Reserviläiskirje

[Rannikkopatteristonmies]

Jonkunhan pitää johtaa meitä joista kootaan niitä täydennyspataljoonia...

Mä voin johtaa Tyhmä tykkimies joka ei ole tykkiin koskenutkaan. No joo siviilipuolelta tuota johtamistaitoa on kertynyt yllinkyllin. Kuvitteellinen sotatilanne ja meikäläinen sijoitettuna tykkimieheksi heh. Olenhan auton perään noita huljutanut, mutta en niitä ole nyplännyt sen empää. Varmaan nuo vanhat tykit romutettukin. Aivan sama teknologia alalla kun työskentelee on nuo aseet aika simppeliä tavaraa

 

[baikal]

Onko kukaan perehtynyt? Onko alueellisten joukkojen sodan ajan taistelukoulutusyksikkö sama kuin mpk:n KOulutus ja TUkiyksikkö rauhan aikana?

Hyvä kysymys. Jotenkin nyt kun on näitä sijoitteluja yms. väkisin kuunnellut ja lukenut, niin on tullut sellainen kutina, että monessa kohtaa mpk-toiminta ei ole vaikuttanut oikeastaan yhtään. Mihinkään. Pl. poikkeukset.

Nyt varmaan ja vielä pitkään on monenlaisia alueellisia joukkoja. Osa on ihan tuoretta kamaa ja lähellä operatiivisia, eiköhän ihan operatiivisiin rinnastettavia, osa on hmmm. erilaisia.

 

[Elmo]

Mä voin johtaa Tyhmä tykkimies joka ei ole tykkiin koskenutkaan. No joo siviilipuolelta tuota johtamistaitoa on kertynyt yllinkyllin. Kuvitteellinen sotatilanne ja meikäläinen sijoitettuna tykkimieheksi heh. Olenhan auton perään noita huljutanut, mutta en niitä ole nyplännyt sen empää. Varmaan nuo vanhat tykit romutettukin. Aivan sama teknologia alalla kun työskentelee on nuo aseet aika simppeliä tavaraa

Eikös se mene niin että siviilis lääkärinä työskentelevä henkilö, voi saada SA:lla suoraan ylennyksen everstiksi?

 

[Römppäinen]

Millähän tavoin mahdollinen mpk-aktiivisuus on päivittänyt itsekunkin sijoittamista? Siinä saattaa olla melkoisia vaihteluita? Milähän tavoin alokkaana tehdyt pälli- ja palikkatestit raahaavat mukana henkilön sijoittamistouhuissa? Jotenkin on tullut sellainen kutina, että "sopivat" tulokset ovat vaikuttaneet koko tulevaan reserviläiskauteen ja vaikuttavat edelleen?

Kerran heppujen kanssa tiedusteltiin isommilta miten meidät juuri oli valittu ns.toimintavalmiussitoumuksella ylläpidettävään joukkoon .
Eivät kertoneet tai olivat yhtä pihalla kuin mekin "arvonnan otannasta".

Sen kuitenkin vihjaisivat että kun oli 20 vuotta valmiutta suoritettu että ikä alkaa tulla eteen ja jos maanpuollustus kiiinnostaa,tervemenoa mpk puolelle.

Sen tein ja sijoitus muuttui.

 

[koponen]

"Kahvihuoneissa" tuntuu olevan selvää jakautumista. Nuoremmat tai aktiivisemmin reservin vapaaehtoisessa toiminnassa mukana olleet ovat enimmäkseen hiljaa tai murahtavat jotain "no juu, tuli se kirje" -tyyppistä, enempi timotamikkoset sitten pitävät pettyneempänä ääntä. Tämä pienellä otoksella, ehkä satakunta havainnoitua keskusteluun osallistujaa viime viikkoina.

Oli miten oli, järjestelmä ei ole ollut täydellinen eikä sellaiseksi yhdestä kirjeestä tule, mutta nyt on niin selvä kädenojennus joka ikiselle tehtävään / koulutukseen halukkaalle ressulle, että itsestä - toimenpiteisiin ryhtymisestä - on kiinni. Yleinen avautuminen asiassa kun ei tunnetusti vaikuta asiaan lantin vertaa.

 

[baikal]

"Kahvihuoneissa" tuntuu olevan selvää jakautumista. Nuoremmat tai aktiivisemmin reservin vapaaehtoisessa toiminnassa mukana olleet ovat enimmäkseen hiljaa tai murahtavat jotain "no juu, tuli se kirje" -tyyppistä, enempi timotamikkoset sitten pitävät pettyneempänä ääntä. Tämä pienellä otoksella, ehkä satakunta havainnoitua keskusteluun osallistujaa viime viikkoina.

Oli miten oli, järjestelmä ei ole ollut täydellinen eikä sellaiseksi yhdestä kirjeestä tule, mutta nyt on niin selvä kädenojennus joka ikiselle tehtävään / koulutukseen halukkaalle ressulle, että itsestä - toimenpiteisiin ryhtymisestä - on kiinni. Yleinen avautuminen asiassa kun ei tunnetusti vaikuta asiaan lantin vertaa.

