Epäilen, että enää tänä päivänä lentämiseen liittyisi mitään muuta kuin halu päästä mahdollisimman nopeasti kohteeseen. Ainakaan työmatkalaisten osalta kun kyse on kotimaan tai lähialueiden matkoista.
Yhdysvalloissa lentomatkustamiseen liittyvä glooria on jo vuosia ollut verrattavissa HSL:n bussilla matkustamiseen, ja näin se alkaa mielestäni olla jo Euroopassakin. Hinnatkin alkoi jo ennen koronaa olla niin alas vedettyjä, että samat housuun paskoneet juopot yms. elämänkoululaiset siellä siipien kantamana kulkee kuin kaupungin julkisissakin.
Jos vaihtoehtona olisi magneettijuna joka on yhtä nopea tai kokonasajankäytön näkökulmasta jopa nopeampi ja lisäksi vielä sisätiloiltaan tilavampi, niin kyllä työmatkailija valitsisi sen.
Lisäksi ainakin suomalaisista teollisuuden myyntireissuista aika moni suuntautuu Aasiaan, ja jos olet siellä jo saanut muutaman päivän myyntikeikalla vähän runtua paikallisissa välineissä, vaikka vain kentälle, ja istunut sen jälkeen
parhaassa tapauksessa Finskillä suoraan H-Vantaalle sen 9-11 tuntia, niin alkaa se
matkailuhampaan kolotus olla aika terveellisen olematonta. Siitä vielä paikalliskusen hajuisella junalla Helsinkiin ja jollain Onnibussilla Vaasaan, niin kun samaa reissua buukataan seuraavalle viikolle, ei olis into kovin pinkeenä.
Tätä 10 vuotta niin on lentomatkustamisesta jokainen gramma glooriaa kyllä haihtunut jo ajat sitten...
Ja Helsinki on todella
toimiva kenttä, tohon joku vaihto terminaalinvaihtoineen Heathrowssa, tai jos olet mielipuoli, Pariisin
CDG:llä (olin siellä vajaa 2 vuotta duunissa enkä vieläkään tajua miten se vitun
Navette-systeemi terminaalien välillä toimii, kuka saatana psykopaatti ihmisvihaaja senkin suunnitteli, ja miksi?), Venäjän kentistä nyt puhumattakaan. Finnair vie kotiin ei ollut turhaa mainontaa, vaikka oli budjetti välillä tiukassa niin
Finskissä roikuttiin kyllä viimeiseen asti. Jumalauta noi vaihdot on ihan helvettiä jos olet duunin puolesta reissussa viikottain...