Puolustusvoimat valmistautuvat 10 miljardin kauppoihin

Hallitusohjelma ja sen liite pitää lukea läpi - näissä onkin kaikkia nyansseja, mitkä voi vaikuttaa tähänkin asiaan. Esim. tuo 150 m€ lähes täyttyy kun kv-operaatioita vähennetään n. 15 miltsiä. Lisäksi jotkut säästöt mitä yritetään jätetään PV:n hyväksi jos toteutuvat. Maanpuolustusasiat on mielestäni huomioitu ihan tyydyttävästi ottaen huomioon vähäinen liikkumavara taloudessa. Enemmän olis aina parempi, mutta...

Hyvin bongailtu. Itse olen myös tyytyväinen tähän, juurikin johtuen taloustilanteesta. Vielä kun päästään vauhtiin, niin Räty ainakin pyöritteli merivoimien tarvitsevan n. 1,2 mrd, mahdollisesti myös maavoimille tai sitten noista korotuksista menee suurin osa maavoimille. Lisäksi vielä mahdollinen ostosopimus hallituskauden lopulla lentokoneisiin ja tämä hallitus saattaa ne ostopäätökset tehdä ihan vain, ettei tuleva hallitus pääse niitä enää blokkaamaan (vaikka RPG83 onkin tästä erimieltä) koska ostosopimukset on pitäviä aina ja kaikkialla.
 
Käyttökustannukset eivät sisälly tuohon kauppaan, koska sitä ei tarvitse kertoa putkinäköisille äänestäjille. :) Toisinsanoen tuohon kauppaan mahtuisi esimerkiksi 64 kappaletta F35:sia.
 
Back
Top