Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Tekisi mieli sanoa, että komedia teatteria mutta kun näin veronmaksajanasemasta enemmänkin itkettää niin täytyy varmaankin todeta, että kyse on draamasta.
Älä nyt noin rankasti sitä ota, tulihan sieltä kevennyksiäkin. Ostaa noilla parit saunakaljat ennenkuin terveysvero tulee nostamaan hintaa.. :D
Budjettiriihen veroratkaisut sekä sosiaalivakuutusmaksujen ennakoidut muutokset merkitsevät palkkaverotuksen hienoista kevenemistä vuonna 2022. Keskituloisen 3 578 euroa kuussa ansaitsevan palkansaajan veroprosentti on ensi vuonna alenemassa 0,2 prosenttiyksikköä 30,8 prosentista 30,6 prosenttiin, mikä kasvattaa vuotuista nettopalkkaa 90 eurolla.
 

Katso liite: 52888
Toisaalta Keskusta on siinä mielessä vahvoilla, että se on mitä todennäköisimmin myös seuraavassa hallituksessa: Jos syntyy porvarihallitus, se ei synny ilman kepua, ja jos taas demarit onnistuisivat punnertamaan vaalivoiton, niin nykyinen hallituspohja jatkaisi. Vain sinipuna muuttaisi kuvion, mutta sellaiseen en näillä eväillä usko.
 
Vain sinipuna muuttaisi kuvion, mutta sellaiseen en näillä eväillä usko.
Kaikella järjellä sen ei tosiaan pitäisi olla mahdollista. Mutta Orpo näyttää varsin todennäköiseltä hallitustunnustelijalta, ja tuskin pääministerikiimaisempaa henkilöä löytyy tästä maasta. Noh, nykyinen pois lukien.
 
Jos seuraavissa vaaleissa kepu saa vaalitappion, niin en usko, että sillä kertaa haluavat hallitukseen, oli sitten paikka porvarihallituksessa varma.
 
Jos seuraavissa vaaleissa kepu saa vaalitappion, niin en usko, että sillä kertaa haluavat hallitukseen, oli sitten paikka porvarihallituksessa varma.
Niinhän sitä luultiin viimeksikin, ja Orvon kokoomus oli muna pystyssä menossa kasaamaan vihervasemmistolaista hallitusta. Kepu vaan ehti ensin.
 
Jos jotain positiivista hakee niin kaivosveron käyttöön ottaminen on sellainen. Nyt hyöty valuu muualle ja haitat jäävät veronmaksajille sekä kaivosten vaikutusten alueella asuvien murheeksi. Muutoin samaa liibalaaba kuin ennenkin. Ollaan olevinaan niin merkityksellisiä globaalisti.
Minä jos olen äärikepulainen niin tässä asiassa olen kansallismielinen. Kuka vastustaa ulkomaisten kaivosyhtiöiden reilumpaa verottamista?
 
Ei tieteestä tarvitsisi leikata mutta rahat kannattaisi ohjata oikeasti vaikuttavasti. Mitään höpöhöpö juttuja on turha tutkia.
Oikeammin, tieteestä ei todellakaan tulisi leikata. Täysin päinvastoin. Näin määrältään taloudellisesti vähäiselle sisämarkkina-alueelle, viennin merkitys on on suurempi kuin suuri. Mikäli valtiontaloutta tarkastellaan. Ja pakkohan tuota on rinnastaa ja suhteuttaa oli sitten halua tai ei.

Mikäli katsotaan vientisektorin osuutta käytettävissä olevaan budjettivaraan, ei tarvita talouden Nobelistia sen hahmottamiseen, mistä resurssit julkiseen talouteen tulevat. Kenellekään ei liene myöskään enää uutinen perusteollisuuden hiipumisesta. Tätäkin taustaa vasten, leikkaukset jotka ainakin osin kohdistuvat myös sinne kärkiteknologioihin, ovat kuin housuun kusemista pakkasella. Hetkellisen lämmön toiveessa, suorastaan pyyntöä sille, että myös samoilla talouden sektoreilla kilpailevat tulisivat pakkasvirtsaamista suorittamaan. Meidän päällemme.

