https://ru.m.wikipedia.org/wiki/Блохин,_Василий_Михайлович_(чекист)
 
Viimeksi muokattu:
Kuvottaa nähdä tämä murhaaja nuorten ihmisten paidoissa. Edit: Onneksi ei näy enää Suomessa niin usein?

Che.jpg
 
Ja Lenin tietenkin. Myös hänestä leivottu "dedushka Lenin hyvätahtoinen ja ihmisista paras, lapsirakas" ja vaikka mitä, kaikki ylistykset kuten Stalinista myöhemminmutta todellisuudessa hän on ollut kaikkea muuta, hymyili, mutta oli kuulemma ylimielinen, lapsirakkautta hänestä ei havaitu lainkaan. Krupskaja, elämän kumppani ja "vaimo" oli enemmään sihteeri tälle vallankumous idealla riivatulle oudolle ihmiselle, ja Krupskaja oli syvästi onneton. Lenin pukeutunut teennäisesti yksinkertaisiin mutta laadukkaisiin vaatteisiin, en epäile että olivat käsin tehtyjä ja kallita, koska rahasta hänellä ei näköjään ollut pulaa, varakkasta perhesta kun oli kaiken lisäksi. On niin moni asia oli outo, kyllä hän kuulemma uskonut vallankumoukseen, minusta se oli kuitenkin pakkomiele, yhdessä vaiheessa hän epäilikin sen mahdollisuutta, kun oli pakosalla Euroopassa. Vai pelkkäsiko että se tapahtuu, mutta hän ei pääsekään valtaan? Lenin ei voinut sietää lainkaan toisten mielipidettä, tämän hän selitti tietenkin ideologilla, mutta minusta hän oli riivattu. Katsoin tannoin yhden Discoveryn dokumentin Leninista, uutena tuli että Saksa määräsi muutaman miljoonan markan vallankumoukseen Venäjällä. He luulivat että Leninin kautta he olisivat voineet vaikuttaa tapahtumien kulkuun siellä, mutta ne eryhtyneet, erikoispalvelu ei toiminut, Lenininia ei osattu "lukea", hänen hullutta ennen kaikkea tai sitten siinä oli jotain muuta. Mutta miljoonien murhaja tuli valtaan.
Tsaari oli heikko, Kerensky ei osannut olla varuillaan, maa oli suuressa kaaoksessa ja lisäksi sanapavaus mitä siinä hauksessa lailistettu, käytettiin heti väärin, painamalla (saksalaisten rahoilla?) propaganda lentolappuset, muuta sitten ei painettu kai..
 
Ja Lenin tietenkin. Myös hänestä leivottu "dedushka Lenin hyvätahtoinen ja ihmisista paras, lapsirakas" ja vaikka mitä, kaikki ylistykset kuten Stalinista myöhemminmutta todellisuudessa hän on ollut kaikkea muuta, hymyili, mutta oli kuulemma ylimielinen, lapsirakkautta hänestä ei havaitu lainkaan. Krupskaja, elämän kumppani ja "vaimo" oli enemmään sihteeri tälle vallankumous idealla riivatulle oudolle ihmiselle, ja Krupskaja oli syvästi onneton. Lenin pukeutunut teennäisesti yksinkertaisiin mutta laadukkaisiin vaatteisiin, en epäile että olivat käsin tehtyjä ja kallita, koska rahasta hänellä ei näköjään ollut pulaa, varakkasta perhesta kun oli kaiken lisäksi. On niin moni asia oli outo, kyllä hän kuulemma uskonut vallankumoukseen, minusta se oli kuitenkin pakkomiele, yhdessä vaiheessa hän epäilikin sen mahdollisuutta, kun oli pakosalla Euroopassa. Vai pelkkäsiko että se tapahtuu, mutta hän ei pääsekään valtaan? Lenin ei voinut sietää lainkaan toisten mielipidettä, tämän hän selitti tietenkin ideologilla, mutta minusta hän oli riivattu. Katsoin tannoin yhden Discoveryn dokumentin Leninista, uutena tuli että Saksa määräsi muutaman miljoonan markan vallankumoukseen Venäjällä. He luulivat että Leninin kautta he olisivat voineet vaikuttaa tapahtumien kulkuun siellä, mutta ne eryhtyneet, erikoispalvelu ei toiminut, Lenininia ei osattu "lukea", hänen hullutta ennen kaikkea tai sitten siinä oli jotain muuta. Mutta miljoonien murhaja tuli valtaan.
Tsaari oli heikko, Kerensky ei osannut olla varuillaan, maa oli suuressa kaaoksessa ja lisäksi sanapavaus mitä siinä hauksessa lailistettu, käytettiin heti väärin, painamalla (saksalaisten rahoilla?) propaganda lentolappuset, muuta sitten ei painettu kai..

Tuo ei oikeasti lakkaa ihmetyttämästä, miten vähälle huomiolle edelleen jää, että Lenin oli periaatteessa saksalainen agentti (vaikka toki omien toiveidensa edistämiseksi).
 
Hyvä avaus. Punainen terrori on jäänyt syystä ja monesta Suomessa "hiukka" vähemmälle huomiolle kuin Natsi-Saksan käsittämättömät rikokset. Nimittäin punaiset diktaattorit eivät natseista jälkeen jää yhtään, ainoa ero on vain se, että uunit jäi tekemättä. Mittaluokat ovat käsittämättömiä. NLn maatalouden pakkokollektivisointi oli käsittämätön operaatio ja inhimillisen kärsimyksen määrä jää historiaan. Kiinan hirmuisuudet.....punaiset khmerit nyt sitten vielä tästä lähempää aikajanalta. Käsittämätöntä.
 
Kuuluisiko tämä muuten "menneet sodat ja sotahistoria"? Ei nyt varsinaisesti menneitä sotia, mutta...
 
Saksan hallitus näki tilaisuutensa ja lähetytti Leninin Suomen kautta Venäjälle tekemään vallankumouksen, jotta maa irtautuisi sodasta. Saksan hallituksen luvalla Lenin pääsi matkustamaan Sveitsistä ”sinetöidyssä junassa” Saksan läpi Ruotsiin ja sieltä edelleen Suomeen.

Tuon paketin ne saivat sitten vähän myöhemmin takaisin :D

137_003.jpg
 
Hyvä avaus. Punainen terrori on jäänyt syystä ja monesta Suomessa "hiukka" vähemmälle huomiolle kuin Natsi-Saksan käsittämättömät rikokset. Nimittäin punaiset diktaattorit eivät natseista jälkeen jää yhtään, ainoa ero on vain se, että uunit jäi tekemättä. Mittaluokat ovat käsittämättömiä. NLn maatalouden pakkokollektivisointi oli käsittämätön operaatio ja inhimillisen kärsimyksen määrä jää historiaan. Kiinan hirmuisuudet.....punaiset khmerit nyt sitten vielä tästä lähempää aikajanalta. Käsittämätöntä.
Jagodasta kerrotusta dokumenteissa kerrotaan "dushegubkoista", ne olivat sellaisia autoja, joissa pakoputki vedettiin sinne, jossa olivat istuneet teloitukseen kuljetetut. Kun teloituspaikalle tultuu, ei tarvittu enää kuluttaa heihiin patrunoita, heitä sitten vain kaudettu, sardiineina. Kaasuttaminen ei siis ollut nazien keksima.

Se oli minusta aika järkyttävä että lännessäkin levitetty niin paljon valheita jostain punaisten ja bolshevikkien/kommareiden työläisten taistelusta, vaikka todellisuudessa juuri heidät on käytetty ilmaisena työvoimana tuhotakseen muiden toisinajattelijoiden, tappamalla varakkaampia, pääsi heidän rahoihin, ja heitä ei lopulta siellä hyvin rikkaita edes ollut, jos ei lasketa tsarin perhetta ja pientä joukkoa heidän läheltä, vain siihen lihamyllyyn menivat parhaat ihmiset ylipäänsä, rehelliset ihmiset, jotka tekivät kovaa työtä ja ansaineet itse omaisuutensa, maataloutta punikki-terroristit halusivat tuhota ja onnistuneet siinä. Nälkäkuolema on kuulemma kuolemista pahin.

Valtaan pyrkineet punikkit olivat ihmisten huonoimmasta päästä, valtaosa olivat yksinkertaisesti banditteja ja muita huonoja ihmisia, jotka janosivat nopea ennen kaikkea nopea rikastumista ja valtaa, heille annetiin mahdollisuudeen vallan tulon jälkeen ryövätä.Siksi kaiken karvaiset hujarit, sadistit ja yksinkertaisesti tyhmät mutta petomaiset pääseet johtaja paikoihin. Hyvillä ihmisillä siinä ei ollut mitään mahdollisuutta menestyä, älyä, tietämistä ja osaamista arvostettiin vain, koska näillä ihmisillä teetettiin työtä, usein heidät jonkun tehtävän päätteksi myös tapettiin. Mutta punikkien iskulauset olivat vaikuttavat ja kuulostaneet kauniilta.

Kuuluisiko tämä muuten "menneet sodat ja sotahistoria"? Ei nyt varsinaisesti menneitä sotia, mutta...
Olen miettinyt saman.. Mutta minusta se jotenkin vaatinut oman ketjun erottukseen, aihe on kuitenkin hyvin tärkeä.
 
