Sanna Marinin johtamiselle rajua kritiikkiä keskustasta: ”Mikä tahansa asia voi johtaa hallitustaipaleen päättymiseen”
Kriittisimpien keskustalaisten mukaan hallituksen henki on niin huono, että pienempikin asia saattaa laukaista jopa hallituskriisin.
Veikkaus-riita jätti lommoja Sdp:n ja keskustan suhteisiin. Kuvassa pääministeri Sanna Marin (sd) ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) kyselytunnilla. KUVA: MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
Olli Waris
6:15
VEIKKAUS-RAHOISTA syntynyt soppa on jättänyt jälkensä Sdp:n ja keskustan väleihin.
Kriittisimpien keskustalaisten mukaan pääministeri
Sanna Marinin (sd) uskottavuus horjuu pahasti ja hallituksen henki on niin huono, että pienempikin asia saattaa laukaista jopa hallituskriisin.
– Mikä tahansa asia saattaa laukaista isomman kriisin, ja se voi johtaa jopa hallitustaipaleen päättymiseen, keskustan eduskuntaryhmästä arvioidaan Ilta-Sanomille.
Keskusta otti Sdp:n kanssa yhteen hallituksen talouslinjasta kehysriihessä. Kevään rutistuksen jälkeen keskustassa katsottiin, että hallitusta vedetään punamulta-akselin voimin eteenpäin. Nyt tämä toiveikkuus on karissut pois.
– Ajattelimme, että tässä olisi vielä punamullan henkeä rakentumassa, mutta on osoittautunut, että tiukassa paikassa pääministeri valitsee punavihreän porukan. Se on tullut esille budjettineuvotteluissa ja kulttuurirahoissa, keskustalähde sanoo.
KESKUSTASSA koetaan laajasti, että Marin veti Veikkaus-asiassa tiede- ja kulttuuriministeri
Antti Kurviselta (kesk) maton alta.
Veikkaus-sotku sai alkunsa, kun Kurvinen kertoi julkisuuteen Kesärannassa pidetyn muusikkoiltaman jälkeen, mitä hallituksen kevään kehysriihessä sopimat Veikkaus-leikkaukset tarkoittavat edunsaajille.
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk) kohtelu Veikkaus-asiassa sapettaa keskustaväkeä. KUVA: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA
Marin ilmoitti heti Kurvisen ulostulon jälkeen, että Sdp haluaa perua kulttuurileikkaukset, ja hallitus päättikin vielä saman viikon lopulla kulttuuri-, urheilu-, tiede-, sotejärjestö- ja nuorisotyöleikkausten perumisesta. Erikoista asiassa oli se, että Marin oli itse tekemässä alkuperäisiä leikkauspäätöksiä.
Marin
antoi ymmärtää, ettei Kurvisen olisi pitänyt ilmaantua kertomaan leikkauksista, sillä asia oli yhä hallituksen pöydällä päätettävänä. Keskustassa syyttävä sormi kohdistuu Mariniin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
– Jos pääministeri lipeää ensimmäisenä yhteisistä päätöksistä, se aiheuttaa moraalikadon. Tässä oli ilmeinen yhteys omaan kaveriporukkaan ja sieltä tulleeseen negatiiviseen palautteeseen. Näytti siltä, että hän lähti puolustamaan omaa toimintaansa eikä hallitustaan, keskustasta kritisoidaan.
Marinia arvostellaan ”käsien pesemisestä” ja ”yläpuolella leijumisesta”. Jo syksyn budjettiriihessä hämmästystä herätti se, että Marin jätti keskustan ja vihreät Säätytalolle riitelemään ilmastopäätöksistä.
– Olisi eri asia, jos hän ymmärtäisi, että on peiliin katsomista, mutta pahin juttu on se, että hän etsii syyllisiä muualta.
OSA keskustan kansanedustajista kommentoi hallituspuolueiden välejä nimellään.
Mikko Savola (kesk) ihmettelee, että Marin meni ”Twitterin kautta muuttelemaan” kehysriihen päätöksiä.
– En nyt usko, että se on ainut juttu, mihin tämä voi kaatua, se on pieni asia isossa kuvassa. Siitä, mistä sovitaan, täytyy pitää kiinni. Ei ollut hyvä homma, mitä Marin Kurviselle teki.