Mm. termodynamiikassa, lämmön siirtyminen kertoo sen miksi kuseskelu ei erityisen kannattavaa ole. Ainakaan ylläolevassa mielessä. Toki, mikäli tuo muuten kivalta tuntuu niin sittenhän se on, mitä se on.

Tämänkin takia (seksuaaliset poikkeamat - mm. vasemmistoliitto - poislukien) meillä tieteitä on olemassa, ei tarvitse juosta minkä tahansa runon mukaan. Hyvänen aika sentään.

Juu, Vasemmistoliitto oli huumoria, oikeastaan mielessä oli Vihreää Liike.

Edit; poistettu tautologia
 
Toki näin. Mutta jos ottaa huomioon, että monilla kaduilla lähes kaikki pyöräilijät ajavat väärällä osalla katua (joko jalankulkijoiden joukossa vaikka pitäisi ajaa autojen joukossa tai autojen joukossa vaikka pitäisi ajaa jalankulkijoiden joukossa) eikä poliisi siihen käytännössä puutu, eikä kuntaakaan juuri tunnu kiinnostavan pyöräilijöitä koskevien kylttien sijoittelu, niin todennäköisyys sille että viranomaiset lähtisivät vääntämään asiasta peistä on olematon.
Siitä väännetään siinä vaiheessa, kun jotain tapahtuu tämän vuoksi ja asia päätyy oikeuteen. Liian laveasti omia oikeuksiansa ja liian kapeasti omia vastuitaan tulkitseva pyöräilijä jää tällöin oikeudessa häviölle.
 
Jos jotain positiivista hakee niin kaivosveron käyttöön ottaminen on sellainen. Nyt hyöty valuu muualle ja haitat jäävät veronmaksajille sekä kaivosten vaikutusten alueella asuvien murheeksi. Muutoin samaa liibalaaba kuin ennenkin. Ollaan olevinaan niin merkityksellisiä globaalisti.
Miten kävisi autoilun päästöille kun autovero poistettaisiin kuten kaikissa muissa Eejuuu maissa?
Naisten pakollinen kansalaislaispalvelu 6-12 kk terveydenhoitoalalle korvaisi näinä aikoina hoitajapulaa/verotulot?
Saisivat majottua ja kuntoilua samoin kuin miehet pakollisena.
 
1631210020763.png

25 senttiä päivässä, uuuuuuuu :ROFLMAO:
 
Katso liite: 52892

25 senttiä päivässä, uuuuuuuu :ROFLMAO:

Säästyneellä summalla voi ostaa vaikka kaukolämpöä 7,5 eurolla kuussa:

Helen nosti kaukolämmön hintaa lähes 30 prosenttia – muualla Suomessa sitä jopa lasketaan

Helenin asiakkaat maksavat lisää hintaa siitä, ettei yhtiö käytä nykyistä enempää uusiutuvia energialähteitä.

...
Helenin perustelee kaukolämmön hintaa valmisteverojen korotuksella sekä poikkeuksellisen voimakkaalla polttoaineiden, päästöoikeuksien ja sähkön hinnan samanaikaisella nousulla.

Kivihiilen hinta on vuodessa kaksinkertaistunut, päästöoikeuksien hinnat ovat yli kaksinkertaistuneet, maakaasun hinta on kymmenkertaistunut (!) sähkön hinta on noussut lähes kaksinkertaiseksi ja hallitus on korottanut energiaveroja tuntuvasti, avasi hinnannoston syitä blogissaan Helenin hallituksen puheenjohtaja Osmo Soininvaara.

Kaukolämmön hintatasoa määrittelemään on laadittu algoritmi, jonka avulla kuluttajahinta on määritelty kustannusten perusteella. Soininvaaran mukaan nyt kaukolämmön hintaa olisi algoritmin perusteella pitänyt nostaa jopa 50 prosenttia.

Yhtiö päätti kuitenkin pitää hinnankorotuksen noin 30 prosentissa. Pienempi korotus olisi tehnyt lämmöntuotannosta tappiollista, ja Heleniä olisi voitu syyttää saalistushinnoittelusta. Suurempi korotus olisi taas voinut karkottaa asiakkaita.