Hyvä avaus. Punainen terrori on jäänyt syystä ja monesta Suomessa "hiukka" vähemmälle huomiolle kuin Natsi-Saksan käsittämättömät rikokset. Nimittäin punaiset diktaattorit eivät natseista jälkeen jää yhtään, ainoa ero on vain se, että uunit jäi tekemättä. Mittaluokat ovat käsittämättömiä. NLn maatalouden pakkokollektivisointi oli käsittämätön operaatio ja inhimillisen kärsimyksen määrä jää historiaan. Kiinan hirmuisuudet.....punaiset khmerit nyt sitten vielä tästä lähempää aikajanalta. Käsittämätöntä.

Ei siinä ole mitään käsittämätöntä, se on ihan puhdasta reaalipolitiikkaa...

Reaalipolitiikka on ulkopolitiikkaa, joka pyrkii sopeutumaan vallitseviin oloihin ja sivuuttamaan periaatteelliset, ideologiset tai moraaliset seikat. Se on mahdollisen politiikkaa, jossa periaatteet jäävät toisarvoisiksi
.

Kun reaalipolitiikasta puhutaan, niin siinä asiassa Suomi on aina ollut ihan mestariainesta.

Tämä kannattaa pitää mielessä silloinkin, kun puhutaan Putinista.

Tärkeintä olisi ollut, että Venäjä olisi kyennyt ihan itse käsittelemään menneisyytensä ja oppimaan jotain omasta historiastaan. Näin siinä ei sitten tälläkään kertaa käynyt ja se on vaarallista....todella vaarallista.

joseph-route-stalin-portrait-474.si.jpg


Tätä menoa Stalin julistetaan tuossa naapurimaassa pyhimykseksi jo tällä vuosikymmenellä :D

_47780471_russia_afp766.jpg


Saksa hävisi sodan ja pakotettiin kohtaamaan oma menneisyytensä. Sitä voi toki aina kysyä että miksi Venäjää ei pakotettu samaan, silloin kun N-liitto hajosi ja Venäjä oli heikoimmillaan?

Nyt se on aivan liian myöhäistä.
 
Viimeksi muokattu:
Solzhenitsin omassa kirjassa "Kaksisata vuotta yhdessä" mainitsi että ensimmäiset gasvagenit ei ole keksitty Saksassa, vaan niiden käyttö oli ensin punikkeiden. Niiden keksiminen hänen mukaan kuului yhdelle NKVDistille, Bergille.
Hänestä löytyy vain venäjänkielisenä toistaiseksi:
https://ru.m.wikipedia.org/wiki/Берг,_Исай_Давидович
 
Olen miettinyt saman.. Mutta minusta se jotenkin vaatinut oman ketjun erottukseen, aihe on kuitenkin hyvin tärkeä.

Aihe on merkittävä eli ehdottomasti oman ketjunsa arvoinen - jos pitäydymme vain ja ainoastaan menneisyydessä niin tuolloin siirto "Menneet sodat ja sotahistoria" puolelle on perusteltu mutta jos mukaan nostetaan tämän hetken punaterrorin ilmentymät niin siinä tapauksessa aihe soveltunee tällekin puolelle.

Vaikka punaterrorin synkimmät vuodet ovat ajoittuneet menneisyyteen - joskaan eivät aina kovinkaan kauas menneisyyteen, mutta Pohjois-Koreassa harjoitettu valtioterrorismi omia kansalaisia kohtaan (ns. Juche aatteen nimissä, jota voitaneen pitää sikäläisenä johdannaisena kommunismista) jatkuu edelleen ja jos se huomioidaan tässä ketjussa niin kyllähän tuolloin ketjun paikka on täällä.

Punaisten tai kommunistiseen/sosialistiseen aatteeseen kytketty terrori on kuitenkin jatkunut jo reilun vuosisadan tavalla tai toisella, valtion harjoittamana hiukan lyhyemmän aikaa ja kyse on - natsismin synkkyydestä ja aikaansaannoksista huolimatta - ehdottomasti 1900-luvun tuhoisin ideologinen "harha-askel" - joka ikävä kyllä jatkuu edelleen osassa maapalloa. Natsismiin kohdistuu ajatus kaiken pahuudesta ja se on sen symboli, mutta aivan liian usein aivan liian vähälle huomiolle jää se mitä tapahtui Neuvosto-Venäjällä - Neuvostoliitossa ja sittemmin sosialistisessa leirissä ja sosialismin/kommunismin tavoittamissa maissa. Sen terrorin käsittely on jäänyt aivan liian vähälle, voidaan jopa puhua, että monin paikoin aatteen nimissä tapetut kymmenet miljoonat (kaikkiaan yli sata miljoonaa) ihmistä ovat jääneet vaille ansaitsemaansa kunnioitusta ja huomiota.

Neuvostoliitossa aatteen nimissä tappaminen vietiin pitkälle ja se oli järjestelmällistä, mutta siirrän nyt katseeni vuosikymmenissä hiukan toiselle vuosikymmenelle ja maantieteellisesti Neuvostoliiton naapuriin Kiinan kansantasavaltaan ja Mao Zedong'in aikaan - varoitus: video pitää sisällään hyvin raakaa kuva-aineistoa:

vlad.
 
Joo, kyllä kommunistien ja natsien rikoksia punnitaan vielä nykyäänkin aivan eri puntareilla ja nämä aatehirviöt ovat myös meillä Suomessa täysin eri asemassa. Siinä missä natsiksi tunnustautuva henkilö kuuluu ilman muuta paarialuokkaan, istuu kommunisti aivan pokkana vaikkapa eduskunnassamme, ja tätä pidetään aivan luonnollisena. On myös syytä muistaa, että meillä toimii edelleen myös puolue, joka on puolueena aikanaan syyllistynyt esimerkiksi poliittisiin murhiin ja jonka henkilöstöä oli osana Stalinin terrorikoneistossa.
 
Aihe on merkittävä eli ehdottomasti oman ketjunsa arvoinen - jos pitäydymme vain ja ainoastaan menneisyydessä niin tuolloin siirto "Menneet sodat ja sotahistoria" puolelle on perusteltu mutta jos mukaan nostetaan tämän hetken punaterrorin ilmentymät niin siinä tapauksessa aihe soveltunee tällekin puolelle.

Vaikka punaterrorin synkimmät vuodet ovat ajoittuneet menneisyyteen - joskaan eivät aina kovinkaan kauas menneisyyteen, mutta Pohjois-Koreassa harjoitettu valtioterrorismi omia kansalaisia kohtaan (ns. Juche aatteen nimissä, jota voitaneen pitää sikäläisenä johdannaisena kommunismista) jatkuu edelleen ja jos se huomioidaan tässä ketjussa niin kyllähän tuolloin ketjun paikka on täällä.

Punaisten tai kommunistiseen/sosialistiseen aatteeseen kytketty terrori on kuitenkin jatkunut jo reilun vuosisadan tavalla tai toisella, valtion harjoittamana hiukan lyhyemmän aikaa ja kyse on - natsismin synkkyydestä ja aikaansaannoksista huolimatta - ehdottomasti 1900-luvun tuhoisin ideologinen "harha-askel" - joka ikävä kyllä jatkuu edelleen osassa maapalloa. Natsismiin kohdistuu ajatus kaiken pahuudesta ja se on sen symboli, mutta aivan liian usein aivan liian vähälle huomiolle jää se mitä tapahtui Neuvosto-Venäjällä - Neuvostoliitossa ja sittemmin sosialistisessa leirissä ja sosialismin/kommunismin tavoittamissa maissa. Sen terrorin käsittely on jäänyt aivan liian vähälle, voidaan jopa puhua, että monin paikoin aatteen nimissä tapetut kymmenet miljoonat (kaikkiaan yli sata miljoonaa) ihmistä ovat jääneet vaille ansaitsemaansa kunnioitusta ja huomiota.

Neuvostoliitossa aatteen nimissä tappaminen vietiin pitkälle ja se oli järjestelmällistä, mutta siirrän nyt katseeni vuosikymmenissä hiukan toiselle vuosikymmenelle ja maantieteellisesti Neuvostoliiton naapuriin Kiinan kansantasavaltaan ja Mao Zedong'in aikaan - varoitus: video pitää sisällään hyvin raakaa kuva-aineistoa:

vlad.

Näissä geimeissä pään irrotus miekalla Saudityyliin tuntuu jo ihan inhimilliseltä. Tuhannen viillon kuolema on jopa raakuuksien mittarilla aivan äärimmäistä. Euroopassa raaimmat kuolemantuomiot poistuivat jo 1700-luvun kuluessa valistusfilosofien myötä, 1800-luvun alkupuolella jopa Ottomaanien tyyppiset aikansa alkeelliset takapajulat lopettivat seivästämiset ja muut hirmuteot. Mutta Aasiassa näitä jatkettiin, sikäläiset kommunistit innokkaimpien joukossa, pitkälle 1900-luvulle.

Vietnamin sodan aikaankin oli vielä juttuja, että Vietkong olisi seivästänyt elävältä jonkun jenkkejä tukevan kylän päällikön. Mielestäni tarina kuulostaa uskottavalta.

