Rajavartiolaitos houkuttelee naisia töihin uuden lain takia

Iso-Mursu

Respected Leader
skärdis kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Siis rajavartiolaitos houkuttelee naisia passintarkastukseen?

Minä luulin ensin että ne vartio suomen rajaa siis kävelee pitkin rajaa koiran kanssa ja niin....

Tuollaista se 80-luvulla vielä olikin, kun Neukkula oli voimissaan.

Nykyään rajavartijat istuvat raja-asemien passintarkastuskopeissa, eikä touhulla ole mitään tekemistä sotilaallisuuden kanssa.

Se oli kaiketi 90-luvulla, kun poliisi lopetti passikontrollin ja homma siirtyi rajamiehille. Arvatkaa vaan, korpesiko vanhanliiton rajamiehiä siis kainuulaisia erämiehiä komennukset Helsingin satamiin..

Kyllä niitä nuoremmankin puolen rajavartiojoita komenneltu nykyäänkin Helsinkiin.

Ja eivätkä ainakaan tutut isännät arvosta hommaa ollenkaan.
 
Mosuri

Alokas
BAN
pstsika kirjoitti:
En mitenkään voi uskoa, että tuollaisia hyväksikäyttäjiä olisi laaja-alaisesti noissa mainitsemissasi ammattiryhmissä (ainakaan Suomessa), mutta koska niissäkin työskentelee ihmisiä, niin joitakin epäkelpoja yksilöitä varmasti on.
Eihän tässä ole kovin pitkä aika kun kävi ilmi juttu, missä vanginvartija (mies) oli pitänyt jotain naisvankia vakipanonaan pidemmän aikaa, mutta ei tuollainen varmasti ole mikään yleinen toimintamalli.

Ei Suomessa... Jessus sentään. Niin ei tule Suomessa olemaan ongelma kun naiset tutkii naisia ja miehet miehiä. Aivan kuten useimmissa ns. sivistysvaltioissa tehdään.

Olet todella lapsellinen jos kuvittelet, että kaikki mitä vankilan seinien sisällä tapahtuu kantautuu keltaisen lehdistön kautta kaikkien tietoon. Usko pois seksuaalinen kanssakäyminen henkilökunnan ja vankien välillä on ongelma myös Suomessa. Useimmiten tuonkaltaiseen toimintaan sortunut henkilökunta vain erotetaan. Ongelmasta on Suomessakin näkyvissä vain jäävuoren huippu ja useimmat tuntemani vanginvartijat ovat sitä mieltä, että vankiloihin pitäisi palkata vain samaa sukupuolta olevia työntekijöitä (heterous on myös kieroutuneessa ympäristössä perusedellytys).

Tässä olisi näyte kuinka mukava poliisi kohtelee antautuvaa "rikollista" 50-luvulla. Tuollaistahan ei myönnetty koskaan tapahtuvan ennen tätä taltiointia.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/radio_tekee_murron_9941.html#media=9942

Olet täysin väärässä jos kuvittelet poliisien tai muiden järjestystä ylläpitävien tahojen kunnioittavan kaltaistasi "lammasta".
 
Hejsan

Alokas
BAN
skärdis kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Siis rajavartiolaitos houkuttelee naisia passintarkastukseen?

Minä luulin ensin että ne vartio suomen rajaa siis kävelee pitkin rajaa koiran kanssa ja niin....

Tuollaista se 80-luvulla vielä olikin, kun Neukkula oli voimissaan.

Nykyään rajavartijat istuvat raja-asemien passintarkastuskopeissa, eikä touhulla ole mitään tekemistä sotilaallisuuden kanssa.

Se oli kaiketi 90-luvulla, kun poliisi lopetti passikontrollin ja homma siirtyi rajamiehille. Arvatkaa vaan, korpesiko vanhanliiton rajamiehiä siis kainuulaisia erämiehiä komennukset Helsingin satamiin..

Kuka rajoja valvoo? rajajääkärit? eikö rajamiehet kävelee enään rajan tuntumassa?
 
Mosuri

Alokas
BAN
Hejsan kirjoitti:
Kuka rajoja valvoo? rajajääkärit? eikö rajamiehet kävelee enään rajan tuntumassa?

