Puolustusvoimat ja koronavirus

Uudenmaan rajalle tulossa satoja varusmiehiä poliisin avuksi – puolustusministeri: Valvonta mahdollista aloittaa jo perjantaina
Puolustusvoimat on jo saanut poliisilta virka-apupyynnön, puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoo.
Koronavirus
26.3.2020 klo 14.33päivitetty 26.3.2020 klo 14.44
Antti Kaikkonen

Antti KaikkonenRoni Rekomaa / Lehtikuva
17-6372357f4a79a13ed3.png

Tekijät(2 henkilöä)

Uudenmaan rajalle on tulossa satoja varusmiehiä poliisin avuksi, kertoo puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Varusmiehet toimisivat tukena maakunnan rajojen liikennevalvonnassa. Poliisin valtuuksia heillä ei ole.
– Käytännössä puhutaan erilaisista liikenteenohjauksen tehtävistä poliisin apuna. Poliisi johtaa sitä toimintaa ja varusmiehet siellä auttavat.
– Mittakaava on sellainen, että puhutaan useammasta sadasta varusmiehestä. Lisäksi operaatioon tarvitaan myös Puolustusvoimien kantahenkilökunnan panosta, Kaikkonen kertoo.

Kaikkonen kertoo, että virka-apupyyntö tuli Puolustusvoimille poliisilta jo tänään.
– Puolustusvoimien puolesta valmius on aloittaa aika nopeastikin, tarvittaessa jo huomenna. Toki tämä itse asia edellyttää vielä eduskunnan käsittelyä.

Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta toteutetaan esimerkiksi joitakin teitä sulkemalla. Rajan voi ylittää vain painavasta syystä.

Valvonnan avuksi saapuvat varusmiehet tulevat pääsääntöisesti eteläisen Suomen varuskunnista.

Uutinen päivittyy.

Laittaisin ne järjestelyt käyntiin jo tänään vaikka eduskunta sitä puikin. Valvontavälineistöä voidaan ruveta jo laittamaan paikalleen. ANPRssä menee aikaa. Kännykän seurannalla näkee helposti jos neljän henkilön rypäs ahtautuu autoon ja lähtee liikkeelle kohti pohjoista ennenkuin ne saapuu rajalle. Teknologia auttaa paljon tässä asiassa. Tiedustelulaki on jo voimassa ja se antaa puitteet seurannalle.
 
Tässä puhutaan nyt liikenteen ohjaamisesta, ei tiesulusta Bagdadissa.
Joku tulee silti jäämään auton alle, oli se sitten humalaisen tai jostain syystä aggressiivisen kuskin toimesta. Tieraivo on todellista ja olen ollut hyvin lähellä kuolemaa sen vuoksi kun joku sekopää yritti ajaa nokkakolarin.
 
Edelleenkin olen sitä mieltä, että puhutaan ajallisesti sen verran pitkästä valvonnasta, että tuo olisi parempi hoitaa reserviläisillä. Toki jos tuo liikkumiskielto on tarkoitus parin viikon sisään ulottaa koko Suomeen niin sittenhän tuo voidaan varusmiesten kanssa hoitaa. Siinäkin tapauksessa jos tuo ulotettaisiin Suomen laajuiseksi liikkumiskielloksi niin näkisin paremmaksi, että reserviä käytettäisiin poliisin tukena.

Onko tuossa nyt kyse vain maakuntarajan ylittävästä liikenteestä? Pohdin, että kyllähän sitä liikkumista pitäisi rajoittaa myös uudenmaan sisällä eli puhdas ulkonaliikkumiskielto pois lukien töisssä, kaupassa ja apteekissa käynti.
 
Pohdin, että kyllähän sitä liikkumista pitäisi rajoittaa myös uudenmaan sisällä eli puhdas ulkonaliikkumiskielto pois lukien töisssä, kaupassa ja apteekissa käynti.

Omalla tontilla saa olla ja ulkona pitää päästä käymään vähintään kerran päivässä lenkillä.
 
Tiesulun henkilöstö on ehdottomasti aseistettava. Voidaanko varusmiehet tosiaan pakottaa näihin hommiin?

Kai niille voi sen Rk:n antaa mukaan painolastiksi, mutta ei panoksia. Jos Korona pelottaa pahasti, niin pakkaa vielä sen nassen matkaan ja pitää sen päässään kun kyselee jotta milläs asialla autoilija mahtaa olla..
 
Liikenteen seassa pyöriminen on toki sillälailla vaarallista, että vahinkoja voi sattua. Siinä mielessä vapaaehtoiset reserviläiset olisivat parempi.
 
