Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

En nyt tarkoita puolustella kepua, patahan tuossa kattilaa soimaa, kuitenkin maahanmuutto on nyt yhdeksänkymmentäluvun tasolla. Persut voisivat keksiä uuden asian millä ratsastaa, maahanmuutto ja ilmastonmuutos eivät oikein riitä pääministeripuolueeksi asti.

Iso kuva on:

1. Puolue joka saa eniten ääniä on hyvin todennäköisesti pääministeripuolue
2. Ihminen äänestää sellaista puoluetta, jonka uskoo palvelevan parhaiten hänen omaa etuaan ja viiteryhmänsä etua, sekä näkemystään siitä millainen yhteiskunnan pitäisi olla
3. Jos ei ole optimaalista vaihtoehtoa, niin valitaan lähimmäksi sopiva puolue
4. Persut puolustavat kansallisvaltiota ja suomalaisista huolta pitämisen painottamista, jolloin heidän kritiikkinsä kohdistuu mm. maahanmuuttoon, rahan jakamiseen ulkomaille ja tehottomiin, mutta kalliisiin ilmastotoimiin. Eli maahanmuuttoasiat ja ilmastotoimien kritiikki ovat seurausta persujen teemoista, mutta eivät todellakaan se pohjimmaisin substanssi.

Jos Persuilla on vain määrittelemäsi huonot teemat, eli maahanmuutto ja ilmastotoimien vastustus, niin ajattelitko että tämän vuoksi kaikki kansallismieliset ja suomalaisista huolta pitämistä painottavat äänestävät sitten mieluummin vihreitä ja vasemmistoliittoa? Mitä luulet, mitkä puolueet tulevat sitten olemaan liitossa seuraavassa hallituksessa?
 
En nyt tarkoita puolustella kepua, patahan tuossa kattilaa soimaa, kuitenkin maahanmuutto on nyt yhdeksänkymmentäluvun tasolla. Persut voisivat keksiä uuden asian millä ratsastaa, maahanmuutto ja ilmastonmuutos eivät oikein riitä pääministeripuolueeksi asti.
Jos nykymenon jatkuessa joskus tämän vuosisadan loppupuolella kolmaosa tai neljäsosa Suomessa asuvista on ulkomaalaistaustaisia, niin onko se sinun mielestäsi mitätön poliittinen kysymys? Moni muu voisi nähdä, että isoilla väestörakenteen muutoksilla on niin raju vaikutus yhteiskunnan tilaan, että sen rinnalla joku sote on aivan marginaalia.
 
Tilanne on ollut pari vuotta sellainen, että uusia irakilaisia turvapaikanhakijoita tulee vajaat pari tuhatta vuodessa. Samaan aikaan vastaanottokeskuksista siirtyy suurempi määrä kunnan asuntoihin ja keskuksia on voitu lakkauttaa.

Tästä on syntynyt harhakuvitelma, että kriisi olisi ohi. Varsinkin kun kokonaisuudessaan maahanmuutto on 90-luvun tasolla.

Maan sisällä ongelma kuitenkin pahenee vuosi vuodelta. (Vaikka vastaanottokeskusten palveluita tarvitaan vähemmän)
 
Sisäministeri Ohisalo: ”Yli tuhannen Suomeen turvapaikanhakijana tulleen irakilaisen sijaintia ei tiedetä”
 
Ja missä se hallituksen lupaama jalkapantapakko näille turvapaikanhakijoille viiraa. Ai niin, vaalit on ohitse ja olisihan tuo nyt tärähtäneistön maailmankuvassa liiallista oikeusvaltion ruostuttamista, että ollaan seijarilla heidän sijainnistaan jatkuvasti, jotta heihin voidaan kohdistaa vaadittavat lailliset toimenpiteet kuten esim. karkoitus, jne...

No katsotaan kuinka PS saa tästäkin kannatusta lisää.

Seuraavassa PS-Kok-KD hallituksessa sisäministeriön täytyy olla PS:n hallussa.
 
