Rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien suhde

Huhta

Greatest Leader
Merivoimien kalustokeskusteluissa on useaan otteeseen tuotu esiin rajavartiolaitoksen haluttomuus osallistua ainakin merialueella tapahtuvaan sotilaalliseen toimintaan. Ei varusteta aluksia turhan sotaisiksi. Ehkä jokin fitted-for-but-not-with tykki saadaan hätätilassa kannelle, jos ehditään satamasta hakea, mutta siinä se sitten aika lailla onkin. Tässä on suuri kontrasti esimerkiksi Yhdysvaltain rannikkovartiostoon, jossa aluksilta löytyy normaalistikin 76 mm päätykkiä, Phalanxia, harhamaalilaukaisimia ja option takaa lisääkin kaikenlaista jännää.

Joku on tainnut mainita ihan suoraankin, ettei rajavartiolaitoksen varaan kannata laskea mitään. Maarajalta kerättiin rynnäkkökiväärit partiovarustuksesta ja rajavartioasemilta Immolaan, vaikka nyt on ilmeisesti konepistooleja tullut/tulossa päivittäisvarustukseen.

Onko lukemani alkuunkaan oikean suuntaista? Jos kyllä, niin mistä ihmeestä tämä oikein kumpuaa? Kuitenkin rajavartiolaitos kouluttaa varusmiehiä ja maarajan puolella työskenteleville on käsittääkseni suunniteltu suhteellisen vaativia sodan ajan tehtäviä, eli sinänsä organisaatiossa pitäisi olla yhtymäpintaa maanpuolustukseen.

Onko kyse kansainvälisistä trendeistä - asiat hoidetaan samalla tavalla kuin EU-kollegat? Hiertääkö puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen välillä jokin vanha skisma? Vai voiko selitys löytyä miesmateriaalista? Puolustusvoimiin ja poliisiin liitytään kutsumuksesta, mutta käsittääkseni rajavartijaksi ryhdytään usein ainakin osittain siitä syystä, että jokin työ pitää olla eikä itärajan kuolevissa kylissä ole loputtomasti vaihtoehtoja.

Toivottavasti tämä aihe ei mene heti hirveäksi riitelyksi ja syyttelyksi, sillä olen liikkeellä vilpittömin mielin puhtaasta mielenkiinnosta. Yksi "tutun tuttu" merivartija on ainakin ihan asiallinen, vaikka työskenteleekin tuossa "sotilaskarkurien laitoksessa" passintarkastajana - häneltä en näitä kuitenkaan lähde kyselemään.
 
Ainakin tuolla itärajalla on kyllä mielestäni kyllä ollut vahva rajajääkäri perinne ja henki, kyllä siinä on ainakin ennen ollut kutsumus vahvasti taustalla.
Itsellä on ollut suvussa näitä ja tiedän tällaisia "rajasukuja" joille sen merkitys on ihan myyttisissä mitoissa.
 
Osaako joku vähän avata, että mikä tässä oikein on pointtina, että Rannikkoprikaati kouluttaa nykyään varusmiehiä merivartiokoulutushaaraan?

Kylmän sodan päättymisen myötä alkoi kuulua puhetta siitä että RVL olisi tarpeeton ja että se pitäisi lakkauttaa ja liittää joko poliisiin tai puolustusvoimiin. Tuolloinen päällikkö kenrl. Matti Autio keksi sitten laajentaa RVL:n tehtäväkenttää ja se ottikin vastuulleen poliisilta rajanylityspaikkojen rajatarkastustehtävät. Tästä lähti rajan tehtäväkentän laajentuminen. Tuli poliisin toimivaltuudet raja-alueella, tuli rikostorjuntatehtävät ym. Ja EU-jäsenyyden myötä kv-tehtävät.

Tänä päivänä raja on rauhan ajan rajapoliisi. Mutta kriisitilanteessa / sodan aikana täysi sotilasorganisaatio. Jokaiset rajavartijan peruskurssit saavat myös sotilaallisen maanpuolustuksen koulutusta ja opetusta. Kadeteista nyt puhumattakaan. Pienet varusmiesyksiköt (ml. erikoisrajajääkärit) kouluttavat koko ajan sodan ajan reserviä. Esim. viime vuoden pääsotaharjoituksessa rajajoukoilla oli iso rooli. Nykyinen hybridilainsäädäntö selkeytti eri viranomaisten vastuualueita ja rajakin sai lisätyökaluja pakkiinsa ns. harmaan vaiheen varalle.
 