Sensori.
 
skärdis

Respected Leader
Iso-Mursu kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Siis rajavartiolaitos houkuttelee naisia passintarkastukseen?

Minä luulin ensin että ne vartio suomen rajaa siis kävelee pitkin rajaa koiran kanssa ja niin....

Tuollaista se 80-luvulla vielä olikin, kun Neukkula oli voimissaan.

Nykyään rajavartijat istuvat raja-asemien passintarkastuskopeissa, eikä touhulla ole mitään tekemistä sotilaallisuuden kanssa.

Se oli kaiketi 90-luvulla, kun poliisi lopetti passikontrollin ja homma siirtyi rajamiehille. Arvatkaa vaan, korpesiko vanhanliiton rajamiehiä siis kainuulaisia erämiehiä komennukset Helsingin satamiin..

Kyllä niitä nuoremmankin puolen rajavartiojoita komenneltu nykyäänkin Helsinkiin.

Ja eivätkä ainakaan tutut isännät arvosta hommaa ollenkaan.

Viron Schengen-jäsenyys vähensi kuitenkin passintarkastusta Helsingissä useammalla miljoonalla matkustajalla vuosittain.

Eipä silti, on Vaalimaakin Kaenuusta katsottuna etelässä, eikä varmaankaan ole sen hehkeämpää työtä.
 
Hejsan

Alokas
BAN
Mosuri kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Kuka rajoja valvoo? rajajääkärit? eikö rajamiehet kävelee enään rajan tuntumassa?

Sensori.

Mitä onko se totta?

Siis suomessa on 3500 rajavartiaa, istuuko kaikki rajaasemissaan päivät ja yöta???
 
skärdis

Respected Leader
Hejsan kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Siis rajavartiolaitos houkuttelee naisia passintarkastukseen?

Minä luulin ensin että ne vartio suomen rajaa siis kävelee pitkin rajaa koiran kanssa ja niin....

Tuollaista se 80-luvulla vielä olikin, kun Neukkula oli voimissaan.

Nykyään rajavartijat istuvat raja-asemien passintarkastuskopeissa, eikä touhulla ole mitään tekemistä sotilaallisuuden kanssa.

Se oli kaiketi 90-luvulla, kun poliisi lopetti passikontrollin ja homma siirtyi rajamiehille. Arvatkaa vaan, korpesiko vanhanliiton rajamiehiä siis kainuulaisia erämiehiä komennukset Helsingin satamiin..

Kuka rajoja valvoo? rajajääkärit? eikö rajamiehet kävelee enään rajan tuntumassa?

Tekniikka on kehittynyt ja kun Venäjältä pääsee länteen aivan luvallisestikin, niin eipä niitä laittomia rajanylittäjiä kovinkaan paljoa ole liikkeellä. Paljon enemmän saalista kertyy väärennetyistä passeista, valehenkilöllisyyksistä ym.
 
Mosuri

Alokas
BAN
Hejsan kirjoitti:
Mosuri kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Kuka rajoja valvoo? rajajääkärit? eikö rajamiehet kävelee enään rajan tuntumassa?

Sensori.

Mitä onko se totta?

Siis suomessa on 3500 rajavartiaa, istuuko kaikki rajaasemissaan päivät ja yöta???

Aika moni istuu tosiaan siellä lentokentällä ja tutkii passeja luupilla. Lisäksi rajavartiosto suorittaa esim. laittomiin maahantuloihin liittyvää rikostutkintaa. Rajavartijaan voi törmätä esim. Vantaalla tekemässä kotietsintää nigerialaisten ilolintujen kimppakämppään...
 
pstsika

Haukka
Mosuri kirjoitti:
Ei Suomessa... Jessus sentään. Niin ei tule Suomessa olemaan ongelma kun naiset tutkii naisia ja miehet miehiä. Aivan kuten useimmissa ns. sivistysvaltioissa tehdään.

Meneekö sulla nyt sekaisin turvallisuustarkastus, henkilöntarkastus ja henkilönkatsastus?
Kaksi ensimmäistä ovat sen laatuisia, että sukupuolella ei ole merkitystä. Kolmas tarkoittaa käytännössä riisuttamista tai terveydenhoitohenkilöstön suorittamaa toimenpidettä.
Uutisesta saa sen käsityksen, että naisrajavartijoita halutaan lisää erään uskonnollisen ryhmän edustajien takia, kuten Tvälups viittasikin.