Heippa,

Jotta asioilla olisi mittasuhteita…. Hieman statistiikkaa nyky- Suomesta.

Suomessa on turvakoteja 28. Yksistään vuonna 2018 niitä perustettiin neljä lisää. Pääsääntöisesti turvakodit ovat perheväkivallan uhriksi joutuneiden suomalaisten naisten ja lasten käytössä. Vuosittain turvakodin palveluihin joutuu turvautumaan 2000 – 4000 suomalaista lasta ja naista. 130000 suomalaista koki parisuhteessaan väkivaltaa vuonna 2017. Auttavaan puhelimeen tulee noin 20 puhelua päivässä perheväkivallan takia.

Vuonna 2018, isästään ja äidistään eroon uudelleen sijoitettuja alle 17 vuotiaita lapsia oli noin 16000. Lapsia, jotka eivät enää voi elää kotonaan joko sen takia, että heistä ei huolehdita tai sen takia että heitä pahoinpidellään.

Suurimpana syynä tuohon on se, että viikonloppuisin ja juhlapyhinä perheen isi vetää viinapullon päähänsä ja hakkaa vaimoaan/avovaimoaan tai naisystäväänsä ja siinä sivussa lapsia, jos eivät alta ehdi pois. Suomalainen keski-ikäinen känninen isä on suomalaiselle naiselle ja lapselle edelleen se pahin uhka ja suomalaisen lasten terapian tarpeen aiheuttaja. Ja roolimalli, mitä nuo lapset kotonaan oppivat känniseltä isältään johtaa eniten sivullisiin kohdistuviin väkivallantekoihin ostareissa, juna-asemilla ja kaupungeilla.

Kovasti on tärinää lehdistössä kahdesta orpolapsesta, joita on ensin kelkottu pitkin aavikkoa ja nyt tuhansien kilometrien päähän. Kova on pelko siitä, minkälaisen turvallisuusuhan he Suomessa aiheuttavat ja voiko terapialla pelastaa. Mittasuhteiltaan paljon suurempi ongelma kaikkien kansalaisten turvallisuudelle on se normaalin suomalaisen perheen kokema perheväkivalta, kun isä lyö. Ja siitä traumatisoituneet lapset.

2010 vuoden jälkeen Suomeen on adoptoitu lapsia sellaisista maista, kuin Turkki, Afganista, Pakistan ja Iran. En ole nähnyt julkisuudessa tästäkään keskustelua enkä spekulointia mitä nuo lapset ovat nähneet ja onko heistä muodostunut turvallisuusuhka. Ei nykyinen eikä Sipilän hallitus ole nostanut asiaa esille. Nykyinen oppositiokaan ei tällä pysty pelottelemaan, koska kalikka kalahtaa omaan nilkkaan.

Suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin kuuluu asioilla pelottelu ja suurentelu. Ja ongelmien etsiminen ulkoa tulevista möröistä. Tässä suhteessa, al-Hol tapaus on saavuttanut eeppiset mittasuhteet. Tosiasiassa, lasten kannalta paljon suurempi ongelma Suomessa on se normipäivä, mitä he näkevät kotonaan ja se että isä tai äiti lyö. Ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta mittasuhteiltaan paljon suurempi ongelma on noiden lasten syrjäytyminen ja kierre väkivallantekoihin, mitä he tekevät sivullisille.

https://yle.fi/uutiset/3-10531339
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/
https://findikaattori.fi/fi/68

Tämän al-Hol tapauksen voisi kääntää myös niin, että ainakin Suomessa kantaväestö on hoitanut lasten terapiapalvelut kuntoon ihan omin teoin. Meillä siihen löytyy osaamista.

Hyvää Joulua kaikille,,,, Todennäköisesti kaikki turvakodit ovat Suomessa täynnä joulun ajan….

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Toivotaan että tuovat vain kaksi orpolasta. Koska jos tuollaisella koneella kuskataan terroristeja..

Isoin ongelma koko tapauksessa on poliitikkojen valehtelu. Jos valehtelua ja pimitystä ei olisi tuotu ilmi niin ISIS-ämmät olisi jo tuotu VIP-koneella VIP-tilojen kautta tähän maahan ..

