PV:n sodanajan kokoonpano 2022?

Rohkenisin väittää, että tappiolukemassa on tuolloin ollut kaikki tauteihin kuolleet myös, joka tarkoittaa vielä erittäin isoa osaa silloin kuolleista.

1800-luvulla suurin osa kaatuneista kuoli pikeminkin tauteihin ja nälkään kuin vihollisen kuuliin. Muistaakseni Yhdysvaltain sisällissodassa kuolleista sotilaista noin 60 prosenttia kuoli tauteihin ja puutostiloihin. Joku viisaampi voi korjata tarvittaessa.
 
Tuo on kyllä jäätävän iso osa armeijasta. Onneksi nykyaikana on lääkitys ja muonitus plus muu huolto niin kehittynyttä.

Kun miettii että kuinka tuo vaikutti armeijan tehoonkin kun suurin osa kuolee taisteluista johtumattomista syistä.
 
1800-luvulla suurin osa kaatuneista kuoli pikeminkin tauteihin ja nälkään kuin vihollisen kuuliin. Muistaakseni Yhdysvaltain sisällissodassa kuolleista sotilaista noin 60 prosenttia kuoli tauteihin ja puutostiloihin. Joku viisaampi voi korjata tarvittaessa.
1800-luvulla suhdeluku taisi olla suunnilleen 1:10 (kaatuneet - sairauksiin kuolleet), I maailmansodassa taisi olla ensimmäisen kerran suhdeluku niin päin että kaatuneita oli enemmän kuin tauteihin kuolleita. Tosin sekin on vähän suhteellista siinä mielessä että silloiseen influessapandemiaan kuoli nykyarvioiden mukaan noin 50milj ihmistä, joka on enemmän kuin suoranaiset I-maailmansodan kuolonuhrit.
Ylipäätään taudit olisivat edelleen yllättävän suuri ongelma jos sotatilanne pitkittyisi maailmansotien tapaan.
 
Onko mitään tietoa siitä, millä tavoin esim. ukrainalaiset ovat kyenneet huolehtimaan sotilaidensa terveysasioista? Siellähän on pitkittynyt tilanne ja käsittääkseni osa joukoista palvelee kenttäolosuhteissa pitkiä vetoja. Venäläisillä käsittääkseni tämä puoli toimii kohtuullisen hyvin.

Jugoslavian hajoamissotien aikana joukkoihin ilmestyivät ihan ne wanhat kunnon sotilastaudit. Siunattu penisilliini ja muut sen sektorin tuotteet tosin pelastivat pahimmalta, lääkkeiden kulutus sitten näkyi siinä, että siviilit saivat vetää aspiriinia tulehdussairauksiin. Siellähän jouduttiin ottamaan käyttöön niin täisaunat kuin karanteenitkin. Kasarmimajoitussääntöjen noudattaminen laiminlyötiin säännöllisesti ja pyykkisouvvi ei toiminut edes huonosti, kaikkinainen siivottomuus johtikin suuriin ongelmiin.

Eräs sotilaita iäti piinannut sairastelun muotohan on ollut sukupuolitaudit koko kirjossaan. Ja jos en ole tulkinnut väärin, niin edelleen nuo oivalliset vaivat putkahtavat säännöllisesti esiin. Hoidettavuus on vaan nykyään hyvä pl. jotkut oikein terhakat muodot.
 
En osaa tarkasti sanoa. Erilaiset infektiotaudit ja esim. haavojen ja vaikkapa hiertymien bakteeri-infektiot ovat yleisiä ja tyypillisiä ongelmia pitkittyneissä tilanteissa. Tietysti paljon riippuu siitä miten antibiootteja on saatavilla. Tosin kaukana ei välttämättä ole sekään hetki että bakteeri-infektioista tulee bakteerien antibioottiresistenssin takia jälleen suurempi ongelma kuin se on pitkään aikaan ollut.
Ukrainassa tilannetta näiltä osin ehkä keventää hieman se, että sotatilanne on ollut jo jonkin aikaa suhteellisen staattinen/jäätynyt ja siten esim. juuri sairaiden evakuointi pois sotatoimialueelta on ollut mahdollista. Ukrainahan ei ole arkielämän osalta täydessä sotatilassa kuin maan itäosien osalta ja sen puoleen terveydenhuoltojärjestelmä pystyy tarjoamaan asianmukaista hoitoa sotatoimialueen ulkopuolella.
Näin niillä tiedoilla mitä minulla sieltä päin maailmaa on. Muutama foorumin jäsen voinee paikkoa tarvittaessa..
 
Onko mitään tietoa siitä, millä tavoin esim. ukrainalaiset ovat kyenneet huolehtimaan sotilaidensa terveysasioista? Siellähän on pitkittynyt tilanne ja käsittääkseni osa joukoista palvelee kenttäolosuhteissa pitkiä vetoja. Venäläisillä käsittääkseni tämä puoli toimii kohtuullisen hyvin.

