Rajavartiolaitos


Sumusireeni soi, kun osa historiaa poistui Turun Aurajokisuulta – Merivartioston vartiolaivat Uisko ja Tursas muuttivat uuteen tukikohtaan

Länsi-Suomen merivartiosto ja sen vartiolaivat muuttivat 44 vuoden jälkeen uuteen tukikohtaan Turussa.

Länsi-Suomen merivartioston vartiolaivat Uisko ja Tursas ovat muuttaneet pois Turun Aurajokisuulta.

Merivartioston laivat muuttivat maanantaina Pansion tukikohtaan Aurajokisuulta, merivartioston Latokarin huoltotukikohdasta.
Merivartiosto toimi Latokarissa vuodesta 1975 alkaen.


– Tämä on näkyvä muutos ja haikeakin. Olemme toimineet Latokarissa pitkään ja paikka on ollut pidetty.
Kyllä sitä on itsekin tullut tarkistettua, onko meidän laivoja Latokarissa, kun on lähtenyt tai tullut Turusta esimerkiksi ruotsinlaivalla, kertoo meritoimiston päällikkö, komentajakapteeni Valtteri Viitala.

Muuttoa muistettiin Länsi-Suomen merivartioston Twitter-tilillä muun muassa kuvalla, haikeilla teksteillä ja videolla.

– Eilen kirjoitettiin loppuun yksi osa vuosikymmeniä kestänyttä merivartiohistoriaa, kun Uisko lähti vartiovuorolle viimeistä kertaa Latokarin huoltotukikohdasta.
Viimeisen lähdön kunniaksi Uisko ilmoitti irrotuksesta kolmella pitkällä tyfoonin äänimerkillä peruuttaessaan irti laiturista, merivartiosto kirjoitti Twitterissä.


Muutolla tavoitellaan säästöjä

Muutto oli osa Rajavartiolaitoksen pitkän aikavälin suunnitelmaa Turun toimitiloistaan.
Rajavartiolaitos on valmistellut toimitilojen muutoksia Turun alueella vuodesta 2016 lähtien.

– Yhtenä tavoitteena on ollut merkittävät säästöt kiinteistökustannuksissa.
Nyt tehdyt ratkaisut eivät heikennä Länsi-Suomen merivartioston operatiivista toimintakykyä, sanoo Viitala.

Pansion tukikohta valikoitui monesta syystä uudeksi tukikohdaksi.

– Se oli luonnollinen ratkaisu. Pystymme tekemään yhteistyötä Pansion tukikohdassa Merivoimien kanssa.
Ratkaisu oli hyvä niin operatiivisesti kuin taloudellisesti, Viitala summaa.

Muuttoa on valmisteltu kesästä asti. Varastotoimintoja taas on hajautettu nyt ympäri Turun seutua.

– Maanantaina muutto tapahtui, mutta vartiolaivat saattavat vielä käydä Aurajoessa.
Laivat ovat toki kyllä enimmäkseen merillä.
 

Tups

Kapteeni
Siitä vaan tarjouksia jättämään:

 

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Lisää ökyasuntoja siis tiedossa Latokariin.
Sehän tuossa on loppujen lopuksi taustalla kerrottiin uutisessa mitä tahansa.
 

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
 

MeriTJ

Eversti
Lahjoittaja
Koirakoulutusta. Mitenköhän nuo hurtat on saatu makaamaan noin rauhallisesti paikoillaan ? Dronella vissiin kuvattu.
Se on itseasiassa melko helppo kouluttaa positiivisella vahvistamisella jossa palkitaan halutusta suoritteesta ja ei noteerata jos tekee väärin (näin yksinkertaistettuna yhdessä lauseessa). Oma koirani on vähän vauhdikas niin meillä komentona on "Lepo" jolla mennään levyksi kyljelleen ja kuono pitää olla maata vasten. Se on hyvä asento siihen hommaan kun koira luonnostaankin on rauhallisena ollessaan kyljellään "köllöttelemässä".
 

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Latokarin jatkokäytöstä en tiedä mitään mutta tämä siirto on ihan linjassa sen kanssa että Turvan kotisatama siirtyi taannoin Upinniemeen.
Meidän elinaikanamme vielä muut kuin matkustajalaivat siirtyvät Pansioon. Sataman alueesta tulee Kalasataman tyyppinen.
 

TT

Eversti
Se on itseasiassa melko helppo kouluttaa positiivisella vahvistamisella jossa palkitaan halutusta suoritteesta ja ei noteerata jos tekee väärin (näin yksinkertaistettuna yhdessä lauseessa). Oma koirani on vähän vauhdikas niin meillä komentona on "Lepo" jolla mennään levyksi kyljelleen ja kuono pitää olla maata vasten. Se on hyvä asento siihen hommaan kun koira luonnostaankin on rauhallisena ollessaan kyljellään "köllöttelemässä".
Tuo kuulostaa hyvältä. Isännän asento tuli selväksi mutta missä asennossa koira on tuossa?
 

MeriTJ

Eversti
Lahjoittaja
Tuo kuulostaa hyvältä. Isännän asento tuli selväksi mutta missä asennossa koira on tuossa?
Unohtui täydentää että isännällä luonnollisesti mallas ja makkara suoritteessa varusteena :D
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Top