Eikö ketään muuta häiritse se että varusmiehiä laitetaan vankilan uhalla tekemään poliisin tehtäviä ilman mitään poliisin varusteita? Jos Uudellamaalla tartuntojen määrä räjähtää niin sieltä saattaa pian moni pyrkiä pois keinolla millä hyvänsä.
 
Ainahan niitä varusmiehiä on käytetty orjatyövoimana. Milloin sammuttamassa metsäpaloa, etsimässä metsään eksynyttä mummelia, täyttämässä hiekkasäkkiä tulva-alueella tai vain vahtimassa katuja vierailevan valtiopäämiehen mennessä ohi..
Mutta kyllä niille Vm:lle voi siniset haalarit ja pampun jakaa jos nyt joku kokee olonsa turvallisemmaksi niiden kanssa. Mutta hieman joudutaan odottamaan viruksen mutatoitumista zombie-epidemiaksi ennen kuin valtio alkaa kovia jakamaan...
 
Omalla tontilla saa olla ja ulkona pitää päästä käymään vähintään kerran päivässä lenkillä.

Samaa mieltä. Jos lenkille lähtö päivittäin kielletään, niin siinä vaiheessa menee omalta osaltani kilpajuoksuksi poliisin kanssa. Siihen kohtaan vedän rajan henkilökohtaiseen vapauteen puuttumisen suhteen, oli tilanne mikä tahansa. Katsotaan sitten, kumpi juoksee lujempaa, minä vai poliisimies. Parempi ehkä jättää henkkaritkin kotiin lenkille lähtiessä, niin ei tarvi niitä suotta sitten esitellä, jos poliisi sattuukin juoksemaan lujempaa.
 
Eiköhän nyt jätetä kuitenkin aseet kassulle ja mennä antamaan rukkasvoimaa poliisille. En uskonut että tällä foorumilla ruetaan meuhkaamaan aseistetuista varusmiehistä. Jokainen tajuaa että sitä pienempää tietä vartioivat varusmiehet ja pv ammattilaiset. Jos siitä ajaa läpi niin saa poliisin peräänsä. Nimeltä mainitsematta, olen pettynyt osaan teihin toverit! Jokainen tuntekoon piston sydämessään.

Edit. Kirjoitusvirheet
 
MP.net voisi tarjota virka-apua myös. Nostetaan muutama korotettu puolijoukkueteltta paikanpäällä ja aloitetaan partiointi vaikkapa lähimetsissä. Varustelekasta löytyy edulliseen hintaan M62 maastopukuja jos joltain ei löydy vielä.
 
Uudenmaan rajalle tulossa satoja varusmiehiä poliisin avuksi – puolustusministeri: Valvonta mahdollista aloittaa jo perjantaina
Puolustusvoimat on jo saanut poliisilta virka-apupyynnön, puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoo.
Koronavirus
26.3.2020 klo 14.33päivitetty 26.3.2020 klo 14.44
Antti Kaikkonen

Antti KaikkonenRoni Rekomaa / Lehtikuva
17-6372357f4a79a13ed3.png

Tekijät(2 henkilöä)

Uudenmaan rajalle on tulossa satoja varusmiehiä poliisin avuksi, kertoo puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Varusmiehet toimisivat tukena maakunnan rajojen liikennevalvonnassa. Poliisin valtuuksia heillä ei ole.
– Käytännössä puhutaan erilaisista liikenteenohjauksen tehtävistä poliisin apuna. Poliisi johtaa sitä toimintaa ja varusmiehet siellä auttavat.
– Mittakaava on sellainen, että puhutaan useammasta sadasta varusmiehestä. Lisäksi operaatioon tarvitaan myös Puolustusvoimien kantahenkilökunnan panosta, Kaikkonen kertoo.

Kaikkonen kertoo, että virka-apupyyntö tuli Puolustusvoimille poliisilta jo tänään.
– Puolustusvoimien puolesta valmius on aloittaa aika nopeastikin, tarvittaessa jo huomenna. Toki tämä itse asia edellyttää vielä eduskunnan käsittelyä.

Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta toteutetaan esimerkiksi joitakin teitä sulkemalla. Rajan voi ylittää vain painavasta syystä.

Valvonnan avuksi saapuvat varusmiehet tulevat pääsääntöisesti eteläisen Suomen varuskunnista.

Uutinen päivittyy.

Eikö pääministeri ja sisäministeri juuri eilen ilmoittaneet että poliisin resurssit riittävät ja virka-apua muualta tuskin tarvitaan?
 
Back
Top