Osaako joku vähän avata, että mikä tässä oikein on pointtina, että Rannikkoprikaati kouluttaa nykyään varusmiehiä merivartiokoulutushaaraan?

Mistään mitään tiedä mutta oma nopea järkeilyni sanoisi seuraavaa: jos Rannikkoprikaati kouluttaa Merivoimien rannikkojoukot jotka tuottaa tilannekuvaa Merivoimien tarpeeseen niin luontevalta tuntuisi samassa koulussa kouluttaa Rajavartiolaitoksen merelliset toimijat jotka tuottaa tilannekuvaa mereltä Rajavartiolaitokselle myös. Ihan samalla tavalla kuin Rajan tulevia meritoimintojen upseereja kannattaa kouluttaa samassa Merisotakoulussa kuin Merivoimien upseereita.
 
Rajavartiostoilla on tiukan paikan tullen tiukka sotilaallinen rooli ainakin maalla ja sitä myös harjoitellaan tiiviisti. Tehtävä- ja vastuukenttä on 2000-luvulla jopa kasvanut ja tiukentuneet valmiusvaatimukset ovat kasvattaneet rajamiesten tärkeyttä.
 
Viimeksi muokattu:

Miksi Rajavartiolaitoksen täytyy muodostaa oma Merivoimista erillinen tilannekuvansa?
 
Ihan samalla tavalla kuin Rajan tulevia meritoimintojen upseereja kannattaa kouluttaa samassa Merisotakoulussa kuin Merivoimien upseereita.

Osittain käsittääkseni Rajan meripuolen kadetteja koulutetaankin Merisotakoulussa. Raja- ja merivartiokoulun Turun toimipiste vastaa RVL:n meripuolen koulutustoiminnoista. Ja syy tietääkseni aika pitkälti tässä:

Koulutusjärjestelmän tavoitteena on varmistaa korkeatasoinen rajaturvallisuuteen ja merellisiin tehtäviin liittyvä osaaminen.

Raja- ja merivartiokoulu antaa täydennyskoulutusta myös yhteistyöviranomaisille. Täydennyskoulutuksiin osallistuu esimerkiksi Poliisin, Tullin, Puolustusvoimien ja meripelastusalan henkilöstöä.

Koulu suunnittelee ja kehittää Rajavartiolaitoksen koulutusjärjestelmää. Koulu toteuttaa ja kehittää meripelastuksen johtamiskoulutusta sekä rajatarkastusten, rajojen valvonnan, rikostorjunnan, rajavartiotilanteiden hallinnan, sotilaallisen maanpuolustuksen ja koiratoiminnan koulutusta.

Eli kun toimenkuvaan ja lakisääteisiin tehtäviin kuuluu alueellisen koskemattomuuden suojaamisen ja maanpuolustuksen lisäksi meripelastus ja nyt myös merellisten ympäristövahinkojen torjuntaa yms. niin tällaisten opettaminen ei kuulu Merivoimille.
 
Ovatko kaikki rajan varusmiehet ns. havumiehiä, eli onko heillä oikeus tähän kuuluisaan, ja hiellä sekä kynsi-nuotion piellä ansaittuun hihamerkkiin?
 
Lapin ja P-Karjalan rajavartiostojen rajajääkärikomppaniat antavat perinteistä sissi- ja tiedustelukoulutusta. Raja- ja merivartiokoulun erikoisrajajääkäreille koulutetaan sitten erikoisjoukkotaktiikkaa, vastaerikoisjoukkotoimintaa, tiedustelua yms. Eli kyllä, tietääkseni kaikilla on hihassa tämä.

merkit.jpg

Erikoisrajajääkäreiden pitää sitten lisäksi ansaita ruskea baretti sekä rintamerkki ("siivet").

baretti.jpg
 
Tuota rintamerkkiä jaetaan ihan kaikille rajajääkäreille, sen saa vissiin kun on jonkun marssin suorittanut. Ja jaetaan myös tuolle RPR merivartiolinjalle.

