pstsika
Haukka
Foorumilla ei ole taidettu vielä keskustella otsikon mukaisista välineistä. Inttihän ei noihin ota kantaa ja terät kuuluvat sotilaan omahankintoihin pl. pistin.
Millainen olisi hyvä veitsi (Käytän yleissanana. Tarkoittaa tässä myös puukkoa ja muita yhdellä kädellä käsiteltäviä teräaseita) sotilastehtäviin ja mitä veitseltä tulisi edellyttää? Mitä käyttötarpeita sillä olisi?
Veitsi on tietysti työkalu, mutta myös lähitaisteluase. Ajoittain ruokailuväline. Tulisiko tästä syystä kantaa kahta tai useampaa veistä eri käyttötarkoituksiin?
Puukko työkaluksi ja ruokailuvälineeksi ja jokin toinen enemmän veitsimäisellä terällä oleva aseeksi?
Vai hoituuko makkarakepin vuoleminen ja vihollisen puukottaminen samalla välineellä?
Suomalaispuukot taitavat sissipuukkoa lukuun ottamatta olla pelkästään vyöllä kannettavia. Onko vyö oikea paikka teräaseelle huomioiden sen käyttötarkoitus myös aseena?
Millaisia veitsiä foorumilaiset ovat tottuneet käyttämään? Oletko ajatellut oman veitsesi käyttömahdollisuutta myös aseena, vaikka se (toivottavasti) on näin rauhanaikana enemmän työkalu.
Itse olen ollut varsin tyytyväinen ihan tavalliseen suomalaispuukkoon sen hyvien vuolemisominaisuuksien ja kestävän laadun takia.
Olosuhteista riippuen vyöllä keikkuu joko hieman kämmenen leveyttä pidemmällä terällä oleva puukahvainen yleispuukko tai sitten sissipuukko. Mustalaistyyliin asekäden puolella.
Molemmilla on pystynyt hoitamaan kaikki eteentulleet käyttötarpeet leirikyrvän vuolemisesta kalanperkuuseen ja halkaisukiilana käyttöön.
Puukahvaisesta puuttuu sormisuoja/pitoura ja sen käyttö tappotyössä vähän arvelluttaa, koska hikinen/verinen/kylmettynyt tms. käsi varmaankin luistaisi kahvalta terälle kun vimmoissani iskisin sen viholliseen.
Sissipuukossa taas on yleispuukoksi vähän liian pitkä terä joka tekee siitä kömpelön, mutta muuten ominaisuudet ovat hyvät. Kumikahvassa on hyvä pito oikeastaan kaikissa oloissa ja muovituppi ei välitä huonosta säästä tai puutteellisesta huollosta kuten nahkatuppi.