Kaikkia jonkin NATO-maan rajan pinnassa olevia kohteita, joihin Ukraina iskee, voidaan hyödyntää jatkossa Venäjän drone-iskuissa. Nyt kun Puolassa päättivät poksauttaa korkin ulos pullosta. Koivistokin on kuitenkin about 50 km etäisyydellä Suomen rajasta.
Sopivasti saadaan sodan sumua silmille ja hämmennettyä propagandakeittoa toimimalla siten, että kun esimerkiksi Koivisto ja Laukaansuu ovat ukrainalaisten drone-iskujen kohteina, niin tätä varten kohteiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevat ja valmiudessa olevat venäläiset drone-yksiköt laukaisevat juuri iskuhetkellä suristimet Viroon ja Suomeen.
Näin Venäjä voi syyttää ukrainalaisia iskuista ( 1. ovat tahallaan iskeneet Suomeen ja Viroon, jotta Venäjä saisi syyn niskoilleen, 2. ovat ukrainalaisia droneja, jotka ovat venäläisten torjunnan vuoksi ”harhautuneet” Suomeen ja Viroon).
Siihen vielä iskuun länsimaiden rajojen yli sopivasti saman mallisia droneja kuin ukrainalaisilla, ehkä jopa varustettuna ukrainalaiseen tuotantoon viittaavilla osilla ja tunnuksilla.
Hyötyjä Venäjän kannalta on, että tällainen toimintamalli voidaan vetäistä takataskusta hetkellä, jolloin tilannetta halutaan eskaloida vitosvaihteelle Puolaan suunnattuun iskuun verraten. Kriisiähän voidaan eskaloida ns. turvallisemmin, kun syntipukkina voidaan osoittaa Ukrainaan.