No just näin. Nyt pv heitti sen pallon reserville. Ei kannata heittäytyä selälleen, vaan katsoa, onko asialle tehtävissä jotain. Iha ite pitää tehhä myös. On turhaa kuvittelua, että 20 vuotta sitten lusittu vm-palvelus olisi edelleen sitä ravia, jolle pv:lle on käyttöä pl. yksittäistapaukset. Kirjettä pv:lle, läskimakkaroita veks ja liikkumaan, kyllä siitä jotain siunaantuu. Jos taas asia ei kiinnosta, niin piruakos sitten itkeäkään?

Tekisi mieli sanoa, että itku seis. Pallo on Teillä, Herrat reserviläiset. Rouvat myös. PV on selvästi nyt kartalla siinä, mitä pitää tehdä ja tekee myös.

 

[miheikki]

Julkkiksiako käpykaartiin?
17.5.2015 12:34 Raimo Ilaskivi

Reserviläiskirjeet ovat tulleet, kommentointikin on alkanut. Maailmalla on jopa ihmetelty, varustautuuko Suomi sotaan. Hyökkäykseen ei, puolustustautumiseen kyllä. Sehän on jokaisen vapaan maan oikeus taustalla vanha toteamus: Jokaisessa maassa on armeija, ellei se ole oma, se on vieras. Tämän on toki valtaosa kirjeen vastaanottajista myös ymmärtänyt.

Mutta hieman yllättäviä kommentteja on saatu lukea kotimaastakin, ilmeisesti niitten suusta, joille kirje on ollut epämiellyttävä yllätys ja jotka toisaalta ovat sitten halunneet käyttää kirjettä oman egonsa korostamiseen. On laulaja, joka on kertonut ajoissa muuttavansa omaan asuntoonsa Bangkokiin, jos kova paikka olisi edessä. On televisiojulkkis, jonka mielestä muut hoitakoot maan puolustamisen; hänelle, rauhan ideologistille se ei sovi. On nörtti, joka ei katso jaksavansa koska fyysinen kunto on rappiolla. On aseistakieltäytyjä, jolle ase ei muka sovi käteen. Suuri enemmistö on kuitenkin ollut hiljaa ja ottanut tyytyväisenä vastaan tiedon, mikä on vakanssi, jos miestä tarvittaisiin

Mielenkiintoiseksi tämän, joittenkin medioitten hellimän infovyöryn vastapainona on muisteltu Helsingin ilmapuolustusta, Taivaskallion patterien roolia sen huolehtijana, ettei pääkaupunkia pystytty tuhoamaan. Sulkutuli ja torjunnan strategia nousivat jopa kansainväliseksi puheenaiheeksi kun ihmeteltiin, miksi Helsinki jäi mutta Berliini oli maan tasalla. Havahduttavaa oli myös se, kuinka tämän päivän kuvakavalkaadit kertoivat nuorten helsinkiläisten vapaaehtoisten roolista ilmatorjunnan ammusmiehinä ja vähän muissakin tehtävissä. Niitten nuorten, joille kutsu ei vielä ollut käynyt mutta jotka vapaaehtoisina maanpuolustajina halusivat antaa vapauden ja kotikaupungin hyväksi oman panoksensa.

Ja tällaista nuorten, poikien ja tyttöjen työtä tehtiin kautta maan, eri muodoissa, pikkulottina, sotilaspoikina, työvelvollisina. Kotirintama kesti ja sotatoimialue sai nuorista vapaaehtoisista ja vähän vanhemmistakin arvokasta apua, jotta pyörät pyörisivät. Kaikki tämäkin kertoi siitä asenteesta, jolla ylitsepääsemättömät vaikeudet voitettiin.

Opittiin sodan ajan sanonnatkin. Käpykaartilaiset. Ne, jotka pakenivat rintamalta omaa nahkaansa suojellakseen. Oma etu nousi isänmaan edun edelle. En mahda mitään sille, että tämä termi palasi mieleeni, kun luin näitä nykyajan julkkisten kertomuksia lähdöstään pois maasta, jos vaara uhkaisi. Käpykaartilaisiako mediasuosio on joistakin kasvattanut? Meidän on uudestaan luotava maa, raukat vain lähtevät merten taa - siteeraus vanhasta laulusta. Raukkoja ja käpykaartilaisia. Ajatusmaailmassa on jotakin pahasti vinossa. Ei kai vaan poika ole isäänsä huonompi?

Minulla oli vuosikymmeniä sitten tilaisuus Helsingin Kaupungintalolla 4.6., Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä, isännöidä lounasta, jonka kaupunki tarjosi vielä elossa oleville Mannerheimristin ritareille. Juhla oli järjestetty parhaimman mukaan. Torvet tervehtivät tulijoita, signaali soi ennen puheita; nostettiin malja Marskille. Joukon edessä oli tietenkin ritari ja kenraali Adolf Ehrnrooth, jonka puhe päättyi koskettaviin sanoihin: Suomi on hyvä maa, Suomi on puolustamisen arvoinen maa.

Se oli ollut niitten ritareitten ohjenuora, jotka tilaisuuteen olivat tulleet; osa omin voimin, osa saateltuina mutta kaikki parhaansa antaneina. Oli miehistöä, oli alipäällystöä, oli upseereita - joitakin tunnistin menneen ajan kuvista. Käpykaartilaisia ei ollut ainuttakaan. Oli vain niitä, joille velvollisuus oli ollut ylitse muitten.