Olet todella lapsellinen jos kuvittelet, että kaikki mitä vankilan seinien sisällä tapahtuu kantautuu keltaisen lehdistön kautta kaikkien tietoon. Usko pois seksuaalinen kanssakäyminen henkilökunnan ja vankien välillä on ongelma myös Suomessa. Useimmiten tuonkaltaiseen toimintaan sortunut henkilökunta vain erotetaan. Ongelmasta on Suomessakin näkyvissä vain jäävuoren huippu ja useimmat tuntemani vanginvartijat ovat sitä mieltä, että vankiloihin pitäisi palkata vain samaa sukupuolta olevia työntekijöitä (heterous on myös kieroutuneessa ympäristössä perusedellytys).

Tässä olisi näyte kuinka mukava poliisi kohtelee antautuvaa "rikollista" 50-luvulla. Tuollaistahan ei myönnetty koskaan tapahtuvan ennen tätä taltiointia.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ra...media=9942

En väittänyt, että ”kaikki mitä vankilan seinien sisällä tapahtuu kantautuu keltaisen lehdistön kautta kaikkien tietoon.”
Väitin, että tuo ei ole niin yleistä kuin annat ymmärtää. Ei suomalaisvankiloiden meno ole samaa kuin OZ-sarjassa, jossa vangit kilpaa raiskaavat toisiaan ja puolet miesvangeista on käynyt panemassa sitä naisvartijaa.
Ja vaikka olisikin, niin ongelma ei ole vartijoiden ja vankien sukupuolissa vaan siinä, että on rekrytoitu paskaa ainesta vanginvartijoiksi.

Videolla ei ollut mitään uutta. Tiedän kyllä, että hissisikaa ja vastaavankaltaista kiinniotettujen pahoinpitelyä on aikojen saatossa ilmennyt niin poliisien kuin vartijoidenkin toimesta. Eikä se varmasti ole vieläkään ilmiönä kadonnut, mutta ei se ole niin laajaa kuin kaupunkilegendat ja joku Voima-lehti väittävät.

Olet täysin väärässä jos kuvittelet poliisien tai muiden järjestystä ylläpitävien tahojen kunnioittavan kaltaistasi "lammasta".

Olen em. ryhmien kanssa käytännössä päivittäin tekemisissä ja ei ole ollut ongelmia, vaikka väitätkin minun olevan lammas.
 
Hejsan

Alokas
BAN
Mosuri kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Mosuri kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Kuka rajoja valvoo? rajajääkärit? eikö rajamiehet kävelee enään rajan tuntumassa?

Sensori.

Mitä onko se totta?

Siis suomessa on 3500 rajavartiaa, istuuko kaikki rajaasemissaan päivät ja yöta???

Aika moni istuu tosiaan siellä lentokentällä ja tutkii passeja luupilla. Lisäksi rajavartiosto suorittaa esim. laittomiin maahantuloihin liittyvää rikostutkintaa. Rajavartijaan voi törmätä esim. Vantaalla tekemässä kotietsintää nigerialaisten ilolintujen kimppakämppään...

Ok

Tuota mihin tullimiehet kuuluu?
 
Rajalle tullimiehetkin kuuluvat, mutta eivät tarkasta passeja.

Rautalangasta väännettynä: Rajamiehet syynäävät ihmisiä ja tullimiehet rahtia.
 
Mosuri

Alokas
BAN
pstsika kirjoitti:
Olen em. ryhmien kanssa käytännössä päivittäin tekemisissä ja ei ole ollut ongelmia, vaikka väitätkin minun olevan lammas.

No Suomi astuu taas askeleen lähemmäs läntistä oikeusvaltiota. Kaltaisesi ihmiset eivät sitä hyväksy ja se taas ei ole mitään uutta. Täytyy vain toivoa, että ne väärinkäytökset kohdistuvat kaltaiseesi sakkiin.
 
adam7

Respected Leader
Mosuri kirjoitti:
.... Kaltaisesi ihmiset .... kaltaiseesi sakkiin....

