Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Jos puuteroitu ankerias havaittaisiin syypääksi monenlaisiin laittomuuksiin ja pistettäisiin vankilaan, niin voisin hyvin lähettää sille sinne lahjana purkillisen vaseliinia ja pitkän pätkän mäntysuopaa.

Lauseesi on törkeydessään omaa luokkaansa. Tuon sanominen monissa yliopistoissa jenkeissä saisi aikaan mellakoita ja raivoisaa triggeröitymistä!

Luonnollisesti tuomitsen voimakkaasti homofobisen, maalittavan ja vähemmistöjä törkeästi solvaavan ja halventavan tekstisi.

Valitettavasti joudun ilmeisesti myös kanssasi helvettiin, koska kommenttisi sai minut hekottamaan hillittömästi.

Olen siis yhtä syyllinen kuin sinä:(.
 
Köyhän puolustaja saa lisää valtaa kun köyhyys lisääntyy. Vasemmiston kannatuspohjaan sopisi, että olemme kaikki äänestäjät köyhiä, työssäkäyvätkin. Eikä se kovin kaukana totuutta olekaan, varsinkaan pk-seudulla keskituloinenkaan yksin asuva ei liiemmin pääse pröystäilemään.

Siinä skenaariossa jossa kaikki on persaukisia köyhiä on yksi aika iso mutta; milläs verotuloilla ne köyhille järjestettävät palvelut hoidetaan? Kyllä ne isotuloiset käyvät vasureille ihan hyvin, niiltä kun kuulemma voi aina ottaa vähän enemmänkin... Eivätkä nuo vasemmanlaidan kansanedustajat nyt mitenkään persaukisilta itsekkään näytä..
 
Eikä heillä ole riskiä lomautuksista, tuotannollisista ja taloudellisista irtisanomisista ynnä muista. Taitaa olla yleisestikin ottaen iso osa edustajistamme ns. ammattipoliitikkoja joiden kokemuspohja oikeasta (työ-)elämästä on aavistuksen hatara.
 
Mielenkiintoiset allekirjoittajat...

Pekka Haaviston toimien lainmukaisuuden tutkinta alkaa heti

SUVI HAUTANEN | 19.12.2019 | 17:08

Perustuslakivaliokunta kokoontuu perjantaiaamuna ja jatkanee asian käsittelyä tammikuussa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta kokoontuu huomenna perjantaina aamulla kello 8 käsittelemään muistutusta, jonka kymmenen kansanedustajaa teki tänään ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkatoimen lainmukaisuuden tutkimisesta.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoo valiokunnan ottavan huomenna ”askelmerkkejä” asiassa.
– Kun laki valtakunnanoikeudesta lähtee siitä, että asia on käsiteltävä viivytyksettä – välittömästi, siinä käytetään sitä sanamuotoa -, niin me olemme sitten välittömästi polkaisseet tämän prosessin käyntiin, kun me kokoonnumme huomenna aamulla, Johannan Ojala-Niemelä kertoo Verkkouutisille.

Ojala-Niemelä sanoo, että valiokunnan täytyy kartoittaa kuultavia. Hänen mukaansa varmaan ainakin asianosaista virkamiestä eli konsulipäällikkö Pekka Tuomista on kuultava sekä oikeuskansleri Tuomas Pöystiä, jolle on tehty asiasta kanteluita, sekä oikeusoppineita.
– Haavistolle on annettava aikaa lausunnon antamiseen ja tietenkin me kuulostelemme, kuinka paljon hän tarvitsee sitä, koska kyllähän hänen tietenkin täytyy puolustautua, kun näin vakava asia on nostettu häntä vastaan ministerivastuuasiassa.
Lisäksi valiokunta aikatauluttaa, miten asiassa edetään.

Eduskunnan oli tarkoitus jäädä joulutauolle huomenna. Seuraavat valiopäivät avataan vasta 4. helmikuuta.
Ojala-Niemelän mukaan perustuslakivaliokunta saattaa kuitenkin kokoontua käsittelemään asiaa vielä joulu- tai ainakin tammikuussa.
– Aika todennäköisenä pidän, että se menee ensi vuoden puolelle. Mutta on paljon mahdollista, että tammikuussa jo.