Tällaisia teurastajia varten toivon että Helvetti on olemassa.
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pol_Pot

Pol Pot

Pol Pot

Kambodžan 29. pääministeri
14. huhtikuuta 197627. syyskuuta 1976
25. lokakuuta 19767. tammikuuta 1979
Edeltäjä Khieu Samphan
Nuon Chea
Seuraaja Nuon Chea
Pen Sovan
Tiedot
Syntynyt
Kâmpóng Thum, Ranskan Indokiina
19. toukokuuta 1925
Kuollut 15. huhtikuuta 1998 (72 vuotta)
Anlong Veng Kambodža
Puolue Kambodžan kommunistinen puolue
Puoliso Khieu Ponnary (ero.)
Mea Son
Uskonto ateisti (aiemmin Theravada-buddhalaisuus)
Pol Pot, oikealta nimeltään Saloth Sar (19. toukokuuta 192515. huhtikuuta 1998) oli punaisten khmerien (angkar padevat, 'vallankumouksellinen organisaatio') johtaja ja demokraattisen Kamputsean pääministeri 19761979. Pol Potin johdolla punakhmerit yrittivät luoda maahan agraariutopian,[1] jonka uhreina neljäsosa maan väestöstä sai surmansa.[2]

Sisällysluettelo
Varhainen elämä
Pol Pot syntyi Kâmpóng Thumin lähellä olleessa kylässä vuonna 1925. Hänen alkuperäinen nimensä oli Saloth Sar. Hän oli yhdeksänlapsisen perheen toiseksi nuorin lapsi, ja hänen isänsä oli maanomistaja ja maanviljelijä Pen Saloth ja äitinsä Nok Sem. Saloth Sar lähetettiin kuusivuotiaana asumaan rikkaampien sukulaisten luokse monien muiden kambodžalaislapsien tapaan. Hänet lähetettiin Phnom Penhiin veljelleen, joka työskenteli Kuninkaanpalatsissa. Saloth Sar ei päässyt peruskoulun high schooliin ja opiskeli sen sijasta puusepäksi ammattikoulussa.[3]

Saloth Sar sai vuonna 1949 stipendin Pariisiin.[4] Hän opiskeli Ranskassa radiotekniikkaa kolmen vuoden ajan. Hän osallistui siellä kommunistien toimintaan ja tutustui siellä muun muassa Son Seniin ja Ieng Saryyn, joista tuli hänen pitkäaikaisia liittolaisiaan. Ranskassa Saloth Sar tapasi myös tulevan vaimonsa Khieu Ponnaryyn. Saloth Sar muisteli itse myöhemmin Ranskan aikaansa ja kertoi, että hänen koulunkäyntinsä hiipui samalla, kun hän alkoi osallistua aktiivisemmin radikaaliin toimintaan.[3]

Toiminta vastarintaliikkeessä ja vallankumous
Saloth Sar palasi 1953 Kambodžaan ja toimi aktiivisesti maanalaisessa kommunistisessa vastarintaliikkeessä nimeltä Punaiset khmerit.[4] Tuohon aikaan kommunistit johtivat kapinaa Ranskan Indokiinan miehitysvaltaa vastaan. Kansannousun keskus oli Vietnamissa, mutta kapinallisliikehdintää oli myös Kambodžassa ja Laosissa. Saloth Sar liittyi Việt Minhiin, mutta huomasi pian, että he keskittyivät ainoastaan Vietnamiin. 1954 Ranska vetäytyi Indokiinasta, mutta myös Việt Minh vetäytyi pohjois-Vietnamiin, Kuningas Norodom Sihanoukin järjestäessä vaalit. Sihanoukin johtama puolue voitti kaikki paikat kommunisteja vastaan - osin suosituimmuutensa takia, osin käyttämällä uhkailua.lähde?

Saloth Sar tapasi salaisesti vuonna 1960 muiden kambodžalaisten kommunistien kanssa, ja he erottivat Indokiinan kommunistisesta puolueesta oman khmerien työväenpuolueen. Kahdessa vuodessa Saloth Sar kohosi puolueen pääsihteeriksi. Hän peri paikan hämärissä olosuhteissa kuolleelta Tou Samouthilta.[3][5] Saloth Sar pakeni Sihanoukin salaista poliisia ja vietti vuosikymmenen piileskellen ja kouluttaen värvättyjä joukkoja. Kiinassa Saloth Sar vieraili hieman ennen kulttuurivallankumousta ja havainnoi monia kiinalaisen yhteiskunnan piirteitä, joita otti myöhemmin käyttöön Kambodžassa.[3]

Vietnamin sodan laajentuminen auttoi Kambodžan kommunistista liikettä.[3] Lisäksi Băt Dâmbângin maakunnan vuoden 1967 talonpoikaislevottomuudet toivat kommunisteille lisää kannattajia. Puolue alkoi tämän jälkeen määrätietoisesti kanavoimaan maaseutuväestön tyytymättömyyttä omaan toimintaansa.[6] Kuningas Norodom Sihanoukia kritisoitiin kotimaassaan Vietnamin sodan kumpienkin osapuolten tukemisesta. Kansalliskokous syöksi hänet vallasta maaliskuussa 1970 ja korvasi hänet entisellä pääministerillä, Lon Nolilla. Raivostunut Sihanouk yhdisti voimansa Punaisten khmerien kanssa, mikä syöksi Kambodžan syvemmälle Vietnamin sotaan.[3]

Protestiksi vallasta syrjäytykselle Sihanouk siirsi tukensa Pol Potin puolelle. Samana vuonna Richard Nixon määräsi sotilastoimien ulottamisesta Kambodžan puolelle tavoitteena tuhota Etelä-Vietnamin rajan pinnassa olleet Vietkong-sissien turvapaikat. Sihanoukin tuki ja raivo amerikkalaisten invaasiosta ajoi monet Pol Potin puolelle ja pian Lon Nolin hallitus kontrolloi ainoastaan kaupunkeja. Kun Yhdysvallat lähti Vietnamista ja Vietkong Kambodžasta, punakhmerit jatkoivat taistelua. Lon Nolin hallinto romahti kykenemättömänä rauhoittamaan maata. 17. huhtikuuta 1975 Kambodžan kommunistinen puolue valloitti Phnom Penhin ja Lon Nol pakeni Yhdysvaltoihin. Norodom Sihanouk palasi valtaan 1975.lähde?

Pol Pot Demokraattisen Kamputsean pääministerinä
Demokraattinen Kamputsea perustettiin 5. tammikuuta 1976 ja 2. huhtikuuta kuningas Sihanouk syrjäytettiin.[7] Khieu Samphanista tuli uuden hallinnon valtionpäämies ja Pol Potista pääministeri.[8] Saloth Sar oli valinnut vallankumousnimekseen Pol Potin, ja hän pystyi pitämään oikean identiteettinsä salassa yli vuoden ajan. Vasta vuonna 1979 hän myönsi haastattelussa alkuperäisen nimensä.[9] Länsimaissa Kambodžan uudesta hallinnosta ei tiedetty juuri mitään, ja vasta syyskuussa 1977 Pol Pot esiintyi ensimmäisen kerran julkisuudessa. Hän piti pitkän puheen Kambodžan kommunistisen puolueen 17-vuotispäivänä.[10]

Pol Pot aloitti koko maan läpäisevät sosialistiset reformit. Punakhmerit evakuoivat kansalaiset kaupungeista maalle, missä heidät pakotettiin kolhooseihin. Omaisuudesta tuli yhteistä ja koulutus järjestettiin yhteiskouluissa. Pol Potin hallinto oli erityisen jyrkkä poliittista toisinajattelua ja vastarintaa kohtaan. Tuhansia poliitikkoja ja byrokraatteja tapettiin, kun Phnom Penhistä tehtiin aavekaupunki. Monet muutkin kuolivat nälkään, sairauksiin tai teloituksiin. Maamiinoja, joita Pol Pot kutsui "täydellisiksi sotilaikseen", levitettiin laajalti ympäri maaseutua. Punaisten khmerien uhriluvusta kiistellään, mutta maassa kuoli Pol Potin hallinnan aikana toistamiljoonaa ihmistä.lähde?

Punakhmerien hallinnon kukistuminen alkoi, kun Pol Pot hyökkäsi Vietnamiin ja yritti saada hallintaansa aluetta rajalla. Vietnamilaiset joukot hyökkäsivät 25. joulukuuta 1978 Kambodžaan, ja ne valtasivat Kambodžan nopeasti ja kaatoivat Pol Potin hallinnon.[3]

Viimeiset vuodet
Pol Pot pakeni Thaimaahan Kambodžan rajan läheisyyteen ja jatkoi sieltä taisteluaan vietnamilaisten tukemaa Phnom Penhin hallintoa vastaan.[4] Kiina ja Thaimaa tukivat Pol Potia ja tämän kannattajia ja antoivat lääketieteellistä ja sotilaallista apua.[3] Kiinan liittolaisena Pol Pot oli Neuvostoliiton vihollinen. Etenkin Yhdysvallat ja Kiinan kansantasavalta estivät Vietnamin asettaman nukkehallituksen pääsyn YK:hon. Noudattaen reaalipolitiikan linjaansa, Yhdysvallat pyrki estämään kaikkia Vietnamin valtapyrkimyksiä. Autonomistina Pol Pot vastusti Neuvostoliiton hegemonista valta-asemaa ja tästä syystä Yhdysvallat, Thaimaa ja Kiinan kansantasavalta pitivät häntä hyvänä vaihtoehtona Vietnamiin kallellaan olevan hallinnon sijaan.lähde?

Vietnam vetäytyi 1989 Kambodžasta. Pol Pot kieltäytyi yhteistyöstä rauhanprosessin kanssa ja jatkoi taistelua uutta liittoumahallitusta vastaan. Punaiset khmerit jatkoivat taistelua hallituksen joukkoja vastaan, kunnes 1996 taistelumoraaliltaan kuihtuneet joukot alkoivat murentua karkuruuden lisääntyessä. Moni tärkeistä johtajistakin loikkasi hallituksen riveihin.lähde?