Samaa vanhaa me/te retoriikkaa. Pitäskö sun pysyä asiassa ja lopettaa leimaaminen.

-------
Itse olin kyllä luullu että jo nyt naiset tarkistavat naisia jos lähdetään taputtelemaan, mutta ilmeisesti olen elänyt harhaluulossa.
 
Mosuri

Alokas
BAN
adam7 kirjoitti:
Itse olin kyllä luullu että jo nyt naiset tarkistavat naisia jos lähdetään taputtelemaan, mutta ilmeisesti olen elänyt harhaluulossa.

Kyllä juuri noin asia on jos asialla on yksityisen puolen turva-ihmiset. Kyseisten ammattiryhmien kohdalla lain perusteluissa mainitaan perusteluina tälle käytännölle mm. suomalainen tapakulttuuri, ihmisoikeudet, perusoikeudet ja kohdehenkilön subjektiiviset tuntemukset. Viranomaisen tunnustellessa jalkoväliä mitään ongelmaa taas ei ole - Suomessa kun viranomaiseksi pääsee vain aseksuaalit ja eunukit???
 
pstsika

Haukka
adam7 kirjoitti:
Itse olin kyllä luullu että jo nyt naiset tarkistavat naisia jos lähdetään taputtelemaan, mutta ilmeisesti olen elänyt harhaluulossa.

PKL 5 luku 9 §
Käsitteet
Henkilöön kohdistuva etsintä voi olla
henkilöntarkastus sen tutkimiseksi, mitä tarkastettavalla on vaatteissaan tai muutoin yllään, taikka
henkilönkatsastus, joka käsittää katsastettavan ruumiin tarkastamisen, verinäytteen ottamisen tai muun ruumiiseen kohdistuvan tutkimuksen.

PKL 5 luku 12 §
Henkilöön kohdistuvan etsinnän toimittaminen
Henkilöön kohdistuvasta etsinnästä on soveltuvin kohdin voimassa, mitä kotietsinnästä 3, 5, 6 ja 7 §:ssä säädetään. Jos etsintä on perusteellinen, se on toimitettava sitä varten varatussa huoneessa. Milloin etsinnän toimittaa muu kuin terveydenhuoltohenkilöstöön kuuluva, siinä on, mikäli mahdollista, oltava saapuvilla etsinnästä päättäneen virkamiehen kutsuma todistaja.
Lääketieteellistä asiantuntemusta vaativan tutkimuksen saa suorittaa vain lääkäri. (17.2.1995/213)
Henkilönkatsastusta ei saa toimittaa tutkittavan kanssa eri sukupuolta oleva, ellei hän kuulu terveydenhuoltohenkilöstöön. Henkilönkatsastuksen, joka käsittää ainoastaan sylkinäytteen ottamisen DNA-tunnisteen määrittämiseksi, saa kuitenkin toimittaa myös tutkittavan kanssa eri sukupuolta oleva, joka ei kuulu terveydenhuoltohenkilöstöön. Henkilönkatsastuksessa ei verinäytteen ottamista, sylkinäytteen ottamista ja kliinistä humalatilatutkimusta lukuun ottamatta saa olla saapuvilla muita eri sukupuolta olevia kuin alaikäisen tutkittavan huoltaja. (8.12.2006/1098)
Henkilönkatsastuksen yhteydessä tehtävästä tutkimuksesta ei saa aiheutua tutkittavalle sanottavaa haittaa. (27.6.2003/646)

Henkilöntarkastukseen tai turvallisuustarkastukseen liittyen ei ole sukupuolirajoitteita ellei toimenpiteeseen liity vaatteiden riisumista.
 
adam7

Respected Leader
ja miten pakkokeinolaki muuttuu 2014?
 
pstsika

Haukka
Mosuri kirjoitti:
Kyllä juuri noin asia on jos asialla on yksityisen puolen turva-ihmiset. Kyseisten ammattiryhmien kohdalla lain perusteluissa mainitaan perusteluina tälle käytännölle mm. suomalainen tapakulttuuri, ihmisoikeudet, perusoikeudet ja kohdehenkilön subjektiiviset tuntemukset. Viranomaisen tunnustellessa jalkoväliä mitään ongelmaa taas ei ole - Suomessa kun viranomaiseksi pääsee vain aseksuaalit ja eunukit???