Haavisto itse ei ole tulossa huomenna perustuslakivaliokunnan kuultavaksi.
Haavisto ei ole kommentoinut asiaa tiedotusvälineille tänään eduskunnassa. Hän ei saapunut vihreiden eduskuntaryhmän kokoukseen.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari totesi, että tottakai kansanedustajilla on oikeus toimenpiteeseensä.
– Mutta me toivoisimme tässä kohtaa sekä ulkoministerille että viranomaisille työrauhaa, että nämä lapset saataisiin turvaan, Emma Kari sanoi.

Muistutuksen ovat allekirjoittaneet kansanedustajat Mari Rantanen (ps.), Veijo Niemi (ps.), Jari Ronkainen (ps.), Jussi Wihonen (ps.), Tom Packalén (ps.), Heikki Vestman (kok.), Kalle Jokinen (kok.), Kari Tolvanen (kok.), Wille Rydman (kok.) ja Sari Tanus (kd.).

Edustajat pyytävät tutkinnan osana tarkastelemaan sitä, onko ulkoministeri Haavisto painostanut virkamiehiä tekemään lainvastaisia päätöksiä.

Lisäksi edustajien mukaan on tutkittava, onko prosessi, jossa ulkoministeriö on asettanut uuden erityisedustajan hoitamaan al-Holin asiaa, ollut laillinen sekä onko ulkoministeriössä menetelty laillisesti, kun konsulipäällikkö on pyritty siirtämään uuteen tehtävään pois virastaan.

Perussuomalaisten Tavio ehdotti tonttuagentteja avuksi eduskuntaa vaivaavaan kiistaan: "Esitän, että tuhmuuden mittaaminen ulkoistetaan" – Näin pääministeri Marin vastasi

Eduskunnan vuoden viimeisen kyselytunnin päätteeksi on perinteisesti esitetty yksi kysymys pilke silmäkulmassa. Tänä vuonna perussuomalaisten Ville Tavio ehdotti vastausta eduskuntaa vaivanneeseen kiistaan.
Eduskunnan syys-talvikausi on ollut täynnä tunnetta ja koviakin sanankäänteitä. Varsinkin viime viikkoina hermot ovat kiristyneet eduskunnan molemmilla puolilla: opposition mielestä hallitus on ollut tuhma, hallituksen mielestä oppositio on ollut tuhma.
– Koska tästä asiasta on epäselvyyttä, esitän että tuhmuuden mittaaminen ulkoistetaan Lappiin sijoitettuun huippuluokan tiedustelukeskukseen, Tavio sanoo.

Keskukselle voitaisiin antaa valtava salainen budjetti, jonka turvin se voisi tarkkailla suomalaisten ja koko maapallon ihmisten tuhmuutta.
– Massiivinen joukko tontuiksi kutsuttavia agentteja jalkautuu ihmisten ikkunoiden taakse ja silmä- sekä kuulohavainnoin selvittävät kansalaisten käytöstä, Tavio kuvaili.
Agentit raportoivat tiedoistaan tiedustelukeskuksen johtajalle Pukille.
Pääministeri vakuutti hallituksen tukevan joulupukkia
Tavio kysyi pääministeri Sanna Marinilta (sd.), antaako hallitus toimivaltuudet tälle "erityistehtävää suorittavalle joulupukille".
Pääministeri kiitti kansanedustaja Taviota mainiosta kysymyksestä.
– Vaikka hallitusohjelmassa näistä [toimintavaltuuksista] ei ole erillistä kirjausta, niin vakuutan, että hallitus tulee pitämään joulupukin toimivaltuuksista täysimääräisesti kiinni, Marin vastasi.
Hallitus aikoo antaa kaiken tukensa pukin toiminnalle. Marin myös vakuutti, ettei hallitus aio vaihtaa joulun värimaailmaa.

– Joulupukin nuttu pysyy jatkossakin punaisena ja kuusi vihreänä, Marin sanoi.

