Raketit ja ohjukset

RBS15,n arvostelussa on hyvä muistaa, että vaikka perusohjus on vanha, niin sitä on kehitetty ajan saatossa. Eikö meilläkin ole käytössä MkIII?
Esimerkiksi Harpoon on vuodelta 1977, nykyinen versio on aivan jotain muuta kuin se alkuperäinen, Exocet on samaa ikäluokkaa.

Spike taas on tuskin millään mittarilla vanhanaikainen.
 
Heh, kun mä esitin täällä taannoin, että Brahmos1/2 pitäisi ostaa, sitä pidettiin hulluna ajatuksena. Nyt sellaisen eduista taidetaankin olla melkoisen yhtä mieltä. Jeps, se on tulevaa sukupolvea ja tappavan tehokas. Niitä pitäisi hommata.
 
E-korealle on kelvannut.

Tuota olen ehdotellut vasta- ja rannikkotykistölle.

Ainoa mikä tuossa Spike NLOS -järjestelmässä mietityttää, on että onko kyseessä ainakin osittain päällekkäinen järjestelmä tykistön älyammuksille. Onko saavutettavissa vastaavaa hyötyä hintaan suhteutettuna näihin nähden?
 
Nuo kykenee hoitelemaan liikkuvia ja yksittäisiä maaleja. Mahdollisesti paikantamaan ja tunnistamaan maaleja tykistölle.
 
Heh, kun mä esitin täällä taannoin, että Brahmos1/2 pitäisi ostaa, sitä pidettiin hulluna ajatuksena. Nyt sellaisen eduista taidetaankin olla melkoisen yhtä mieltä. Jeps, se on tulevaa sukupolvea ja tappavan tehokas. Niitä pitäisi hommata.

Muistaakseni sitä pidettiin tarpeettomana, ei hulluna. Eduista oltiin jo silloin yhtä mieltä niiden tietojen mukaan mitä oli saatavilla. Ne huonot puolet on sitten toinen juttu ja sekään tuskin on muuttunut.

Mutta tuosta ohjuksesta: 7 Mach? Eikös se ollut vain 5 aikaisemmin? Jos nopeutta on tarkoitus olla tuplasti, niin kumpikin toki täsmää, riippuu tutkitaanko nopeutta korkealla vaiko matalalla.
 
Heh, kun mä esitin täällä taannoin, että Brahmos1/2 pitäisi ostaa, sitä pidettiin hulluna ajatuksena. Nyt sellaisen eduista taidetaankin olla melkoisen yhtä mieltä. Jeps, se on tulevaa sukupolvea ja tappavan tehokas. Niitä pitäisi hommata.

Intia ei voi myydä kun monet tärkeät osat on venäjältä peräisin. Eli siis itäkamaa josta on syytä pysyä kaukana.
 
Eikö Brahmos II ole viellä pöydällä oleva kehitysversio jonka todellista suorituskykyä ole viellä todistettu.
Toisaalta kun tätä ylivertaista ohjusta ei ole myyty muille, herää kysymys onko mainosmateriaalin katteeksi sittenkään kovaa suorituskykyä.

Ei sillä jos ohjus todella tekee minkä lupaa, kelpaisi se mulle.
 
Brahmos vaikuttaa ominaisuuksiltaan erittäin hyvältä, mutta tuo venäläistekniikka hieman arveluttaa kriisitilanteessa. Päätöksiä meritorjuntaohjuksista pitäisi alkaa joka tapauksessa lähivuosina tekemään.
Mielelläni näkisin, että ohjuksia hankittaisiin kohtuullinen määrä ja valtaosa niistä sijoitettaisiin jatkossa meritorjuntapattereihin kuorma-autolaveteille (mutta meritorjuntaohjukset säilyisivät myös laivaston arsenaalissa).
 
Länsikalustoa saadaan Ruotsista ja Norjasta, mutta jos mennään merta edemmäs kalaan, rapakon toisella puolella tullee tuotantoon tuttua tavaraa ensi vuonna:

The Long Range Anti-Ship Missile (LRASM) is an anti-ship missile being developed by DARPA for the US Navy… The LRASM is based on the AGM 158B JASSM-ER, but incorporates a multi-mode radio frequency sensor, a new weapon datalink and altimeter, and an uprated power system. It has a reduced range than the JASSM-ER, similar to that of the original JASSM. It can be directed to attack enemy ships by its launch platform, receive updates via its datalink, or use onboard sensors to find its target. LRASM will fly towards its target at medium altitude then drop to low altitude for a sea skimming approach to counter anti-missile defenses.” (Wikipedia)

Heltiääkö myyntilupa? Vai onko vanhassa vara parempi?
 