Tämän kuvan haluaisin jättää niitten mieliin, jotka nyt, reserviläiskirjeen saatuaan, ovat ryhtyneet ylvästelemään sillä, ettei kutsu heitä koske. He ovat valmiit jättämään maan puolustamisen muitten huoleksi, jos tosi paikka joskus tulisi. Käpykaartilaisen leima kun seuraa kantajaansa läpi elämän, eikä suinkaan Mannerheimristin kaltaisena kunniamerkkinä.

 

[AKE-ukki]

Olisikohan noiden EVVK ja käpykaarti reaktioiden takana myös olla mahdollista, että Puolustusvoimat on etääntynyt rahvaasta?? Ennen aikaanhan intti oli koko kansan kokoava armeija.
Silloin Wanhaan aikaanhan sotavaltio osallistui joka messu yms. taphtumaan,,,,ei enään. Näkyvyys silloin joskus oli aivan toista. mm. varuskuntien lakkautus on aivan varmasti vaikuttanut mielipiteisiin.

Toki nuo julkimot saavat äänensä kuuluviin keltaisessa lehdistössä ja siten lehdet saavat myyntiä lisää.

PV on aukaissut Pandoran lippaan... Nyt saamme tietää onko se maanpuolustustahto sittenkin niin todellista, kuten toistuvasti Puolustusvoimien juhlapuheissa kuulemme.

Tarvitseeko tehdä joitain peliliikkeitä?? Kaikkea ei voida ratkaista pelkillä lakipykälillä ja juhlapuheilla!

 

[Honcho]

Tekisi mieli sanoa, että itku seis. Pallo on Teillä, Herrat reserviläiset. Rouvat myös. PV on selvästi nyt kartalla siinä, mitä pitää tehdä ja tekee myös.

No, tämän mukaan on edetty. Katsotaan mitä PV tekee vai tekeekö. Sota ei yhtä miestä kaipaa eikä yksi mies sotaa, mutta ainakin olen tuonut esille että kykyä on vielä vuosikaudet ja tahtoakin. Yksiin kertauksiin olisin toivonut pääseväni, ehkä MAAKK sitten kun saisi edes sen pari vkloppua per vuosi, jos silloin enää tarvetta MAAKissa on.

Tietyssä mielessä ihan pientä myötähäpeääkin herättänyt kauhea valitus Iltalehdessä "paikan menetyksestä" on kuitenkin toisaalta hyvä merkki. Kyllä se jostain hyvästäkin kertoo että keski-ikäinen panssarintorjuntamies joka on ampunut Apilaksella viimeksi varusmiesaikana 20 vuotta sitten on harmistunut ettei kuulu ensimmäisiin taisteluun lähetettäviin. Siis kun miettii mitä tämä asia ihan oikeasti toteutuessaan merkitsee! Mukana on tietty sellaista myyttis-isänmaallista torjuntavoittosaagaa, mutta eiköhän kyseinen sinkosimokin ole kohtuullisen hyvin kartalla siitä millaista on elämänmeno kun yrittää sinkovarustuksella tuhota venäläisiä panssariajoneuvoja, johon siis ensilinjan kiinnitystä janotaan. Samaan aikaan Lähi-Idässä kaikki väestöryhmät kurdeja lukuunottamatta "päästävät" kurkkuja leikkaavia ja raiskaavia muutamien tuhansien terroristijoukkoja hyvin kevyellä vastarinnalla siviilejä kuhiseviin satojen tuhansien tai miljoonien ihmisten kaupunkeihin, täysin vapain käsin tehdä mitä lystäävät. Vaikka apuna on niinkin arvovaltainen organisaatio kuin USAn ilmavoimat (ja/tai laivasto? Lentokoneita nyt siltikin).

Missä muissa maissa on aidosti tämäntyyppistä henkeä kuin meillä nykypäivänä? Israelissa, ehkä Puolassa ja Virossa. Ei paljon muualla.

 

[Herman30]

onko se maanpuolustustahto sittenkin niin todellista, kuten toistuvasti Puolustusvoimien juhlapuheissa kuulemme.

Siinä on semmoinenkin aspekti että rauhan aikana kun on 0% mahdollisuutta joutua vihollisen aseen piipun eteen niin on helppo sanoa että kyllä minä puolustan maatani.
Mielelläni kuulisin millainen on ääni kellossa jos sitten joutuukin ns ameriikaksi lausuttuna "put your money where your mouth is". Eli todistamaan käytännössä puolustustahtonsa henkensä uhalla.

 

[Honcho]

Siinä on semmoinenkin aspekti että rauhan aikana kun on 0% mahdollisuutta joutua vihollisen aseen piipun eteen niin on helppo sanoa että kyllä minä puolustan maatani.
Mielelläni kuulisin millainen on ääni kellossa jos sitten joutuukin ns ameriikaksi lausuttuna "put your money where your mouth is". Eli todistamaan käytännössä puolustustahtonsa henkensä uhalla.

Näin, toisaalta se rauhanajan maanpuolustustahto lienee silti jonkinlainen indikaattori, monessa muussa maassa se on jo rauhan aikana alhaisempi joten olettaisin, että myös oikeasti se realisoituisi keskimääräistä parempana.

 

[Karvajalka]

Onko kukaan perehtynyt? Onko alueellisten joukkojen sodan ajan taistelukoulutusyksikkö sama kuin mpk:n KOulutus ja TUkiyksikkö rauhan aikana?