Osallistun tässä välissä taas keskusteluun ja kommentoin tuota polttoaineveron korotusta:

On esitetty väitteitä, että polttoaineveron korotus osuisi pahiten pienituloisiin. Toisaalta tilastot näyttävät niiden osuvan pahiten keskiluokkaisiin. Puhuminen pelkästä tulostasosta on kuitenkin harhaanjohtavaa, sillä auton käyttö ei riipu niinkään tulotasosta kuin asuinsijainnista yhteiskuntarakenteessa. Suuremmissa kaupungeissa asuvat pienituloiset ovat todennäköisemmin myös autottomia talouksia, kun taas pienillä kunnilla tai maaseudulla, missä muita kulkumuotoja ei ole tarjolla ja etäisyydet ovat pitempiä, myös pienituloiset turvautuvat autolla liikkumiseen. Näinollen korotus osuu erityisesti kaupungin ulkopuolella asuville kuin kaupungeissa asuville.

Sitten itse veroon: itse ainakin luin, että koska polttoainevero senttejä/litra, eikä prosentuaalinen, niin on luonnollista korottaa sitä verottoman hinnan mukana. Käy järkeen. Onko korotus sitten suhteettoman suuri, sitä en tiedä.

Nyt alle omaa pohdintaa, siitä miksi henkilöautoilua ylipäätään tulee edes verottaa:

- Henkilöautoliikenteen ympäristövaikutukset: liikenne tuottaa monia, pääosin negatiivisia ympäristövaikutuksia: henkilöautojen tarpeiden mukaan tehty infra vie paljon tilaa, liikenne tuottaa melusaastetta, jopa hajusaastetta ja erityisesti henkilöautoliikenne luo turvattomuutta kevyemmille kulkumuodoille. Jos eletään tiiviissä kaupunkirakenteessa, on täysin selvää, että henkilöautoilun vähentämisellä voidaan vähentää näitä negatiivisia vaikutuksia ja autottomuuden tukeminen on erittäin suotavaa. Muualla taas perusteet ovat heikommat.

- Ilmastotavoitteet: henkilöautoliikenne tuottaa suhteellisen paljon hiilidioksidia muihin kulkumuotoihin nähden - autoilun vähentäminen siis autaa tavoitteisiin pääsemisessä. Mikäli auto on kuitenkin ainoa järkevä vaihtoehto ei henkilöautoilun verottaminen erikseen ole järkevää. Markkinoille on kuitenkin tullut jo ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoisia energianlähteitä bensiinin ja dieselin rinnalle, joten sikäli nimenomaan tietyn polttoaineen verotuksen korottaminen koko maassa on loogista. Kuitenkin niin kauan kuin nämä muut energianlähteet eivät ole käytännössä kilpailukykyisiä tai sen pienituloisen väestön saatavissa, ei polttoaineveron korotuksilla saada henkilöautosuoritetta (kuljettua matkaa) vähennettyä eikä veron korotuksilla perustetta.

- Henkilöautoilun taloudelliset kustannukset yhteiskunnalle: Henkilöautojen infrastuktuurin ylläpito- ja rakentamiskustannukset syövät ison osan valtion ja kuntien budjeteista. Polttoaine, auto- ja kuntavero kattavat kuitenkin menot moninkertaisesti takaisin (tässäkin valtava epäsuhta). Samalla kuitenkin, koska emme tuota itse raakaöljyä, niin kaikki polttoainekulutus on miinusta koko yhteiskunnan taseeseen, mikä ehkä osin oikeuttaa verottamaan kyseista liikkumismuotoa (luvut viime vuodelta):
  • Kivennäisöjyt ja kivennäisöljytuotteet: tuonnin arvo yht. 8,0 mrd. ja viennin 5,2 mrd. vuonna (STIC:n mukaan)
  • Moottoriajoneuvojen tuonnin arvo: 4,2 mrd. ja viennin arvo: 6,3 mrd (CPA2008 mukaan)
Yhteenvetoa ja ratkaisuehdotus:
On monta hyvää ja vähemmän hyvää syytä pyrkiä vähentämään henkilöautoilua, erityisesti kaupunkiseuduilla. Samalla täytyy kuitenkin tiedostaa, että suuressa osassa maata henkilöauto on toistaiseksi ainoa vaihtoehto eli ainoa ratkaisu yksilön liikkumiselle, eikä siihen ole näkyvissä muutosta hyvään aikaan. Tätä ei vain jotenkin tunnuta haluavan ymmärtää. Tarvittaisiin keinoja liikkumisen ohjaukseen verotuksen avulla asuinpaikan mukaan. Kaupungissa asuville korkeammat autoilun kustannukset ja haja-asutusalueilla asuville pienemmät kustannukset. Niin kauan kuin autoilua pyritään verottamaan koko valtakunnan tasolla, niin se ei tule koskaan olevaan oikeudenmukaista tai järkevääkään.