Idän ihmeistä tähän säikeeseen saattavat sopia myös ohjuksen lailla rakettimoottorin voimalla kulkevat torpedot:

Moderni torpedo on muodoltaan pitkä sukkula, jonka perässä on voimansiirto- ja ohjauslaitteisto. Tavallisimmin voimansiirto tapahtuu potkureilla mutta uudet superkavitaatiotorpedot toimivat periaatteessa rakettimoottorilla kuten ohjukset.

Neuvostoliitossa kehitettiin vuonna 1977 ensimmäinen superkavitaatiota hyödyntävä ase: VA-111 Škval –torpedo. Tämä torpedo kulkee veden alla noin 100 m/s, mutta ei ole ohjattavissa. VA-111 esiteltiin 1999 Abu Dhabissa asemessuilla. Torpedo on ainoa olemassa oleva julkistettu ilmiötä hyödyntävä ase... VA-111 ammutaan 533 mm torpedoputkesta 50 solmun nopeudella, jonka jälkeen sen rakettimoottori kiihdyttää torpedon 200 solmun nopeuteen.

Shkval-torpedo toimii ns. superkavitaatioperiaatteella. Torpedo muodostaa ympärilleen kuplan, jonka sisässä ammus voi edetä erittäin suurilla nopeuksilla. Tällaisen torpedon voimanlähde on rakettimoottori. Ensimmäiset mallit olivat ohjaamattomia mutta ilmeisesti parannettu Shkval-2 on ohjattava. Erittäin suuri nopeus aiheuttaa sen, ettei kohde ehdi enää tehdä väistöliikkeitä.” (Wikipedia)

Sittemmin muutkin maat ovat kokeilleet superkavitaatiotorpedoja, mm. Iran. Kaupan hyllyille asti ne eivät ole kuitenkaan ehtineet.
 
NSM:ää hehkutetaan kovasti, onko lopulta suurtakaan etua verrattuna RBS-15 uusimpiin versioihin?

Ei välttämättä olekaan, mutta eihän me voida ottaa vain yhtä ohjusta kilpailutukseen. Tuo olisi suora verrokki, joskin hieman kevyempi, joten hintoja voisi tosissaan vertailla. Ja kauppapolitiikan kannalta nuo olisi myös hyvin kilpailukykyisiä, joten kummankin valmistajan pitäisi antaa parastaan. Niin, ja mikäli F-35 hankitaan, niin nuo menee mukana sisäisestikin.
 
NSM:ää hehkutetaan kovasti, onko lopulta suurtakaan etua verrattuna RBS-15 uusimpiin versioihin?
Passiivinen hakeutuminen ja muutenkin stealth. RBS-15 tutka voipi paljastaa sen eikä ohjus muutenkaan ole häiveohjus.
 
Ottamatta kantaa, mikä merimaaliohjus olisi sopivin tai pätevin Suomen tuleviin tarpeisiin, kehitys näyttää kehittyvän eri suuntiin idässä ja lännessä. Idässä luotetaan nopeuteen; lännessä panostetaan häivetekniikkaan.

Aivan näin mustavalkoinen asia ei tietenkään ole, mutta monissa asejärjestelmissä tuo ero on havaittavissa. Molempi parempi: häivelavetit ja hypersooniset ammukset.
 
Aivan näin mustavalkoinen asia ei tietenkään ole, mutta monissa asejärjestelmissä tuo ero on havaittavissa. Molempi parempi: häivelavetit ja hypersooniset ammukset.
Aaah miten ihana kombinaatio olisikaan NSM pääaseeksi meripuolustukseen ja sitten sitä tukemaan pienempi määrä Brahmos2 ohjuksia. Olisi vähän haastetta enemmän vihollisella torjua.
 
Aaah miten ihana kombinaatio olisikaan NSM pääaseeksi meripuolustukseen ja sitten sitä tukemaan pienempi määrä Brahmos2 ohjuksia. Olisi vähän haastetta enemmän vihollisella torjua.

...ja huollolle, jonka täytyy ylläpitää kahta rinnakkaista meritorjuntaohjusjärjestelmää.
 
...ja huollolle, jonka täytyy ylläpitää kahta rinnakkaista meritorjuntaohjusjärjestelmää.
Käsittääkseni ohjukset ovat huoltovapaita tuubeissaan 20v tms. Voidaanhan nuo integroida samanlaiselle kuormurialustalle jne. jos halutaan. Aika vähän tulee erikoista huoltopuuhaa mun käsittääkseni.
 
...ja huollolle, jonka täytyy ylläpitää kahta rinnakkaista meritorjuntaohjusjärjestelmää.

Kaksi erilaista merimaaliohjusta taitaa olla nykytilakin: Spike ja RBS-15.

Ilmatorjuntaankin on hankittu erilaisia ratkaisuja. Olkapääohjukset ohjautuvat kahdella tavalla: Stingerit itsekseen infrapunaa päin, RBS-70 laserohjattuna.

Haastetta sekä sysille että sepille.
 
Back
Top