Pol Pot määräsi hänen lähes koko elämänmittaisen oikean kätensä Son Senin ja hänen 11 perheenjäsenensä teloituksen 10. kesäkuuta 1997, koska he halusivat sopia hallituksen kanssa. Sitten Pol Pot pakeni pohjoiseen turvapaikkaansa, mutta joutui kuitenkin punaisten khmerien armeijan päällikön Ta Mokin vangitsemaksi. Hänet tuomittiin elinikäiseen kotiarestiin. Huhtikuussa 1998 Ta Mok pakeni metsiin hallituksen uuden hyökkäyksen ajamana, vieden Pol Potin mukanaan. Muutamaa päivää myöhemmin - 15. huhtikuuta 1998 Pol Pot kuoli, ilmoitettuna kuolinsyynä sydänkohtaus.l





http://fi.wikipedia.org/wiki/Punaiset_khmerit

Punaiset khmerit



Punaisten khmerien lippu


Demokraattisen Kamputsean lippu
Punaiset khmerit (ransk. khmers rouges, khmeriksi Kmae Krɑhɑɑm) oli maolainen vallankumouksellinen liike, joka hallitsi Demokraattista Kamputseaa huhtikuusta 1975 tammikuuhun 1979. Pol Potin johtamien punakhmerien tavoitteena oli luoda maahan utopistinen agraariyhteiskunta tuhoamalla kaupunkien keskiluokka, jonka tuhkasta nousisi tulevaisuuden uusi ihminen. Tarkoitusta varten kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin maaseudulle pakkotöihin "kuoleman kentille"[1]. Punakhmerien hallinnon aikana yli miljoona kambodžalaista menehtyi aliravitsemukseen, sairauksiin ja summittaisiin teloituksiin[2], mutta huomattavasti suurempiakin arvioita on esitetty[3].

Phnom Penhin hallitusta on syytetty kykenemättömyydestä saada entisiä punakhmerijohtajia oikeuden eteen vastaamaan hallintonsa rikoksista. Vasta 2006 perustettiin YK:n alainen kansanmurhatuomioistuin[4], jonka eteen haastettiin Khieu Samphan, Nuon Chea, Ieng Sary ja Duch[5]. Heistä Duch on tuomittu, Ieng Sary kuollut ja Ieng Thirith vapautettu terveydentilan vuoksi.

Sisällysluettelo
Taustaa
Sihanoukin kaatuminen kenraali Lon Nolin johtamassa sotilasvallankaappauksessa 1970 ja Nixonin valtuuttamat massiiviset Yhdysvaltain ilmavoimien ja Etelä-Vietnamin armeijan ilmapommitukset 1970–1973[6] loivat otollisen tilanteen punakhmerien valtaannousulle[7]. Aiemmin vähäisestä sissijoukosta tuli nopeasti Kiinan ja Pohjois-Vietnamin tukemana varteenotettava voima Sihanoukin johtaman yhdistyneen kansanrintaman taistelussa ulkovaltojen aggressiota vastaan. Liikkeen todelliset johtohahmot piilottelivat keulakuvaksi asetetun Sihanoukin ja Kambodžan kommunistisen puolueen julkisivun takana. Liikkeen politbyroosta, Angkarista, tiedettiin hyvin vähän, eikä se esiintynyt julkisuudessa lukuun ottamatta presidentti Khieu Samphania.

Valtaan päästyään liike siirsi Kambodžan yhteiskunnan väkivaltaisesti "vuoteen nolla", mikä liikkeen johtajan Pol Potin fraseologiassa merkitsi vanhan tuhoutumista ja uuden luokattoman aikakauden alkua. Samaan aikaan punakhmerit joutuivat vakaviin rajakonflikteihin laajentumispyrkimysten, vietnamilaisen vähemmistön kohtelun ja poliittisten erimielisyyksien vuoksi juuri yhdistyneen Vietnamin joukkojen kanssa. Kambodžan sekasortoon ajetun yhteiskunnan infrastruktuuri romahti, eikä armeijan moraali kestänyt vahvan vihollisen kouliutuneiden joukkojen edessä[8].

Vietnamin joukkojen invaasio 25. joulukuuta 1978[9] merkitsi liikkeen lopun alkua, mutta aseellinen vastarinta päättyi vasta liikkeen sisäiseen hajaannukseen 1997[10], kun komentaja Ta Mok asetti syrjäytetyn Pol Potin kotiarestiin useimpien punakhmerien jo astuttua Hun Senin hallituksen joukkojen puolelle. Tässä vaiheessa punakhmerien hallussa oli enää kapea kaistale maata Thaimaan vastaisella rajalla lähellä Pailinia.

Historia
Punaiset Khmerit (khmeriksi Khmaey Krahom; tulee ranskan ilmaisusta Khmers Rouges, mistä myös suoraan englannin Khmer Rouge) oli Kamputsean kommunistinen puolue. Punaisiksi khmereiksi Kambodžan (Kamputsean) kommunisteja kutsui ensi kerran Norodom Sihanouk. Indokiinan kommunistinen puolue perustettiin 1931, ja erillinen Kamputsean kommunistinen puolue perustettiin 1951 nimellä "Vallankumouksellinen kansanpuolue". Varhaisina vuosinaan Kamputsean kommunistinen puolue oli Vietnamin kommunistisen puolueen osa. Indokiinan sodan päätyttyä 1954 suurin osa kamputsealaisista kommunisteista, arviolta noin 5 000 henkeä, pakeni Vietnamiin. Kamputseaan jääneistä kommunisteista osa siirtyi uuteen laillisesti toimivaan vasemmistopuolueeseen, Pracheachoniin. Toiset taas jatkoivat maanalaista toimintaa. Kommunistien organisaation voi kuitenkin katsoa 50-luvulle tultaessa olleen hajalla.

Pracheachon-puolue joutui vähitellen yhä kovenevan vainon kohteeksi ja maanalainen kommunistinen toiminta organisoitui uudelleen vuonna 1960 Phnom Penhissä järjestetyssä salaisessa puoluekokouksessa. Puolueen pääsihteeriksi nousi puolueen veteraani Tou Samoth, mutta seuraavana vuonna apulaispääsihteeriksi valittiin Saloth Sar, joka myöhemmin tuli tunnetuksi nimellä Pol Pot. Tou Samothin kadottua hämärissä olosuhteissa vuonna 1963 Saloth Sar eli Pol Pot nousi puolueen johtoon.

Prinssi Norodom Sihanoukin hallitus lakkautti Pracheachonin lopullisesti vuonna 1962 ja Kamputsean kommunistit suuntautuivat yhä enemmän maanalaisen toimintaan maaseudulla. 1963 Saloth Sar ja muut puolueen johtohenkilöt siirtyivät maaseudun tukikohtiin. 1967 Battambangin maakunnassa puhjennut talonpoikaiskapina toimi puolueen sissitoiminnan todellisena lähtölaukauksena. Samana vuonna puolueen riveihin siirtyi myös eräitä Sihanoukin Sangkum-puolueessa toimineita vasemmistolaisia, mm. Khieu Samphan.

Kamputsean puolueen kapinatoiminta ei alkuun saanut juurikaan tukea Pohjois-Vietnamista tai muista sosialistisista maista. Pohjois-Vietnamin hallitukselle ja FNL:lle oli tärkeintä säilyttää Sihanoukin riippumaton ulkopolitiikka joka mahdollisti FNL:n huoltokuljetukset Kamputsean alueen kautta. Vuonna 1970 punaisilla khmereillä oli pieni noin 4 000 sissin joukko.lähde? Monet sisseistä tulivat köyhistä pienviljelijäperheistä ja olivat nuoria asevelvollisia.

CIA:n tukeman pääministeri Lon Nolin kaadettua Sihanoukin, tilanne kuitenkin muuttui ratkaisevasti. Sihanouk liittoutui punaisten khmerien kanssa ja myös Vietnam alkoi tukea aktiivisesti kapinaliikettä. Myös suuri joukko Vietnamiin 50-luvulla paenneita kommunisteja liittyi punaisten khmerien riveihin.

Pol Potin ja muu puoluejohto suhtautui kuitenkin vietnamilaisiin ja Vietnamissa oleskelleisiin kamputsealaisiin kommunisteihin äärimmäisen epäluuloisesti. Vuonna 1971 pidetyssä salaisessa puoluekokouksessa vahvistettiin linjaus jonka mukaan amerikkalaisen imperialismin lisäksi vaarallisimmaksi viholliseksi nimettiin vietnamilaiset. Vietnamilaismielisiä jäseniä alettiin puhdistaa puolueesta aluksi vähin äänin. Vuosina 1972–1973 puhdistukset kiihtyivät satojen Vietnamista palanneiden teloituksiksi ja monet pakenivat uudelleen Vietnamiin. Myös punaisten khmerien ja Pohjois-Vietnamin/FNL:n joukkojen välillä käytiin jo tuolloin ensimmäisiä yhteenottoja.

Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti vietnamilaiset joukot vetäytyivät Kamputseasta 1973 ja USA:n pommituskampanja punakhmerejä vastaan kiihtyi ennen näkemättömiin mittoihin. Lon Nolin hajanainen ja korruptoitunut hallitus ei kuitenkaan kyennyt pysäyttämään punaisten khmerien etenemistä, jotka hallitsivat pian suurinta osaa maaseutua. Syksyllä 1974 punaiset khmerit katkaisivat jo kaikki Phnom Penhiin vievät tiet ja jokireitit. Pääkaupungin huolto oli Bangkokista toteutetun ilmasillan varassa. Punaiset khmerit valtasivat Phnom Penhin 17. huhtikuuta 1975 ja hallituksen joukot antautuivat. Lon Nol oli poistunut maasta jo paria viikkoa aiemmin. Sota oli tappanut noin 0,6 miljoonaa kamputsealaista ja jätti useita miljoonia nälkäisiä ja kodittomia.lähde? Kamputsean kärsimykset eivät päättyneet tähän.