Oma valistunut arvaus on että osa Mpk.n Kotu-porukasta olisi kovassa tilanteessa taistelukoulutusyksikössä.

 

[yrjö]

Olisi enemmänkin outoa jos ihmiset eivät reagoisi inhimillisesti ja asia otettaisiin ns. vain "rationaalisesti". Potkuissa ja YT-neuvotteluissakin tulee pettymyksen tunteita, saadaanhan niissäkin asian realisoiva kirje kouraan. Samankaltainen ajattelu pätenee reserviläisyydessäkin, näin uskon keittiöpsykologina. On ymmärrettävää, että kun asevelvollisuutta on perusteltu kuinka kaikkia tarvitaan puhaltamaan yhteen hiileen ja käy ilmi, konkreettisen kirjeen muodossa pyytämättä, että onkin sijoittamatonta reserviä niin aika moni voi silloin miettiä, "että olenko pelkkä jakojäännös, hyödytön jota ei tarvita?". Varsinkin jos kokee maanpuolustuksen asiakseen ja jos vielä mielestään syystä katsoo, että halua ja annettavaa SA-sijoituksenkin muodossa olisi. Vaikka kuinka on totta, että kaikilla reservissä on arvonsa haiskahtaa tuossa välttämättä "kastijako".

Yksilö on useinkin se tekijä, jolle ei paljoa ajatuksia uhrata suurissa linjoissa, jos lainkaan. Jos ja kun ihminen pettyy organisaatioon, hän saattaa alkaa puolustusmekanismien (tai miten se psykologinen selitys meneekään), toimiessa vähättelemään tai mollaamaan organisaatiota, esim. entistä työpaikkaa mistä sai potkut. Eron jälkeen entinen puoliso saa osakseen tällaista ajattelua. Tai välirikon jälkeen entiset ystävät, "jotka olivatkin oikeastaan idiootteja", vaikka kun välit olivat kunnossa he eivät olleet idiootteja.

Kokemus saattaa olla sen suuntainen, että vaikka tein kaiken oikein, uhrasin 6/9/12 kk, olin hengessä mukana, kehittymistä on tapahtunut elämänkokemuksen, siviiliammatin ja -koulutuksenkin puitteissa ja tässä tulos, eli kaikki tyhjän takia. Onko ihme, jos touhun mielekkyyttä silloin pohditaan?

Reserviläiskirje katkaisi monilta ehkä autuaankin epätietoisuuden. Asiaa ei varmasti MÖP-piirien ulkopuolella kovinkaan moni ollut edes ajatellut. Muutoin kuin että vala on vannottu, palvelus suoritettu ja "ollaan reservissä valmiudessa, mitä sitten maailma eteen tuokaan". Esim. näin omalta osaltani. Vaikka olenkin MÖP, en kysynyt aluetoimistosta sijoitusta vaikka olin käynyt kertaamassa. Siinä yhteydessä silloinen sijoitus tuli ilmi. Tuolloin olin sijoitettu ja kirjeen mukanaan tuoman tiedon myötä olen edelleen mielekkäässä sijoituskohteessa. Ikäni puolesta olin olettanut, etten olisi kuulunut SA-vahvuuteen, enkä ole huippu-urheilijakaan. "Hyvä" sijoitus oli mieluinen yllätys, vastaavasti "vääräksi" koettu tai sijoituksen puute olisi ollut rehellisesti sanottuna pettymys, joskaan ei maailmaa kaatava. Siten on helppo ymmärtää "vertaistuen" hengessä meitä joille asia on keskimääräiseen väestöön nähden tärkeämmäksi koettu. Tällaisella palstalla heillä on yliedustus väestöön nähden.

En näe sinänsä mitään väärää tai kyseenalaista siinä, että reserviläinen näkee asemansa sotavaltiossa osana identiteettiään, joskin melko vähäisenä ja tuskinpa monikaan kovin määräävänä. Eli OK, kunhan osa ei saa ansaitsemaansa suurempaa painoarvoa. Ymmärrän puolustamisen aatteeseen kriittisesti suhtautuvia eli älymystöä jolle kirjeen toisille tuoma pettymys on pahimmillaan polttoainetta. He voivat nyt ilkamoida ja vähätellä ressujen pettymystä, että kuinka identiteetin rakennuspalikkana nämä "amikset ja maanpuollustus-urpot" ovat ottaneet intin jälleen liian tosissaan...

