Pistetään tämä ajatusvirta tähän ketjuun, kun reserviläiskirje ja sitä seuranneet kertauskutsut ovat aktivoineet oman armeijaporukkani toiminta- ja ajatusmaailmaa.
Kokemus viikon kovasta kertauksesta, jota edelsi kolmen päivän erillinen koulutus, oli liian paljon huonojen inttimuistojen kertausta: odottelua erinnäisissä asioissa ihan liikaa, perusmeininkiä "kohta pääsette huoltamaan" yms muut lupaukset ja sitten aikataulut pissivätkin, nuoret (öbaut 10v nuoremmat) upseerit kohtelivat ressuja kuin mitään tajuamattomia, taitamattomia varusmiehiä, kuppikuntaisuutta eli pääosa jengistä kotiutunut vain vähän aikaa sitten (sinänsä hyvä, että verevät kertaavat!) mutta sekaan sullottu "muita" eli vanhoja partoja.
No hyvääkin: kutsutaan vanhojakin! Paljon muutosta tapahtunut itse toiminnassa ja sai uutta tietoa ja taitoa. Paljon enemmän pitäisi itse kerrata asioita, joka on tietysti teknisesti hieman hankalaa täältä siviilistä käsin.
Loppupäätelmä: resursseja (Kh-vuorokausia, rahaa, reissujen aikaa) menee hukkaan odottelun ja turhautumisen myötä, vaikka osaamistakin karttuu. Kertauksien aikataulutusta, sisältöä ja koulutusta voisi skarpata (valitettavan samaa kuin MPK:n kursseihin kohdistuva nurinani). Mutta hyvä, kun kertauttavat.