Hallinto
Vielä valtaan noustuaankin punaiset khmerit säilyttivät salamyhkäisyytensä. Puolueen toiminta pidettiin edelleen käytännössä salaisena, joskin siihen viitattiin epämääräisesti nimellä "angkar" (järjestö). Alkuun virallisena valtionpäämiehenä toimi edelleen prinssi Sihanouk, mutta keväällä 1976 maan nimeksi muutettiin Demokraattinen Kamputsea, julkistettiin uusi perustuslaki ja valtionpäämieheksi nousi Khieu Samphan. Pääministeriksi nimettiin tällöin Pol Pot joka oli alkuun ulkomaailmalle täysin tuntematon nimi. Vasta Pol Potin kuvien julkistamisen jälkeen tämän tunnistettiin olevan oikealta nimeltään Saloth Sar. Kamputsean kommunistisen puolueen olemassaolo tehtiin ulkomaailmalle julkiseksi vasta 1977. Laajamittaisesta terrorista huolimatta oli punaisten khmerien keskushallinnon ote varsinkin aluksi heikko. Alueelliset ja paikalliset puoluejohtajat käyttivät merkittävää valtaa alueillaan ja elinolot vaihtelivatkin alueittain.

Väestön pakkosiirrot ja työleirit
Kun punaiset khmerit olivat saaneet vallan 1975, he siirsivät välittömästi 2–3 miljoonaa ihmistä kaupungeista maaseudulle, missä heidät pakotettiin agraariyhdyskuntiin. Tämän jälkeenkin tehtiin lukuisia väestönsiirtoja, joissa ihmisiä siirrettiin uudiskyliin. Termeistä huolimatta nämä käytännössä vastasivat työleirejä. Arviolta kaksi kolmasosaa Kambodžan väestöstä joutui punaisten khmerien kaudella pakkosiirretyksi.

Väestönsiirrot toteutettiin marssittamalla ihmiset jalan uuteen sijoituspaikkaan. Vanhuksille, lapsille ja sairaille marssit olivat kohtalokkaita. Kaupungeista maaseudun leireille siirretyt olivat alkuun epäluotettavaksi kastettua alempaa kastia, "uusia", joita yleensä syrjittiin suhteessa yhdyskunnissa ennestään asuneisiin "vanhoihin". Tämä luokittelu lakkautettiin kuitenkin virallisesti 1977.

Epäluulo kaupunkilaisia kohtaan nojautui niin kuviteltuihin kuin todellisiin seikkoihin. Monet kaupunkilaiset olivat itse asiassa aiemmin maaseudulta punaisia khmerejä paenneita. Toisaalta kaupunkien sivistyneistön ja varakkaamman kansanosan keskuudessa epäilemättä vastustettiin laajalti punaisia khmerejä, ja näiden ryhmien taholta oli odotettavissa oppositioliikehdintää. Toisaalta punaisten khmerien ideologia nojautui maaseudun köyhiin ja kaupunkilaisia pidettiin "loismaisina".

Agraariyhdyskunnissa pyrittiin rakentamaan luokaton yhteiskunta. Pakkosiirrettyjä ihmisiä vartioivat vartijat. Omaisuudesta tuli yhteistä. Usein perheet hajotettiin, eivätkä perheenjäsenet saaneet puhua toisilleen kuolemanrangaistuksen uhalla. Monet kuolivat nälkään, sairauksiin ja teloituksiin. Ihmisiä tapettiin kuokilla ammusten säästämiseksi

Terrori


Pääkalloista koottu kartta. Vankileiri S-21, Tuol Sleng, Phnom Penh.
Punaisten khmerien hallinto oli vertaansa vailla julmuudessaan. Punakhmerien pakkotoimenpiteet kohdistuivat valikoimatta kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, kuitenkin keskiluokkaan erityisesti. Ihmisiä vainottiin ja surmattiin vähäisistäkin syistä. Hallinto oli erityisen jyrkkä poliittista toisinajattelua ja vastarintaa kohtaan. Vanha älymystö oli uuden hallinnon erityisenä silmätikkuna. Vanha hallitseva luokka sai mennä, kun uutta ihmistä muovattiin porvarillisen yhteiskunnan tuhkasta. Tarkoituksena oli tasa-arvoistaa yhteiskunta pakkokeinoin. Punaiset khmerit vainosivat erityisesti lukeneistoa, kuten pappeja, lääkäreitä ja opettajia. Yhteydet ulkomaille olivat riittävä syy teloitukseen.

Punaisten khmerien tekemät murhat kohdistuivat myös etnisiin vietnamilaisiin, kristittyihin, muslimeihin ja buddhalaismunkkeihin. Koska Kiinan hallitus oli punaisten khmerien liittolainen, kiinalaisia ei tapettu, mutta monet lähtivät maasta, sillä he eivät saaneet harjoittaa ammattiaan. Myös puolueen sisäiset puhdistukset yltyivät punaisten khmerien hallinnon aikana huippuunsa vuosina 1977–78. Koska puhdistusten yhteydessä tapettiin varsinaisen kohteen lisäksi myös tämän työtoverit, perhe jopa koko kylä, vaativat ne tuhansittain uhreja.

Khang Lek Ieun johtamassa Tuol Slengin vankilassa kidutettiin noin 17 000 ihmistä joista vain seitsemän tiedetään selvinneen hengissä. Teloitusmenetelmät olivat mitä hirveimmät: Vauvat laitettiin puita vasten roikkumaan ja heidät nuijittiin kuoliaaksi. Heidät nuijittiin, koska haluttiin säästää luoteja. Teloitettavat vietiin huoneisiin joissa oli sänky. Uhrit sidottiin sänkyyn kiinni ja heidän päänsä murskattiin kuokalla. Toisinaan taas teloitettavan vatsa avattiin ja sinne laitettiin skorpioneja, hämähäkkejä tai hyönteisiä.lähde?

Elinolot
Koulutus ja terveydenhuolto, jotka aiemminkin olivat olleet heikkoja romahtivat täysin. Koulutusjärjestelmä rajoittui kolhoosien kouluihin joissa keskityttiin paljolti poliittiseen kasvatukseen. Punaiset khmerit pakottivat ihmiset työskentelemään keskeytyksettä 12 tuntia ilman riittävää ravintoa. Länsimainen lääketiede pantiin viralta, mikä johti ihmisten kuolemiseen perinteisellä maalaislääketieteellä.

Khmerin kielessä on lukuisia sanoja joilla kuvataan ihmisen yhteiskunnallista asemaa. Punakhmerien hallinnon takia normaali yhteiskunta lakkasi toimimasta. Punaisten khmerien terrorin voimakkuus vaihteli huomattavasti alueesta toiseen ja ajankohdasta toiseen. Puhdistusaallot harvensivat punakhmerien hallinnon virkamiehistöä. Maa harjoitti hyvin eristynyttä politiikkaa ja jonkinlaista yhteistyötä oli vain Kiinan kanssa. Maamiinoja, joita Pol Pot kutsui "täydellisiksi sotilaikseen", levitettiin laajalti ympäri maaseutua.

Vastarinta ja sisäiset levottomuudet
Punaisten khmerien johdon politiikka herätti luonnollisesti laajaa vastustusta. Laajamittaisen terrorin vuoksi tämä tuli esiin lähinnä joinain spontaaneina kapinoina ja puolueen sisäisenä taisteluna. Khieu Samphanin lausunnon mukaan punaisten khmerien johto joutui valtakaudellaan torjumaan ainakin seitsemän vallankaappausyritystä.

Suurin punaisten khmerien vastainen kapina oli itäisen vyöhykkeen puoluesihteeri So Phimin johtama toukokuussa 1978 ja ilmeisesti kapinahankkeen taustalla oli myös vietnamilaisten tuki. Pol Potin hallinto kukisti kuitenkin kapinan erittäin verisesti ja So Phim teki itsemurhan välttääkseen vangiksi joutumisen. Osa kapinaan osallistuneista pakeni kuitenkin Vietnamiin ja osallistui myöhemmin punakhmerien kaatamiseen. Marraskuussa 1978 keskisen erikoisvyöhykkeen puoluesihteeri Vorn Vet yritti ilmeisesti kaapata vallan, mutta joutui itse puhdistuksen kohteeksi.

Arviot uhrien määrästä
Lopullisesta sisällissodan, Pol Potin ohjelmien ja Vietnamin miehityksen uhriluvusta kiistellään. Kolme miljoonaa oli Vietnamin asettaman hallituksen arvio. Tarkkoja väestönlaskentoja ei ole maassa tehty usein. Yalen Kambodžan kansanmurhan tutkimusprojektin arvio on 1,7 miljoonaa[11], Amnesty Internationalin 1,4 miljoonaa ja Yhdysvaltain viranomaisten 1,2 miljoonaa.lähde? Khieu Samphan ja Pol Pot asettivat lukuja 800 000 uhrista miljoonaan.lähde? CIA:n arvioiden mukaan teloituksia oli 50 000–100 000.lähde?

Ideologia ja aate
Punaisten khmerien ideologia oli sekoitus maolaisuutta ja nationalismia, joka suuntautui niin amerikkalaisia kuin vietnamilaisia vastaan. Ideologiassa korostui myös maaseudun ja omavaraisuuden ihannointi sekä anti-intellektuaalisuus. Erityisesti Maon "Suuren harppauksen" ja kulttuurivallankumouksen on katsottu olleen punakhmerien esikuvina, joskin punakhmerien ohjelma meni esikuvaansakin pidemmälle.