Yksityisen puolen ihmisillä tarkastusoikeus rajoittuu turvallisuustarkastuksiin ja turvatarkastuksiin. Ja tietyissä tapauksissa säilöönpanotarkastuksiin. Näistä ainoastaan vika on sukupuolirajoitteinen.
Ensimmäinen koskee kiinniotettuja ja voidaan suorittaa vaikka väkisin jos kiinniotettu vastustelee.
Toinen perustuu ns. loukatun suostumukseen eli ei ole pakko suostua, mutta kieltäytymisen johdosta pääsy esim. festarialueelle estetään.
Vika koskee tapahtumien järjestyksenvalvojia. Siinä tarkastajan pitää olla samaa sukupuolta kuin tarkastettavan, mutta nuo eivät ole kovin yleisiä jos verrataan turvatarkastuksiin ja turvallisuustarkastuksiin.

Laki järjestyksenvalvojista 8§: Järjestyksenvalvojalla on oikeus metallinilmaisinta tai muuta sellaista teknistä laitetta käyttäen tarkastaa toimialueelleen pyrkivä tai siellä oleva henkilö sen varmistamiseksi, ettei hänellä ole yllään tai mukanaan sellaisia esineitä tai aineita, joilla voitaisiin aiheuttaa vaaraa järjestykselle tai turvallisuudelle taikka joiden hallussapito toimialueella on kielletty lain tai sen nojalla annetun määräyksen mukaan. Tilaisuuden järjestäjän tai poliisin kokoontumislain 23 §:n 4 momentin mukaan antaman määräyksen nojalla tai jos muusta syystä on perusteltua aihetta epäillä, että henkilöllä on hallussaan tällaisia esineitä tai aineita, saadaan henkilö ja hänen mukanaan olevat tavarat tarkastaa myös muulla sopivalla tavalla.
Järjestyksenvalvojalla on 7 §:n 2 momentissa tarkoitetun kiinnioton yhteydessä oikeus tarkastaa kiinni otettu sen varmistamiseksi, ettei tällä ole hallussaan esineitä tai aineita, joilla tämä voi vaarantaa säilössäpidon taikka aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille.

Ilmailulaki 11 luku 102§: Turvatarkastuksen suorittamisesta säädetään turva-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa komission asetuksissa. Turvatarkastuksen saa suorittaa henkilö, joka on suorittanut tämän luvun ja turva-asetuksen mukaisen koulutuksen ja jonka Liikenteen turvallisuusvirasto on turvatarkastajaksi hyväksynyt.
Turvatarkastukset on suoritettava niin, ettei niistä aiheudu tarpeetonta haittaa tarkastettavalle henkilölle, tavaralle tai kohteelle. Tarkastuksilla ei saa tarpeettomasti vaikeuttaa tai häiritä lentoliikennettä eikä lentoasemalla tapahtuvaa muuta toimintaa.

Virkamiehillä taas:
Poliisilain 2 luku 22 § ja kohdat 22 b ja c.
Laki puolustusvoimista 2 luku 20 § ja 21 §.
Rajavartiolaki 5 luku 28 §, 9 luku 65§, 67 § ja 68 §.
Tullilaki 14 § ja 14 a, 15 §, 16 §.

Tee ero turvallisuustarkastusten, säilöönpanotarkastusten, turvatarkastusten, henkilöntarkastuksen ja henkilönkatsastuksen välillä, huomioi suorittajan lainsäädännöllinen asema ja toimivalta.
Kun kohdehenkilö on otettu kiinni ja taskut tarkastetaan puukkojen ja neulojen varalta on kysymyksessä turvallisuustarkastus. Tähän on oikeus sekä yksityisillä että virkamiehillä.
Kun festareilla laitetaan henkilö jäähylle vähäksi aikaa, niin suorittajan pitää olla samaa sukupuolta kuin tarkastettavan. Tämä voidaan tehdä kohdehenkilön halukkuudesta riippumatta, mutta vastustaminen saattaa muuttaa henkilön aseman rikoksesta epäillyksi ja suunta muuttuu poliisin tiloihin.
Kun alueelle pyrkivä tarkastetaan kiellettyjen esineiden ja aineiden löytämiseksi on kyseessä turvatarkastus. Oikeus tähän riippuu suorittajasta ja ympäristöstä.
Kun henkilö (esim. alaikäinen tyttö) kantamuksineen tarkastetaan esim. alkoholijuomien takavarikoimiseksi kyseessä on henkilöntarkastus. Tätä eivät yksityiset tee.
Kun poliisi riisuttaa pokan munasilleen tai lääkäri työntää sormen pyllyyn ja kokeilee onko siellä huumetta tai ottaa verikokeen veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi on kysymys henkilönkatsastamisesta. Tätäkään eivät yksityiset tee.