Nykyisen hallituksen liikennepolitiikka (ja varmaan edellistenkin) onkin ensisijaisesti kaupunkilaista, koko maan liikennejärjestelmää ymmärtämättä. Se on sikäli outoa, sillä mukana on keskusta ja SDP, joiden äänestäjiä on pitkälti muualla kuin kaupungeissa. Vassarit ja vihreät taitavat olla pääsääntöisesti kaupunkilaisia? Kaupunkilainen liikennepolitiikka on omiaan kiihdyttämään maaltamuuttoa ja kaupungistumista, joita ei kuitenkaan ole linjattu virallisesti mitenkään tavoitteiksi, kuten Ruotsisssa esim. ilmeisesti on.
 
Lihavoin olennaisen. Eli ei ole kotiutettu, ainakaan vielä. Näin ollen yleinen pohjoismainen linja on "ei terroristejä mihinkään". Eikä ole kansainväliset sopimukset paljoa painaneet. Suomen SJW-hallitus sooloilee tässä omiaan, jos siis sen toimintaa verrataan verrokkimaihin.

Suomessakaan ei ole kotiutettu vielä. Eli mistä tämä nyt kertoo?
Norja, Tanska ja Ruotsi kaikki ovat kyllä kotiuttaneet orpolapsia, Suomi oli tässä siis jälkijunassa, eikä suinkaan suitset vaahdossa ryntäämässä etulinjaan.
 
Oletan @Bwana tarkoittavan muissa maissa tehtyjä linjauksia jossa aikuisia ei tuoda missään tapauksessa vaikka se tarkoittaisi lasten jäämistä leirille. Suomessa linjaus on että lapset tuodaan hinnalla millä hyvänsä takaisin. Toki kyse on linjauksista.

@Bwana korjannee jos olettamani on väärä.
 
Kaikista al-Holin leirillä olevista suomalaislapsista on tehty jo lastensuojeluilmoitus

Lastensuojeluilmoituksen perusteella sosiaaliviranomaiset voivat päättää esimerkiksi siitä, sijoitetaanko lapsi asumaan äitinsä kanssa, sukulaisten luokse vai laitetaanko lapsi asumaan jonnekin kodin ulkopuoliseen laitokseen.

– Yleisellä tasolla voin sanoa, että jokaisen lapsen palvelutarve selvitetään, lastensuojelun päällikkö Saila Nummikoski Helsingin kaupungista sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Ritva Halilan mukaan Syyriasta mahdollisesti saapuvat lapset ja äidit tulevat olemaan täysin sosiaalipalveluiden ja yhteiskunnan palveluiden varassa.

– Aikuiset voivat itse päättää, ottavatko he tarjottuja sosiaali- ja terveyspalveluita vastaan, mutta lasten kohdalla yhteiskunnalla on velvollisuus turvata lapsen kehitys, Halila sanoo.

Halila kertoo, että äidin kohdalla epäily terroristisesta rikoksesta ei automaattisesti johda esimerkiksi lapsen kiireelliseen sijoitukseen.

– Jos äitiä epäillään jostakin, se ei ole sellainen peruste, jolla lapsi ja äiti voitaisiin automaattisesti erottaa toisistaan. Kyse on kokonaisarvioinnista, miten lapsen kasvuympäristö vaikuttaa lapsen kehitykseen ja kasvuun.