Dap Prampi Mesa Chokchey ("Loistava huhtikuun 17."), Demokraattisen Kambodžan kansallislaulu

Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Käytännössä puolue toteutti radikaalin ohjelman johon liittyi kaupunkien hylkääminen, useimpien oppilaitosten ja sairaaloiden sulkeminen, tehtaiden jättäminen, rahan hylkääminen, uskontojen hylkääminen, yksityisomaisuuden lakkauttaminen ja ihmisten siirto maalla oleville pakkotyöleireille. Politiikan tarkoitus oli muuttaa Kambodžan kansa uusiksi ihmisiksi maataloustyön avulla. Osin punaisten khmerien toimet oli tarkoitettu väliaikaisiksi, suunnitelmissa oli esim. uuden teollisuuden luominen kunhan maatalouden omavaraisuus olisi saavutettu ja väestö sopeutettu uuteen järjestelmään.

Liikkeen johtajat 1975–1979
Puolueen keskuskomitean toimeenpaneva komitea oli seuraava:

  • Pol Pot (Saloth Sar) "Veli numero 1", puolueen johtaja, pääsihteeri helmikuusta 1963, kuollut.
  • Nuon Chea "Veli numero 2", pääministeri (elää)
  • Ieng Sary "Veli numero 3" varapääministeri (Pol Potin lanko), kuollut
  • Khieu Samphan Punaisten khmerien presidentti (elää)
  • Ta Mok (Chhit Chhoeun) "Veli numero 7", kuollut
  • Son Sen, puolustusministeri, kuollut
  • Yun Yat (kuollut), Ke Pauk "Veli numero 13", aikaisempi pohjoisvyöhykkeen sihteeri (kuollut) ja Ieng Thirith (elää).
Kukistuminen
Khmerien valtakausi päättyi Kambodžan–Vietnamin sotaan, jossa vietnamilaiset valloittivat Phnom Penhnin 7. tammikuuta 1979. Meni vielä jonkin aikaa, ennen kuin Vietnamin joukot saivat suurimman osan maasta hallintaansa. Vietnam valtasi maan, koska punaiset khmerit hyökkäilivät monia kertoja rajan takaa. Vietnamilaisia maahantunkeutujia auttoivat jonkin verran myös punaisissa khmereissä toimivat vastarinta-aktivistit, jotka muodostivat maan tulevan hallinnon ytimen. Khmerit jatkoivat maan länsiosissa, kontrolloiden Thaimaan rajaa vuosikausia rahoittaen toimintaansa timanttien ja puutavaran salakuljetuksella. Vuonna 1985 Khieu Samphan siirtyi virallisesti Punaisten khmerien johtoon. Puolue nimettiin Kamputsean Demokraattiseksi Puolueeksi ja se harjoitti jossain määrin itsekritiikkiäkin.

Vietnamilaiset joukot jäivät maahan vielä pitkäksi aikaa. Maassa jatkui sissisota. Kiina hyökkäsi pohjoiseen Vietnamiin 1979 rangaistukseksi siitä että Vietnam oli kaatanut sen liittolaispuolueen vallasta. Yhdysvallat ei tunnustanut Vietnamin perustamaa uutta hallintoa, ei myöskään Kiina. Tämä aiheutti sisällissodan pitkittymisen. Kiina tuki Punaisia khmerejä aseilla ja Thaimaan armeija antoi heille tiedustelutietoja. Itäinen ja Keski-Kamputsea oli vietnamilaisten valvonnassa, mutta Länsi-Kamputseassa vaikuttivat punaiset khmerit. Lisäksi maahan syntyi punakhmereja ja vietnamilaisia vastustaneita sissiliikkeitä kuten KPNLF ja ANS. Maan läntiseen osaan kylvettiin 1980-luvulla miljoonia miinoja.

Kambodžaa johti 1980-luvulla Hun Sen. Vuonna 1991 eri poliittiset ryhmittymät pääsivät sopimukseen joka johti vuonna 1993 YK:n valvomiin vaaleihin. Punakhmerit kuitenkin jatkoivat taistelua, mutta vähitellen näiden joukot kärsivät yhä yleistyvästä karkuruudesta. Kambodžan hallitus sopi myös lukuisten yksittäisten punakhmerien johtajien ja ryhmien kanssa antautumisesta armahdusta vastaan.

Punaiset khmerit vangitsivat Pol Potin puolueen sisäisiin riitoihin liittyvässä taistelussa. Vuonna 1997 Pol Pot teloitutti pitkäaikaisen avustajansa Son Senin ja yksitoista tämän perheenjäsentä syytettyinä antautumisneuvotteluista Kambodžan hallituksen kanssa. Tämän seurauksena Pol Pot itse kuitenkin syrjäytettiin lopullisesti punakhmerien johdosta ja asetettiin kotiarestiin. Punaiset khmerit hajosivat eri faktioihin. Pol Pot kuoli huhtikuussa 1998 Ta Mokin johtaman faktion vankina, virallisen ilmoituksen mukaan sydänkohtaukseen. Khieu Samphan antautui 1998, ja viimeinen punakhmerien johtaja Ta Mok jäi kiinni maaliskuussa 1999.

Oikeudenkäynnit
Punakhmerien johtajat eivät ole toistaiseksi joutuneet oikeuden edessä vastaamaan teoistaan, ellei oikeudenkäynniksi lasketa Pol Potin näytösoikeudenkäyntiä vuonna 1997. Monet punakhmerien johtajat ovat myös 1980–1990-luvuilla neuvotelleet itselleen kuninkaallisen armahduksen vastineeksi antautumiselleen Kambodžan hallitukselle.

Vuonna 2006 YK:n ja Kambodžan hallituksen yhteisesti asettama tuomioistuin aloitti kuitenkin pitkällisen valmistelutyön jälkeen toimintansa.[4] Sen seurauksena tilanne on muuttunut, ja vuoden 2007 aikana alkavia oikeudenkäyntejä varten pidätettiin entisen keskuskomitean jäsenet Nuon Chea, Ieng Sary, Ieng Thirith, Khieu Samphan ja Tuol Slengin vankilan entinen johtaja Kang Kek Ieu. Aiemmin pidätetty Ta Mok kuoli vankeudessa heinäkuussa 2006 ennen oikeudenkäyntien alkua.[12] Eläkkeelle jäänyt kuningas Norodom Sihanouk on ilmoittanut vastustavansa oikeudenkäyntejä ja moittinut niiden tulevan kalliiksi ja tuomitsevan vain muutaman vanhan miehen, vaikka tapahtumiin osallistui satoja tuhansia.[13]

Kang Kek Ieu eli Duch oli ensimmäinen tuomittu. Hänelle langetettiin 30 vuoden vankeustuomio, mutta se muutettiin vetoomustuomioistuimessa elinkautiseksi. Ieng Thirith puolestaan vapautettiin syyskuussa 2012 heikon terveyden takia. Oikeus ilmoitti, että mahdollisesti Alzheimerin taudista kärsivä Ieng Thirith ei pysty vastaamaan syytteisiin terveydentilansa vuoksi.[14][15] Ieng Thirithin mies Ieng Sary kuoli kesken oikeudenkäynnin maaliskuussa 2013, jolloin viimeiset pidätetyt olivat Nuon Chea ja Khieu Samphan.[
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nicolae_Ceaușescu


Nicolae Ceaușescu

Nicolae Ceaușescu

Romanian kommunistisen puolueen keskuskomitean ensimmäinen sihteeri
22. maaliskuuta 1965-22. joulukuuta 1989
Edeltäjä Gheorghe Gheorghiu-Dej
Romanian presidentti
28. maaliskuuta 197422. joulukuuta 1989
Seuraaja Ion Iliescu
Tiedot
Syntynyt
26. tammikuuta 1918
Scornicești, Romania
Kuollut 25. joulukuuta 1989 (71 vuotta)
Târgoviște, Romania
Puolue Romanian kommunistinen puolue
Puoliso Elena Ceaușescu
Uskonto ateisti
Nicolae Ceaușescu (26. tammikuuta 191825. joulukuuta 1989) oli Romanian kommunistisen puolueen pääsihteeri 1965–1989, valtioneuvoston puheenjohtaja vuodesta 1967 ja Romanian sosialistisen kansantasavallan presidentti 1974–1989. Ceaușescun ympärille luotiin mittava henkilökultti ja sukulaisia suosiva hallintojärjestelmä.

Ceaușescu kieltäytyi mukautumasta itäblokin läpi käyneeseen muutosten aaltoon 1980-luvun viimeisinä vuosina, mikä maksoi hänen henkensä vallankumouksessa. Häntä vastaan kääntyneet armeijan sotilaat teloittivat pikaoikeudenkäynnin jälkeen vallasta syöstyn diktaattorin ja hänen vaimonsa Elenan joulupäivänä 1989. Ceaușescun itselleen keräämät arvonimet, kuten Karpaattien nero ja Ajatusten Tonava, olivat hallinnon kaaduttua yleisen pilkan kohteena.


Uran alku

Nicolae Ceaușescu syntyi Scorniceștissa Olteniassa. Kymmenlapsinen lapsuudenkoti oli köyhä. 11-vuotias Ceaușescu pakeni vuonna 1929 alkoholisoitunutta isäänsä Bukarestiin suutarin oppipojaksi. Bukarestissa hän asui sisarensa luona. Suutarimestari oli aktiivinen kommunisti, ja juuri häneltä nuori Nicolae sai ensimmäiset poliittiset oppinsa.