Jugoslavian hajoamissotien aikana joukkoihin ilmestyivät ihan ne wanhat kunnon sotilastaudit. Siunattu penisilliini ja muut sen sektorin tuotteet tosin pelastivat pahimmalta, lääkkeiden kulutus sitten näkyi siinä, että siviilit saivat vetää aspiriinia tulehdussairauksiin. Siellähän jouduttiin ottamaan käyttöön niin täisaunat kuin karanteenitkin. Kasarmimajoitussääntöjen noudattaminen laiminlyötiin säännöllisesti ja pyykkisouvvi ei toiminut edes huonosti, kaikkinainen siivottomuus johtikin suuriin ongelmiin.

Eräs sotilaita iäti piinannut sairastelun muotohan on ollut sukupuolitaudit koko kirjossaan. Ja jos en ole tulkinnut väärin, niin edelleen nuo oivalliset vaivat putkahtavat säännöllisesti esiin. Hoidettavuus on vaan nykyään hyvä pl. jotkut oikein terhakat muodot.
Osansa soppaan tuo myös suuren massan tottumattomuus kenttäoloihin.
Tähän kuuluu ns. päiväkoti-ilmiö, jossa monet lapset sairastelevat paljon kun aloittavat päiväkodissa, muutaman kuukauden kuluttua elimistö on sopeutunut uusiin oloihin ja ongelma katoaa. Sama toistuu osalla jopa varusmiespalveluksessa. Nyky suomalainen on tottunut hyvään hygieniaan ja esim. puhdas vesi on itsestäänselvyys. Siksi en pitäisi näitä vanhoja sotilastauteja mahdottomana meilläkin.
 
Sen verran totean keskusteluun mitä @Huhta ja @Hanski kävivät topakasti.
Todellakaan kaikista hankinnoista ei huudella mediassa rinta rottingilla. Googlella ei voi laskea joukkojen määrää taikka hankintojen suuruutta.
Näin se on! pv hankkii materiaalia joka vuosi 600-700 miljoonalla eurolla ja näistä tiedotetaan julkisuudessa ehkä 10% osalta. Toisaalta kohtalainen osa hankinnoista on villasukkaa, maastokenkää, lusikkahaarukkaa yms., jotka eivät suurta yleisöä kiinnostaisi.
 
Ja jos kahtotaan julkisia tapauksia esim. monen kymmenen vuoden takaa, niin eipä aina ole kaikki artikkelitkaan löytyneet rahtikirjoista. :cool: Kun ammoin kauan sitten hankittiin venttiseiskoja, niin millään ei maksettu hinta ja artikkelimäärä stemmanneet edes huonosti, ei vaikka sitä yritettiin selittää varaosilla jne. No, myöhemmin taisi sentään paljastua tämän lintan alkuperä ja syyt ja kysehän ei ollut korruptiosta.
 
No, jos merivoimien kirjanpitoon "unohtuu" tuhat tykkiä ja KRH:ta YK-ilmoitusten ulkopuolelle, niin eiköhän jokin pieni hankintaeräkin voi jäädä vähän pimentoon!
 
Onko mitään tietoa siitä, millä tavoin esim. ukrainalaiset ovat kyenneet huolehtimaan sotilaidensa terveysasioista? Siellähän on pitkittynyt tilanne ja käsittääkseni osa joukoista palvelee kenttäolosuhteissa pitkiä vetoja. Venäläisillä käsittääkseni tämä puoli toimii kohtuullisen hyvin.

Jugoslavian hajoamissotien aikana joukkoihin ilmestyivät ihan ne wanhat kunnon sotilastaudit. Siunattu penisilliini ja muut sen sektorin tuotteet tosin pelastivat pahimmalta, lääkkeiden kulutus sitten näkyi siinä, että siviilit saivat vetää aspiriinia tulehdussairauksiin. Siellähän jouduttiin ottamaan käyttöön niin täisaunat kuin karanteenitkin. Kasarmimajoitussääntöjen noudattaminen laiminlyötiin säännöllisesti ja pyykkisouvvi ei toiminut edes huonosti, kaikkinainen siivottomuus johtikin suuriin ongelmiin.

Eräs sotilaita iäti piinannut sairastelun muotohan on ollut sukupuolitaudit koko kirjossaan. Ja jos en ole tulkinnut väärin, niin edelleen nuo oivalliset vaivat putkahtavat säännöllisesti esiin. Hoidettavuus on vaan nykyään hyvä pl. jotkut oikein terhakat muodot.

Kuten tuolla @Kapiainen sanoi niin staattiset olosuhteet helpottaa sairastelun välttelyä. Eihän Suomessakaan ollut mitään isompia epidemioita jatkosodan asemasota vaiheessa. Sitten kun peräännyttiin niin punatauti jylläsi.

Eli porukka kävi ulostamassa missä sattu, ei ollut käsien pesuun vettä. Ja vielä juotiin mitä sattu.