Siitä olen aivan samaa mieltä että tänne mahtuu vaikka 30 terroristia. Miksi edes ajattelen tulevaisuutta. Vihreisiinhän se olisi osunut vielä pahemmin jos asia ei olisi tullut julki. Sitä olisivat saaneet mitä tilanneetkiin.
 
Poliitikot valehtelevat jatkuvasti, Suomessa siitä kiinni jäädessä ei yleensä ole edes seurauksia toisin kuin muissa länsimaissa.

Isoin ongelma on että meillä on virkamiehiä jotka ovat valmiita valehtelemaan poliitikkojen puolesta.
 
Heippa,

Jotta asioilla olisi mittasuhteita…. Hieman statistiikkaa nyky- Suomesta.

Suomessa on turvakoteja 28. Yksistään vuonna 2018 niitä perustettiin neljä lisää. Pääsääntöisesti turvakodit ovat perheväkivallan uhriksi joutuneiden suomalaisten naisten ja lasten käytössä. Vuosittain turvakodin palveluihin joutuu turvautumaan 2000 – 4000 suomalaista lasta ja naista. 130000 suomalaista koki parisuhteessaan väkivaltaa vuonna 2017. Auttavaan puhelimeen tulee noin 20 puhelua päivässä perheväkivallan takia.

Vuonna 2018, isästään ja äidistään eroon uudelleen sijoitettuja alle 17 vuotiaita lapsia oli noin 16000. Lapsia, jotka eivät enää voi elää kotonaan joko sen takia, että heistä ei huolehdita tai sen takia että heitä pahoinpidellään.

Suurimpana syynä tuohon on se, että viikonloppuisin ja juhlapyhinä perheen isi vetää viinapullon päähänsä ja hakkaa vaimoaan/avovaimoaan tai naisystäväänsä ja siinä sivussa lapsia, jos eivät alta ehdi pois. Suomalainen keski-ikäinen känninen isä on suomalaiselle naiselle ja lapselle edelleen se pahin uhka ja suomalaisen lasten terapian tarpeen aiheuttaja. Ja roolimalli, mitä nuo lapset kotonaan oppivat känniseltä isältään johtaa eniten sivullisiin kohdistuviin väkivallantekoihin ostareissa, juna-asemilla ja kaupungeilla.

Kovasti on tärinää lehdistössä kahdesta orpolapsesta, joita on ensin kelkottu pitkin aavikkoa ja nyt tuhansien kilometrien päähän. Kova on pelko siitä, minkälaisen turvallisuusuhan he Suomessa aiheuttavat ja voiko terapialla pelastaa. Mittasuhteiltaan paljon suurempi ongelma kaikkien kansalaisten turvallisuudelle on se normaalin suomalaisen perheen kokema perheväkivalta, kun isä lyö. Ja siitä traumatisoituneet lapset.

2010 vuoden jälkeen Suomeen on adoptoitu lapsia sellaisista maista, kuin Turkki, Afganistan ja Iran. En ole nähnyt julkisuudessa tästäkään keskustelua enkä spekulointia mitä nuo lapset ovat nähneet ja onko heistä muodostunut turvallisuusuhka. Ei nykyinen eikä Sipilän hallitus ole nostanut asiaa esille. Nykyinen oppositiokaan ei tällä pysty pelottelemaan, koska kalikka kalahtaa omaan nilkkaan.

Suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin kuuluu asioilla pelottelu ja suurentelu. Ja ongelmien etsiminen ulkoa tulevista möröistä. Tässä suhteessa, al-Hol tapaus on saavuttanut eeppiset mittasuhteet. Tosiasiassa, lasten kannalta paljon suurempi ongelma Suomessa on se normipäivä, mitä he näkevät kotonaan ja se että isä tai äiti lyö. Ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta mittasuhteiltaan paljon suurempi ongelma on noiden lasten syrjäytyminen ja kierre väkivallantekoihin, mitä he tekevät sivullisille.

https://yle.fi/uutiset/3-10531339
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/
https://findikaattori.fi/fi/68

Hyvää Joulua kaikille,,,, Todennäköisesti kaikki turvakodit ovat Suomessa täynnä joulun ajan….