Vuoden 1932 alkupuolella hän liittyi laittoman Romanian kommunistipuolueen jäseneksi ja joutui seuraavana vuonna vankilaan syytettynä lakon agitoinnista. Seuraavan kerran hän joutui vankilaan vuonna 1934 kerättyään nimiä rautatietyöläisten oikeudenkäyntiä vastaan. Vielä kahden pidätyksen jälkeen poliisi luokitteli hänet vaaralliseksi kommunistiagitaattoriksi ja kommunistisen ja fasismin vastaisen propagandan levittäjäksi. Hän joutui uudelleen vankilaan vuonna 1936 fasismia vastustavasta toiminnasta.

Vankila-aikana Ceaușescu kohtasi tulevan vaimonsa Elenan ja Târgu Jiun vankileirillä Romanian tulevan kommunistijohtajan Gheorghe Gheorghiu-Dejin. Toisen maailmansodan jälkeen Romania jäi Neuvostoliiton vaikutuspiiriin, ja tuolloin Ceaușescu toimi kommunistisen puolueen nuorisoliiton sihteerinä. Nicolae ja Elena avioituivat 1946. Kun kommunistit ottivat vallan Romaniassa vuonna 1947, Ceaușescusta tuli Romanian maatalousministeri ja myöhemmin puolustusministeri. Vuonna 1952 Gheorghiu-Dej nosti hänet keskuskomiteaan, kun Ana Paukerin moskovanmielinen ryhmä oli puhdistettu puolueesta. Vuonna 1954 hänestä tuli politbyroon täysjäsen ja viimein puolueen toiseksi korkein johtaja.



Romanian kommunistijohtaja Gheorghe Gheorghiu-Dej (vasemmalla) hyvästelee Neuvostoliiton pääsihteerin Nikita Hruštšovin Bukarestin lentoasemalla Romanian kommunistisen puolueen seitsemännen puoluekokouksen jälkeen. Dejin takana on kommunistisen puolueen tuleva johtaja Nicolae Ceaușescu.
Hallituskausi
Ceaușescusta tuli kommunistisen puolueen pääsihteeri maaliskuussa 1965, kolme päivää Gheorghiu-Dej'n kuoleman jälkeen. Vuonna 1967 Ceaușescu nimitettiin hallituksen johtoon. Vuonna 1974 hänet valittiin vastaperustettuun presidentin virkaan, ja näin hänen valtansa vahvistui entisestään.[1]

Ceaușescu oli aluksi hyvin suosittu henkilö kotimaassaan ja ulkomailla, koska hän vastusti Neuvostoliiton ylivaltaa. Hän lopetti Romanian aktiivisen osallistumisen Varsovan liitossa, joskin Romania pysyi aina sen jäsenenä, ja kieltäytyi muun muassa osallistumasta Tšekkoslovakian miehitykseen.[1] Romania oli ensimmäinen itäblokin maa, joka solmi suhteet Euroopan neuvostoon ja Kiinan ja Jugoslavian ohella ainoa kommunistimaa, joka osallistui vuoden 1984 Los Angelesin kesäolympialaisiin.[2] Ceaușescu ei kuitenkaan tehnyt liberaaleja uudistuksia vaan jatkoi jo Gheorghiu-Dej'n aloittamaa stalinistista tietä. Salainen poliisi Securitate valvoi tiukasti kansaa ja tiedotusvälineitä, eikä hallinto suvainnut oppositiota.

Ceaușescu teki 1971 valtiovierailut Kiinaan ja Pohjois-Koreaan, joissa hän kiinnostui Kiinan kulttuurivallankumouksen ja Pohjois-Koreassa toteutetun ohjelman kaltaisesta valtion täydellisestä uudelleenrakentamisesta. 6. kesäkuuta 1971 hän piti puheen joka tunnetaan heinäkuun teeseinä (romaniaksi Tezele din iulie). Puheeseensa hän oli saanut vaikutteita maolaisuudesta, ja tästä alkoi uusstalinistinen "minikulttuurivallankumous". Se merkitsi muun muassa paluuta sosialistisen realismin tapaan asettaa kirjallisuudelle ideologinen perusta. Ceaușescu alkoi myös jäljitellä Pohjois-Korean juche-aatetta. Aatetta käsitteleviä korealaisia kirjoja käännettiin romaniaksi ja levitettiin maassa laajalle.

Ceaușescu aloitti 1974 systematisoinniksi kutsutun ohjelman, jonka tavoitteena oli "monipuolisesti kehittynyt sosialistinen yhteiskunta". Purkaminen, uudelleenasutus ja rakentaminen alkoivat maaseudulta, mutta huipentuivat yritykseen uudelleenrakentaa pääkaupunki. Yli viidennes Bukarestin keskustasta hävitettiin 1980-luvulla, mukana lukemattomia kaupungin kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia. Tilalle rakennettiin muun muassa Kansan palatsi, maailman toiseksi suurin rakennus Pentagonin jälkeen. Ceaușescu suunnitteli myös monien kylien hävittämistä ja väestön siirtämistä kaupunkilähiöihin osana urbanisaation ja teollistamisen ohjelmia.[2] Niin kutsuttu ystävyyskaupunkijärjestelmä, jolla luotiin suhteita Romanian ja Euroopan maiden kuntien välille, saattoi osaltaan olla estämässä näitä suunnitelma.

Maassa säilyi kaikesta huolimatta hyvä koulujärjestelmä ja jonkin aikaa vielä yleisesti hyvä terveydenhoito.lähde? Kaikki teollistamisprojektit eivät epäonnistuneet: Ceaușescun aikana Romaniassa oli suhteellisen toimiva energiantuotanto ja -siirtojärjestelmä ja Bukarestissa toimiva metro.[3]

Perhelainsäädäntö
Vuonna 1966 säädettiin ehkäisyä ja aborttia rajoittava asetus ja muita lakeja, joiden tavoitteena oli nostaa syntyvyyttä. Näihin kuului lapsettomien yli 25-vuotiaiden korkea verotus. Abortti sallittiin ainoastaan naisen ollessa iältään yli 45-vuotias (myöhemmin tilapäisesti raja laskettiin 40 vuoteen) tai jo ennestään neljän lapsen äiti.[4][5] Vähintään viiden lapsen äidit saivat huomattavia etuja, ja kymmenen lapsen äidit julistettiin "sankariäideiksi" ja palkittiin muun muassa kultamitalilla, autolla ja oikeudella käyttää junia ilmaiseksi.

Myös avioliittolainsäädäntöä kiristettiin ja avioero sallittiin vain poikkeustapauksissa. 1960-luvun lopulta alkaen väkiluku alkoi kasvaa, mikä aiheutti köyhyyttä ja asunnottomuuden lisääntymistä. Lasten hylkäämisen vuoksi orpojen määrä lisääntyi ja 1980-luvun lopulla puhkesi vakava lasten AIDS-epidemia. HI-viruksen on arveltu levinneen ravitsemustason parantamiseksi annetuista valvomattomista verensiirroista ja steriloimattomista neuloista.[6]

Ulkomaanvelka ja romanialaisten elintaso
Ceaușescun riippumattomuus Neuvostoliitosta ja Tšekkoslovakian miehityksen vastustaminen herättivät kiinnostusta länsimaissa, jotka tukemalla Romaniaa lainoilla pyrkivät saamaan eripuraa Varsovan liiton sisään. Kehitysohjelmien rahoittamiseksi Ceaușescu otti lännestä suuria lainoja, mutta lopulta velat raunioittivat maan talouden. Korjatakseen tilanteen Ceaușescu aloitti radikaalin ohjelman velkojen maksamiseksi. Perustuslakia muutettiin siten, ettei Romania voinut tulevaisuudessa ottaa ulkomaanvelkaa, ja pääosa maan maatalous- ja teollisuustuotannosta järjestettiin 1980-luvulla uudelleen. Seurauksen siitä ja kalliista rakennusprojekteista oli vaikea pula hyödykkeistä. Palatsin ja pääkaupungin keskustan uudelleenrakentamisen vuoksi marmoria ei riittänyt hautakiviin. Velka maksettiin loppuun kesällä 1989, vähän ennen Ceaușescun kaatumista.

Elintarvikkeet
Huolimatta maan tuottavasta elintarviketuotannosta jouduttiin vuonna 1984 laajamittainen elintarvikesäännöstelyyn. Sen piiriin kuuluivat vuoteen 1989 asti leipä, maito, voi, ruokaöljy, sokeri, sika, nauta ja kana ja paikoin jopa peruna. Elintarvikekiintiöitä pienennettiin vuosittain. Suurin osa elintarvikkeista meni vientiin tavoitteena maksaa ulkomaanvelka ja ajaa eteenpäin uudistusohjelmia.[7] Kansalaisten saatavilla olleet elintarvikkeet olivat yleensä sellaisia, jotka eivät kelvanneet vientiin. Laadukkaammat elintarvikkeet tuotettiin ainoastaan vientiin, ja romanialaiset pystyivät ostamaan niitä vain mustasta pörssistä.