Eikö pettymys, ilo tai ylipäätään tunne kerro siitä kuinka Puolustusvoimat on onnistunut hienosti? Sotavaltioon ja PV:iin ollaan henkisellä tasolla sitouduttu lujasti. Niin lujasti, että jos omakohtaista osaa ei heru, tunnetaan pettymystä. Vaikka rationaalisesti ajatellen samalla tajutaan kuinka sodan uhka on erittäin vähäinen eikä kukaan toivo sotaa saadakseen "realisoitua" sijoituksensa. Näen, että kansalaisten kokema tunne on vankka osoitus kuinka Suomen raskaasta koetaan vuosienkin jälkeen suurenmoinen esprit de corps. Se on hieno saavutus Suomen puolustusratkaisulle ja lujasti sidoksissa korkeaan maanpuolustustahtoon. Niin ikään näen päivystävät psykologit tavallaan hakoteillä epäsuorasti vähätellessään asiaa siltä kannalta, että asiaa ei kuulu ottaa vakavasti tai henkilökohtaisesti tai ihmisessä on vikaa. Näin se on, ihminen on epätäydellinen... Ammatti-ihmiset ovat aivan varmasti kliinisissä arvioissaan hyvin oikeassa kun painottavat suhtautumista rationaaliselta kannalta, miten tieto sijoituksesta ilman muuta pitääkin ottaa. Kertaamaan halukaskin on käytännössä kuitenkin toisinaan töissä joista ei niin vaan lähdetä. Myös perheen asettamat velvollisuudet estävät käytännön tasolla ainakin kovin useasti tapahtuviin tilaisuuksiin osallistumisen. Tämän koin itsekin "aktiivisina" ressuvuosinani, halukkuudesta huolimatta en voinut osallistua kaikkiin harjoituksiin. Silti asia koetaan tärkeäksi, vaikka rationaalisesti sillä ei ole juuri mitään merkitystä koska sotaan tuskin joudutaan ja ressuharjoituksinkaan ei päästä aina käytännön elämän esteistä johtuen. Aihe on todella tunnelatautunut kun melkein kaikilla on joku omakohtainen kosketuspinta Puolustusvoimiin. Silloinkin jos ei omaa kokemusta löydy mielipide asiaan useimmiten löytyy ja sekin melko voimakas. Varsinkin siihen nähden mitä määrää RA-ajan aktiivinen PV:n osa edustaa väestöllisesti, BKT:hen suhteutettuna tai mikä määrä keskimääräisen ressun eliniän puitteissa PV:n liittyvien asioiden piirissä kulutetaan.

Puolustusvoimilla selvästi on kokoaan suurempi paikka ihmisten sydämissä.

Monissa eri kirjoituksissani, joihin tietty omat havainnot ja elämänkokemus vaikuttaa, olen pyrkinyt maksimaaliseen realismiin. Tällöin ihminen tulisi ottaa sellaisena kuin ihminen tosiasiallisesti on, ei sellaisena kuin ideaalin mukaan ihmisen oletetaan olevan eli täysin kylmänä ja rationaalisena toimijana.

Olen sitä mieltä, että tavallaan kirje on onnistuminen ja hieno teko monellakin tavalla arvioituna, syistä joita tässäkin ketjussa on kerrottu. Kirje saattaa, edelleen ihmisen inhimillisyyden takia selostamastani syistä johtuen, kuitenkin myös toimia väärään suuntaan. Ellei tästä oteta koppia ja kirjeen perintöä jotenkin jatketa. Esim. jossain vaiheessa PV voisi olla tulla julkisuuteen kertomalla, että vastaava mutta vielä parempi kirje on odotettavissa x vuoden kuluttua ja että sijoituksia on mietitty uudelleen jne.

Kirjeen saatuani ajattelin, nyt kun olen sijoitettu sinne minne olen ja tiesin olleeni aiemmin eri paikassa, että mikähän mahtaa olla koko "ressu-urani"? Eli montako kertaa sijoitus on vuosien saatossa muuttunut ja missä muissa yksiköissä olen mahdollisesti ollut sijoitettuna ja jota en tiedä. Tällainen mielenkiinto kirjeestä heräsi vaikka en ollut koko asiaa edes ajatellut kovin syvällisesti. Kirje siis herätti ajatuksia ja kysymyksiä. Jos minulla, tod.näk muillakin. Ehkä näin jälkiviisaasti myös näihin kysymyksiin olisi voinut myös vastata samalla kun kerran kirje joka tapauksessa lähetettiin.

Jotta reservi pysyy vastakin sitoutuneena ja PV kansan sydämissä, olisi ollut toivottavaa myös paremmin avata syitä joiden takia myös sijoittamaton taistelija on tärkeä. Asian saattaisi ehkä muotoilla eri tavalla. Sijoittamaton voisi olla esimerkiksi sellainen sijoittamaton, jolle ei vielä ole löytynyt tehtävää. Myös tieto menneestä, kuten aiemmin viittasin "ressu-uraan", saattaisi lievittää "hylättyjen tuskaa". Jos sijoitus joskus oli ollut, oli sijoittamaton ollut ainakin aikoinaan samaa "kastia". Koska reserviläinen on jo siinä iässä, että nuorempi aines on astunut tilalle, yksittäinen ressu hyväksynee totuuden helpommin tietäessään, että on saanut ainakin joskus tehdä oman osansa, hoitaa oman vuoronsa. Ja näin pysyy sitoutuneempana vastakin. Asia olisi näin aivan eri kuin jos on vaan kirje jossa ilmenee että sijoitusta ei ole.

