Lyhyesti esitettynä Puolustusvoimien räjähdevarastoinnin ns. lainvastainen tila on ensisijaisesti seurausta säädösten ja määräysten muuttumisesta aikaisempaa huomattavasti tiukemmaksi. Se ei automaattisesti tarkoita sitä, että räjähteiden varastointi olisi retuperällä tai edes vaarallista, vaan ainoastaan sitä, että vanhojen määräysten mukaisesti rakennettu infrastruktuuri ei kykene kaikilta osin täyttämään uusia muuttuneita määräyksiä, joita vanhoihin varastoihin
takautuvasti sovelletaan.
Se mikä ennen oli vuosikymmenien ajan hyvää ja lainmukaista räjähteiden varastointia, ei eräänlaisen "yhden yön ihmeen" jälkeen nyt enää sitä ole. Lakiteknisesti tarkasteltuna asia on velvoitteiden osalta selvä: Välimuotoja ei ole eikä hyväksytä - vaatimukset joko täyttyvät tai eivät täyty.
Uutisessa mainitut maapeitteiset varastosuojat edustavat räjähdevarastoinnin länsimaista nykyaikaa. Karkeasti kuvailtuna ne vaativat säädöksissä ja määräyksissä vanhaa "peltivarastoa" huomattavasti vähemmän tilaa ympärilleen, mahdollistavat paremmat varastointiolosuhteet ja antavat lisäksi paremman suojan vihollisen asevaikutukselta. Räjähdysonnettomuuden sattuessa maapeite sitoo räjähdyksestä lähtevät sirpaleet, räjähtämättömät a-tarvikkeet sekä muut heitteet sisälleen vähentäen niiden leviämistä ympäristöön. Samalla myös räjähdysonnettomuuden leviämisen todennäköisyys ns. ketjureaktioksi pienenee oleellisesti.
Ampumatarvikkeet ja muut sotilaskäyttöön tarkoitetut räjähteet ovat siitä kiitollisia varastoitavia, että erityispiirteenään ne ovat suunniteltu mahdollisimman epäherkiksi ja kestämään kenttäolosuhteita sekä vähän rankempaakin käsittelyä. Siten ne ovat lähtökohtaisesti käyttäjälleen turvallisia, mutta tarkoitettuja aiheuttamaan vastaanottavassa päässä mahdollisimman suurta vahinkoa. Tämä seikka aiheuttaa niille riskipotentiaalin, joka on myös varastoinnissa ja kaikessa käsittelyssä suuresti kunnioittaen huomioitava. Sen vuoksi ampumatarvikkeiden varastointi käsittely, hallussapito, kuljettaminen ja käyttö Puolustusvoimissa on tarkoin laissa, asetuksissa, hallinnon sisäisissä määräyksissä sekä varomääräyksissä säädeltyä.
Siviilipuolella putoilisi päitä, mutta virkakoneistossa tällaiset eivät vaikuta mitään, eikä mihinkään. Ei senttiäkään lisää verovaroja tuolle porukalle.
Siviilipuolen säädökset ja määräykset ovat huomattavasti löysemmät eikä uudistuvaa säädöspohjaa sovelleta Puolustushallinnon tavoin
takautuvasti vanhaan infrastruktuuriin, jolle sallitaan tavallisesti erivapauksia tai vähintään hyvin pitkä siirtymisaika.
Voisihan sitä ajatella niinkin, että souwhot jos jokin varasto jossain räjähtää ja hyväksyä tämä riski. Valitettavasti vain muu yhteiskunta ja poliittisen päätöksenteon tasot eivät ajan hengen sekä kulttuurin mukaisesti sellaista hyväksy. Muutenkaan ei ole kenenkään edun mukaista, että kalliilla veronmaksajien rahalla pahan päivän varalle hankitut a-tarvikkeet räjähtävät omiin käsiin tai samassa varastossa (varastoalue) ollessaan vähintään vaurioituvat hylkytavaraksi.
Vaikka räjähdysonnettomuus tapahtuisi niin sanotusti keskellä ei-mitään täysin muun järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella, olisi sen välittömänä seurauksena kuitenkin vähintään onnettomuuden aiheuttamat materiaalitappiot, pitkäkestoinen ja kallis raivaaminen sekä kiusallinen imagotappio niin oman kansan kuin kansainvälisen yhteisönkin silmissä.
Aika kuluu ja kehitys kulkee eteenpäin.