Ari Torniainen (kesk) kaipaa pääministeriltä enemmän johtajuutta.
–
Juha Sipilä otti aina kaiken vastuun siitä, mitä hallitus päätti, nyt sektoriministereille jää vastuu ja esillä olo vaikeissakin asioissa.
Hanna-Leena Mattilan (kesk) mukaan pääministerin ”sinänsä hyvään johtajuuteen tuli särö” Veikkaus-sotkussa.
– Toivotaan ettei tällaista vastedes tule, keskustan pinna ei ole ihan pohjaton.
Hanna-Leena Mattilan (kesk) mukaan perhevapaauudistus ja valmisteilla olevat työllisyystoimet puoltavat keskustan pysymistä hallituksessa. KUVA: MARKUS JOKELA / HS
Mattilan mukaan hallitusyhteistyössä täytyy tuijottaa ”kirjaa eli hallitusohjelmaa”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
– Talouden isoja raameja on paukuteltu, ei meidän kannattajakunta tule sietämään tällaista kovin pitkään. Meillä on sellaisia hallituskavereita, jotka eivät ole ollenkaan huolissaan velanotosta, siitä joutuu vääntämään melkein joka päivä kättä.
Nimettömänä pysyttelevä keskustan kansanedustaja ihmettelee Marinin ehdotusta irrottaa kehyksistä ”viherhumppainvestoinnit”.
– Se antaa kuvan, että millään ei ole mitään väliä, kunhan viherpestään vaan.
IS KYSYI myös keskustan piirijohtajilta arviota päähallituspuolueiden väleistä ja pääministerin toiminnasta.
Pirkanmaan keskustan puheenjohtaja
Tuukka Liuha jakaa näkemyksen siitä, että Veikkaus-kriisi lisäsi epäluottamusta keskustan ja Sdp:n välillä.
– Pystytäänkö jatkossa muista asioista sopimaan? Kun on vaikeita neuvottelutilanteita, pitääkö neuvottelutulos ilman että sitä yksipuolisesti muutetaan? Liuha kysyy.
Liuha on huolissaan ensi kevään ilmastopäätöksistä ja maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksesta, joka lähti lausuntokierrokselle ilman hallituspuolueiden yksimielisyyttä.
– On huolta siitä, mitä lakipaketti tarkoittaa maanomistajien oikeuksille ja elinkeinoille.
Pääministerin boomer-huumori meni sekin Liuhalta ohi.
– Kovasti ihmetellään, jos ruvetaan ikäluokkahuumoria viljelemään. Hän on yksityishenkilö, mutta siitä huolimatta aina myös pääministeri.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) ja Ilmari Nurmisen (sd) Instagram-postaus ”hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin” -saatetekstillä herättää hämmennystä keskustan kentällä. KUVA: ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA
Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja
Jertta Harinen kaipaa hallitustyöskentelyyn "johdonmukaista johtajuutta”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
– Niin kauan kuin sovittua hallitusohjelmaa noudatetaan ja yhteistyö hallituksen sisällä on toimivaa, keskustalla on edellytykset toimia hallituksessa.
Nimettömänä pysyttelevä piirijohtaja sanoo, että hallitusyhteistyötä voi jatkaa, kunhan hallitusneuvotteluissa paalutettuja keskustan kynnyskysymyksiä kyetään edistämään ja valtiontaloutta tasapainotetaan koronan jälkeisenä aikana.
– Pääministerin tehtävänä on huolehtia hallituksen yhtenäisyydestä. Se, mikä ei ollut oikein, oli Marinin kohdistama julkinen arvostelu oman hallituksen ministeriin. Näin ei ilmeisesti ole yksikään pääministeri koskaan tehnyt.
PÄÄMINISTERI Sanna Marinin ja keskustalaisten tulehtuneista väleistä on liikkunut huhuja jo Veikkaus-kohun alkamisesta saakka.
Esimerkiksi Sdp:n varapuheenjohtaja
Matias Mäkynen lokakuun puolivälissä tuoreeltaan tilannetta kun nokkapokka pääministerin ja keskustan välillä käynnistyi.
Tuolloin hän vakuutti, että Sdp:n ja keskustan välit ovat hyvät, ja hallitus täysin toimintakykyinen.
– Ei meillä ole tässä mitään isompaa hampaankolossa, hän sanoi