Jatkatko henkilökohtaisuuksilla vai kumoatko tuon esittämäni? Ja perusteet millä kumoat esim. turvallisuustarkastuksen, turvatarkastuksen ja rajoitetun henkilöntarkastuksen (esim. päihtyneeltä 15-vuotiaalta tytöltä takavarikoidaan siideripullo käsilaukusta) sukupuolineutraaliuden.
 
pstsika

Haukka
adam7 kirjoitti:
ja miten pakkokeinolaki muuttuu 2014?

Hallituksen esitys Eduskunnalle esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi .

Etsin valmiiksi sen kohdan, johon tuo naispuoleisten rajavartioiden rekryhalukkuus mahdollisesti liittyy. Ole hyvä.

8 luku Etsintä
Henkilöön kohdistuva etsintä

29 §. Henkilöön kohdistuvan etsinnän lajit. Pykälässä säädettäisiin pääosin voimassa olevan lain 5 luvun 9 §:n mukaisesti, että henkilöön kohdistuva etsintä voi olla 1) henkilöntarkastus sen tutkimiseksi, mitä tarkastettavalla on vaatteissaan tai muuten yllään taikka mukanaan olevissa tavaroissa; tai 2) henkilönkatsastus, joka käsittää katsastettavan kehon tarkastamisen, verinäytteen tai muun näytteen ottamisen taikka muun kehoon kohdistuvan tutkimuksen.
Pykälä poikkeaisi voimassa olevasta kolmella tavalla. Henkilöntarkastuksen määritelmään lisättäisiin ”taikka mukanaan olevissa tavaroissa”, henkilönkatsastus koskisi verinäytteen ottamisen lisäksi muunkin näytteen ottamista ja henkilönkatsastuksen osalta käytettäisiin termin ”ruumis” asemesta nykyaikaisempaa ja paremmin kuvaavaa termiä ”keho”.
Voimassa olevan lain pykälää ei ole juurikaan selostettu sen perusteluissa (HE 14/1985 vp). Tämä ilmeisesti johtuu siitä, että henkilöntarkastus- ja -katsastus ovat perustuneet aikaisemmassa laissa säädettyihin henkilöön käyvään tarkastukseen ja henkilöön käyvään katsastukseen. Pykälän uuteen lakiin siirtämisen yhteydessä voidaankin kiinnittää huomiota eräisiin rajanveto- ja tulkintanäkökohtiin, joita on tuotu esiin esimerkiksi oikeuskirjallisuudessa. Yleisperusteluissa on jo käsitelty aihepiiriin liittyviä laillisuusvalvontaratkaisuja.

Henkilöntarkastuksen tyypillisiä muotoja ovat henkilön vaatteiden, taskujen, lompakon tai kukkaron tarkastaminen. Henkilöntarkastukseen kuuluvaksi luetaan myös henkilön hallussa olevan laukun, salkun, kassin tai muun vastaavan kantovälineen tarkastaminen. Henkilöntarkastus sinällään mahdollistaa tietynasteisen ”penkomisen”. Mukana olevat tavarat olisivat sellaisia, jotka ovat henkilön kädessä, hänen päällään tai hänellä olevassa kantamisvälineessä. Henkilöntarkastuksen piiriin kuuluisivat myös yllä olevien vaatteiden päällisin puolin tapahtuva käsin koetteleminen ja vaatteista selvästi pullottavan tai taskussa varmasti olevaksi tiedetyn esineen pois ottaminen tarkastelemista varten.
Henkilöntarkastusta olisi myös henkilön riisuttaminen sen selvittämiseksi, mitä hänellä on vaatteiden ja ihon väliin kätkettynä. Tällaista riisuttamista toimitettaessa on kiinnitettävä huomiota 32 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan perusteellinen henkilöön kohdistuva etsintä on toimitettava sitä varten varatussa tilassa, jossa esimerkiksi ei ole ulkopuolisia henkilöitä paikalla. Lisäksi riisuttamistilanteissa on, luonnollisesti myös henkilönkatsastuksen yhteydessä, kiinnitettävä erityistä huomiota pakkokeinojen käytössä noudatettaviin periaatteisiin, joista on syytä korostaa hienotunteisuusperiaatetta.