Kun al-Holin leirillä Syyriassa olevia suomalaisia naisia ennemmin tai myöhemmin palaa Suomeen, heistä jokaisesta tehdään esiselvitys.

– Poliisi selvittää kaikkien suomalaisten aikuisten osalta, onko heitä kenties syytä epäillä rikoksesta tai rikoksista, kertoo sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen.

– Näissä tapauksissa kyseeseen saattavat tulla lähinnä sotarikokset tai terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset.

Koska mahdolliset rikokset on tehty ulkomailla, rikostutkinnallinen ja oikeudellinen prosessi poikkeaa jossain määrin normaalista.

– Jos henkilöä on esiselvityksen perusteella syytä epäillä ulkomailla tehdystä rikoksesta ja hänet voidaan asettaa syytteeseen Suomessa. Esitutkinta alkaa vasta, kun valtakunnansyyttäjänvirasto antaa luvan, Mankkinen selittää.

– Se on se ero. Kun epäilty rikos on tapahtunut ulkomailla, tarvitaan valtakunnansyyttäjänviraston lupa.

Tämän jälkeen prosessi on normaali. Asia etenee oikeuteen, jos on edetäkseen.

Tässä tapauksessa ulkomaat tarkoittavat lähinnä Irakia tai Syyriaa. Mahdollisessa rikostutkinnassa se tietää hankaluuksia luotettavan oikeudellisen näytön saamisessa, sillä todisteet ovat siellä.

– Lisäksi lainsäädännössä on tapahtunut viime aikoina muutoksia. Joudutaan kysymään, mikä teko on milloinkin ollut rangaistavaa, muistuttaa Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

Hänen mielestään luotettavan näytön hankkiminen on epäillyissä rikostapauksissa todella hankalaa, ellei peräti mahdotonta.

Myös Mankkinen pitää oikeudessa kestävän näytön saamista ongelmallisena. Hän muistuttaa kuitenkin, että kansainvälinen viranomaisyhteistyö on kehittynyt.

– Sitä paitsi kaikki maat joutuvat miettimään näitä samoja asioita. Sitä kautta voimme saada yhteisiä menettelyjä ja käytäntöjä, Mankkinen arvelee.

Suomen viranomaisilla on melko tarkat tiedot al-Holin leirillä Syyriassa olevista suomalaisista. Leirillä on kymmenkunta suomalaista naista ja kolmisenkymmentä lasta.

Suurin osa lapsista on hyvin pieniä. Yli puolet heistä on tiettävästi alle viisivuotiaita, ja osa heistä on syntynyt leirillä. Joukossa on myös muutamia orpoja.

Leiri on kurdiviranomaisten hoidossa. Tämänhetkisten tietojen mukaan on yksinomaan heidän päätettävissään, ketkä leiriltä saavat poistua, eikä lasten todennäköisesti sallita lähtevän sieltä ilman ainakin toista vanhempaansa. Orpolapset ovat poikkeus.

Kaikkiaan al-Holissa on vajaat 70 000 naista ja lasta.

Heistä noin 60 000 on syyrialaisia tai irakilaisia. Loput edustavat muita kansallisuuksia. He asuvat leirissä omalla alueellaan erittäin haastavissa oloissa.

Isisin alueella eläneiden ja leirille päätyneiden suomalaisnaisten tarinat ja taustat ovat vaihtelevia.

Osa on mennyt Suomessa naimisiin maahanmuuttajataustaisen muslimimiehen kanssa, kääntynyt itsekin muslimiksi ja lähtenyt miehen mukana esimerkiksi Syyriaan. Osa on avioitunut vastaavalla tavalla ulkomailla ja osa on lähtenyt alueelle omin päin. Joukossa on myös naisia, jotka ovat itsekin maahanmuuttajataustaisia.

Leiriltä ei tiettävästi ole toistaiseksi palannut yhtään suomalaista.

Mielenkiintoiset allekirjoittajat...