Yleisen asevelvollisuuden Suomessa nimenomaan se yleisyys saattaa olla arvaamattoman tärkeä sidosaine, se ei yksilöstä tee sotilasta, mutta saattaa osaltaan tehdä armeijan. "Kaikki pelaa" ei toimi jääkiekossa jos pitää tulla voittoja ja ehkä huippujakin pienestä määrässä ihmisiä, samoin se ei toimi erikoisjoukoissakaan tai tehtävissä joissa pitää osata "ammattimaisemmin". Armeija ei ole jääkiekkoa eikä toisaalta rajattu erikoisjoukko, vaan koko kansan asia. Ainakin jos puolustusratkaisu sattuu olemaan yleinen asevelvollisuus. Jos joku asia ei ole koko kansan asia, voiko se pitemmän päälle nauttia "koko kansan" tukea? Jos tähän yleisyyteen ja koko maan asiaan ei omasta halukkuudesta huolimatta pääse kokemaan osallistumisen tunnetta, siitähän tässä on kyse, eikö riskinä ole, että noiden julkkisten tavoin sanotaan "pidä tunkkisi"? Aletaan siis käyttäytyä kuin olisi hylätty tai saanut potkut. "Jos kerran en kelpaa työnantajalle miksi puhuisin siitä myönteiseen sävyyn?" "Jos en saa osallistua, miksi intilläkään pitäisi olla paikka sydämessä?".

Yleinen mielipide saattaa olla herkkäkin muuttumaan näinä aikoina, paljon riippuu siitä kuka taitavimmin argumentoi ja kuka oivallisemmin käyttää mediaa. Koska maassa ennen kaikkea älymystö ja eliitti on perinteisesti ollut se äänekäs vastustaja ja asevelvollisuuden taitava vasta-argumentoija on intin oltava varovainen että tämän puolen puhujille ei ainakaan itse tarjoilla porakonetta jolla asevelvollisuuden kivijalkaa porataan.

Rationaalinen, kylmä ammattimaisen-ihmisen ajattelu tekee osaltaan hyvän sotilaan. Kysymys onkin, tekeekö se myös hyvän armeijan?

 

[Myrskyhiiri]

Onko kukaan perehtynyt? Onko alueellisten joukkojen sodan ajan taistelukoulutusyksikkö sama kuin mpk:n KOulutus ja TUkiyksikkö rauhan aikana?

Ei ole. Tst-koulutusyksikkö on PV:n SA-yksikkö, kun taas käsittääkseni KOTU-yksikkö toimii omanaan myös kriisiaikanakin, mutta siitä lähtevät pois sellaiset kaverit, joilla on SA-sijoitus ja joiden yksikkö mobilisoidaan. Sen sijaan tuossa jo aiemmin sanottiinkin, että KOTU-yksikköläisellä voi hyvinkin olla sijoitus tst-koulyksikössä, johon tehtävään saa hyvää reenausta kouluttaessaan KOTU:ssa.

Tuossa linkissä pitkä juttu tst-koulyksikön ja KOTU-yksikön suhteista:

http://www.tapiolanreserviupseerit.fi/attachments/Gona_20100715.pdf

 

[AKE-ukki]

Onko todellakin mahdollista, että meillä on kaksi erillistä koulutus-organisaatiota kriisin aikana? Mikähän mahtaa olla tehtävien jako? Missä menee rajapinta? Kuinka rahoitus ja sen priorisointi? Mpk leikkii kävyillä kun taistelukoulutusyksikkö saa todellista tukea?

 

[Myrskyhiiri]

Onko todellakin mahdollista, että meillä on kaksi erillistä koulutus-organisaatiota kriisin aikana? Mikähän mahtaa olla tehtävien jako? Missä menee rajapinta? Kuinka rahoitus ja sen priorisointi? Mpk leikkii kävyillä kun taistelukoulutusyksikkö saa todellista tukea?

On todellakin mahdollista. Tehtäväjaosta ei hajuakaan, rajapinnoista hlöstötasolla oli jo tuossa. Tst-koulutusyksiköissä on tuon jutunkin mukaan simulaattorikoulutusta, MPK:ssa varmaankaan ei.

 

[JR49]

Olisi enemmänkin outoa jos ihmiset eivät reagoisi inhimillisesti ja asia otettaisiin ns. "rationaalisesti". Potkuissa ja YT-neuvotteluissa tulee pettymyksen tunteita, tuleehan sielläkin se asian realisoiva kirje kouraan. Samankaltainen ajattelu pätenee reserviläisyydessäkin, näin uskon keittiöpsykologina. On ymmärrettävää, että kun asevelvollisuutta on perusteltu kuinka kaikki tarvitaan puhaltamaan yhteen hiileen ja käy ilmi, konkreettisen kirjeen muodossa pyytämättä, että onkin sijoittamatonta reserviä niin aika moni silloin voi miettiä, "että olenko pelkkä jakojäännös, hyödytön jota ei tarvita?". Varsinkin jos kokee maanpuolustuksen asiakseen ja jos vielä mielestään on syytä katsoa, että halua ja annettavaa SA-sijoituksen muodossakin olisi. Vaikka kuinka on totta, että kaikilla reservissä on arvonsa on haiskahtaa tuossa välttämättä "kastijako".

Yksilö on useinkin se tekijä, jolle ei paljoa ajatuksia uhrata suurissa linjoissa, jos lainkaan. Jos ja kun ihminen pettyy organisaatioon, hän saattaa alkaa puolustusmekanismien tai miten se psykologinen selitys meneekään, toimiessa vähättelemään, puhumaan pahaa tai mollaamaan organisaatiota, esim. entistä työpaikkaa mistä sai potkut. Eron jälkeen entinen puoliso saa osakseen tällaista ajattelua. Tai välirikon jälkeen entiset ystävät, "jotka olivatkin oikeastaan idiootteja" vaikka kun välit olivat kunnossa he eivät olleet idiootteja.