Henkilönkatsastuksen kohteena on henkilön keho. Tarkoituksena voi olla tarkastaa rikoksen yhteydessä syntyneitä vammoja tai jälkiä (esimerkiksi haavat ja mustelmat) tai ruumiinonteloita esimerkiksi niihin kätketyn esineen löytämiseksi. Kun otetaan lisäksi huomioon 32 §:ään ehdotettava sääntely, henkilönkatsastukseen kuuluisi myös toimenpide, jossa henkilöltä otetaan näyte. Kysymykseen tulee käytännössä sylkinäyte, verinäyte tai virtsanäyte. Sama koskee myös muun tutkimuksen (esimerkiksi puhalluskoe ja kliininen humalantilatutkimus) suorittamista.
Tässä yhteydessä on vielä syytä korostaa sitä yleisperusteluissa esiin tuotua seikkaa, että pykälä ei mahdollista ”ratsiaksi” luonnehdittavia ilman konkreettista rikosepäilyä tapahtuvia toimenpiteitä, mikä ilmenisi 30 ja 31 §:stä.
…………………
Pykälän 3 momenttiin otettavan uuden virkkeen mukaan henkilöntarkastusta ei saisi toimittaa tarkastettavan kanssa eri sukupuolta oleva henkilö, jos tarkastettavan kehoa kosketaan käsin tai hänen ruumiilliseen koskemattomuuteensa puututaan muulla vastaavalla tavalla. Tämä koskisi lähinnä niin sanottua ”kopelointia”, jossa henkilön vartaloa tunnustellaan vaatteiden läpi. Henkilönkatsastuksen toimittajan ja katsastuksessa saapuvilla olevan henkilön sukupuolta koskevista rajoituksista luovuttaisiin myös koskien tapauksia, joissa suoritetaan puhalluskoe. Sama koskisi sylkinäytteen ottamista myös silloin, kun näyte otetaan huumaavan aineen käytön toteamiseksi. Lisäksi momentin viimeisen virkkeen lopusta poistettaisiin ”kuin alaikäisen tutkittavan huoltaja”.
 
Hejsan

Alokas
BAN
Te vain luuratte hejsania...tottkai ne kulke pitkin rajaa.

Kato se keskinmäinen kuva

Rajavalvonta
Rajavalvonnalla ylläpidetään rajajärjestystä: turvataan valtion ulkorajan koskemattomuus sekä ehkäistään ja selvitetään luvattomia rajanylityksiä. Pohjois-Karjalan rajavartiostolla on valvottavaa rajaosuutta 304 kilometriä. Rajavalvontaa toteutetaan partioimalla ja tähystämällä rajalla ja sen läheisyydessä. Partiointia tehdään perinteisesti jalkaisin tai hiihtäen vuoden ajasta riippuen. Partioinnissa hyödynnetään myös ilma-aluksia, maastoajoneuvoja, moottorikelkkoja ja -veneitä. Valvonnassa käytetään apuna rajakoiria, jotka ovat erityiskoulutettuja jälkien ilmaisemiseen. Lisäksi teknisiä valvontajärjestelmiä käytetään rajavalvontaan kohdealueilla

http://www.raja.fi/rvl/p-kr/home.nsf/pages/5264B37014986BD2C225708400450D86?opendocument
 
Rajavartiointi partioimalla on viime aikoina kuulemani mukaan vähentynyt, elektronisten kyttäimien lisääntyessä. Suurin osa rajan työntekijöistä taitaa olla siistissä sisätyössä, partiota on suhteessa vähemmän. Mutta on niitä.
 
Top