Pekka Haaviston toimien lainmukaisuuden tutkinta alkaa heti

SUVI HAUTANEN | 19.12.2019 | 17:08

Perustuslakivaliokunta kokoontuu perjantaiaamuna ja jatkanee asian käsittelyä tammikuussa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta kokoontuu huomenna perjantaina aamulla kello 8 käsittelemään muistutusta, jonka kymmenen kansanedustajaa teki tänään ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkatoimen lainmukaisuuden tutkimisesta.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoo valiokunnan ottavan huomenna ”askelmerkkejä” asiassa.
– Kun laki valtakunnanoikeudesta lähtee siitä, että asia on käsiteltävä viivytyksettä – välittömästi, siinä käytetään sitä sanamuotoa -, niin me olemme sitten välittömästi polkaisseet tämän prosessin käyntiin, kun me kokoonnumme huomenna aamulla, Johannan Ojala-Niemelä kertoo Verkkouutisille.

Ojala-Niemelä sanoo, että valiokunnan täytyy kartoittaa kuultavia. Hänen mukaansa varmaan ainakin asianosaista virkamiestä eli konsulipäällikkö Pekka Tuomista on kuultava sekä oikeuskansleri Tuomas Pöystiä, jolle on tehty asiasta kanteluita, sekä oikeusoppineita.
– Haavistolle on annettava aikaa lausunnon antamiseen ja tietenkin me kuulostelemme, kuinka paljon hän tarvitsee sitä, koska kyllähän hänen tietenkin täytyy puolustautua, kun näin vakava asia on nostettu häntä vastaan ministerivastuuasiassa.
Lisäksi valiokunta aikatauluttaa, miten asiassa edetään.

Eduskunnan oli tarkoitus jäädä joulutauolle huomenna. Seuraavat valiopäivät avataan vasta 4. helmikuuta.
Ojala-Niemelän mukaan perustuslakivaliokunta saattaa kuitenkin kokoontua käsittelemään asiaa vielä joulu- tai ainakin tammikuussa.
– Aika todennäköisenä pidän, että se menee ensi vuoden puolelle. Mutta on paljon mahdollista, että tammikuussa jo.

Haavisto itse ei ole tulossa huomenna perustuslakivaliokunnan kuultavaksi.
Haavisto ei ole kommentoinut asiaa tiedotusvälineille tänään eduskunnassa. Hän ei saapunut vihreiden eduskuntaryhmän kokoukseen.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari totesi, että tottakai kansanedustajilla on oikeus toimenpiteeseensä.
– Mutta me toivoisimme tässä kohtaa sekä ulkoministerille että viranomaisille työrauhaa, että nämä lapset saataisiin turvaan, Emma Kari sanoi.

Muistutuksen ovat allekirjoittaneet kansanedustajat Mari Rantanen (ps.), Veijo Niemi (ps.), Jari Ronkainen (ps.), Jussi Wihonen (ps.), Tom Packalén (ps.), Heikki Vestman (kok.), Kalle Jokinen (kok.), Kari Tolvanen (kok.), Wille Rydman (kok.) ja Sari Tanus (kd.).

Edustajat pyytävät tutkinnan osana tarkastelemaan sitä, onko ulkoministeri Haavisto painostanut virkamiehiä tekemään lainvastaisia päätöksiä.

Lisäksi edustajien mukaan on tutkittava, onko prosessi, jossa ulkoministeriö on asettanut uuden erityisedustajan hoitamaan al-Holin asiaa, ollut laillinen sekä onko ulkoministeriössä menetelty laillisesti, kun konsulipäällikkö on pyritty siirtämään uuteen tehtävään pois virastaan.

Mielenkiintoisemmaksi menee...

Orpo: Haaviston ministerivastuuasia ei ole kokoomuksen eduskuntaryhmän kanta

Mielenkiintoisemmaksi menee...

Orpo: Haaviston ministerivastuuasia ei ole kokoomuksen eduskuntaryhmän kanta

Kaksilla rattailla ajetaan edelleen. Toisaalta avataan yhteistyömahdollisuuksia PS:n suuntaan ja toisaalta Vihreiden. Ettei vaan Kokoomus olisi kärkkymässä Keskustan paikkaa nykyhallituksessa?
 
Back
Top