Energia
Romanian suuresta öljyntuotannosta huolimatta bensiiniä säännösteltiin tiukasti, autoilua rajoitettiin sunnuntaisin, ja monet bussit ja taksit siirtyivät metaanikäyttöisiksi. Sähköntuotanto suunnattiin ennen muuta raskaaseen teollisuuteen, ja sähköä oli käytettävissä korkeintaan 20 kWh yhdelle perheelle kuukaudessa (sen ylittävää määrää verotettiin raskaasti). Sähkökatkot olivat säännöllisiä, tyypillisesti 1–2 tuntia päivässä. Katuvalot pidettiin yleensä sammutettuina ja televisiolähetyksiä oli kaksi tuntia päivässä.[7] Kaasun- ja lämmönjakelussa oli katkoja. Vuoden 1988 asetuksella määrättiin, että julkisten rakennusten lämpötila sai olla talvisin korkeintaan 16 celsiusastetta, tietyissä rakennuksissa, kuten tehtaissa, korkeintaan 14 astetta.lähde? Kauppojen piti sähkön säästämiseksi sulkea ovensa viimeistään klo 17.30. Muodostui laajat mustan pörssin markkinat, jonka valuuttana käytettiin muun muassa Kent-savukkeita. Niillä ostettiin kaikkea ruoasta vaatteisiin ja lääkkeisiin.[8] Terveydenhoidon taso laski selvästi, kun lääkkeitä ei enää tuotu. Elinajanodote laski Euroopan matalimmaksi, ja lapsikuolleisuus nousi 83 lapseen tuhannesta, kun Länsi-Euroopassa vastaava oli alle 10 tuhannesta.[9]

Teollisuustuotanto ja kasvanut valvonta
Romania panosti raskaaseen teollisuuteen, mutta kevyempi teollisuus oli pahoin alimitoitettua. Romanialaisten piti jonottaa pesukonetta kolme vuotta, väritelevisiota 2–3 vuotta ja autoa 7–10 vuotta. Tuotteet olivat teknisesti vanhentuneita. Puhelinverkko oli yksi Euroopan huonoimmin toimivista, ja 23 miljoonaan asukkaan Romaniassa oli vuonna 1989 ainoastaan 700 000 puhelinliittymää. Televisiolähetyksiä oli vain kaksi tuntia päivässä, ja nekin koostuivat poliittisesta propagandasta. Romanialaiset pyrkivätkin katsomaan naapurimaiden televisiolähetyksiä laittomilla antenneilla ja pienoissatelliittiantenneilla.

Kauden ongelmana olivat myös ympäristötuhot, jotka olivat Itä-Euroopan kommunistimaidenkin mittapuulla harvinaisen vakavat. Esimerkkeinä ovat Copsa Mican kaupunki hiilivoimaloineen, joka 1980-luvun satelliittikuvissa oli paksun mustan pilven peitossa, ja vuoden 1989 suunnitelma kuivattaa Tonavan ainutlaatuinen suistoalue (nykyinen Unescon maailmanperintökohde) maatalousmaaksi.[2][10]

Valvonta kävi yhä tiukemmaksi, ja maahan rakennettiin Itä-Saksan tyyppinen puhelinkuuntelujärjestelmä. Securitate värväsi lisää ilmiantajia, laajensi sensuuria ja piti rekisteriä koko väestöstä. Kun 1980-luvun alussa tietoja Securitatelle antoi joka kolmaskymmenes romanialainen.[11] vuonna 1989 Securitaten toimia tutkineen komitean mukaan joka kolmas romanialainen oli Securitaten ilmiantaja.lähde?



Nicolae Ceaușescu romanialaisessa postimerkissä vuonna 1988.
Syrjäyttäminen
Toisin kuin Neuvostoliitossa, Romaniassa ei syntynyt suurta, etuoikeutettua puolue-eliittiä. Ceaușescun suvun ulkopuolisia puoluevirkailijoita kierrätettiin tehtävästä ja paikasta toiseen, jotta valtaklikkejä ei syntyisi. Tämä ehkäisi Gorbatšov-tyyppisen uudistuspolitiikan syntymisen. Toisin kuin Puolassa, Ceaușescun hallinto reagoi lakkoihin pelkästään kiristämällä valvontaa. Politiikasta varoittavia kohdeltiin rikollisina. Romania oli viimeisiä kaatuneita Euroopan kommunistihallintoja, ja sen kaatuminen oli siihen saakka väkivaltaisin.

Romanian vallankumouksena tunnetut protestit ja mellakat alkoivat Timișoarassa 17. joulukuuta 1989. Sotilaat avasivat tulen protestoijia kohtaan ja surmasivat noin sata ihmistä. Iranin vierailunsa keskeyttänyt Ceaușescu piti 20. joulukuuta televisiopuheen, jossa hän tuomitsi Timișoaran tapahtumat ja sanoi niitä ulkovaltojen tiedustelupalveluiden järjestämiksi. Timișoaran kansannousu levisi Sibiuun, Bukarestiin ja muualle. Lopulta väkijoukon vallatessa hallintorakennusta Ceaușescu joutui pakenemaan helikopterilla. Hän päätyi Târgovișteen, jossa hänet tuomittiin vaimoineen sotaoikeudessa kuolemaan rikoksista valtiota vastaan, kansanmurhasta ja maan talouden vaarantamisesta ja heidät teloitettiin.[1]

Ruumiit haudattiin Ghencean sotilashautausmaalle Bukarestiin salaa yöllä, ja haudoille pystytettiin ristit väärillä nimillä. Ceaușescun sukulaiset ovat kuitenkin epäilleet, että ruumiit on haudattu muualle. 21.7.2010 ruumiit kaivettiin ylös DNA-testejä varten.[12] DNA-testit osoittivat myöhemmin, että vainajat todella olivat Ceaușescut.[13]

Vallankumouksen taustat ovat monin osin edelleen epäselvät.





http://fi.wikipedia.org/wiki/Securitate


Securitate

Securitate (romaniaksi Departamentul Securităţii Statului) oli kommunistisen Romanian salainen poliisi. Se perustettiin 30. elokuuta 1948 Neuvostoliiton NKVD:n avustuksella. Se hajotettiin 30. joulukuuta 1989 pian presidentti Nicolae Ceaușescun syrjäyttämisen jälkeen.

Securitate oli Romanian väkilukuun suhteutettuna suurin salainen poliisi itäblokin alueella.[1] Pian perustamisen jälkeen vuonna 1949 siinä työskenteli 3 549 henkilöä. Vuonna 1951 työntekijöitä oli jo 25 468. [2] Vuonna 1985 Securitaten palveluksessa oli 11 000 agenttia ja lähes 500 000 ilmiantajaa[1], maassa jossa asui 22 miljoonaa asukasta.[3] Ceaușescun alaisuudessa ollut Securitate oli yksi julmimmista poliisiorganisaatioista maailmassa.[1]
Historia
Perustaminen

Departamentul Securităţii Statului (lyhenne DGSP, mutta yleisesti käytettiin sanaa Securitate) perustettiin presidentillisellä päätöksellä Kansalliskokouksessa 30. elokuuta 1948.[2] Securitaten esiasteita oli kuitenkin havaittavissa jo vuonna 1944, jolloin kuningas Mikael I yritti vallankaappausta. [2]

Securitate luotiin SMERŠin avustuksella. Ensimmäinen Securitaten johtaja oli NKVD:n kenraali Gheorghe Pintilie. Aluksi monet poliiseista olivat entisiä Romanian kuningaskunnan turvallisuuspoliisin työntekijöitä. Kuitenkin pian Pintilie määräsi kaikki entiset työntekijät pidätettäviksi ja korvasi poliisit Kommunistisen puolueen jäsenillä. Vakoilun ja murhien lisäksi poliisille annettiin tehtäväksi ryöstää hautoja, vainota unkarilaisia ja kerätä Raamattuja, joita poltettiin tai käytettiin vessapaperina.

Toiminta
1980-luvulla Securitate käynnisti operaation toisinajattelijoiden kitkemiseksi Romaniasta. Securitate syötti huhuja toisinajattelijoiden yhteyksistä länsimaiden tiedustelupalveluihin. Myös sensuuria, lavastuksia ja julkisia nöyryyttämisiä käytettiin toisinajattelijoiden kitkemiseksi.

Securitaten toimintatapoihin kuuluivat myös salamurhat. Tunnetuin tapauksista oli korkea-arvoisen loikkaajan Ion Mihai Pacepan salamurhayritykset. Hän sai kaksi kuolemantuomiota Romaniasta ja Ceauşescu antoi kahden miljoonan Yhdysvaltain dollarin palkkion hänen kuolemastaan. Jasser Arafat ja Muammar Gaddafi antoivat molemmat miljoona dollaria lisää Pacepan kuolemasta.[4] Väitetään, että Securitaten virkailijat palkkasivat kuuluisan palkkamurhaajan Shakaalin surmaamaan Pacepan sekä muita loikkareita Euroopan alueella.[5]

Murrot koteihin ja toimistoihin salakuuntelulaitteiden asentamiseksi oli yksi Securitaten taktiikka tiedon saamiseksi kantaväestöstä. Puhelinliikennettä tarkkailtiin ja kansainvälistä faksiliikennettä seurattiin.

Hiilikaivostyöntekijöiden ammattiliiton mennessä lakkoon useita sen johtajia kuoli ennenaikaisesti. Myöhemmin kävi ilmi, että Securitaten lääkärit olivat altistaneet heitä viiden minuutin rintakehän röntgenkuvaukselle, syövän aikaansaamiseksi.[6]

Kun huomattiin, että syntyvyys oli kääntynyt laskuun, sijoitettiin Securitaten agentteja terveyskeskuksiin, joissa käynnistettiin pakolliset raskaustestit hedelmällisille naisille. Rajut rangaistukset kohtasivat niitä, jotka olivat keskeyttäneet raskauden
 
Romaniassa on edelleenkin Ceausescun jäljiltä aivan hirveä kohtelu vammaisilla.
 
Back
Top