Simpauttaja
Niin, mutta tämähän se ongelma onkin. Puhutaan kovaan ääneen hienoista sopimuksista ja kuinka ne velvoittaa plaa plaa plaa mutta kotimaassakin lastensuojelun, sosiaalitoimen ja poliisin resurssit eivät ole alkuunkaan ajan tasalla sen suhteen, että lapsien pahoinvointia edes täällä pystyttäisiin riittävissä määrin ennalta ehkäisemään.
 
Jotta asioilla olisi mittasuhteita…. Hieman statistiikkaa nyky- Suomesta.
Harmillista on se, että mediassa ja poliittisella foorumilla ei ole enää tilaa huonosti voivien naisten ja lasten asialle kun alholit ja muu hiekkamaan ongelmat on nostettu huomion kärkeen. Siinä mittasuhteet ja arvojärjestys on sotkettu.
 
Aivan. Jos samalla pieteetillä olisi aiemmin lähdetty hoitamaan huonossa asemassa olevia lapsia tai syrjäytyneitä/syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, niin homma ei olisi ollut ihan niin tekopyhää. Se nyt vain olisi maksanut vähän enemmän kuin joku bussilastillinen holilaisia. Eikä sillä olisi saanut kansainvälistä näkyvyyttä...
 
Pääsääntöisesti turvakodit ovat perheväkivallan uhriksi joutuneiden suomalaisten naisten ja lasten käytössä. Vuosittain turvakodin palveluihin joutuu turvautumaan 2000 – 4000 suomalaista lasta ja naista. 130000 suomalaista koki parisuhteessaan väkivaltaa vuonna 2017. Auttavaan puhelimeen tulee noin 20 puhelua päivässä perheväkivallan takia.

Simpauttaja
Turvakoteihin pakenevista maahanmuuttajia nopealla googlaamisella:
2009 Turussa neljännes

2012 kolmannes

Tottakai osa suomalaisten mahanmuuttajataustaisia puolisoita, mutta:

Tämä turvakoteihin pakenevien taustojen tutkiminen saattaa olla sellainen kysymys mihin ei saada virallista tutkimusta vastaamaan kysymyksiin.
 
Varmaan vilkas päivä tänään hesa-vantaalla jos tuolla tulevat tuossa aikataulussa.. Toisaalta en ihmettelisi vaikka kone menisi johonkin muuallekin lopulta. Tiedä näistä sitten näinä totuuden jälkeisinä aikoina Marinin ollessa hallitsijana..
Tuo kone liittyy.

Ulkoministeriö: Kaksi suomalaista lasta al-Holin leiriltä Suomen viranomaisten hallussa

"Ulkoministeriön mukaan kaksi al-Holin leirillä ollutta suomalaista lasta ovat Suomen viranomaisten hoivissa. Heidät on tarkoitus kotiuttaa myöhemmin Suomeen.

UM:n mukaan lasten turvallisuuden ja yksityisyyden suojan vuoksi julkisuuteen ei anneta lapsia koskevia tietoja. Myöskään ulkomailla tapahtuvan viranomaistoiminnan yksityiskohtia eikä lasten paluureittiä tai –tapaa kerrota.

Viranomaiset aikovat järjestää asiasta tiedotustilaisuuden Helsingissä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006351588.html
 
Heippa,

Jotta asioilla olisi mittasuhteita…. Hieman statistiikkaa nyky- Suomesta.

Suomessa on turvakoteja 28. Yksistään vuonna 2018 niitä perustettiin neljä lisää. Pääsääntöisesti turvakodit ovat perheväkivallan uhriksi joutuneiden suomalaisten naisten ja lasten käytössä. Vuosittain turvakodin palveluihin joutuu turvautumaan 2000 – 4000 suomalaista lasta ja naista. 130000 suomalaista koki parisuhteessaan väkivaltaa vuonna 2017. Auttavaan puhelimeen tulee noin 20 puhelua päivässä perheväkivallan takia.