– Vaikka kaukolämpö on nyt kovin fossiiliperäistä ja siksi oikeutetustikin kallista, se ei ole sitä enää viiden vuoden päästä. Siksi asiakkaat on järkevää säilyttää sekä ajatellen yhtiön taloutta että ilmastoa, Soininvaara perustelee.

Yhtiön laskujen mukaan esimerkiksi 87 neliömetrin kerrostaloasunnon lämmityskustannukset nousevat 15 eurolla kuussa ja 200 neliöisen omakotitalon 36 eurolla kuussa.
...

Lämmitysenergia on kiitollinen verotuskohde, koska rakennukset harvemmin pakenevat ulkomaille. Nyt vaan pitää muuttaa alle 43,5 neliön koppiin, niin tässähän jää plussalle. Mehän tienataan tällä!
 
Säästyneellä summalla voi ostaa vaikka kaukolämpöä 7,5 eurolla kuussa:



Lämmitysenergia on kiitollinen verotuskohde, koska rakennukset harvemmin pakenevat ulkomaille. Nyt vaan pitää muuttaa alle 43,5 neliön koppiin, niin tässähän jää plussalle. Mehän tienataan tällä!


Kiire tulee muillekin poistuville tällä menolla. Tämä varmistaa myös sen että maahan ei tulevaisuudessa muuta yksikään osaaja, jos veroaste ei jo valmiiksi pitänyt siitä huolta.
 

Kiire tulee muillekin poistuville tällä menolla. Tämä varmistaa myös sen että maahan ei tulevaisuudessa muuta yksikään osaaja, jos veroaste ei jo valmiiksi pitänyt siitä huolta.
Tietääkseni aadolfin aikana maasta poistumishalukkailta juutalaisilta perittiin lunnaat poispääsystä, vasurit on siis natseja
 
Paskapuhettahan se Poliisin toiminnaa turvaaminen olikin.. mitähän muuta kivaa paljastuu.

SPJL Poliisi & Oikeus

5 t ·

"Esitetty 10,6 miljoonaa euroa ei riitä kattamaan Poliisihallituksen laskemaa 35–40 miljoonan euron alijäämää", toteaa SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne ja kysyy, mistä tarvittavat 30 miljoonaa euroa säästöt otetaan.
Kuulostaa aika venkoilulta, kun #hallitus iloitsee lisärahoista, vaikka tietää, että ne eivät riitä kattamaan poliisin menoja.
#poliisi #budjettiriihi
Budjetti 2022 | Poliisin määrärahat ovat ensi vuoden budjetissa viime vuotta korkeammalla tasolla, kertoi Saarikko – Poliisijärjestöt: Alijäämä on edelleen 30 miljoonaa euroa


HS.FI
Budjetti 2022 | Poliisin määrärahat ovat ensi vuoden budjetissa viime vuotta korkeammalla tasolla, kertoi Saarikko – Poliisijärjestöt: Alijäämä on edelleen 30 miljoonaa euroa
Budjettiriihessä poliisin määrärahoja lisättiin 10,6 miljoonaa euroa v
 
Jostain syystä tuntuu että kaikki hallitukset pitää poliisia jonain välttämättömänä pahana jolta aina voi leikata resursseja kun on tarvetta. Ilmavoimat saavat uusia koneita ja maavoimatkin saavat jotain mutta se joukko joka suojelee meitä kotimaan siviilejä sisäisiä uhkia vastaan pidetään sylkykuppina.
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta Keskusta on siinä mielessä vahvoilla, että se on mitä todennäköisimmin myös seuraavassa hallituksessa: Jos syntyy porvarihallitus, se ei synny ilman kepua, ja jos taas demarit onnistuisivat punnertamaan vaalivoiton, niin nykyinen hallituspohja jatkaisi. Vain sinipuna muuttaisi kuvion, mutta sellaiseen en näillä eväillä usko.

Keskusta on samassa kategriassa tulevaisuudessa, missä RKP on tänään: kannattaa olla hallituksessa, koska oppositiossa tulonsiirtoihin syrjäseuduille ja soiden takaisille alueille ei pysty vaikuttamaan.

Simpauttaja
 
Back
Top