Kokemus saattaa olla sen suuntainen, että vaikka tein kaiken oikein, uhrasin 6/9/12 kk, olin hengessä mukana, kehittymistä on tapahtunut elämänkokemuksen, siviiliammatin ja -koulutuksenkin puitteissa ja tässä tulos eli ei kaikki tyhjän takia. Onko ihme, jos touhun mielekkyyttä silloin pohditaan?

Reserviläiskirje katkaisi monilta ehkä autuaankin epätietoisuuden. Asiaa ei varmasti MÖP-piirien ulkopuolella kovinkaan moni ollut edes ajatellut, muutoin kuin että vala on vannottu, palvelus suoritettu ja "ollaan reservissä valmiudessa, mitä sitten maailma eteen tuokaan". Esim. näin omalta osaltani. Vaikka olenkin MÖP, en kysynyt aluetoimistosta sijoitusta vaikka olin käynyt kertaamassa, siinä yhteydessä silloinen sijoitus tuli ilmi. Tuolloin olin sijoitettu ja kirjeen mukanaan tuoman tiedon myötä olen edelleen mielekkäässä sijoituskohteessa. Ikäni puolesta olin olettanut, etten olisi kuulunut SA-vahvuuteen, enkä ole mikään huippu-urheilijakaan. "Hyvä" sijoitus oli mieluinen yllätys, vastaavasti "vääräksi" koettu tai sijoituksen puute olisi ollut rehellisesti sanottuna pettymys, joskaan ei maailmaa kaatava. Siten on helppo ymmärtää "vertaistuen" hengessä meitä joille asia on keskimääräiseen väestöön nähden tärkeäksi koettu. Tällaisella palstalla heillä on yliedustus väestöön nähden.

En näe sinänsä mitään väärää tai kyseenalaista siinä, että reserviläinen näkee asemansa sotavaltiossa osana identiteettiään, joskin melko vähäisenä ja tuskinpa monikaan kovin määräävänä. Eli OK kunhan osa ei saa ansaitsemaansa suurempaa painoarvoa. Ymmärrän puolustamisenaatteeseen kriittisesti suhtautuvia, eli älymystöä jolle kirjeen tuoma pettymys on pahimmillaan polttoainetta. He voivat nyt ilkamoivat ja vähätellä ressujen pettymystä, että kuinka identiteetin rakennuspalikkana nämä "amikset ja maanpuollustus-urpot" ovat ottaneet intin jälleen liian tosissaan...

Eikö pettymys, ilo tai ylipäätään tunne kerro siitä kuinka Puolustusvoimat on onnistunut hienosti? Sotavaltioon ja PV:iin ollaan henkisellä tasolla sitouduttu lujasti. Niin lujasti, että jos omakohtaista osaa ei heru, tunnetaan pettymystä. Vaikka rationaalisesti ajatellen samalla tajutaan kuinka sodan uhka on erittäin vähäinen eikä kukaan toivo sotaa saadakseen "realisoitua" sijoituksensa. Näen, että kansalaisten kokema tunne on vankka osoitus kuinka Suomen raskaasta koetaan vuosienkin jälkeen suurenmoinen esprit de corps. Se on hieno saavutus Suomen puolustusratkaisulle ja lujasti sidoksissa korkeaan maanpuolustustahtoon. Niin ikään näen päivystävät psykologit tavallaan hakoteillä epäsuorasti vähätellessään asiaa siltä kannalta, että asiaa ei kuulu ottaa vakavasti tai henkilökohtaisesti tai ihmisessä on vikaa. Näin se on, ihminen on epätäydellinen... Ammatti-ihmiset ovat aivan varmasti kliinisissä arvioissaan hyvin oikeassa kun painottavat suhtautumista rationaaliselta kannalta miten ilman muuta tieto sijoituksesta pitääkin ottaa. Kertaamaan halukaskin on käytännössä kuitenkin toisinaan töissä joista ei niin vaan lähdetä. Myös perheen asettamat velvollisuudet estävät käytännön tasolla ainakin kovin useasti tapahtuviin tilaisuuksiin osallistumisen. Tämän koin itsekin "aktiivisina" ressuvuosinani, halukkuudesta huolimatta en voinut osallistua kaikkiin harjoituksiin. Silti asia koetaan tärkeäksi vaikka rationaalisesti sillä ei ole juuri mitään merkitystä, koska sotaan tuskin joudutaan ja ressuharjoituksinkaan ei päästä aina käytännön elämän esteistä johtuen. Aihe on todella tunnelatautunut kun melkein kaikilla on joku omakohtainen kosketuspinta Puolustusvoimiin. Silloinkin jos ei omaa kokemusta löydy mielipide asiaan useimmiten löytyy ja sekin melko voimakas. Varsinkin siihen nähden mitä määrää RA-ajan aktiivinen PV:n osa edustaa väestöllisesti, BKT:hen suhteutettuna tai mikä määrä keskimääräisen ressun eliniän puitteissa PV:n liittyvien asioiden piirissä kulutetaan.

Puolustusvoimilla selvästi on kokoaan suurempi paikka ihmisten sydämissä.

Monessa eri kirjoituksessani, joihin tietty omat havainnot ja elämänkokemus vaikuttaa, olen pyrkinyt maksimaaliseen realismiin. Tällöin ihminen tulisi ottaa sellaisena kuin ihminen tosiasiallisesti on, ei sellaisena kuin ideaalin mukaan ihmisen oletetaan olevan eli täysin kylmänä ja rationaalisena toimijana.