Kyllä. Rajan kaikilla varusmiehillä on se oma karhunpäätunnus myös rinnassa, joka taitaa olla identtinen RVL:n henkilökunnan vastaavan virkamerkin kanssa. Mutta erkkareilla on sitten vielä se oma metallinen siipimerkkinsä, joka pitää sekin ansaita. Ruskea baretti tietääkseni ansaitaan operaattoritestissä. Ja olikohan niin että se metallinen siipimerkki jaetaan koulutuksen päätteeksi, jos suorittaa palveluksen loppuun ja se korvaa kankaiset karhunpääsiivet ?

8a7lu.jpg
 
Joka kerta kun näen kuvan baskerista lankean polvilleni ja kiitän korkeimpia voimia siitä että meillä oli kunnon lipallinen lakki.
 
Osittain käsittääkseni Rajan meripuolen kadetteja koulutetaankin Merisotakoulussa. Raja- ja merivartiokoulun Turun toimipiste vastaa RVL:n meripuolen koulutustoiminnoista. Ja syy tietääkseni aika pitkälti tässä:

Koulutusjärjestelmän tavoitteena on varmistaa korkeatasoinen rajaturvallisuuteen ja merellisiin tehtäviin liittyvä osaaminen.

Raja- ja merivartiokoulu antaa täydennyskoulutusta myös yhteistyöviranomaisille. Täydennyskoulutuksiin osallistuu esimerkiksi Poliisin, Tullin, Puolustusvoimien ja meripelastusalan henkilöstöä.

Koulu suunnittelee ja kehittää Rajavartiolaitoksen koulutusjärjestelmää. Koulu toteuttaa ja kehittää meripelastuksen johtamiskoulutusta sekä rajatarkastusten, rajojen valvonnan, rikostorjunnan, rajavartiotilanteiden hallinnan, sotilaallisen maanpuolustuksen ja koiratoiminnan koulutusta.

Eli kun toimenkuvaan ja lakisääteisiin tehtäviin kuuluu alueellisen koskemattomuuden suojaamisen ja maanpuolustuksen lisäksi meripelastus ja nyt myös merellisten ympäristövahinkojen torjuntaa yms. niin tällaisten opettaminen ei kuulu Merivoimille.
Jep.
 
Miksi Rajavartiolaitoksen täytyy muodostaa oma Merivoimista erillinen tilannekuvansa?
Eihän niillä välttämättä ole erillinen tilannekuva vaan eri asioiden tilannekuva koska eri viranomaisilla on erilaiset tehtävät. Käytännön puolesta en tiedä eikä minun tarvitse tietää ja eipä tuollainen tieto kuuluisi tänne oikeastaan muutenkaan.
 
Kainuun Prikaatikin kouluttaa myös rajajoukkoja

Prikaatissa koulutetaan maavoimien alueellisia joukkoja ja aselajijoukkoja sekä Rajavartiolaitoksen joukkoja
 
Rajavartiostoilla on tiukan paikan tullen tiukka sotilaallinen rooli ainakin maalla ja sitä myös harjoitellaan tiiviisti. Tehtävä- ja vastuukenttä on 2000-luvulla jopa kasvanut ja tiukentuneet valmiusvaatimukset ovat kasvattaneet rajamiesten tärkeyttä.
Miksi näin? Raja taitaa kriisissä siirtyä pv.n alaisuuteen.
Miksei puolustusvoimat voisi kouluttaa suoraan tarvittavaa reserviä. Luulisi olevan tehokkaampaa jos PV koluttaisi tämän kyvyn minkä raja nyt tarjoaa sotilaallisesti? Miksi tämän täytyy olla juuri raja organisaation alla?

Palkatun henkilökunnan rooli taas ei voi kovin merkittävä olla,kun ottaa huomioon henkilökunnan määrän ja että porukkaan on hajaantuneena ympäri Suomea mitä erilaisimpiin tehtäviin alkaen passin leimaamisesta rikostutkintaan ja pintapelastamiseen. Näistäkin tehtävistä aika suuri osa säilyy myös kriisissä joten mitään irroitettavaa ei sotilaallisesti ole. Tietysti on jotain kneepadi porukkaa jota tarvitaan myös rauhan aikana mutta määrällisesti erittäin vähäistä.

Screenshot_20200704-182442__01.jpg
 
Back
Top