Sulupuolitaudit vaatisi Suomessa sen että naiset unohtasi kaiken valistuksen kumien käytöstä. En usko että seuraava rähinä toisi suojattomat bordellit Suomeen
 
Viimeksi muokattu:
Ja jos kahtotaan julkisia tapauksia esim. monen kymmenen vuoden takaa, niin eipä aina ole kaikki artikkelitkaan löytyneet rahtikirjoista. :cool: Kun ammoin kauan sitten hankittiin venttiseiskoja, niin millään ei maksettu hinta ja artikkelimäärä stemmanneet edes huonosti, ei vaikka sitä yritettiin selittää varaosilla jne. No, myöhemmin taisi sentään paljastua tämän lintan alkuperä ja syyt ja kysehän ei ollut korruptiosta.
Eikös Nokia koonnut Oulun tehtaalla venttiseiskat?
 
Ylipäätään taudit olisivat edelleen yllättävän suuri ongelma jos sotatilanne pitkittyisi maailmansotien tapaan.
En osaa tarkasti sanoa. Erilaiset infektiotaudit ja esim. haavojen ja vaikkapa hiertymien bakteeri-infektiot ovat yleisiä ja tyypillisiä ongelmia pitkittyneissä tilanteissa. Tietysti paljon riippuu siitä miten antibiootteja on saatavilla.
Nimenomaan. Onneksi meillä on varsin paljon lääketeollisuutta myös kotimaassa, mutta se varmaankin voisi olla myös yksi strategisista kohteista, joihin vihollinen voisi haluta iskeä.
 
Ai Krimin sota oli noinkin kova briteille? Enpä ollut tuota tiennyt ja hurjat ovat olleet tappiot!
Kaksi asiaa tulee tuosta mieleen.
1) The Charge of the Light Brigade ja Victoria Cross
2) Florence Nightingale kehittää "pie chart" - esityksen, voidakseen selvittää kotimaassa poliitikoille tilastoja ymmärrettävästi.
 
Näin se on! pv hankkii materiaalia joka vuosi 600-700 miljoonalla eurolla ja näistä tiedotetaan julkisuudessa ehkä 10% osalta. Toisaalta kohtalainen osa hankinnoista on villasukkaa, maastokenkää, lusikkahaarukkaa yms., jotka eivät suurta yleisöä kiinnostaisi.
Totta on se ettei kaikkia tuoda esiin valtakunnallisen median kautta, mutta muuten voisin kyllä väittää että pikemminkin 90% ellei jopa enemmän noista PVn hankinnoista löytyy julkisista lähteistä.
 
Viimeksi muokattu:
Näin se on! pv hankkii materiaalia joka vuosi 600-700 miljoonalla eurolla ja näistä tiedotetaan julkisuudessa ehkä 10% osalta. Toisaalta kohtalainen osa hankinnoista on villasukkaa, maastokenkää, lusikkahaarukkaa yms., jotka eivät suurta yleisöä kiinnostaisi.
Jos olettaa tuosta potista jäävän puolet jäljelle sukkien, kenkien ja yms... jäljiltä, se olisi 350 milliä per vuosi.

Jos puolet tuosta käytetään 10 vuoden aikana maavoimien hankintoihin valmistautuessa 2030-luvun kaluston massavanhenemiaeen, se on 1,75 miljardia euroa. Ei tuolla kovin montaa prikaatia lähdetä tekemään.

Pitää kovasti toivoa, että tulevat hallitukset takaavat HXn erillisrahoituksen täysimääräisesti ettri yht'äkkiä sitten pidä miljardeja repimään normaalista puolustusbudjetista.
 
Tästä uutisesta päätellen varusmiesten määrää tullaan nostamaan tulevina vuosina, todennäköisesti suljetut kasarmitkin avataan ;)

Juu, Kontiolahdelle sijoitetaan Alakurtin vastaisten valmiusjoukkojen pääosa.

Sitten heräsin. Sen voin kuitenkin ennustaa unestani, että seuraavan sodan aikana rautaisannoksiin kuuluu kaksi pussia purutupakkaa.
 
Tuosta luvusta voidaan karsia vaikkapa 4 pataljoonan tykistötuki, jotta epäsuoraa voidaan myös keskittää, ja edelleen jää kalustoa 15 pataljoonan tukemiseksi. Onko meillä varaa varustaa enemmän kuin 15 kenttäarmeijan pataljoonaa (taisteluosastoa) 30-luvulla?
Tässä itse yhdistelin nykyistä sodanajan vahvuutta, joka on se noin 5 prikaatia ja 15 taisteluosastoa, eli yhteensä 30 pataljoonaa.

Jos leikkuri käy samalla tapaa kuin viime kerralla nii vahvuus suunnilleen 90-luvulta 2030-luvulle 500k>350k>233k>160k.

Eli jos tuosta 30 pataljoonasta putoaa 10 pois, niin lunastamalla K9-option ja laittamalla vaikka kaikki vedettävät 155mm kuorma-autoalustalle saisi siitä jo kohtuullisen ratkaisun.
 
Back
Top