Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Mut´hei....meidän pitäisi olla iloisia siitä ettei saada kuin murto-osa rahoista takaisin. Ei saada koska meill menee niin hyvin ettei meillä ole tarvetta fyrkalle....:rolleyes:
 
Eilisen A-studion anti oli, että Hjallis oli ollut edellisyönä humpalla tai valvonut yönsä pohtiessaan maan asioita.:ROFLMAO: Kyllä oli mies väsynyt ja poissaolevan ja kyllästyneen näköinen. Ehdottomasti viimeinen kausi kansanedustajana.
Ja Orpo on mitätön.
Muut olivat suurin piirtein asemissaan.
Kummallista se, että kaikki olivat tiukista korona-toimista yksimielisiä, mutta kuka sitten on ollut esteenä?
Sama työttömyysturva, kotihoidontuki ja kotitalousvähennys, pienin eroin samaa mieltä.
 
Espanjassa kokeillaan työajanlyhennystä palkan pysyessä samana. Toisilla on varaa tällaiseen.
Kreikassa on maksettu eläkettä kuolleille ja kuolleen omaisille (leskeneläke). Kuolleille on maksettu eläkettä tietoisesti ja lähteestä riippuen tuhansille tai jopa 200.000:lle. Omaiset tottakai edunsaajina. Ainakin vielä toissa kesänä Kreikan lomasaarilla turistin saamaan baarikuitissa ALV kirjoitettiin kassakoneen kuitin ylereunaan kuulakärkikynällä. Joku kyynisempi voisi epäillä tilitetäänkö ALVia kunnalle/valtiolle ollenkaan. Ei se ole sattumaa, ettei Kreikassa valtion varat on foininkialaisten ajoista lähtien ollut vähissä. EU:n kuppaaminen on sielläpäin kulttuuria.
 
Espanjassa kokeillaan työajanlyhennystä palkan pysyessä samana. Toisilla on varaa tällaiseen.
EU:n elvytysrahastosta on tulossa 140 miljardia euroa Espanjalle, joten olemme Sannan johdolla rahoittamassa Espanjan työajan lyhennystä.
 
Espanjassa kokeillaan työajanlyhennystä palkan pysyessä samana. Toisilla on varaa tällaiseen.
Voisi tehdä hyvää Suomessakin. Puolisen miljoonaa työtöntä odottelee työvoimapulan alkamista, tai oikeastaan on jo odotellut aika pitkään.
 
Tämä tarkoittaisi 20% nousua työvoimakustannuksissa. Pitäisi valtion tulla vastaan rajusti kompensoimaan tätä, ei työnantajat muuten suostu ja palkansaajillekin tulisi hätä käteen kun kaikki kallistuu kertaheitolla ja ostovoima romahtaa. Täytyyhän tuon kuukausipalkkalaisten työajan lyhentyminen näkyä jotenkin tuntupalkoissakin.
 
Näitä on aiemmin testattu ja tuottavuus on noussut yleensä sen verran paljon että kannattavuus on parempi.
"1990-luvulla Suomessa kokeiltiin 6 tunnin työpäiviä muutamassa yrityksessä ja kunnassa. Kokemukset näistä kokeiluista olivat pääosin myönteisiä."
 
Voisi tehdä hyvää Suomessakin. Puolisen miljoonaa työtöntä odottelee työvoimapulan alkamista, tai oikeastaan on jo odotellut aika pitkään.

Kyllä se työvoimapula tulee näin ne eilen lupaili ylellä Sanna ja kumppanit. Itse en usko enää vaan mitään mitä noiden suusta tulee. Itselleen vaa pelaavat paikkoja ja kusettavat kansaa sen mitä kerkeävät. Sit kehittelevät uusia lakeja ettei heitä saa tuomita somessa jne. Kusipaskaa
 
Tämä tarkoittaisi 20% nousua työvoimakustannuksissa. Pitäisi valtion tulla vastaan rajusti kompensoimaan tätä, ei työnantajat muuten suostu ja palkansaajillekin tulisi hätä käteen kun kaikki kallistuu kertaheitolla ja ostovoima romahtaa. Täytyyhän tuon kuukausipalkkalaisten työajan lyhentyminen näkyä jotenkin tuntupalkoissakin.
Ei tuottavuus ole teollisuudessa mitenkään automaattisesti kiinni siitä kuinka monta tuntia työpaikalla oleillaan. Kaksi tuntia pois päivästä kuulostaa kyllä paljolle jos homma on alkujaan pyörinyt mitenkään asiallisesti. Hoitoalalla tuota voi olla hankala soveltaa samalla tavalla.

Meillä on menty vähän vastakkaiseen suuntaan. Työntekijät ovat voineet itse määritellä työviikkonsa ja ne jotka tekevät 4x10h ovat tehneet parhaan tuloksen. Osa tekee ma ja pe lyhyempänä ja osa yhdeksän päivää kahteen viikkoon jolloin saa lisäpäivän joka toiseen viikonloppuun. Tyylejä riittää.
 
Työajan lyhentyminen ja palkkojen kasvu ovat historiallisesti johtaneet talouskasvuun. Työn tuottavuuden kasvun pitää näkyä myös orjien palkkapussissa. Tämä on kaikkien etu pitkässä juoksussa.

Mutta valitettavasti muutoksen pitää lähteä isoista talouksista. Ja se vaatii aina isoja mullistuksia/kriisejä ennen kuin se saadaan tapahtumaan.
 
Eläpä unohda että noilla on siesta, siellä on valtion virastot ja pankitkin kiinni pari tuntia keskellä päivää. Tietääkö ministeri Tumppurainen edes tämän?
 
Tuottavuuden kasvu vaatii joko lisää innovaatioita, mikä edellyttää lisää investointeja huippukoulutukseen, ei "epätasa-arvon vähäntämis-" blaa blaa:seen keskiasteen koulutusta pidentämällä pakollisena, rahalla jota ei ole, ja joka on sitten jostain pois.
Tai lisää pääomaa jolla skaalataan olemassaolevaa tuottavaa teollisuusinfraa... eli metsäteollisuuden toimivat osat. Jota ollaan ajamassa alas.

Nämä vasemmisto-fasistit vihaavat Suomea, vihaavat liberaalia yhteiskuntaa ja vihaavat ihmisiä. Heille parhaat vaalit ovat kuten Hamas ja Fatah ne suorittivat: täydelliset vaalit, joissa me voitimme ja koska olemme oikeauskoisia, uusia vaaleja ei tarvita enää ikinä koska ne voisivat mennä väärin, ja se olisi väärin.
Joten ei. Koska mina (SDP-henkilö-oletettu) sanon niin.

Siinäpä demokratian oppitunti teille vitun juntti-plebeijeille.
Lepo.
 
Eläpä unohda että noilla on siesta, siellä on valtion virastot ja pankitkin kiinni pari tuntia keskellä päivää. Tietääkö ministeri Tumppurainen edes tämän?
Monessa virastossa tuottavuus eilaskisi vaikka työaika olisi nolla.

Tässä on ilman muuta se ongelma että jos teollisuudessa lyhennettäisiin urakkaluonteista ja helposti mitattavaa työtä tekevien päivää kuuteen tuntiin niin kohta kaikki muut haluavat saman. Ja monen työ on sellaista että paikallaolo on olennainen jutska. Yhtäällä ihan ok ja samaan aikaan toisaalla palkkakustannusten kilotonniluokan räjähdys.
 
Back
Top