Vuonna 2018, isästään ja äidistään eroon uudelleen sijoitettuja alle 17 vuotiaita lapsia oli noin 16000. Lapsia, jotka eivät enää voi elää kotonaan joko sen takia, että heistä ei huolehdita tai sen takia että heitä pahoinpidellään.

Suurimpana syynä tuohon on se, että viikonloppuisin ja juhlapyhinä perheen isi vetää viinapullon päähänsä ja hakkaa vaimoaan/avovaimoaan tai naisystäväänsä ja siinä sivussa lapsia, jos eivät alta ehdi pois. Suomalainen keski-ikäinen känninen isä on suomalaiselle naiselle ja lapselle edelleen se pahin uhka ja suomalaisen lasten terapian tarpeen aiheuttaja. Ja roolimalli, mitä nuo lapset kotonaan oppivat känniseltä isältään johtaa eniten sivullisiin kohdistuviin väkivallantekoihin ostareissa, juna-asemilla ja kaupungeilla.

Kovasti on tärinää lehdistössä kahdesta orpolapsesta, joita on ensin kelkottu pitkin aavikkoa ja nyt tuhansien kilometrien päähän. Kova on pelko siitä, minkälaisen turvallisuusuhan he Suomessa aiheuttavat ja voiko terapialla pelastaa. Mittasuhteiltaan paljon suurempi ongelma kaikkien kansalaisten turvallisuudelle on se normaalin suomalaisen perheen kokema perheväkivalta, kun isä lyö. Ja siitä traumatisoituneet lapset.

2010 vuoden jälkeen Suomeen on adoptoitu lapsia sellaisista maista, kuin Turkki, Afganista, Pakistan ja Iran. En ole nähnyt julkisuudessa tästäkään keskustelua enkä spekulointia mitä nuo lapset ovat nähneet ja onko heistä muodostunut turvallisuusuhka. Ei nykyinen eikä Sipilän hallitus ole nostanut asiaa esille. Nykyinen oppositiokaan ei tällä pysty pelottelemaan, koska kalikka kalahtaa omaan nilkkaan.

Suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin kuuluu asioilla pelottelu ja suurentelu. Ja ongelmien etsiminen ulkoa tulevista möröistä. Tässä suhteessa, al-Hol tapaus on saavuttanut eeppiset mittasuhteet. Tosiasiassa, lasten kannalta paljon suurempi ongelma Suomessa on se normipäivä, mitä he näkevät kotonaan ja se että isä tai äiti lyö. Ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta mittasuhteiltaan paljon suurempi ongelma on noiden lasten syrjäytyminen ja kierre väkivallantekoihin, mitä he tekevät sivullisille.

https://yle.fi/uutiset/3-10531339
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/
https://findikaattori.fi/fi/68

Tämän al-Hol tapauksen voisi kääntää myös niin, että ainakin Suomessa kantaväestö on hoitanut lasten terapiapalvelut kuntoon ihan omin teoin. Meillä siihen löytyy osaamista.

Hyvää Joulua kaikille,,,, Todennäköisesti kaikki turvakodit ovat Suomessa täynnä joulun ajan….

Simpauttaja

Yksi pieni huomautus ensin. Naiset syyllistyvät lähisuhdeväkivaltaan yhtä paljon kuin miehet ja ovat lapsille miehiä vaarallisempia. Tätä tosiasiaa ei vain haluta kauheasti todeta koska kyseessä on tabu. Joka muuten näkyy tässä al-Holin naisten julkisessa pyhittämiskeskustelussa.

Sitten voidaan kysyä oleellinen kysymys. Mitä tekemistä suomalaisella perheväkivallalla ja al-Holin jihadisteilla on keskenään?

Vastaus: Ei mitään. Asiat eivät liity toisiinsa mitenkään enkä oikein näe mitään syytä niiden vertailemiseen.

Ja hyvää joulua sinullekin.
 
Back
Top