Olen sitä mieltä, että tavallaan kirje on onnistuminen ja hieno teko monellakin tavalla arvioituna, syistä joita tässäkin ketjussa on kerrottu. Kirje saattaa, edelleen ihmisen inhimillisyyden takia selostamastani syistä johtuen, kuitenkin myös toimia väärään suuntaan. Ellei tästä oteta koppia ja kirjeen perintöä jotenkin jatketa. Esim. jossain vaiheessa P:tä voisi olla tulla julkisuuteen kertomalla, että vastaava mutta vielä parempi kirje on odotettavissa x vuoden kuluttua ja että sijoituksia on mietitty uudelleen jne.

Kirjeen saatuani ajattelin, että nyt kun olen sijoitettu sinne minne olen ja tiesin olleeni aiemmin eri paikassa, niin mietin mikähän mahtaa olla koko "ressu-urani"? Eli montako kertaa sijoitus on vuosien saatossa muuttunut ja missä muissa yksiköissä olen mahdollisesti ollut sijoitettuna ja josta ei ole tietoa. Tällainen mielenkiinto kirjeestä heräsi vaikka en ollut koko asiaa edes ajatellut kovin syvällisesti. Kirje siis herätti ajatuksia ja kysymyksiä. Jos minulla, tod.näk muillakin. Ehkä näin jälkiviisaasti myös näihin kysymyksiin olisi voinut myös vastata samalla kun kerran kirje joka tapauksessa lähetettiin.

Jotta reservi pysyy vastakin sitoutuneena ja PV kansan sydämissä, olisi ollut toivottavaa myös paremmin avata syitä joiden takia myös sijoittamaton taistelija on tärkeä. Asian saattaisi ehkä muotoilla eri tavalla. Sijoittamaton voisi olla esimerkiksi sellainen sijoittamaton, jolle ei vielä ole löytynyt tehtävää. Myös tieto menneestä, kuten aiemmin viittasin "ressu-uraan", saattaisi lievittää "hylättyjen tuskaa". Jos sijoitus joskus oli ollut, oli sijoittamaton ainakin aikoinaan samaa "kastia". Koska reserviläinen on jo siinä iässä, että nuorempi aines on astunut tilalle, yksittäinen ressu hyväksynee totuuden helpommin tietäessään, että on saanut ainakin joskus tehdä oman osansa. Ja näin pysyy sitoutuneempana vastakin. Asia olisi näin aivan eri kuin jos on vaan kirje jossa ilmenee että sijoitusta ei ole.

Yleisen asevelvollisuuden Suomessa nimenomaan se yleisyys saattaa olla arvaamattoman tärkeä sidosaine, se ei yksittäistä tee sotilasta, mutta saattaa osaltaan tehdä armeijan. "Kaikki pelaa" ei toimi jääkiekossa jos pitää tulla voittoja ja ehkä huippujakin pienestä määrässä ihmisiä, samoin se ei toimi erikoisjoukoissakaan tai tehtävissä joissa pitää osata "ammattimaisemmin". Armeija ei ole jääkiekkoa eikä toisaalta rajattu erikoisjoukko, vaan koko kansan asia. Ainakin jos puolustusratkaisu sattuu olemaan yleinen asevelvollisuus. Jos joku asia ei ole koko kansan asia, voiko se pitemmän päälle nauttia "koko kansan" tukea? Jos tähän yleisyyteen ja koko maan asiaan ei omasta halukkuudesta huolimatta pääse kokemaan osallistumisen tunnetta, siitähän tässä on kyse, eikö riskinä ole, että noiden julkkisten tavoin sanotaan "pidä tunkkisi"? Aletaan siis käyttäytyä kuin olisi hylätty tai saanut potkut. "Jos kerran en kelpaa työnantajalle miksi puhuisin siitä myönteiseen sävyyn?" "Jos en saa osallistua, miksi intilläkään pitäisi olla paikka sydämessä?".

Yleinen mielipide saattaa olla herkkäkin muuttumaan näinä aikoina, paljon riippuu siitä kuka taitavimmin argumentoi ja kuka oivallisemmin käyttää mediaa. Koska maassa ennen kaikkea älymystö ja eliitti on perinteisesti ollut se äänekäs vastustaja ja asevelvollisuuden taitava vasta-argumentoija on intin oltava varovainen että tämän puolen puhujille ei ainakaan itse tarjoilla porakonetta jolla asevelvollisuuden kivijalkaa porataan.

Rationaalinen, kylmä ammattimaisen-ihmisen ajattelu tekee osaltaan hyvän sotilaan. Kysymys onkin, tekeekö se myös hyvän armeijan?

Helvetin hyvin tiivistetty, tähän ei pelkkä peukutus riitä. Pystyn allekirjoittamaan joka sanan, samoja asioita miettinyt.
Itse asiassa niin hyvä teksti, että pitäisi toimittaa ylemmille johtoportaille jonkinlaiseksi sijoittamattoman reservin julkilausumaksi.

 

[Benelli]

Maakuntakomppanioita voidaan perustaa lisää jos hakijoita alkaa ilmaantua tarpeeksi.

 

[baikal]

yrjön pohdinta ansaitsee erityisplussan.

 

[AKE-ukki]

Kannatetaan!!!